Julkaisen nyt leirirankin. Kirjeiden, sähköpostien, blogikommenttien, faxien ja tekstiviestien lähettämisen asian tiimoilta voi lopettaa tällä kellonlyömällä. Samalla voitte tsekata kotivakuutuksenne ehdoista, että korvaako vakuutus F5-nappulan sulamisesta mahdollisesti koituvat vahingot. Meitsi ei korvaa, on nähkääs ollut force majeure koko päivän.
Online-leirirankitilanne 13.12.2009:
1.SM 81,46 1/79,30 0/83,61
2.MM 72,99 2/69,9 0/76,90
3.JH 71,60 1/64,73 0/78,47
4.JT 65,67 2/67,30 1/56,70 0/73,01
5.MK 60,87 2/60,87
6.VS 58,82 2/63,19 0/54,46
7.PT 57,71 1/53,16 0/62,26
8.VT 56,35 1/59,95 0/52,74
Pisteet on nyt korjattu enemmistön tahdon mukaisesti eli vähennys on poistettu. Alla oleva teksti siltä osin aikansa elänyttä!
Yllättävän paskoja pisteitä tuosta testilenkistä tuli. Pistää miettimään, että oliko 10%:n pistevähennys sittenkin liioittelua, etenkin kun itse olisin nyt ollut saamamiehenä! No mut säännöt on aikoinaan sovittu ja niillä jatketaan. Testijuoksussa hylätyt eivät ymmärrettävästi saaneet pisteitä. Onhan se puolittainen oikeusmurha mutta sellastahan se elämä on. Seuraaval kerral sitte, poijjaat!
maanantai 7. joulukuuta 2009
torstai 3. joulukuuta 2009
Maa outo sohjoinen
Itsenäisyyspäivä tuloillaan. Se osuu tänä vuonna sunnuntaille. Työtä tekevä kansa ei siis ylimääräisestä vapaapäivästä pääse nauttimaan, paitsi kassakonealan henkilöstö. Mielestäni Suomessa tulisi tällaisissa tapauksissa ottaa mallia sekä läntisestä, että myös itäisestä naapurivaltiostamme ja siirtää kansallisen juhlapäivän luonteeseen olennaisesti kuuluva vapaa joko edeltäväksi perjantaiksi tai seuraavaksi maanantaiksi. Miks meidän pitäis kilpailla esim. japien kanssa siitä, missä maassa on vähiten vapaapäiviä? Ei me niille hulluille duuninarkkareille kuitenkaan pärjätä. Ollaan tiputtu jo lähes kymmenen vuotta sitten kelkasta, annettas jo olla ja otettas vähän rennommin!
Minulle itsenäisyyspäivä merkitsee tällä kertaa, vuosien 1917 ja 1939-45 tapahtumien muistamisen ja lipun salkoon nostamisen lisäksi, urheilua seuramme harjoitusleirillä. Ollaan niin isänmaallista porukkaa kaikki, että pukeudutaan juhlan kunniaks oikein sinivalkoisiin urheiluasuihin. Itse asiassa niinhän me tehdään aina. Meille itsenäisyys ei siis ole vain yhden päivän juttu vuodessa, vaan lippuvärit päällä painetaan aina kesäkuumasta lokaiseen loskaan ja edelleen läpi sydäntalven kohti kevään orastavaa vehreyttä. Tuskin tällä toiminnalla silti linnaan pääsee jatkossakaan.
Leirillä juostaan ensimmäistä kertaa uusi testilenkki. Siivulla on mittaa röyhkeät kuusitoistatuhatta metriä, askelia sen aikana kertyy todennäköisesti hieman enemmän. Tästä päästäänkin mukavasti siihen, että olen ajatellut siirtyä sykemittarin käytöstä askelmittarin käyttöön harjoittelun apuvälineenä. Onhan tollanen askelmittari paljon yleispäteväpi mittauslaite kuin joku kardioelektronista toimintaa havainnoiva aparaatti. Sykkeet nyt vaihtelee rasitustilan ja päivän kunnon mukaan miten sattuu, mutta kymmenen tuhatta askelta on aina kymmenen tuhatta askelta eikä mitään muuta.
Eväsleivät viikonloppua varten ovat urheilukassissa. Hieman kyllä huolestuttaa, että ehtiikö leipien pintaan sunnuntaihin mennessä muodostua näkyvää sini- ja valkohomekasvustoa. Olisihan se komiaa kaivaa hyvän reeniviikonlopun päätteeks päivän teeman mukaiset eväät esiin!
Minulle itsenäisyyspäivä merkitsee tällä kertaa, vuosien 1917 ja 1939-45 tapahtumien muistamisen ja lipun salkoon nostamisen lisäksi, urheilua seuramme harjoitusleirillä. Ollaan niin isänmaallista porukkaa kaikki, että pukeudutaan juhlan kunniaks oikein sinivalkoisiin urheiluasuihin. Itse asiassa niinhän me tehdään aina. Meille itsenäisyys ei siis ole vain yhden päivän juttu vuodessa, vaan lippuvärit päällä painetaan aina kesäkuumasta lokaiseen loskaan ja edelleen läpi sydäntalven kohti kevään orastavaa vehreyttä. Tuskin tällä toiminnalla silti linnaan pääsee jatkossakaan.
Leirillä juostaan ensimmäistä kertaa uusi testilenkki. Siivulla on mittaa röyhkeät kuusitoistatuhatta metriä, askelia sen aikana kertyy todennäköisesti hieman enemmän. Tästä päästäänkin mukavasti siihen, että olen ajatellut siirtyä sykemittarin käytöstä askelmittarin käyttöön harjoittelun apuvälineenä. Onhan tollanen askelmittari paljon yleispäteväpi mittauslaite kuin joku kardioelektronista toimintaa havainnoiva aparaatti. Sykkeet nyt vaihtelee rasitustilan ja päivän kunnon mukaan miten sattuu, mutta kymmenen tuhatta askelta on aina kymmenen tuhatta askelta eikä mitään muuta.
Eväsleivät viikonloppua varten ovat urheilukassissa. Hieman kyllä huolestuttaa, että ehtiikö leipien pintaan sunnuntaihin mennessä muodostua näkyvää sini- ja valkohomekasvustoa. Olisihan se komiaa kaivaa hyvän reeniviikonlopun päätteeks päivän teeman mukaiset eväät esiin!
tiistai 17. marraskuuta 2009
Seuran mestis Gillerillä, R
Online-leiriranki, tilanne 17.11.2009:
1. SM 1/79,30 0/83,31 81,46
2. JH 1/64,73 0/78,47 71,60
3. JT 1/56,70 0/73,01 64,85
4. PT 1/53,16 0/62,26 57,71
5. VT 1/59,95 0/53,16 56,35
Meikäläisen osana oli jäädä kotiin kyhjöttään. Puski erästä eläinperästä tautii pintaan tossa viikko sitten. Elin kyllä vahvasti mukana leirifiiliksissä. Kyttäsin mestiksen ressareita sohvalla puhelin kourassa ja julmettu pyökki lahkeessa. Se olikin ainut kerta viime viikolla ku puuta löyty.
