Unkarilainen halpalentoyhtiö kiidätti Pirkkalan halpalentoterminaalista Gdanskin flygärille vajaassa puolessatoista tunnissa. Matka joutui siis yhtä nopeesti kuin Lahteen olis ajellu. Kuten halpisyhteyksiin kuuluu, koneesta astuttiin suoraan vieraalle maaperälle kulkematta erinäisten putkiloiden kautta. Matkan seuraava vaihe suoritettiin arvalla valitulla bussilla. Valittu arpa voitti, sillä kuskilla ei ollut antaa vaihtorahaa 20 zlotyn setelistä ja äijä kehotti astumaan peremmälle ja ajamaan pummilla oikein luvan kanssa. Lisäksi pääsimme vieläpä sinne suuntaan kuin toiveena oli. Positiivinen ensikosketus paikalliseen kulttuuriin oli syntynyt.
Hotelliin pääsi kirjautumaan klo 14, me olimme mestoilla klo 9:30. Mikäpäs siinä, samahan se oli tutustua heti satamakaupungin paikkoihin. Sanoisin kuitenkin, että suht mittavan matka-askin raahaaminen pitkin mukulakivisiä katuja ei ole mukavuusalueen toimintaa. Hermo saattoi hetkittäin jopa kiristyä.
Jätän väliin kertomukset lukuisista kauppakeskuksista, hotellimajoituksen tasosta ja ruokakulttuurisista kokemuksista. Lukijani tuntien, nämä asiat ovat toisarvoisia kiinnostuksen kohteita kolmannen osapuolen ominaisuudesta katsottuna.
(jää väliin)
Bussilla ajaminen ylittää kertomiskynnyksen. Ensinnäkin, linjurit ovat siellä poikkeuksetta täysiä. Toiseksi, ne ajavat kovaa. Kerran lankes seisomapaikat kuskin vierestä joten näkymä kapeille kaduille oli kohdillaan. Reilun tilannenopeuden ja käsisuoranatangostakiinni-otteen yhdistelmä kiristi jännitysmomentin huvipuistolaitetta vastaavalle tasolle, tosin sillä erotuksella että vaara tuntui todelliselta. "Nyt kyllä vähän pelottaa", sanoi meistä toinen. Toinen ajatteli samoin, mutta kätki sen väkinäisen huumorin alle. Aikataulut kuitenkin pelas ja kyyti oli halpaa kuin Värtsilän raja-aseman tuntumassa konsanaan.
Lukuisten kommunikointiyritysten perusteella tekemäni johtopäätös on, että puolalaiset eivät ilmeisesti opiskele kovinkaan hanakasti englantia tai muita vieraita kieliä. Tai jos opiskelevat, niin eivät opi. Jos oppivat, niin ainakin unohtavat. Nuorempi sukupolvikaan ei kovin laajalti haastellut muuta kuin omaa konsonanteista ammentavaa kieltään. Välillä yritimme myös venäjällä tai saksalla, mutta vastakaiku oli vielä heikompaa. Tämä on yllättävää maan historian tuntien. Voi se kyllä toisaalta olla ymmärrettävääkin maan historian tuntien.
Turpa kii, tukka pois.
Tulipahan nähtyä sekin, että myös Itämeren rannoilla on etelä-Euroopan rantakohteita vastaavia ihogrillauksen huippuosaamiskeskittymiä. Eräänä päivänä vierailtiin naapurikaupunki Sopotissa ja mentiin beachille lorvimaan. Erittäin hieno ranta jota jatkuu kilometritolkulla ja jossa oli kaikki perinteisen rantaturismin elementit yhes koos. Kauden toinen Itämeren uinti tuli suoritettua. Vesi oli noin 15 astetta lämpimämpää kuin ekalla rundilla toukokuussa.
Onko rannan nimi enne?
Minä ja tsiksit.
Tein kattavan kolmen merkin oluttestin. Vois myydä sen Iltikseen, nehän tekee vastaavan monta kertaa joka vuosi. Testiin valikoitui suosittu paikallinen merkki Tyskie, hieman marginaalimpi paikallinen Zubr ja haastajana eksoottinen Carlsberg. Kaikki juomat juotiin eri päivinä, jotta pohjalle otettujen tulosta vääristävä vaikutus saatiin eliminoitua. Yksimielisellä päätöksellä voiton korjasi Tyskie. Raadin analyysi: se nyt vaan oli parasta.
Testausvuorossa Zubr.
Pari lenkkiäkin tuli heitettyä. Majoituksemme sijaitsi hieman etäämmällä sykkeestä joten metsäiset lenkkimaastot oli lähes kusikaaren päässä. Hienoahan siel oli vedellä lehtimetsässä jossa maapohjan hallitseva elementti oli edellisen lehtisukupolven ja varisseiden oksien muodostama ruskea matto. Harkitsen vakavasti lähtemistä Puolaan reenireissulle joskus tulevaisuudessa.
Lavastettu tilanne aidossa ympäristössä.
Useimmat puolalaiset ihmiset ovat ulkoasultaan jotakin slaavilaisuuden ja skandinaaviuden välimaastosta. Ehkä vähän kuten suomalaisetkin. Emme ilmeisesti vaikuttaneet kovinkaan ulkomaalaisen oloisilta, kun meille tultiin juttelemaan polskia tuon tuostakin. Ulkomuodoltaan paikallinen jengi on enemmän pitkulaista kuin pallomaista. Ei siellä kyllä lenkkeilijöitä näy, joten homma pysynee hanskassa ruokavalion keinoin.
Keskinäinen ystävyys ja avunanto tuntuvat olevan kovassa kurssissa päivittäisten asioiden hoitamisessa, sillä usein ihmisten äänenpainoista ja eleistä pystyi päättelemään, että jonkinlaista kysyttävää tai avuntarvetta heillä oli meille kohdistettavana kun jutuille tulivat. Usein kontaktia syntyi bussipysäkeillä, kaupoissa tai muissa tavallisissa asiointitilanteissa. Eräs mummeli laittoi kerran tyttärensä asialle ja tytär tuli pyytämään apuani kaupassa. Maatuskalle piti näet saada siksteri bisseä, mutta heidän seurueestaan kukaan ei ollut tarpeeksi pitkä yltääkseen ylähyllyn takalaidalle, jossa ainut jäljellä oleva kyseisen merkin monipakkaus sijaitsi.
Loppusanoina todettakoon, että Puola yllätti kehittyneisyydellään. Odotin lähinnä Venäjän pienempää versiota, mutta pääosin maisema oli melko siistiä ja sisäinen kulttuurikellonikaan ei kääntynyt kovin paljoa Suomen ajasta taaksepäin. Agressiiviset kaupustelijat ja kerjäläiset loistivat poissaolollaan eikä kulkkareita näkyny. Toki on muistettava, että maaseudulla emme vierailleet ja kurjahkon näköisten lähiöiden läpi ajettiin jalkautumatta. Ehkä osa todellisuutta jäi nyt näkemättä, mutta kolmen päivän pituisella reissulla kun ei kaikkea ehdi.
Yleisarvosana: suosittelen!
