perjantai 26. elokuuta 2011

lauantai 20. elokuuta 2011

Naimaloma: huipennus ja yhteenveto

Toinen viikko käynnistettiin nousemalla tilataksiin aamulla klo 5:45. Se keräili parit muut turistit kyytiinsä ja syötti meidät sitten bussiin jonka nokka osoitti kohti Cano Blancon jokiasemaa. Matka sinne vei yli maan keskusvuoriston sekä läpi ananasvainioiden, kahvitilojen ja banaaniplantaasien. Kovan kritiikin kohteena olevaa öljypalmuakin näyttivät pienessä mittakaavassa kasvattavan. Tiesittekö muuten, että ananas kasvaa maassa, ei puussa tai pensaassa? Minä en aiemmin tiennyt.

Costa Ricassa ovat läsnä hedelmäalan suurimmat multinationaalit toimijat Chiquita, Del Monte ja Dole. Banaani on suurin juttu ja se onkin maalle eniten vientituloja tuova artikkeli, kahvi pitää kakkossijaa. Banaaniviljelmien liepeillä sijaitsevia aaltopeltimörskiä katsellessa huomasi hyvin sen, kuinka paljon vaurautta hedelmäbisnes paikallisesti tarjoaa! Tiemmä kuluvan vuosituhannen alkuun saakka on työ hedelmäviljelyksillä ollut ehdoiltaan melko kyseenalaista, mutta tilanteeseen on sittemin tullut parannusta. Sertifiointijärjestelmien käyttöönotto ja niiden mukanaan tuomat, riippumattomat ulkopuoliset tarkastusmenettelyt ovat pakottaneet korporaatiot kohentamaan työntekijöiden asemaa.

Maanantain ja tiistain varsinainen kohde oli Tortugueron kansallispuisto. Cano Blancossa bussi vaihtui jokiveneeseen jolla ajeltiin poketoistanen Karibian rantaan. Matkalla näkyi esimerkiksi vaaleanpunaisia lintuja (ei kuitenkaan flamingoja vaan jotain muita) ja yksi laiskiainen. Se on nimensä mukaisesti todella laiska elukka. Tästä saatiin vakuutus kun paluumatkalla seuraavana päivänä se näytti kyhjöttävän edelleen samassa puussa ja samassa oksanhangassa.

Tortuguerossa majoituimme viidakkoon rakennettuun lomakylään, joita alueella on useampiakin. Sademetsän äänet ovat majoissa selvästi kuultavissa ja waildlaiffi alkaa välittömästi ovelta. Apinoita pyöri lähipuissa ja ravut rapisteli menemään kuistin alla. Eka apinahavainto oli mölymallin kädellinen. Sekin on nimetty osuvasti. Ääni on todella kovaa ja rumaa. Niiden kommunikaatio kuulostaa siltä kuin ne tappaisi toisiaan!

Käveltiin opastettu kierros sademetsässä. Oppaat tuollapäin, siis viralliset sellaiset, on kaikki saaneet ekologisen koulutuksen ja osaavat asiansa. Boreaalisen havumetsävyöhykkeen ympäristöasiantuntija joutui toteamaan noviisiutensa mitä sademetsän asioihin tulee. Ekologiset vuorovaikutussuhteet ja elämän dynamiikka niin lajien sisällä kuin niiden välillä on kohtalaisen paljon erilaista verrattuna meikälaisiin metsiin. Erittäin mielenkiintoista oli esimerkiksi joutua hassutetuksi puuston iän määrittämisessä! Opas kysyi, että miten vanhaa luulette tämän metsän olevan ja miten ikä määritetään. Onneksi joku muu ehti ensin sanomaan ne vuosirenkaat. Eihän siellä mitään vuosirenkaita tule kun puu kasvaa läpi vuoden liki samanlaisissa oloissa ja vakiovauhdilla. Luonnontilaisen sademetsän puuston ikää ei siis voida kovinkaan helposti arvioida, ainakaan ilman laboratoriovehkeitä.

Maanantai-illan ykkösjuttu oli mennä tsiigamaan vihreiden merikilpikonnien munintatouhuja. Naaraskonnat tulee heinä-lokakuussa syntymärannalleen munimaan. Tämä tapahtuu öiseen aikaan. Tapahtuman seuraaminen on tarkoin säänneltyä: rannalle saa mennä vain virallisen oppaan kanssa ja siellä voi viettää maksimissaan kaksi tuntia, näkyi konnia tai ei. Kaikenlaiset kuvan tai videon tallennusvälineet sekä valaisimet on kiellettyjä. Viinalta tai röökiltä haisevana rantaan ei pääse ja vaatteet täytyy olla tummat. Nämä säännöt siksi, että konnat saattaa kääntyä takaisin mereen jos ne kokevat rannalla olevan liikaa häiriötä.

