Loma on ohi. Jäljellä on enää puolikas päivä viikonloppua. Sitten koittaa paluu töihin toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi ennen seuraavaa vapaata. Itsenäisyyspäivää mie oon katellu sillä silmällä. Josko siinä pitäis miniloman?
Onhan se toisaalta ihan mukavaa palata työn pariin pitkien kesäviikkojen jälkeen. Töissä tapaa paljon ihmisiä ja saa haastaa itseään mielenkiintoisten tehtävien parissa. Pääsee tsemppaamaan eteenpäin tavoitteena ammatillisen kehityksen mahdollistama äärimmäinen tehokkuus ja laatu.
Ironia on haastava laji sekin.Varsinkin sokraattinen ironia, mutta siitä tässä ei olekaan kyse. Minä muuten vihaan sanoja haasteellinen, mielenkiintoinen ja kehitys silloin kun niitä käytetään asiayhteyksissä, joissa näiden sanojen tarkoituksena on ilmaista paskaa hieman sivistyneemmässä paketissa.
Kesä antoi paljon. Katson menneitä viikkoja lämmöllä kuin mummon valokuva-albumin haalistuneita seepiasävyjä. Niihin kuviin sisältyy tunnelmia jotka haipuvat hiljalleen, viimein häviävät kun albumin pehmonahkaiset kannet lyödään kiinni ja avataan kannettavan kylmä luukku.
Rinnasta vihloo, mutta ei auta. Todellisuutta on katsottava suoraan silmiin, varsinkin kun sen suhteen tunnen olevani suuressa määrin itseni herra, onneni ruhtinas, draamani marsalkka. Näistä ylevistä sanoista huolimatta en koe minkäänlaista tyytyväisyyttä juuri nyt, kun olen palaamassa toistelemaan sanoja "minä hoidan" ja "huomenna valmis".
Onhan se toisaalta ihan mukavaa palata työn pariin pitkien kesäviikkojen jälkeen. Töissä tapaa paljon ihmisiä ja saa haastaa itseään mielenkiintoisten tehtävien parissa. Pääsee tsemppaamaan eteenpäin tavoitteena ammatillisen kehityksen mahdollistama äärimmäinen tehokkuus ja laatu.
Ironia on haastava laji sekin.Varsinkin sokraattinen ironia, mutta siitä tässä ei olekaan kyse. Minä muuten vihaan sanoja haasteellinen, mielenkiintoinen ja kehitys silloin kun niitä käytetään asiayhteyksissä, joissa näiden sanojen tarkoituksena on ilmaista paskaa hieman sivistyneemmässä paketissa.
Kesä antoi paljon. Katson menneitä viikkoja lämmöllä kuin mummon valokuva-albumin haalistuneita seepiasävyjä. Niihin kuviin sisältyy tunnelmia jotka haipuvat hiljalleen, viimein häviävät kun albumin pehmonahkaiset kannet lyödään kiinni ja avataan kannettavan kylmä luukku.
Rinnasta vihloo, mutta ei auta. Todellisuutta on katsottava suoraan silmiin, varsinkin kun sen suhteen tunnen olevani suuressa määrin itseni herra, onneni ruhtinas, draamani marsalkka. Näistä ylevistä sanoista huolimatta en koe minkäänlaista tyytyväisyyttä juuri nyt, kun olen palaamassa toistelemaan sanoja "minä hoidan" ja "huomenna valmis".