1. SM 1/79,30 0/83,31 81,46
2. JH 1/64,73 0/78,47 71,60
3. JT 1/56,70 0/73,01 64,85
4. PT 1/53,16 0/62,26 57,71
5. VT 1/59,95 0/53,16 56,35
Meikäläisen osana oli jäädä kotiin kyhjöttään. Puski erästä eläinperästä tautii pintaan tossa viikko sitten. Elin kyllä vahvasti mukana leirifiiliksissä. Kyttäsin mestiksen ressareita sohvalla puhelin kourassa ja julmettu pyökki lahkeessa. Se olikin ainut kerta viime viikolla ku puuta löyty.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Soitto vain, ja sonni tulee
Pitäis varmaan vaihtaa blogin osoite sekundaattorin sijaan aurinkokelloks, sen verran väljällä tahdilla tänne tulee tarinaa väännettyä. Mut ehkä tää ei olekaan blogi vaan blokki. Eikös blokki (eng. block) olekin jossain merkityksessään katkos tai jotain pysähtyneisyyteen viittaavaa? Ainakin meikän toisinaan väliinjäävien sydämenlyöntien syyksi kardioloogi kertoi eräänlaisen sähköisen blokin, siis sähkökatkoksen. Blokki on siis mun juttu, joten täältä sosiaalisen instant-median vastarannalta puhaltaa jähmeästi vastakin!
Ensi viikonloppuna meinasin lähteä kauden avausleirille Keravan-Sipoon maastoihin, vaikka samaan aikaan olisi Helsingin Messukeskuksessa tarjolla kaksipäiväiset Häät&Rakkaus -messut. No mut eihän sieltä leirimestoilta kovin pitkää siivua tonne tsadiin ole. Saattaahan se mieli vielä viikonloppuna muuttua.
Tosta leiristä ajattelin nyt hehkutella jo etukäteen, jotta säästyn leiriraportin kirjottamisen vaivalta. Tarjolla on siis kaks ja puoli päivää reipasta kuntoilua. Mukaan mahtuu myös seuran mestikset, joka tietysti onkin tapaus jossa veri toden teolla punnitaan! Mestiksen ympärillä on leijunut vankka salamyhkäisyyden verho. Kisakartan saa kuulemma vasta lähtöhetkellä hypisteltäväksi ja distanssin pituudesta ei tietoja ole jaettu. Yleensähän leirikisan radat kurkistellaan pahimpien pahisten toimesta jo edellisiltana läpi, tai jos ei muuta, niin ainakin mukapuolihuolimattomia katseita majon pöydällä lojuvat karttapinot osakseen saavat.
Kuka on kuningas, keisari ja kaikkivaltias? Kuka istuu hänen oikealla puolellaan ja kuka tulee podiumilta tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita? Veikkauksia voi heittää kommentteihin jos paineita johonkin suuntaan tahtoo kasata.
Itselleni tuo seuranmestaruustaisto ei ehkä kuitenkaan ole se kaikkein kovin paikka tulevana leiriviikonloppuna. Siellä pitäisi nimittäin lunastaa lupauksensa ja tarjota eräälle minut rankivedossa savustaneelle herrasmiehelle tunnin hieronta. Tiedoksi asianomaiselle jo tässä vaiheessa, että nivusalue jää kyllä käsittelemättä, herra saa itse laukaista siellä piilevät jumit. Tulevaisuudessa otan vastaan rankivetoja vain kasvottomilla rahapateilla. Yks tuntuva sellanen onkin jo ens kaudelle kätelty!
Tähän loppuun se statuspäivitys: Meis aikoo siivota loppuun, sitten pistää valot pois ja kuunnella matkaradiosta merisäätä sekä Carmina Buranaa.
Ensi viikonloppuna meinasin lähteä kauden avausleirille Keravan-Sipoon maastoihin, vaikka samaan aikaan olisi Helsingin Messukeskuksessa tarjolla kaksipäiväiset Häät&Rakkaus -messut. No mut eihän sieltä leirimestoilta kovin pitkää siivua tonne tsadiin ole. Saattaahan se mieli vielä viikonloppuna muuttua.
Tosta leiristä ajattelin nyt hehkutella jo etukäteen, jotta säästyn leiriraportin kirjottamisen vaivalta. Tarjolla on siis kaks ja puoli päivää reipasta kuntoilua. Mukaan mahtuu myös seuran mestikset, joka tietysti onkin tapaus jossa veri toden teolla punnitaan! Mestiksen ympärillä on leijunut vankka salamyhkäisyyden verho. Kisakartan saa kuulemma vasta lähtöhetkellä hypisteltäväksi ja distanssin pituudesta ei tietoja ole jaettu. Yleensähän leirikisan radat kurkistellaan pahimpien pahisten toimesta jo edellisiltana läpi, tai jos ei muuta, niin ainakin mukapuolihuolimattomia katseita majon pöydällä lojuvat karttapinot osakseen saavat.
Kuka on kuningas, keisari ja kaikkivaltias? Kuka istuu hänen oikealla puolellaan ja kuka tulee podiumilta tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita? Veikkauksia voi heittää kommentteihin jos paineita johonkin suuntaan tahtoo kasata.
Itselleni tuo seuranmestaruustaisto ei ehkä kuitenkaan ole se kaikkein kovin paikka tulevana leiriviikonloppuna. Siellä pitäisi nimittäin lunastaa lupauksensa ja tarjota eräälle minut rankivedossa savustaneelle herrasmiehelle tunnin hieronta. Tiedoksi asianomaiselle jo tässä vaiheessa, että nivusalue jää kyllä käsittelemättä, herra saa itse laukaista siellä piilevät jumit. Tulevaisuudessa otan vastaan rankivetoja vain kasvottomilla rahapateilla. Yks tuntuva sellanen onkin jo ens kaudelle kätelty!
Tähän loppuun se statuspäivitys: Meis aikoo siivota loppuun, sitten pistää valot pois ja kuunnella matkaradiosta merisäätä sekä Carmina Buranaa.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Paljastuksia
Joku kyseli edellisen tekstin kommenttisarakkeessa suunnitelmiani tiettyjen elämän perusasioiden suhteen. Toimituspäällikkö vastaa nimettönä pysyttelevän lukijansa huutoon sydänverensä punalla tekstatuin korusäkein.
Treeni:
Kunhan nilkka kuntoutuu siedettävälle tasolle niin aion reenata ainakin tuhat tuntia, silkkaa laatua tottakai. Tavoitteen toteuttamiseksi ajattelin alkaa harrastamaan työmatkaliikuntaa. Sellanen nassakka 35km per suunta. Vuoropäivinä hiihtäen ja juosten, palauttavassa mielessä toisinaan pyöräillen. Välillä hiljaa ja välillä kovaa, yhtenä aamuna viikossa 15km tekniikkaosio. Eiköhän se kunto siitä nousuun lähde. Jää muuten aikaa ja energiaa muuhunkin elämään kun päivän reenit tulee tehtyä kätevästi työmatkan yhteydessä!
Rakkauselämä:
Kuten edellisessä kappaleessa totesin, jää uuden ajankäyttömallin mukaan toimittaessa iltaisin hyvin vapaa-aikaa. Tämän ajan omistan suurimmaksi osaksi kiihkeälle rakkauselämälle. Romantiikan määrää ja laatua on tarkoitus nostaa roimasti, ehkäpä jopa uusiin maailmanennätyslukemiin saakka. Naiseni tulee varmasti menemään täysin sekaisin onnesta ja autuudesta.
Lapset:
Kieltämättä hieman kyllä mietityttää, että kuinka kauan ehkäisy jaksaa vastustaa ylitsevuotavaa hedelmällisyyttäni.