Me oltiin onnekkaita ja nähtiin yksi kilpikonna munimassa ja sen jälkeen peittämässä tuotoksiaan kauhomalla hiekkaa niiden päälle. Lisäksi nähtiin kun pari konnaa nousi merestä ja yhden nähtiin raahautuvan takaisin veteen. Tuona iltana oli ukkonen ja salamoiden välkkeessä oli mahtavaa nähdä kun 200kg massalla ja liki metrin mittaisella kilvellä varustetut otukset kömpii merestä rantaan! Näytelmä oli juhlava, primitiivinen, herkkä ja mielenkiintoinen. Sen päälle olikin mukavan luontevaa ottaa drinkit lomakylän baarissa. Valintani oli Capitan. Rommia tottakai pohjana ja jatko appelsiinimehusta sekä jostain muusta mehusta jota en muista. Vaimo vetäisi vodkapohjasen juoman, hän kun ei osaa arvostaa värillisten viinojen aromeja.

Tiistaiaamun herätys oli jyrkkä. Klo 4:45 oveen koputettiin ja huudettiin buenos dias. Tämä toistui useita kertova kunnes tajusin maailmasta mitään ja vastasin rankalla aksentilla takaisin. Aikaisen herätyksen syy oli aamuisessa jokiretkessä viidakkoon. Suurin osa eläimistä on aktiivisimmillaan aikaisin aamulla joten silloin on parhaat saumat niitä nähdä. Nähtiinkin esimerkiksi kaimaani, iso kasa vesilintuja, apinoita, iguaani, jokikilpikonna ja Jesus Christ Lizard. Viimeeksi mainittu toksisen vihreä lisko on saanut nimensä siitä että se pystyy juoksemaan lyhyitä matkoja veden pinnalla.

Takaisin San Joseen ajellessa ei voinut kuin taas kerran ihmetellä paikallisten bussikuskien tapoja. Jos oli kaks kaistaa samaan suuntaan niin koko ajan mentiin vasenta pitkin, oli oikealla kaistalla joku tai ei. Nopeammat saivat siis mennä oikealta ohi, niitä ei tosin montaa ollut. Ei siinä kuskilla paljon suru puserossa painanut, kun vuoristotiellä otettiin ulkokaarreohituksia ja vastaantulevat tööttäili protestoivaan sävyyn. Hullua touhua.

Keskiviikkona tehtiin viimeisen päivän kunniaksi häämatkan paras treeni. Ensin vajaa puoli tuntia ylämäkeä, sitten vartti alamäkeä ja sopivan paikan löydyttyä mäkivedot. Sitten taas vartti alamäkeä takaisin hotelliin. Reenissä tapahtui jotain melko erikoista. Vaimo näet rikkoi jonkun onnettoman talon räystästiilet päällään! Talo oli aivan kiinni kadun reunassa ja rakennettu suht jyrkkään rinteeseen. Kun juostiin katua ylös, katon takalaita oli siten katuun nähden huomattavan paljon etulaitaa matalammalla. Viimeisten tiilten kohdalla pamahti, onneksi ei tullut mitään kuhmua isompaa. Katolle kävi selvästi huonommin!

Päivän muu anti oli yritys mennä kultamuseoon katsomaan vanhaa kultaa ja tuliaisostosten tekeminen. Museo oli suljettu joten katsoimme esikolonialistisilta ajoilta peräisin olevat, alkuperäiskansojen tekemät kultaesineet lipputiskillä olevasta kirjasta.

Kotimatka ei tietenkään sujunut hyvin. Ei Meissi-matkoilla sellanen onni pääse potkimaan, että yhteydet rullais rasvattuna. Helvetillisten Ameriikan lentojen selättämisestä meidät palkittiin Tukholmassa siten, että passittivat Helsingin koneesta takaisin terminaalin. Koneessa oli joku vika joka esti lentämisen ja jota varten hälyttivät mekaanikon Helsigistä paikalle. Sen piti tulla minä hetkenä hyvänsä ja se hetki kun se tuli, oli noin 3h kuluttua siitä kun palattiin takas termiin. Puoli tuntia tästä eteenpäin mekaanikolta tuli terveiset että kone ei lennä tänään mihinkään. Alko harmittaa, sillä ei ollu mitään takeita että mihin koneeseen sitä mahduttaisiin ja mihin aikaan päästäisiin Suomeen. Vaimolla sytty onneks lamppu pään ylle ja saatiin kepuloitua itsemme Helsingin sijasta Tampereen koneeseen. Tää teki sitä kuuluisaa hyvää, siis todella hyvää!

