Mutta ensin Kainuun jälkilämmöt. Lähtökohdat Kainuuseen olivat parhaat mahdolliset - olinhan lomalla. Ja olen edelleen, pitää hehkuttaa kun mahis on. Varovaisuusperiaatteen mukainen AL-sarjavalinta osoittautui heti ensimmäisenä päivänä toimivaksi ratkaisuksi. 6-7 km radoissa riitti työstelemistä meikäläisen tarpeisiin. Tämä ei tietenkään ollut yllätys kun lähes koko touko-kesäkuu meni vielä kamppaillessa paitsi kestokipeän akilleen, mutta etenkin kohtuuttoman työkuorman kanssa. Ehdin kuitenkin tutustua kartanlukuun viikon verran ennen Kainuuta ja totesin tämän jälkeen olevani valmis AL-sarjan haasteisiin.
Niin olinkin. Kunto oli juuri se reilun puolen tunnin kunto. Jos ja kun kisat kestivät hieman tätä pidempään, niin sitten vaan ankaroitettiin itsekuria ja iskettiin väkisin hyytymistä vastaan maaliin saakka. Mutta niissä ekoissa puolissa tunneissa oli joka kisassa jotain tällä kaudella harvoin koettua hyvää. Nimittäin helppouden hetkiä oman matkavauhdin pitämisessä ja sujuvaa suunnistamista.
Kokonaisuutena KRV oli minulta luokkaa ok. Eka päivä oli hieman tunnustelevaa menoa johon sisältyi yksi törkeä minuutin pummi. Törkeän siitä teki se, että radan helpointa rastia koukkasin kadottaen tiedon olinpaikastani hetkeksi kokonaan. Toisen päivän suoritus hipoi muilta osin täydellisyyttä, mutta hävisin turhaan useita sijoja aloittamalla loppuverkat jo maalisuoralla. Kolmannen päivän katastrofipummit (alkaen reilun puolen tunnin kohdalta) ja niitä loppuradalla seurannut luovuttaneisuus raivasivat pois haaveet kymmenen joukkoon sijoittumisesta. Neljäntenä päivänä iskin liudan kelpo väliaikoja radan keskisektorille ja vaikka tämän jälkeen pummasinkin useaa rastia lopussa, oli tuloksena viikon paras sija. Yhteistuloksissa sijoitus oli kuudestoista.
Mutta nyt rinsesterin ennakkon kimppuun. Olen varsin kokenut Ruotsin kävijä, mutta suuntaan ylihuomenna vasta toista kertaa ringenille. Tällä kertaa päätös lähtemisestä oli helppo ja se tehtiin jo viime talvena. Sen jälkeen koko asia on ollut unholassa kuukausitolkulla, mutta nyt into on pinnassa ja suuret odotukset kohdistettu Norrbottenin vaaramaastoihin.
Edellisen kerran näissä merkeissä kisailin Smålannissa vuonna 2009. Silloinkin oltiin poikien kanssa reissussa ja hauskaa oli. Vanhoja tuloksia selaillessa sain vahvistuksen ajan kultahampaan kaluamille muistoilleni siitä, että silloinhan taidettiin olla kohtalaisessa kondiksessa. Tämä näkyi myös tuloslistalla. Kolmena ekana päivänä sijoilla 4 - 7, pikamatkalla jäin ulos top 10:stä. Juke sen sijaan loisti pikurissa kisan moraalisena voittajana löytyen listalta heti Skarrarin jälkeen toisena. Viimeisen päivän takaa-ajossa tulosmylly pyöri niin vinhasti moneen suuntaan ja arvaamattomin välityksenvaihdoin, että sijani olisi voinut olla mitä tahansa välillä 3-10, mutta tie vei siis viidenneksi.
Neljän vuoden takaiseen nähden porukka on jonkin verran vaihtunut. Osa silloisista korttaajista on siirtynyt veterinäärisiin sarjoihin ja muutama ikäluokka maitohammasporukkaa on varttunut miesten mittoihin. Toiset taas ovat päässeet kuntoon ja kilpailevat näin ollen pidemmillä matkoilla. Todennäköisesti paikalla on myös suuri joukko kaltaisiani, jotka vetävät edelleen samassa sarjassa ja samalla tavalla kuin ennenkin, mutta parempaa toivoen. Luvassa on siis vastukseksi niin tuoretta verta kuin kokeneita korttaajiakin. Huomasin myös, että muutama entinen ja nykyinen eliittipuolen nimi löytyy listalta tasoa terävöittämään. Huutelevat varmaan: "Olen lomalla. Lomallaaa!!"