Alkoholismi:
Alkoholi - tosiystävä vai hyvänpäivän tuttu? Tapaamme satunnaisesti. Joskus alkoholista tulee humalassa ärsyttävä kaveri: tuppaantuu seuraan koko illaksi vaikka tarkoitus olisi ollut vain nopeasti tavata ja vaihtaa tuopin verran kuulumisia. Onpa sitä joskus alkoholi tunkenut vielä jatkoillekin mukaan. Näin voi sattua etenkin jos alkoholin kanssa ei olla pitkään aikaan tavattu ja juttuja riittää kerrottavaksi varhaisaamun tunteihin saakka. Tarkoitus on säilyttää suhteeni alkoholiin sopivan etäisenä, kaveruutta kuitenkaan katkaisematta.
Uusi auto:
Pojat pojat... ei ne asiat vaihtamalla parane! Ainakaan kun ainoa mahis olis vaihtaa huonompaan.
Treeni:
Kunhan nilkka kuntoutuu siedettävälle tasolle niin aion reenata ainakin tuhat tuntia, silkkaa laatua tottakai. Tavoitteen toteuttamiseksi ajattelin alkaa harrastamaan työmatkaliikuntaa. Sellanen nassakka 35km per suunta. Vuoropäivinä hiihtäen ja juosten, palauttavassa mielessä toisinaan pyöräillen. Välillä hiljaa ja välillä kovaa, yhtenä aamuna viikossa 15km tekniikkaosio. Eiköhän se kunto siitä nousuun lähde. Jää muuten aikaa ja energiaa muuhunkin elämään kun päivän reenit tulee tehtyä kätevästi työmatkan yhteydessä!
Rakkauselämä:
Kuten edellisessä kappaleessa totesin, jää uuden ajankäyttömallin mukaan toimittaessa iltaisin hyvin vapaa-aikaa. Tämän ajan omistan suurimmaksi osaksi kiihkeälle rakkauselämälle. Romantiikan määrää ja laatua on tarkoitus nostaa roimasti, ehkäpä jopa uusiin maailmanennätyslukemiin saakka. Naiseni tulee varmasti menemään täysin sekaisin onnesta ja autuudesta.
Lapset:
Kieltämättä hieman kyllä mietityttää, että kuinka kauan ehkäisy jaksaa vastustaa ylitsevuotavaa hedelmällisyyttäni.
Alkoholismi:
Alkoholi - tosiystävä vai hyvänpäivän tuttu? Tapaamme satunnaisesti. Joskus alkoholista tulee humalassa ärsyttävä kaveri: tuppaantuu seuraan koko illaksi vaikka tarkoitus olisi ollut vain nopeasti tavata ja vaihtaa tuopin verran kuulumisia. Onpa sitä joskus alkoholi tunkenut vielä jatkoillekin mukaan. Näin voi sattua etenkin jos alkoholin kanssa ei olla pitkään aikaan tavattu ja juttuja riittää kerrottavaksi varhaisaamun tunteihin saakka. Tarkoitus on säilyttää suhteeni alkoholiin sopivan etäisenä, kaveruutta kuitenkaan katkaisematta.
Uusi auto:
Pojat pojat... ei ne asiat vaihtamalla parane! Ainakaan kun ainoa mahis olis vaihtaa huonompaan.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Eteenpäin, sano kapu suon laidalla
Tseenare vaan kaikille!
Viimekertasesta tekstistä on aikaa ja se aika on tullut käytettyä työntekijän arkielämän opettelemiseen ja kisoissa pyörimiseen. Ei ole ollut tarvittavaa tahtotilaa tai jaksamista kirjoitella höpönhöpöä webiin.
Vaan nytpä on! Aloitetaan kisojen puimisella. Eihän nää vanhat tapaukset ketään enää kiinnosta, mutta jotainhan se on kerrottava kun kynähommiin alkaa. Yössä matka tyssäs karsintaan. En päässy edes B-finaaliin. Tai no olihan siellä lähtöaika listoilla mutta nilkan astetta pahempi vääntyminen katkaisi yöviikonlopun kukonlennon karssuuriissa noin viiden kilsan kohdilla. Huonostihan se oli menny siihenkin asti joten ei tarvii jossitella mahdollisista menestyksen mahiksista. Reissun parasta antia olikin äijien kanssa paskan jauhaminen makuutasossa hotellilla rentoutuen. Tätä toimintaa kun ei livenä pääse liiemmin harrastamaan suunnistukseen liittyvien aktiviteettien ulkopuolella. Ei siis mikään turha reissu tuo SM-yö! Valtiokin sai ihan kivasti rahaa kassaansa bensaveron muodossa.
Mannast kotiuduttiin eilen, kukin omalla tyylillään. Oli etunojia ja eripainoista etutukkaa aamuisina hetkinä terminaalin maastoissa. Omasta iltapanoksesta sen verran, että ärsytin muuta juhlayleisöö Terboraattorin kanssa veisaamalla puoliksi muistettuja lauluja. Sekä puhelaulua että perinteistä tyyliä. Kovaa ja väärin vedettii, mutta olo oli laivan käytävillä taas niinku isommillakin areenoilla. Pitihän sitä menetettyä karaoken etsikkoaikaa jollain paikkailla. Mutta yks juttu on kyllä pienen ihmetyksen arvoinen: miten on mahdollista, että jos huutaa ja mesoaa, rynkyttää yläpunkkia käyttäjineen ylös-alas ja tökkii peukulla jäbiä kylkiluiden väliin, niin silti se ottaa sellaset 10min että saa mitään kontaktia yhteenkään kanssamatkustajaan? No, kello oli vaille seiskan, että kyllähän sen viikonloppuna ymmärtää että sillon vielä tekee mieli nukkua. Laivan henkilökunta vain ei tahdo ymmärtää!
Mannan tuloksellinen anti Riennolle oli HYL. Ja kyllä se syy taitaa vahvasti kallistua SI-järjestelmän (ei se mittayksikkösysteemi, vaan se toinen) puolelle. Onhan se nyt perkele kun vanhan sukupolven tikkui tarjotaa käteen vuodesta toiseen. En usko, että Jukolan järjestäjät varaa vuokrakorteiks mitään punavihreitä lätkii. Ehkä pitäis, saattais asenne mannan järjestäjilläkin hiljalleen muuttua. Mutta tää asia on niin puhkikulutettu jo Masaweb 1.0:n aikoihin, joten se saa jäädä nyt sikseen tässä yhteydessä.
Kaksvitosen juoksusta voin henk.koht. todeta, että kipee nilkka esti kilpailunomaisen suorittamisen. Suunnistus pysyi siihen nähden hyvin kasassa, ettei kartanluvulle oikein tahtonut löytyä tilaa kun katse oli koko ajan kengänkärjissä varmistamassa mahdollisimman kivutonta etenemistä. Jäin reilu 7min osuuden nopeimmalle mutta oma paikka tuli täytettyä niinkuin kaikilta muillakin meillä vitososuuden jehuilta. Tyydytään nyt sitten vaikka siihen kun ei tulosta saatu.
Ens viikonloppuna on kauden päättäjäiset. Olen antanut ja saanut ymmärtää, että tänä vuonna päättäjäisten henki on hyvinkin terveenpuoleinen. Kahta reeniä tarjotaan viikonlopuksi ja muutenkin tarkoitus on pitää sellasta hyvällä tavalla hauskaa meininkiä, johon voi olla tyytyväinen vielä maanantai-aamunakin. Kuulostaa hyvältä! Toivottavasti nilkka elpyy viikon mittaan jotta vois lähtee rennolla jalalla taaplaamaan päättäjäisviestiä ja puoltatoista peninkulmaa.
Näkyy sit siellä.