Nyt kun muistelen omaa lentomatkustamista niin eihän se useinkaan ole menny silleen kuin yhtiön kanssa olen sopinut. 4h jumitus Oslon kentällä matkalla Portugaliin vuonna 2009, kadonneet matkalaukut viime talvena Portusta palattaessa ja nyt naimalomalla lennonjohdon määräys mennessä ja tekninen vika tullessa. Eihän ne osaa mitään!

Nyt on yhteenvedon aika. Otetaan ensin kuumat:

Costa Rica on maa, jota voin suositella kaikille luontoelämyksistä kiinnostuneille. Maan huikea biologinen ja geologinen monimuotoisuus on sykähdyttävää. Näihin puitteisiin on rakennettu iso kasa erinäisiä aktiviteetteja, joten tekemistä kyllä riittää. Ihmiset ovat mukavia ja se edesauttaa asioiden järjestymistä vaikka kieli ei olisikaan yhteinen. Palvelualttius on kiitettävää. Joukkoliikenne ja taksit ovat halpoja. Hedelmiä on tarjolla paljon ja joka paikassa ja ne ovat hyviä, kuten ovat trooppiset cocktailitkin.

Ja sitten koleat:

San Josen alueen liikenne on aivan perseestä. Lyhyisiinkin matkoihin tuhrautuu paljon aikaa vaikka kiihdytykset on aina maksimaalisia. Maan yleinen hintataso ei ole kovin edullinen, vain hieman Suomen hintoja alhaisempi. Paikoissa, joissa ei ole juuri turisteja, on kylläkin selvästi halvempaa. Paikallinen ruokakulttuuri on hieman yksipuolista. Joka aterialla on riisiä ja papuja. Hyviähän ne on mutta rajansa kaikella. Vessanpytyt ja viemäroinnit ei siedä paskapaperia ja tottumaton saakin usein nöyrästi noukkia käytetyt paperinsa sieltä kusen seasta ja laittaa ne wc:n roskakoriin.

torstai 18. elokuuta 2011

Naimaloma: seuraavat pari paivaa

Lauantai vietettiin kiertelemalla apostolilla perusleirimme Escazun maisemissa. Taalla oli markkinat, jotka kaytiin katsastamassa. Muuten lauantai oli meille valipaiva ilman mitaan suurempia ihmeita. Syotiin ja hengiteltiin.

Sunnuntain ohjelmaa harkittiin tarkoin ja pitkaan. Nyt kun ollaan taalla suhteellisen lahella Tyynta Valtamerta niin houkutteli suuresti lahtea uiskentelemaan koboltin sinisiin vesiin valkoisilta hiekoilta kasin. Toisaalta tuntui silta, etta tassa on rallateltu ymapari maakuntia sen verran kiihkeaan tahtiin ettei mihinkaan kauas jaksaisi lahtea.

Eipas sitten lahdettykaan kauas, vaan mentiin sen sijaan lahelle. Matkaopaskirjasta loytyi perhosfarmi n. 20km paasta. Otin meille jostain ihmeen paahanpistosta pimean kansantaksin, vaikka virallisiakin oli nakopiirissa. Ekat kilsat meni arvioidessa kuskia. Totesin sen luotettavan oloiseksi ja painoin paan rennosti niskatukea vasten kaden taputtaessa musiikin rytmiin reittani vasten. Kuski lauloi.

Perhospuutarha oli mainio paikka. Saatiin paljon tietoa tuosta hyonteisten alajaksosta, jonka edustajat kehittyvat neljan muodon kautta tayteen kukoistukseensa kuollakseen sitten melkein heti pois. Paivan huipentuma ehka oli, kun pari isoa sinista morpho-perhosta loytyi paneskelemasta meitsin selasta. Ei haluttu hairita niita ja kavelin varovasti takaisin tarhaan jossa ne asetettiin jollekin lehdelle jatkamaan touhua. Kuulemma ne systeemit kestaa 4-10h. Siina on likasille haastetta. Vaimo oli perhostarhavierailuun tyytyvainen, tama lupaili hyvaa myos minulle.

Sunnuntai-iltapaiva meni paaosin Pyhan Juuson suurimmassa kauppahallissa, Mercado Centrossa. Hajut oli paikoitellen samat kuin Viipurilaisessa versiossa. Hallissa tuli vierailtua sodassa, paikallisen tyylisessa lounasruokalassa, joista saa perusannoksia halvalla. Hyvaakin oli. Keta kiinnostaa.