Ennakkotietojen perusteella maastot tulevat olevaan teräksiset. Pohjoisen karu luonto säästää suunnistajat liialta keskikesän rehevyydeltä ja maaston hallitseva puustoelementti tuleekin olemaan mäntyvaltainen avoimehko metsä. Kulkukelpoisuuden ja näkyvyyden odotan olevan suurimmaksi osaksi maailmanluokkaista. Pinnanmuodostuksen puolesta homma on kaksinapainen. Lähempänä Bodenia sijaitsevissa kisoissa kahdessa ekassa kisassa radat tulevat sisältämään sekä tasaista kangasta että pikkutarkkoja, jyrkähköjä vaarojen rinteitä. Kolmas ja neljäs päivä Storklintenillä lienevät kaikista vaaramaisimmat ja eniten korkeuseroa sisältävät. Tänne epäilen eksyneen myös muutaman varvikkoisen suon ja tyhjän rinnealueen. Viikon tekniset haasteet tulevat olemaan etenkin rinnesuunnistuksessa (både detaljrika och detaljfattiga sluttningar) ja tasaisilla alueilla runsaan polustoverkon ja suuntien hansikoinnissa maksimivauhdin aikana. Viimeisessä osakilpailussa kartan tarjoama informaatio voi olla normaalia vaikeammin sovitettavissa ympäröivään todellisuuteen, koska kisa käydään armeijan treenimaastoissa ja kaikenlaista möyrintähautaa ja punkkeria tulee vilkkumaan silmäkulmissa. Nyt muistutan, että tämä analyysi on sarjaspesifi, joten muiden sarjojen kuin H21K:n suunnistajien kannattaa mieluummin lukea Thierryn analyysi siitä millä tavalla bodenilaisissa maastoissa pitää käyttää kompassia.
Ja mikä on tavoite? Aina pitäisi lähteä parantamaan aiempia tuloksia, mutta vallitsevat tosiasiat tunnistaen ja turhat paineet välttäen olen asettanut itselleni tavoitteen kilvoitella top 15 sijoituksesta. Tämä tavoite on samalla sekä motivoiva että realistinen. Laiskuroimalla se ei tule, mutta toisaalta tiedän että se on otettavissa viiden kisan pitkäjänteisen ja onnistuneen työskentelyn tuloksena. Paljon riippuu viimeisen päivän takaa-ajostakin. 27-vuotiaana en vielä ollut päänsisäisesti siihen valmis. Olenko sitä nyt, kun neljättä vuosikymmentäkin on jo maisteltu hetken aikaa ja saatu elämään laajempaa perspektiiviä? Se on lähdettävä katsomaan, että miten asia on.
Niin olinkin. Kunto oli juuri se reilun puolen tunnin kunto. Jos ja kun kisat kestivät hieman tätä pidempään, niin sitten vaan ankaroitettiin itsekuria ja iskettiin väkisin hyytymistä vastaan maaliin saakka. Mutta niissä ekoissa puolissa tunneissa oli joka kisassa jotain tällä kaudella harvoin koettua hyvää. Nimittäin helppouden hetkiä oman matkavauhdin pitämisessä ja sujuvaa suunnistamista.
Kokonaisuutena KRV oli minulta luokkaa ok. Eka päivä oli hieman tunnustelevaa menoa johon sisältyi yksi törkeä minuutin pummi. Törkeän siitä teki se, että radan helpointa rastia koukkasin kadottaen tiedon olinpaikastani hetkeksi kokonaan. Toisen päivän suoritus hipoi muilta osin täydellisyyttä, mutta hävisin turhaan useita sijoja aloittamalla loppuverkat jo maalisuoralla. Kolmannen päivän katastrofipummit (alkaen reilun puolen tunnin kohdalta) ja niitä loppuradalla seurannut luovuttaneisuus raivasivat pois haaveet kymmenen joukkoon sijoittumisesta. Neljäntenä päivänä iskin liudan kelpo väliaikoja radan keskisektorille ja vaikka tämän jälkeen pummasinkin useaa rastia lopussa, oli tuloksena viikon paras sija. Yhteistuloksissa sijoitus oli kuudestoista.
Mutta nyt rinsesterin ennakkon kimppuun. Olen varsin kokenut Ruotsin kävijä, mutta suuntaan ylihuomenna vasta toista kertaa ringenille. Tällä kertaa päätös lähtemisestä oli helppo ja se tehtiin jo viime talvena. Sen jälkeen koko asia on ollut unholassa kuukausitolkulla, mutta nyt into on pinnassa ja suuret odotukset kohdistettu Norrbottenin vaaramaastoihin.