Viimekertasesta tekstistä on aikaa ja se aika on tullut käytettyä työntekijän arkielämän opettelemiseen ja kisoissa pyörimiseen. Ei ole ollut tarvittavaa tahtotilaa tai jaksamista kirjoitella höpönhöpöä webiin.
Vaan nytpä on! Aloitetaan kisojen puimisella. Eihän nää vanhat tapaukset ketään enää kiinnosta, mutta jotainhan se on kerrottava kun kynähommiin alkaa. Yössä matka tyssäs karsintaan. En päässy edes B-finaaliin. Tai no olihan siellä lähtöaika listoilla mutta nilkan astetta pahempi vääntyminen katkaisi yöviikonlopun kukonlennon karssuuriissa noin viiden kilsan kohdilla. Huonostihan se oli menny siihenkin asti joten ei tarvii jossitella mahdollisista menestyksen mahiksista. Reissun parasta antia olikin äijien kanssa paskan jauhaminen makuutasossa hotellilla rentoutuen. Tätä toimintaa kun ei livenä pääse liiemmin harrastamaan suunnistukseen liittyvien aktiviteettien ulkopuolella. Ei siis mikään turha reissu tuo SM-yö! Valtiokin sai ihan kivasti rahaa kassaansa bensaveron muodossa.
Mannast kotiuduttiin eilen, kukin omalla tyylillään. Oli etunojia ja eripainoista etutukkaa aamuisina hetkinä terminaalin maastoissa. Omasta iltapanoksesta sen verran, että ärsytin muuta juhlayleisöö Terboraattorin kanssa veisaamalla puoliksi muistettuja lauluja. Sekä puhelaulua että perinteistä tyyliä. Kovaa ja väärin vedettii, mutta olo oli laivan käytävillä taas niinku isommillakin areenoilla. Pitihän sitä menetettyä karaoken etsikkoaikaa jollain paikkailla. Mutta yks juttu on kyllä pienen ihmetyksen arvoinen: miten on mahdollista, että jos huutaa ja mesoaa, rynkyttää yläpunkkia käyttäjineen ylös-alas ja tökkii peukulla jäbiä kylkiluiden väliin, niin silti se ottaa sellaset 10min että saa mitään kontaktia yhteenkään kanssamatkustajaan? No, kello oli vaille seiskan, että kyllähän sen viikonloppuna ymmärtää että sillon vielä tekee mieli nukkua. Laivan henkilökunta vain ei tahdo ymmärtää!
Mannan tuloksellinen anti Riennolle oli HYL. Ja kyllä se syy taitaa vahvasti kallistua SI-järjestelmän (ei se mittayksikkösysteemi, vaan se toinen) puolelle. Onhan se nyt perkele kun vanhan sukupolven tikkui tarjotaa käteen vuodesta toiseen. En usko, että Jukolan järjestäjät varaa vuokrakorteiks mitään punavihreitä lätkii. Ehkä pitäis, saattais asenne mannan järjestäjilläkin hiljalleen muuttua. Mutta tää asia on niin puhkikulutettu jo Masaweb 1.0:n aikoihin, joten se saa jäädä nyt sikseen tässä yhteydessä.
Kaksvitosen juoksusta voin henk.koht. todeta, että kipee nilkka esti kilpailunomaisen suorittamisen. Suunnistus pysyi siihen nähden hyvin kasassa, ettei kartanluvulle oikein tahtonut löytyä tilaa kun katse oli koko ajan kengänkärjissä varmistamassa mahdollisimman kivutonta etenemistä. Jäin reilu 7min osuuden nopeimmalle mutta oma paikka tuli täytettyä niinkuin kaikilta muillakin meillä vitososuuden jehuilta. Tyydytään nyt sitten vaikka siihen kun ei tulosta saatu.
Ens viikonloppuna on kauden päättäjäiset. Olen antanut ja saanut ymmärtää, että tänä vuonna päättäjäisten henki on hyvinkin terveenpuoleinen. Kahta reeniä tarjotaan viikonlopuksi ja muutenkin tarkoitus on pitää sellasta hyvällä tavalla hauskaa meininkiä, johon voi olla tyytyväinen vielä maanantai-aamunakin. Kuulostaa hyvältä! Toivottavasti nilkka elpyy viikon mittaan jotta vois lähtee rennolla jalalla taaplaamaan päättäjäisviestiä ja puoltatoista peninkulmaa.
Näkyy sit siellä.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Ostoslista
Nythän on niinkin onnellinen tilanne, että aloitan työt ensi viikon maanantaina. Liitännäisseurauksia on monia, mutta ehkä mieluisimpana niistä tulee normaalin ihmisen toimeentulo. Tässä on nyt ollu raskauden verran (9kk) sellasta pihistelyy että suon kyllä, ystäväni Visan suosiollisella myötävaikutuksella, itselleni seuraavat tuotteet lähitulevaisuuden aikana:
-Uudet lenkkarit (vanhat puhki sekä pohjista että päällyksestä).
-Glenfiddich 12 years old, special reserve (just 30min sitten sitten loppu edellinen pottu, se minkä sain teiltä ystävät hyvät, valmistujaislahjaks Ahvenanmaan leiriltä palattaessa).
-Kompassi (nykyinen mallia 2004).
-Hennessy V.S.O.P. (parasta konjamiinii, ollut finito jo puol vuotta).
-Uudet sukset (edellisen kerran ostin suksikalustoo vuonna 1999).
-Ehkä jopa uusia vaatteita, ehkä!
-Suunnistuskengät myöhäissyksyn alesta.
Jotta silleen. Joku saattaa nyt miettiä, että kylläpäs se heti rehvastelee kun pääsee hankkeeseen käsiks, mut tiedäks mitä. Kyllä lähes 28-vuotiaalla, akateemisesti koulutetulla äijällä on oikeus iloita siitä, että viimeinkin saa perustason toimeentulosta kiinni.
-Uudet lenkkarit (vanhat puhki sekä pohjista että päällyksestä).
-Glenfiddich 12 years old, special reserve (just 30min sitten sitten loppu edellinen pottu, se minkä sain teiltä ystävät hyvät, valmistujaislahjaks Ahvenanmaan leiriltä palattaessa).
-Kompassi (nykyinen mallia 2004).
-Hennessy V.S.O.P. (parasta konjamiinii, ollut finito jo puol vuotta).
-Uudet sukset (edellisen kerran ostin suksikalustoo vuonna 1999).
-Ehkä jopa uusia vaatteita, ehkä!
-Suunnistuskengät myöhäissyksyn alesta.
Jotta silleen. Joku saattaa nyt miettiä, että kylläpäs se heti rehvastelee kun pääsee hankkeeseen käsiks, mut tiedäks mitä. Kyllä lähes 28-vuotiaalla, akateemisesti koulutetulla äijällä on oikeus iloita siitä, että viimeinkin saa perustason toimeentulosta kiinni.
maanantai 21. syyskuuta 2009
Perusjampan perusvääntö...
...ei riitä SM-kilpailussa mihinkään. Keskarilla tein kaks tasapaksuu, neutraalia juoksua. Molemmissa meno oli väkisin otatettua pakkopuristusta josta lennokkuus puuttui. Karssuurissa tein pieniä 10-20sek virheitä yhteensä puoltoista minaa. Betonissa pummikertymä oli melko lailla samaa luokkaa. Virheet jäivät siis siedettävälle tasolle, sillä tuskin noissa maastoissa kukaan teki suunnistusta johon ei sekundaattoriakaan koukkua mahdu.