Taman kuivakan matkakertomuksen viimeinen osa julkaistaan Hallilasta kasin. Nyt masentaa ja nukuttaa. Lahto kotimaahan koittaa 7h 10min paasta. On siis mentava pesemaan hampaat ja pissaaaman ettei tarvitse sitten keskella yota herata. Rauhaa, veljet.

maanantai 15. elokuuta 2011

Naimaloma: maa ja sen tavat

Jalkapallo on tietysti kiistaton ykkonen, mutta muutakin urheilua taalla harrastetaan. Yllattavan paljon ollaan nahty juoksijoita ja tosikamoissa polkevia pyorailijoita ottaen huomioon, etta kumpaankaan toimintaan taalla ei ole minkaanlaisia fasiliteetteja. Pyorateista on turha uneksia kun aina ei ole edes jalkakaytavia. Aiemmin tulikin jo mainittua katujen ja teiden paskasta tilasta syvine onkaloineen ja paikallisesta liikennekulttuurista, el trafico loco. Varmasti hyviakin lenkkipatkia loytyy, mutta me emme olleet onnekkaita maastojen suhteen. Taalla Escazussa ei ole mitaan muuta kuin jyrkkaa rinnetta ja niilla kulkevia kapeita katuja. Jonkinlainen reeni on silti tullu heitettya joka paiva tata paivaa lukuunottamatta, mutta laadusta ei voida paljon puhua.

Paikalliset naiset harrastavat reiluja muotoja ja niita ei peitella, painvastoin. Ryntahat nostetaan framille ja farkut on useimmilla kokoa liian pienet. Piukka pukeutumiskoodi koskee myos XL-koon emantia, pienta plaskia ei tosiaankaan piilotella. Jukka Poika tykkais. Lienee turha menna syvemmalle paikallisen hamekansan piirteisiin, ootte kuitenkin katsonu ne 8th Street Latinasit niin tiedatte kylla! Mutta entas jabat sitte. Vaimo tuossa puntaroi, etta onko latinomiehilla jatkuvasti niin likanen ja rasvanen tukka, etta se naytta maralta? Vai onko taalla edelleen muodissa se Suomessa ysarin puolivalissa koettu poikain wetlook-muoti? Tieda hanta.

Tico-kansa saa minulta korkeat pisteet. Kaikki ovat ystavallisia (pl. osa bussikuskeista) ja ottavat meikagringot avosylin vastaan. Kyynikko voisi ajatella, etta mikahan se on maan suurin tulonlahde, olisko se turismi, olisiko talla vaikutusta asiaan, onkohan se vaan niin etta asiakas on aina oikeassa... No voi osaltaan olla sitakin, mutta kylla suurimmalta osin ystavallisyys tuntuu ihan aidolta. Me heratetaan kiinnostusta ihan ulkomuotommekin vuoksi - yhtaan vaaleatukkaista tai sinisilmaista syntyperaista ticoa ei ole vastaan tullut. Mukavaa olisi jutella enemmankin paikallisten kanssa mutta kun ainut mahdollinen kieli on useimmiten hispania niin vahiin jaa stoorit. Lahinna turismin kanssa tyoskentelevilta taipuu englanti, muuten se on solamente espanol.

Tama maa heraa aikaisin. Me ollaan oltu hereilla melkein joka aamu viimeistaan seiskan tai puolen kasin aikaan, kun sadekaudella taytyy ottaa ilo irti aamupaivan ja varhaisen iltapaivan poudasta. Siihen aikaan on jo turuilla ja toreilla taysi hoyry paalla. Sita jatkuu pitkalle iltaan. Jengi tekee pitkia paivia ja siestaa ei pideta. Tanne asti EU:n rahat ei vissiin riita. Nama etelamaalaiset joutuu paiskimaan hommia.

Paikallinen kulttuuri on ottanut rajusti vaikutteita Pohjois-Amerikasta. Pikaruokapaikoista loytyy kaikki mita jenkeistakin: McDonalds, KFC, Wendy's, Taco Bell, Subway, Pizza Hut jne. Vaatekauppojen nimiin yhdistyy usein viittaus Yhdysvaltoihin. Piraattituotteissa on laaja valikoima amerikkalaisia merkkeja. Niken Shoxit on taalla ilmeisen kuuma juttu talla hetkella. Mutta kylla tanne on saatu suomalaistakin tavaramerkkia perille. Nokia nyt on itsestaanselvyys, mutta sen lisaks oon bongannu Finlandia-vodkaa ja hieman yllattaen monesta paikasta Polarin sykemittareita valtuutettuine huoltoliikkeineen.