Edellisen kerran näissä merkeissä kisailin Smålannissa vuonna 2009. Silloinkin oltiin poikien kanssa reissussa ja hauskaa oli. Vanhoja tuloksia selaillessa sain vahvistuksen ajan kultahampaan kaluamille muistoilleni siitä, että silloinhan taidettiin olla kohtalaisessa kondiksessa. Tämä näkyi myös tuloslistalla. Kolmena ekana päivänä sijoilla 4 - 7, pikamatkalla jäin ulos top 10:stä. Juke sen sijaan loisti pikurissa kisan moraalisena voittajana löytyen listalta heti Skarrarin jälkeen toisena. Viimeisen päivän takaa-ajossa tulosmylly pyöri niin vinhasti moneen suuntaan ja arvaamattomin välityksenvaihdoin, että sijani olisi voinut olla mitä tahansa välillä 3-10, mutta tie vei siis viidenneksi.
Neljän vuoden takaiseen nähden porukka on jonkin verran vaihtunut. Osa silloisista korttaajista on siirtynyt veterinäärisiin sarjoihin ja muutama ikäluokka maitohammasporukkaa on varttunut miesten mittoihin. Toiset taas ovat päässeet kuntoon ja kilpailevat näin ollen pidemmillä matkoilla. Todennäköisesti paikalla on myös suuri joukko kaltaisiani, jotka vetävät edelleen samassa sarjassa ja samalla tavalla kuin ennenkin, mutta parempaa toivoen. Luvassa on siis vastukseksi niin tuoretta verta kuin kokeneita korttaajiakin. Huomasin myös, että muutama entinen ja nykyinen eliittipuolen nimi löytyy listalta tasoa terävöittämään. Huutelevat varmaan: "Olen lomalla. Lomallaaa!!"
Ennakkotietojen perusteella maastot tulevat olevaan teräksiset. Pohjoisen karu luonto säästää suunnistajat liialta keskikesän rehevyydeltä ja maaston hallitseva puustoelementti tuleekin olemaan mäntyvaltainen avoimehko metsä. Kulkukelpoisuuden ja näkyvyyden odotan olevan suurimmaksi osaksi maailmanluokkaista. Pinnanmuodostuksen puolesta homma on kaksinapainen. Lähempänä Bodenia sijaitsevissa kisoissa kahdessa ekassa kisassa radat tulevat sisältämään sekä tasaista kangasta että pikkutarkkoja, jyrkähköjä vaarojen rinteitä. Kolmas ja neljäs päivä Storklintenillä lienevät kaikista vaaramaisimmat ja eniten korkeuseroa sisältävät. Tänne epäilen eksyneen myös muutaman varvikkoisen suon ja tyhjän rinnealueen. Viikon tekniset haasteet tulevat olemaan etenkin rinnesuunnistuksessa (både detaljrika och detaljfattiga sluttningar) ja tasaisilla alueilla runsaan polustoverkon ja suuntien hansikoinnissa maksimivauhdin aikana. Viimeisessä osakilpailussa kartan tarjoama informaatio voi olla normaalia vaikeammin sovitettavissa ympäröivään todellisuuteen, koska kisa käydään armeijan treenimaastoissa ja kaikenlaista möyrintähautaa ja punkkeria tulee vilkkumaan silmäkulmissa. Nyt muistutan, että tämä analyysi on sarjaspesifi, joten muiden sarjojen kuin H21K:n suunnistajien kannattaa mieluummin lukea Thierryn analyysi siitä millä tavalla bodenilaisissa maastoissa pitää käyttää kompassia.
Ja mikä on tavoite? Aina pitäisi lähteä parantamaan aiempia tuloksia, mutta vallitsevat tosiasiat tunnistaen ja turhat paineet välttäen olen asettanut itselleni tavoitteen kilvoitella top 15 sijoituksesta. Tämä tavoite on samalla sekä motivoiva että realistinen. Laiskuroimalla se ei tule, mutta toisaalta tiedän että se on otettavissa viiden kisan pitkäjänteisen ja onnistuneen työskentelyn tuloksena. Paljon riippuu viimeisen päivän takaa-ajostakin. 27-vuotiaana en vielä ollut päänsisäisesti siihen valmis. Olenko sitä nyt, kun neljättä vuosikymmentäkin on jo maisteltu hetken aikaa ja saatu elämään laajempaa perspektiiviä? Se on lähdettävä katsomaan, että miten asia on.