Oikeastaan voin todeta, että suunnistin omalle tasolleni. Mut juoksupuoli oli heikkoo, siitä ei päästä mihinkää. Myllyn kans tuumailtiin, että paska vire oli seurausta viikon takaisesta rynsesteri selässä juoksusta ja sitä seuranneesta kolmen päivän taudista. Niin varmaan paljolti olikin, mutta olisko sitten hyvä vire, nykykuntoni sallimissa rajoissa, tuonut paikkaa atomiin? Mahdollista, mutta ei välttämättä todennäköistä. Liikahtamisen perustason pitäs olla kovempi, jotta karsinnoissa ei tarvitsis lähtee tavoittelemaan niitä kahta viimeistä piljettiä loppukilpailuun sillä olettamuksella, että virheet jäävät alle minuuttiin.
Se vaan perkele on niin, että monon pitää ahmii sammalta sen verran sutjakkaan jotta on varaa heittää minuutin-puolentoista kaarrokset kehiin! Sellaisessa kondiksessa oleva sporttiveikko voi lähtee karsintaan tekemään tulosta realistisin odotuksin. Sillon ei tarvii tyytyä pelkästään siihen, että sulla on mahdollisuus yrittää vaik lopun monta kertaa. Ja nyt huomio, hyvä nuori urheilija! Virhetulkintojen välttämiseksi lisään, etten missään nimessä kannusta pummien tekemiseen enkä väheksy taidon merkitystä. On vain hankalampaa osua piekkarilla kymppiin kuin jyräyttää tykillä koko paska säpäleiks.
Viestistä muutama sana. Mahtava maasto ja kartta, hienot radat joissa oli reitinvalintaa ja hyvä sää.
Tätä kirjoittaessani silmissä vilkkuu neonvalot ja korvissa humisee downtempoinen porilaisten marssi. Viikonloput, joissa ajellaan tuhat kilsaa ympäri valtakuntaa, juostaan kolme kisaa ja nukutaan 6-7h katkonaista unta per yö, ovat aika ekstremististä meininkii.
Oikeastaan voin todeta, että suunnistin omalle tasolleni. Mut juoksupuoli oli heikkoo, siitä ei päästä mihinkää. Myllyn kans tuumailtiin, että paska vire oli seurausta viikon takaisesta rynsesteri selässä juoksusta ja sitä seuranneesta kolmen päivän taudista. Niin varmaan paljolti olikin, mutta olisko sitten hyvä vire, nykykuntoni sallimissa rajoissa, tuonut paikkaa atomiin? Mahdollista, mutta ei välttämättä todennäköistä. Liikahtamisen perustason pitäs olla kovempi, jotta karsinnoissa ei tarvitsis lähtee tavoittelemaan niitä kahta viimeistä piljettiä loppukilpailuun sillä olettamuksella, että virheet jäävät alle minuuttiin.
Se vaan perkele on niin, että monon pitää ahmii sammalta sen verran sutjakkaan jotta on varaa heittää minuutin-puolentoista kaarrokset kehiin! Sellaisessa kondiksessa oleva sporttiveikko voi lähtee karsintaan tekemään tulosta realistisin odotuksin. Sillon ei tarvii tyytyä pelkästään siihen, että sulla on mahdollisuus yrittää vaik lopun monta kertaa. Ja nyt huomio, hyvä nuori urheilija! Virhetulkintojen välttämiseksi lisään, etten missään nimessä kannusta pummien tekemiseen enkä väheksy taidon merkitystä. On vain hankalampaa osua piekkarilla kymppiin kuin jyräyttää tykillä koko paska säpäleiks.
Viestistä muutama sana. Mahtava maasto ja kartta, hienot radat joissa oli reitinvalintaa ja hyvä sää.
Tätä kirjoittaessani silmissä vilkkuu neonvalot ja korvissa humisee downtempoinen porilaisten marssi. Viikonloput, joissa ajellaan tuhat kilsaa ympäri valtakuntaa, juostaan kolme kisaa ja nukutaan 6-7h katkonaista unta per yö, ovat aika ekstremististä meininkii.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Könyämistä
Laitan vatussiraportin reenistä. Olen siis vatussi. Mistäköhän tuo sana muuten on peräisin ja mitä se oikeasti tarkottaa? Onko vatussin käsitettä olemassa muualla kuin vatussien itsensä keskuudessa? Pikaisen selvityksen perusteella vatussi voi olla melkein mitä vaan, mutta Google esittää ensisijaiseksi vastaukseksi seuraavaa:
Vatussi-härkä, afrikkailaisperäinen nautalaji. Kuva travelblog.org
Komeet on sarvet kavereilla! Suht saman kokoiset kuin varusmiehillä otsassa ja Holmesilla housussa. No mut nyt siihen raporttiin. Kuvat on paskoja mutta niin on allekirjoittanutkin niitä ottamaan.
L-K Huomaan, että lähtöajalla klo 09:10 ei kymppiminsan verssuurit riitä. Kiristelen tiellä alle neljää ja lihasten liikeradat tuntuvat maksimaalisilta.
K-1 Perustason epävarmuudella ykköselle. Meinaan kaartaa liikaa vasemmistoliiton puolelle mut huomaan ja minimoin ajanhukan juoksemalla heti rastille.
1-2 Puolilämpöselle jäbälle tarjotaan heti alkuun pitkää väliä, johon pitäs joku ratkasukin löytää. Uskoisin löytäneeni sen ainoan oikean. Rinteeseen könytessä poikittaiset kaatuneet puut tekee hallaa nautinnolle, mutta syntynyt nautintovaje paikataan sujuvassa rastinotossa.
2-3 Suoran vedon ehkäisi kakkosen rinteestä tehty havainto, että notkelma ennen rastimäkeä on paskaa. Ajouran kautta ja sitten siististi korkeimman kumpareen vierestä alas imaginääriselle lipulle.
3-4 Ahh jaa, mikä väli! Suoraviivanen valinta, ajatuksena on että pitkään ei sais juosta jyrkkää rinnettä pitkin. Se kun on hidasta se sellanen. Siispä fortunan tarjoilemaa eläinpolkua pitkin mäenharjanteen päälle ja siellä katkopolku hallintaan. Ajoittaisia kallioita pitkin lasketellen tielle ja melkein onnistuen risteyksen kohdalle. Loppuväli oli nastaa kalliokarheikkoa.
4-5 Rinne tarjos osuvan lähtösuunnan. Rastimäessä tuli jykä eteen poikittain. Yritin yli mut jouduin sit kuitenkin pyytämään anteeksi häiriötä ja kiertämään.
5-6 80% suoritettu väli. Lopussa roiskasin vain suunnalla rinteeseen ja kallistuin liikaa oikeistoon. Nopee stop-and-go ja rastille.
6-7 Takareimarit alko kiristellä tässä kohtaa ihan tosimielellä. Pakotin itteni juoksemaan tiukassa nousussa. Rastin alue oli todella peitteistä ja muutenki vaikeeta edetä ja ehkäpä näistä syistä otin varmistuskaarroksen jolla nyt ei oikeestaan mitään voittanu.
7-8 Tää mäki oli yhtä hidas alaspäin kuin ylöskin. Kelekseille asti heinää plus jotai muhkuraa jaloissa. Tulin suolle niinku pitikin ja siitä oli pelkkä muodollisuus tempasta lammen rantaan. Hullu penkka ylös ja ajoura alle. Mäen päällä ei kulje mihinkään. Suon kyljestä oikea välikkö esiin, jykien välistä ylös ja pikkusuon reunasta kohti takarinnelippua.