Lienee aika siirtya huoneeseen 302 ja kingsizen puolelle. Huomisaamuna on 5:45 lahto tiettomien taipaleiden paahan, Tortugueron kansallispuistoon Karibian rantaan. On todella tervetullutta paasta paikkaan, jossa ei ole yhtakaan autoa! Matka sinne taitetaan puoliksi jokiveneella. Paatahtain talla parin paivan reissulla on nahda viidakon Yka. Kirjoittelen taas jos sielta takaisin selvitaan.

lauantai 13. elokuuta 2011

Naimaloma: keskuslaakso, pilvimetsat ja tulivuoret


Keskiviikkona
oli tarkoitus tutustua paakaupunkiin San Josehen ja nain myos teimme. Pyha Juuso on esikaupunkeineen suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin kotoinen paakaupunkiseutumme, eli asukkaita on reilusti toista miljoonaa. Kaupungilla liikkuessa tuntuu kuitenkin silta, etta ihmisia olisi reilusti enemman. Tungos ja meteli on kova. Pohjoismaiselle ihmiselle etenkin tuo elaman meluisuus on erikoista kuunneltavaa. Torvet soi ja myyntimiehet huutaa.

Kokonaisuutena Pyha Juuso on karmea paikka. Kadut on paskassa kunnossa, liikennetta aivan liikaa ja kuskit on agressiivisia, suojateita ei ole, jalkakaytavilla on ammottavia aukkoja suoraan viemareihin, haisee pahalta, on ryysista ja epailyttavan nakosia kujia jne jne. Silmiinpistavaa on kaikenlaisten pienyritysten huikea maara. Suurin osa naista on kenkakauppoja, apteekkeja tai muutaman neliometrin ravintoloita. Kauppiaat levittelevat kadunvarsiin mattojaan. Suurin osa heista myy joko hedelmia tai arpalipukkeita. Jopa busseissa myydaan tavaraa. Ensin tapahtuu kovaaaninen myyntipuhe bussin keulasta ja sitten kauppias siirtyy kaytavalle tekemaan bisnesta.

Torstaina
piti paasta pois kaupungista. Luonnon takiahan tanne maahan ollaan raahauduttu. Paatettiin ottaa bussi Karibian meren suuntaan ja jaada matkan varrella pois Braulio Carrillon kansallispuiston opastuskeskuksen kohdalla. Mitaan tarkkoja karttoja ei tietenkaan matkassa ollut ja melko lailla tuuripelilla onnistuttiin jaamaan oikeassa kohdassa pois.

Valkoiset jalat astuivat ensi kertaa viidakkoon. Meteli sademetsassa oli melkein yhta kova kuin kaupungissakin. Omituista vain oli, etta juuri mitaan elukoita ei nakyny maasta kasin. Suurin osa sademetsan elaimista elaa puiden latvuskerroksessa, jonne ei tihean kasvuston vuoksi ollut useinkaan nakoyhteytta. Erikoisia kasveja oli kylla sitakin enemman nakyvilla. Lajiston runsaus on huikeaa! Elainhavainnoiksi kirjattiin pari isoa hamahakkia, agouti (ylisuuren oravan ja janiksen valimuoto), paljon perhosia ja muita hyonteisia, iso turkoosi kovaa surinaa pitava lentokuoriainen ja kolibri. Lisaksi nakyi lehdenleikkaajamuurahaisia ja muutamia ruskeanharmaita pikkulintuja. Homenokkainen tukaani antoi viela odottaa itseaan.

Takaisin pain otettiin bussi lennosta valtatien sivusta. Saatiin seisomapaikat. Nain ollen asiaan toki kuului, etta tiella oli heti kohta joku haslinki ja liikenne seisoi tunnin paikallaan. Muutenkin matka oli kokemus: kuski kaahasi raivolla, koko ajan ohituskaistalla mutkaisella vuoristotiella eika halytysajossa ollut ambulanssikaan saanu mitaan armoa. Lanssi ajoi vierella hetken, kunnes bussikuski sulki ajolinjan. Lanssi siirtyi taakse ja veti oikeelta ohi. Bussikuski koitti vielakin pysya edella mutta havis kisan. Mita nailla oikein liikkuu paassa?

Illalla kaytiin syomassa hotellin ravintolassa, joka kuuluu kuulemma Costa Rican parhaisiin. Eihan me muuten, mutta kun huoneeseen asti toivat ale-kupongin niin pitihan se menna hyodyntamaan. Ruoka oli kylla hyvaa eika hintakaan loppujen lopuksi aiheuttanu pahaa ummetusta.

Perjantaina
oli vuorossa Volcan Irazu. Taas linjuriauto alle ja matkaan. Kysessa oli suora linja tulivuorelle, mutta paikalliseen tapaan kuski poimi matkan varrelta kyytiin kaikki jotka tien sivusta vinkkailivat. Pois kyydista voi myos jaada missa vaan. Kateva ja joustava systeemi, mutta pitkamatkalaiselle tama tarkoittaa tuskastuttavan hidasta matkantekoa.

Tulivuorella oli kolme kraateria, joista suurin on leveydeltaan noin kilsan ja syvyydeltaan 300m. Sen pohjalla on turkoosivetinen happolampi. Huipun korkeus on jotain 3400m. Meikalla oli tarkotus vetasta lenkki kraaterissa, mutta jo ylamakia kavellessa tajusin ettei siita mitaan tulisi. Otin kuitenkin kokeeksi pari sataa metria juoksua. Siinakin matkassa joutu pitamaan kolme taukoa. Ilma ei vaan riita mihinkaan! Henkea ahdisti, paata sarki ja jalat oli voimattoman hervottomat. UV-indeksi vuorella oli varmaan toista tuhatta, silla silmia poltti ja vedet senkun valui. Ei ole meika-mattia tehty korkeisiin olosuhteisiin. Vaimolla ei ollut mitaan hataa, ei kuulemma tuntunu korkeus missaan. Mut sehan onkin astmaatikkona tottunu siihen ettei saa happea.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Naimaloma: Hallilasta San Joseen

Jatin auton kotiin. Teki mieli menna julkisella. Aikaeroa kun on sellanen 9h selviteltavana ensi viikon perjantaina niin oman auton kaytto vois olla kohtuullinen riski. Valittiin bussi kulkupeliksi lentokentalle. Bussissa on se etu, etta se on ainut liikennevaline taksin ohella, joka vie suoraan terminaalin ovelle. Bussi on myos kokonaiskustannuksiltaan edullinen vaihtoehto talle matkaosuudelle ja matka-ajalle. Ei pysakointimaksuja ja lipun hinta jarkevalla tasolla verrattuna Valtion Riistoon.

Alkuun kevyt verkkailu Helsingista Amsterdamiin, jossa pidettiin vajaan kolmen tunnin kusitauko. Tulppaanit ja puukengat seka haisevat juustot tervehtivat lentokentalla matkaajaa. "Pajaa" ei myyty, ainakaan kentan kansainvalisella osastolla. Reissun ensimmainen todella iloinen yllatys koettiin Amsterin kentalla: saatiin syoda mahat tayteen yhteens alle 12 eskuudolla ja ruoka oli vielapa hyvaa. Vaimo vaikutti tassa vaiheessa erittain tyytyvaiselta. Tama havainto lupaili hyvaa reissua minullekin.

Seuraavana oli vuorossa elamani toistaiseksi pisin lento, Amsterdam - Newark. Siivun pituus oli matkassa jotain 4000 mailia ja ajassa siihen meni noin 9h. Tuohon sisaltyy reilu puoltuntinen pummia. Kapteeni joutu tallimaarayksen vuoksi tekemaan parit silmukat. Ei tehny hyvaa, silla meilla oli muutenki (liian) tiukka vaihtoaikataulu Newarkissa, vain 1h 25min ja terminaalia vaihtaen.

Kun pyorat otti maahan, oli 50min jaljella seuraavaan nousuun. Valissa matkatavaroiden nouto, tulli, terminaalin vaihto, matkatavaroiden check-in, turvatarkastukset ja lahtoportille siirtyminen. Etuilu oli todella torkeeta ja rumaa. Yllattavan hyvin ja yllattavan vahilla vastavaitteilla ihmiset kuitenkin antoivat tilaa.

Tilanne naytti alusta alkaen toivottomalta mut yritettiin silti taysilla, vaikka heti alkuun sanoivat etta teilla ei ole mitaan mahiksia. Jossain vaiheessa meille sitten alettiin huutamaan etta go go go go, the aircraft is waiting for you, ja matkatavarat riipaistiin kasista koneeseen vietavaksi. Sama juttu muutamilla muilla CR:n suuntaavilla turisteilla. Toivo heras ja kaikki naytti sittenkin onnistuvan. Lahtoportille mennessa nahtiin, etta lentskarissa on viela putki kiinni, yess, tekee hyvaa!

"The gate is closed, Im sorry." No mitas perkeletta, miks taa kone sitten odottaa meita jos me ei sinne kuitenkaan paasta? Homma meni nain: ne pirut olivat myyneet paikkamme standby-lippuja karkkyville, edellisista yhteyksista myohastyneille travellereille. Kun henkilokunta sai tiedon etta me ollaankin tulossa ja etta myohastymisemme johtuu saman yhtion lennon myohastymisesta, henkilokunta oli yrittanyt pyytaa naita paikkamme saaneita poistumaan koneesta. Mut mietippa itse, poistuisitko sina mielellasi koneesta johon olet juuri saanut paikan onnenkantamoisella? Siina hetkessa olin kylla sita mielta etta pitas poistua.