8-9 Olis pitäny vetää reilusti vaan suon laitaan ja ajoura sieltä kiinni. Nyt menin rinteessä jossa vauhti hieman hidastui.
9-10 No tässä ei onnistunu muu kuin lähtösuunta ja sekin vain pettääkseen heti 20 metrin jälkeen. Tulin vasuriin sivuun ja sieltä oikeastaan jo näin rastijyrkänteen, mutta en uskonu moisen vaatimattoman kiviluiskan olevan oikee piste. Olihan se sitte sieltä yläpuolelta katsoen uskottava.
10-11-12-M Välit naustissimoon ja tiellä separikiri junior.
Vatussi-härkä, afrikkailaisperäinen nautalaji. Kuva travelblog.org
Komeet on sarvet kavereilla! Suht saman kokoiset kuin varusmiehillä otsassa ja Holmesilla housussa. No mut nyt siihen raporttiin. Kuvat on paskoja mutta niin on allekirjoittanutkin niitä ottamaan.
L-K Huomaan, että lähtöajalla klo 09:10 ei kymppiminsan verssuurit riitä. Kiristelen tiellä alle neljää ja lihasten liikeradat tuntuvat maksimaalisilta.K-1 Perustason epävarmuudella ykköselle. Meinaan kaartaa liikaa vasemmistoliiton puolelle mut huomaan ja minimoin ajanhukan juoksemalla heti rastille.
1-2 Puolilämpöselle jäbälle tarjotaan heti alkuun pitkää väliä, johon pitäs joku ratkasukin löytää. Uskoisin löytäneeni sen ainoan oikean. Rinteeseen könytessä poikittaiset kaatuneet puut tekee hallaa nautinnolle, mutta syntynyt nautintovaje paikataan sujuvassa rastinotossa.
2-3 Suoran vedon ehkäisi kakkosen rinteestä tehty havainto, että notkelma ennen rastimäkeä on paskaa. Ajouran kautta ja sitten siististi korkeimman kumpareen vierestä alas imaginääriselle lipulle.3-4 Ahh jaa, mikä väli! Suoraviivanen valinta, ajatuksena on että pitkään ei sais juosta jyrkkää rinnettä pitkin. Se kun on hidasta se sellanen. Siispä fortunan tarjoilemaa eläinpolkua pitkin mäenharjanteen päälle ja siellä katkopolku hallintaan. Ajoittaisia kallioita pitkin lasketellen tielle ja melkein onnistuen risteyksen kohdalle. Loppuväli oli nastaa kalliokarheikkoa.
4-5 Rinne tarjos osuvan lähtösuunnan. Rastimäessä tuli jykä eteen poikittain. Yritin yli mut jouduin sit kuitenkin pyytämään anteeksi häiriötä ja kiertämään.
5-6 80% suoritettu väli. Lopussa roiskasin vain suunnalla rinteeseen ja kallistuin liikaa oikeistoon. Nopee stop-and-go ja rastille.
6-7 Takareimarit alko kiristellä tässä kohtaa ihan tosimielellä. Pakotin itteni juoksemaan tiukassa nousussa. Rastin alue oli todella peitteistä ja muutenki vaikeeta edetä ja ehkäpä näistä syistä otin varmistuskaarroksen jolla nyt ei oikeestaan mitään voittanu.
7-8 Tää mäki oli yhtä hidas alaspäin kuin ylöskin. Kelekseille asti heinää plus jotai muhkuraa jaloissa. Tulin suolle niinku pitikin ja siitä oli pelkkä muodollisuus tempasta lammen rantaan. Hullu penkka ylös ja ajoura alle. Mäen päällä ei kulje mihinkään. Suon kyljestä oikea välikkö esiin, jykien välistä ylös ja pikkusuon reunasta kohti takarinnelippua.
8-9 Olis pitäny vetää reilusti vaan suon laitaan ja ajoura sieltä kiinni. Nyt menin rinteessä jossa vauhti hieman hidastui.
9-10 No tässä ei onnistunu muu kuin lähtösuunta ja sekin vain pettääkseen heti 20 metrin jälkeen. Tulin vasuriin sivuun ja sieltä oikeastaan jo näin rastijyrkänteen, mutta en uskonu moisen vaatimattoman kiviluiskan olevan oikee piste. Olihan se sitte sieltä yläpuolelta katsoen uskottava.
10-11-12-M Välit naustissimoon ja tiellä separikiri junior.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Kertomus, toinen osa
(jatkoa edellisestä numerosta)
Hiililapion nokinen varsi jätti Matiaksen jo ennestään rujoihin kouriin jälkensä. Lähinnä silakoista ja ylivuotisista potaateista koostuneen ruokavalion aiheuttama keripukki vei kaksi hammasta ylhäältä ja neljä alhaalta. Saattoipa olla satiaisiakin satamien sumuisista illoista muistoina, kun raskaassa puutavaralastissa seilannut höyrylaiva Neptanus kiinnitti köytensä New Yorkin sataman betonitouveihin. Laskusiltaa pitkin valuivat ensin monokkelipäiset aatelisherrat hienoine rouvineen, sitten tavallinen rahvas. Viimeisenä, ehkä vähäisimpänäkin, uuden mantereen kamaralle jalkansa asettelivat paremman elämän toivossa pestin ottaneet keikkamatruusit. Monilla heistä tilipussi poltti taskuissa kuin kuuma rauta. Sataman juottoloissa jo kassakoneet iloisesti kilisivät, kun Matias verkkaan tallasi pitkin rantabulevardia. Mietiskeli siinä, että mitäs helvettiä sitä nyt tekisi.
Kahden kuukauden merimieselämä opetti syrjäkylän poikaa. Oppi oli jotain toista kuin kiertokoulun kansankynttilöiden jakama sivistyksen valo. Se oli oppia elämän laitapenkoilta. Kuten yleisesti tiedetään, ei naisen ja viinan makuun päässeen nuorukaisen pää hetkessä muihin suuntiin käänny. Niinpä ajatteli Matiaskin ensin hieman iloja kokea ennenkuin hankkisi työpaikan ja lähtisi uraa rakentamaan. Kotimaasta lähtiessään oli suuria ajatellut, yrityksensä nimi komeilisi vielä jonain päivänä Viiskulman katoilla...
Meni viikko ja taisi mennä toinenkin. Vuorokausien kulku toisti itseään: illalla kapakassa, yöllä merimieskirkon ylläpitämässä juoppotuvassa ja aamulla yrittämässä raittiusseuran jäseneksi. Kapakkaan suomipoika kelpasi niin pitkään kuin rahaa taskussa riitti, juoppotupaan pääsi ilmankin, mutta raittiusliikkeen edustajat eivät kankkusen kourissa kouristelevaa ulkolaista hampuusia riveihinsä hyväksyneet. Sanoivat vain kerta toisensa jälkeen: "Gaad pless juu mai san, juu vill böön in hell."
Kipakan gonorrean hoitoon tarvittavat lääkkeet veivät viimeiset rahat. Matias sai, suurelta osin varattomuutensa ansiosta, itsensä irti satama-alueen huorabaarikortteleista ja hän päätti etsiä töitä. Onnekkaalta tuntunut sattuma antoi pontta nuoren miehen vakaille aikeille kunniallisesta elämästä, kun Matias törmäsi katuja mittaillessaan erääseen kohtalaisen menestyneeseen suomalaisliikemieheen, joka omisti joitakin kauppaliikkeitä New Yorkin kantakaupungin laitamilla. Liikemiehellä, nimeltään Bengt Tolonder, oli ihmistrukin paikka vapaana eräässä varastossaan.