Paakohdiltaan seuraavanlainen keskustelu kaytiin palvelutiskilla edella kuvatun suuren pettymyksen ja sita seuranneen puolen tunnin jonotuksen jalkeen:

-Next from the line, please!
-Hi, this is the situation: our flight, operated by your company, was delayed and thats why we missed our connecting flight, also operated by your company. We need a rebooking and I want you to....
-Where are coming from and where are you going to? Let me see your boarding cards.
-From Amsterdam and to San Jose, Costa Rica. I think that its your responsibility to arrange...
-I can rebook you on tomorrows first flight to San Jose, 7:25 AM.
-Ok, good, but I think that because this problem is not my fault, its your companys fault, the airline should compensate us accommodation costs. We are not going to stay whole night here at the airport.
-Airline is not going to compansate you anything.
-Is that really your policy?
-Yes it is.
-In my opinion, you are responsible to carrying us to our destination in time. I insist a hotelroom and...
-Airline is not responsible for traffic control orders. Your flight delayed because traffic control gave an order to wait before landing.
-And who is responsible for those orders given by traffic control?
-Federal government.

Oli siis 12h aikaa vietettavaksi New Jerseyssa. Takana oli jo niin saakelisti valvottuja tunteja etta haluttiin menna vaan nukkumaan. Yhdet saksalaiset kohtalotoverit lahti Manhattanille kiertoajelulle ja olivat kuulemma viettaneet sitten yon lentokentalla. Kovaa porukkaa.

Soittelin pariin lahiseudun hotelliin ja varasin ekasta joka vastas. Vastaus tuli intialaisella tai pakistanilaisella korostuksella. Hinta miellytti, vain 60$/2hh/yo. Hintaan sisalty viela kuljetuksetkin. No sinne lahettiin isolla autolla ja alko nayttaa aika haijylta seudut. Paikan nimi oli Irvington, New Jersey. Rankkaa dataa tasta mestasta loytyy taalta: http://en.wikipedia.org/wiki/Irvington,_New_Jersey

Kavin illalla kauppareissulla noin 150m paassa hotellista. Pelotti oikeasti. Talla reisulla olin ainut rotuni edustaja. Minua tuijotettiin tiiviisti. Pari jatkaa katto vihamielisen nakosena, tytot huuteli jotain ja nauroivat valkoselle pojalle, josta varmasti naki etta nyt ei olla mukavuusalueella! Nuorisoa notkui laumoissa toimetonna kadun varsilla ja koulun pihassa. Menin ekaan kauppaan jonka nain. Ostin hammastahnaa ja juomaa, myyjasta sai hetkeksi turvaa. Huokaisin ja kavelin ulos kaupasta. Olin tormata kadunkulmassa itsekseen rappaavaan aijaan. Sain vaistettya ja jaban riimittely ei katkennu. Sitten oli pakko vaihtaa kadun puolta kun oli niin karun nakosia jatkia tulossa vastaan. No, toisella puolella tuli joku pariskunta vastaan ja muija alko tosi rankalla jamaika-aksentilla pummimaan rahaa. Pyys viitta senttia, annoin neljannesdollarin ja poistuin heti paikalta. Hotellin kohdalla ohitseni lipui tuskallisen hitaasti taysin tummennetuilla laseilla varustettu rauta, josta kuului gangstaa saakelin kovalla volyymilla. Arvatkaa oliko helpottunu olo paasta hotelliin sisaan. Huh, tonne en mee enaa koskaan! Vaimon jatin onneksi huoneeseen ja oven turvaraudat kiinni.

Loppumatka meni nappiin ja nyt ollaan Costa Ricassa kaupungissa Escazu. Hotelli on todella hieno. Viis tahtee jukolauta, ja milla hinnalla: noin 300e/hlo/10 yota! Mutta kavikohan tassa nyt ahneelle paskasesti? Piti saada hienoin mahdollinen hotelli ja halvalla. Se onnistui kylla. Nyt vain ongelmana on, etta taalla hotellilla on nimittain kaikki niin saakelin kallista etta eihan meilla perse kesta. Esim. 30min hieronta maksaa 60 dollaria. Aamupala maksaa 12-15e jollei sitten tyydy hintaan sisaltyvaan aamiaiseen joka on yhta kuin pari siivua hedelmia ja leipapala.