Niin kului ensimmäinen vuosi Ameriikassa. Työ oli raskasta ja päivät pitkiä. Ansiotaso riitti juuri ja juuri ruokaan ja vetoisaan vuokrahuoneeseen joka sijaitsi italialaisgangsteri Fabio Napolitanan hallitsemalla alueella. Matias välillä suureen ääneen kirosi kurjuuttaan ja palkankorotuksesta pomolleen vihjaili, johon herra Tolonder suomenruotsalaisella tyylillään aina vastasi: "Nej, en sitä minekään äyrejäni ilmaiseksi ole saanut ja pitää sinungin tietä att dollar ei dollarin päälle hoppa för sig själv..."
Ainoana huvina Matiaksella oli vanha rakas juoksuharrastuksensa. Joskus hän jopa kilpaili vapautettuja neekeriorjia vastaan juoksemisessa, mutta takkiin tuli niin että turpa tutisi. Ei hän ideaansa suunnistamisestakaan ollut unohtanut, New Yorkissa vain oli hankala tuota lajia harjoittaa. Yritti kyllä välillä omatekoisilla kartoilla pitkin katuja ja pienialaisia puistoja pitkin juosta. Ihmiset sille nauroivat, aivan kuin kotikylässäkin aikoinaan. "This is sprint, you know?!" Mutta ei, eivät ne pirut tienneet.
Lopulta Matias kyllästyi yksinäiseen elämäänsä ja herra Tolonderin suoranaiselta riistolta tuntuviin työehtoihin ja pakkasi taas omaisuutensa lähteäkseen etsimään rikkaampaa elämää jostain muualta. Sattui sopivasti niin, että eräs suomalaissiirtokunta rantautui juuri Matiaksen lähtöpäätöksen syntymisen jälkeen New Yorkiin, josta heidän karavaaninsa oli määrä siirtyä tuohon aikaan nopeasti kasvavaan Chicagon teollisuuskaupunkiin Michigan-järven rannoille. Suomalaiset toivottivat Matiaksen tervetulleiksi matkaan mukaan, lähinnä tosin siitä syystä, että tämä oli oppinut kohtuullisen englannin kielen taidon ja voisi näin ollen toimia tulkkina.
---- ---- ----
Vuosi on 1864 ja Matias kirjoittaa vasta nyt ensimmäisen kirjeen Suomeen ja kotiin, Multalammen kylään. Osoittaa ensin kirjeen äidilleen, mutta lisää sitten Esaiaksenkin nimen kuoren laitaan. Kertoo elämästään näillä sanoilla:
"Hyvä äiti ja isä. Mie oon hengissä ja hyvinpä oonkin. Painan duunii terästehtaan johtajan apumiehenä Sikakon kaupungissa täällä pohjosessa suurten järvien rannalla. Palkkaa saan niin hyvin että laitan tähän teilleki yhen setelin, käyttä sitte kirkonkyläl viemässä sen pankkii nii antavat teille ruplia takasii. Mie oon muuten löytäny täält itelleni naisenki, pomon tyttären vokottelin. Sen nimi on Joanna Bush ja myö muutetaa vielä joskus Suomeen jos mie saan pisnekset luistamaa. Miul on työn lisäks vähä omaa hanketta kehitteillä..."
"Mitkä helvetin pisnekset?" miettii Esaias kirjettä lukiessaan. "No samapa tuo, mukava kuulla että pojalla menee hyvin. Onhan se aiemminkin ihme sanoja käyttänyt, mitähän lie se reenaaminenkin tarkottanut" hän miettii. "Vai on nainen löytyny, toivottavasti on perkeleen ärhäkkä akka jotta pysyy turhat juoksut poissa mielestä!"
(jatkuu seuraavassa numerossa)
Hiililapion nokinen varsi jätti Matiaksen jo ennestään rujoihin kouriin jälkensä. Lähinnä silakoista ja ylivuotisista potaateista koostuneen ruokavalion aiheuttama keripukki vei kaksi hammasta ylhäältä ja neljä alhaalta. Saattoipa olla satiaisiakin satamien sumuisista illoista muistoina, kun raskaassa puutavaralastissa seilannut höyrylaiva Neptanus kiinnitti köytensä New Yorkin sataman betonitouveihin. Laskusiltaa pitkin valuivat ensin monokkelipäiset aatelisherrat hienoine rouvineen, sitten tavallinen rahvas. Viimeisenä, ehkä vähäisimpänäkin, uuden mantereen kamaralle jalkansa asettelivat paremman elämän toivossa pestin ottaneet keikkamatruusit. Monilla heistä tilipussi poltti taskuissa kuin kuuma rauta. Sataman juottoloissa jo kassakoneet iloisesti kilisivät, kun Matias verkkaan tallasi pitkin rantabulevardia. Mietiskeli siinä, että mitäs helvettiä sitä nyt tekisi.
Kahden kuukauden merimieselämä opetti syrjäkylän poikaa. Oppi oli jotain toista kuin kiertokoulun kansankynttilöiden jakama sivistyksen valo. Se oli oppia elämän laitapenkoilta. Kuten yleisesti tiedetään, ei naisen ja viinan makuun päässeen nuorukaisen pää hetkessä muihin suuntiin käänny. Niinpä ajatteli Matiaskin ensin hieman iloja kokea ennenkuin hankkisi työpaikan ja lähtisi uraa rakentamaan. Kotimaasta lähtiessään oli suuria ajatellut, yrityksensä nimi komeilisi vielä jonain päivänä Viiskulman katoilla...
Meni viikko ja taisi mennä toinenkin. Vuorokausien kulku toisti itseään: illalla kapakassa, yöllä merimieskirkon ylläpitämässä juoppotuvassa ja aamulla yrittämässä raittiusseuran jäseneksi. Kapakkaan suomipoika kelpasi niin pitkään kuin rahaa taskussa riitti, juoppotupaan pääsi ilmankin, mutta raittiusliikkeen edustajat eivät kankkusen kourissa kouristelevaa ulkolaista hampuusia riveihinsä hyväksyneet. Sanoivat vain kerta toisensa jälkeen: "Gaad pless juu mai san, juu vill böön in hell."
Kipakan gonorrean hoitoon tarvittavat lääkkeet veivät viimeiset rahat. Matias sai, suurelta osin varattomuutensa ansiosta, itsensä irti satama-alueen huorabaarikortteleista ja hän päätti etsiä töitä. Onnekkaalta tuntunut sattuma antoi pontta nuoren miehen vakaille aikeille kunniallisesta elämästä, kun Matias törmäsi katuja mittaillessaan erääseen kohtalaisen menestyneeseen suomalaisliikemieheen, joka omisti joitakin kauppaliikkeitä New Yorkin kantakaupungin laitamilla. Liikemiehellä, nimeltään Bengt Tolonder, oli ihmistrukin paikka vapaana eräässä varastossaan.
Niin kului ensimmäinen vuosi Ameriikassa. Työ oli raskasta ja päivät pitkiä. Ansiotaso riitti juuri ja juuri ruokaan ja vetoisaan vuokrahuoneeseen joka sijaitsi italialaisgangsteri Fabio Napolitanan hallitsemalla alueella. Matias välillä suureen ääneen kirosi kurjuuttaan ja palkankorotuksesta pomolleen vihjaili, johon herra Tolonder suomenruotsalaisella tyylillään aina vastasi: "Nej, en sitä minekään äyrejäni ilmaiseksi ole saanut ja pitää sinungin tietä att dollar ei dollarin päälle hoppa för sig själv..."