Seuraava juttu kasittelee paikallisia asioita kunhan niita ensin ehditaan kokemaan! Eilinen meni lahinna nukkuessa. Jos sita kavis tanaa vaik tuolla paakaupungin puolella.

tiistai 2. elokuuta 2011

Poikamiehen viimeinen päivitys

Yhden aikakauden päätös koittaa tulevana lauantaina. Se alkaa olla ohi nyt, tuo pitkä vapauden marssi läpi lähes kolmen vuosikymmenen kivikkopolkujen. Poikamies-passin kannet on ostettu ja viimeisetkin merkinnät siihen tehty. Lopullisuudesta puuttuu enää ainoastaan passin seremoniallinen arkistointi Menetettyjen Miesten Mappiin, sinne miljardien muiden samankaltaisten joukkoon.

Mitä kaikkea poikamies-passiini onkaan kirjattu? Ensimmäiset noin 15 vuotta mahtuu yhdelle sivulle ja se sivu on miltei tyhjä. Alaviitteenä vain lukee:

Osoitti kiinnostusta urheiluun ja vihasi koulunkäyntiä. Tyypillistä terveen poikamiehenalun käytöstä.

Poikamiehuutta ja sen mukanaan tuomaa iloista seikkailuhenkeä tai vaihtoehtoisesti masiksen vivahteita ei pikkupoikana tarvinnut miettiä ja hyvä niin. Lapsuuden aika täyttyi kaikesta muusta suuresta ja pienestä ilosta ja yhtä suurista tai pienistä murheista, harvemmin siltä väliltä. Näitä tapahtumia ei kuitenkaan juuri rekistereihin kirjattu vaikka ne varmasti määrittelivät sitä minkälainen poikamies minusta oli tuleva.

Toinen ja kolmas sivu sen sijaan ovat täynnä tekstiä. Toiselle sivulle on kirjoitettu joitakin nimiä, aikoja ja paikkoja. Kaikki ne ovat kirjoitettu kahteen kertaan siten, että ensimmäisen rivin edessä on tähti ja toisen rivin perässä risti sekä sana victory. Toisen sivun arvostelusarakkeessa lukee mm. seuraavaa:

Osoittanut pieniä rikkeitä lukuunottamatta hyvää poikamieskuria. On selviytynyt uhkaavista tilanteista itsenäisesti ilman ulkopuolista apua. Kenttäkelpoisuus ollut pääsääntöisesti hyvää tasoa: kentälle mennessään on noudattanut ennaltaehkäisevää strategiaa ja varsinaista taistelukosketusta ei ole useimmiten päässyt edes syntymään. Kasarmipalvelus ollut kiitettävää: asunut saapumiseränsä muiden poikamiesten kanssa pitkiä ajanjaksoja.

Kolmannen sivun merkinnät on tehty punakynällä ja niissä on voimakkaan kriittinen sävy. Tässä esimerkkejä:

Asettaa itsensä toistuvasti ja tarpeettomasti altiiksi viholliselle. Tekee typeriä uhrauksia: jättää baari-iltoja väliin, pinnaa suurimman osan poikamiespalveluksesta viettämällä aikaa korsussa naisen kanssa. Huolestuttavinta poikamieskurin rikkomista on selvästi havaittava harkinnallisuus ja järjestelmällisyys tässä epähyväksyttävässä käytöksessä. Poikamiesaatteen rappio näyttää todelliselta.


Takakannen kokonaisarviokaan ei juuri mairittele.

Poikamies Meissi ei ole, yhteensä miltei viidentoista vuoden peruskoulutus- ja erikoistumisjaksoista huolimatta, pitemmän päälle sopivaa poikamiesainesta. Hän ei myöskään osoita riittävää oma-aloitteisuutta tilanteen korjaamiseksi. Poikamies Meissi on pettänyt armeijakuntansa sekä tahrannut kunniakkaan aselajinsa maineen. Kaikista edellä mainituista syistä johtuen hänet vapautetaan poikamiespalveluksesta rauhan aikana. Hänet tullaan kuitenkin säännöllisesti kutsumaan reservin kertausharjoituksiin, joissa tilannetta seurataan.

Mikä surun hetki tämä poikamiehuudelleni onkaan! F.E. Sillanpäätä mukaillen, vaistoni kertoo kuinka kumpujen kätköistä mullasta maan isät (hekin epäonnistuneita poikamiehiä) katsovat poikiaan harmistuneena. Mutta arvoisat esi-isät, ymmärrättehän minua tällä hetkellä? En minä ole tekemässä mitään sen pahempaa kuin tekään olette tehneet.

Lopuksi kiitän tulevaa vaimoani tästä tekstistä, ilman sinua tämän kirjoittaminen ei koskaan olisi ollut mahdollista!