Ainoana huvina Matiaksella oli vanha rakas juoksuharrastuksensa. Joskus hän jopa kilpaili vapautettuja neekeriorjia vastaan juoksemisessa, mutta takkiin tuli niin että turpa tutisi. Ei hän ideaansa suunnistamisestakaan ollut unohtanut, New Yorkissa vain oli hankala tuota lajia harjoittaa. Yritti kyllä välillä omatekoisilla kartoilla pitkin katuja ja pienialaisia puistoja pitkin juosta. Ihmiset sille nauroivat, aivan kuin kotikylässäkin aikoinaan. "This is sprint, you know?!" Mutta ei, eivät ne pirut tienneet.
Lopulta Matias kyllästyi yksinäiseen elämäänsä ja herra Tolonderin suoranaiselta riistolta tuntuviin työehtoihin ja pakkasi taas omaisuutensa lähteäkseen etsimään rikkaampaa elämää jostain muualta. Sattui sopivasti niin, että eräs suomalaissiirtokunta rantautui juuri Matiaksen lähtöpäätöksen syntymisen jälkeen New Yorkiin, josta heidän karavaaninsa oli määrä siirtyä tuohon aikaan nopeasti kasvavaan Chicagon teollisuuskaupunkiin Michigan-järven rannoille. Suomalaiset toivottivat Matiaksen tervetulleiksi matkaan mukaan, lähinnä tosin siitä syystä, että tämä oli oppinut kohtuullisen englannin kielen taidon ja voisi näin ollen toimia tulkkina.
---- ---- ----
Vuosi on 1864 ja Matias kirjoittaa vasta nyt ensimmäisen kirjeen Suomeen ja kotiin, Multalammen kylään. Osoittaa ensin kirjeen äidilleen, mutta lisää sitten Esaiaksenkin nimen kuoren laitaan. Kertoo elämästään näillä sanoilla:
"Hyvä äiti ja isä. Mie oon hengissä ja hyvinpä oonkin. Painan duunii terästehtaan johtajan apumiehenä Sikakon kaupungissa täällä pohjosessa suurten järvien rannalla. Palkkaa saan niin hyvin että laitan tähän teilleki yhen setelin, käyttä sitte kirkonkyläl viemässä sen pankkii nii antavat teille ruplia takasii. Mie oon muuten löytäny täält itelleni naisenki, pomon tyttären vokottelin. Sen nimi on Joanna Bush ja myö muutetaa vielä joskus Suomeen jos mie saan pisnekset luistamaa. Miul on työn lisäks vähä omaa hanketta kehitteillä..."
"Mitkä helvetin pisnekset?" miettii Esaias kirjettä lukiessaan. "No samapa tuo, mukava kuulla että pojalla menee hyvin. Onhan se aiemminkin ihme sanoja käyttänyt, mitähän lie se reenaaminenkin tarkottanut" hän miettii. "Vai on nainen löytyny, toivottavasti on perkeleen ärhäkkä akka jotta pysyy turhat juoksut poissa mielestä!"
(jatkuu seuraavassa numerossa)
lauantai 12. syyskuuta 2009
Lyhyesti kaksista SM-kisoista
Askolassa ei menny putkeen saati sitten tuubiin. Karsinnassa lopetin kilpailunomaisen työstön nelosrastin isoon pummiin ja jouduin b-kakkoseen, häh ähähh hää hää! (ymmärsit kyllä). Betonissa avasin uraa läpi paskaikon lähtöajalla reikäreikä ja henkinen keskeytys oli taas tosiasia.
Kotiuduin eilen vähän toisenlaisista SM:stä, sotilassuunnistuksen sellaisista. Harvinaista herkkua siellä pääsi maistelemaan, nimittäin palkintojen jakoa. Käteen lyötiin hopeinen lätkä reserviläissarjan partiosuunnistuksesta. Oon siis, perkele vieköön, SM-mitalisti.
Nyt ei irtois vaikka kuinka pusertais.
Kotiuduin eilen vähän toisenlaisista SM:stä, sotilassuunnistuksen sellaisista. Harvinaista herkkua siellä pääsi maistelemaan, nimittäin palkintojen jakoa. Käteen lyötiin hopeinen lätkä reserviläissarjan partiosuunnistuksesta. Oon siis, perkele vieköön, SM-mitalisti.
Nyt ei irtois vaikka kuinka pusertais.
torstai 3. syyskuuta 2009
Kertomus, ensimmäinen osa
Matias Esaiaksenpoika Multalampi syntyi vuonna 1838 pieneen Kaakkois-Suomalaiseen, tai jos tarkkoja ollaan, Luoteis-Venäläiseen kylään. Hän oli nelihenkisen perheen kahdesta lapsesta vanhempi ja siten ensimmäisenä maatilan perimisjärjestyksessä.
Matias kävi kiertokoulua ja hankki tällä tavoin itselleen luku- ja kirjoitustaidon, joka oli noihin aikoihin harvinaista hänen kotiseudullaan. Naapurin isännät tätä hieman purnasivatkin, että mitä sitä poikaa nyt kouluun laittamaan, löytyisi sitä työtä kotipelloiltakin eikä hevosen ja auran käyttämiseksi mitään kirjoja tarvinnut osata. Esaias pysyi kuitenkin lujana ja vastasi aina: "Meiän pojast se tulee viel sellane herra, upseermies tai oikei ministeri, että te jäykkäniskat syvään kumarratte! Ja lakki nousee päästä heti ku sen herran nelipyöräkärryt tän kylän risteyksest kääntyy..."
Matias varttui karuissa, muttei kuitenkaan puutteellisissa oloissa terveeksi nuorukaiseksi. Mummo sitä aina patisti syömään enemmän ohravelliä, jottei pojan kaidat kasvot talon köyhyydestä kielisi. Eihän talo köyhä ollutkaan, Matias vain sattui olemaan hullaantunut urheiluun ja pysyi siksi laihana, hyvästä ruokahalustaan huolimatta. Talvisinkin hiihti kiertokouluun melkein pitäjän rajalle asti, vaikka naapurikylästäkin olisi opetusta saanut.
Pikku hiljaa alkoi Esaiaksen mieltä kaivaa epäilys: onkohan tuolla pojalla sittenkään päässään kaikki järki tallella? Isoisän taskunauriinkin usein salaa pihistää ja se kädessä juoksee kuoppaista kylätietä edestakaisin välillä kiroten ja välillä voitonriemuisesti karjuen. Joskus urakkansa päätteeksi jopa ylen antaa. Matias oli kuitenkin hoitanut koulunsa kunnialla ja hänestä oli kohtalainen apu tilankin töissä, joten Esaias ei pahemmin pojan hullutuksista jaksanut motkottaa. Hieman kyllä hävetti ja muut kyläläiset aina nauroivat, kun poika ravasi aamuin illoin kylätietä ja tyhjänpäiväisen juoksentelun jälkeen raapusti muistiinpanoja vähillä rahoilla ostamaansa paperilehtiöön.
Vuosi oli 1858 ja Matias siinä kahdenkymmenen vanha, kun hän eräänä iltana löysi papan jäämistöstä vanhan venäläisen topografikartan. Kartta oli Lappeen pitäjän eteläosasta, juuri Multalammen kylän ympäristöstä. Pappa oli säilyttänyt karttaa yläkamarin lukitussa piironkilaatikossa aina vuoden 1831 riitaisasta rajankäynnistä saakka. Silloin oli taisteltu pitkään erään metsäpalstan oikeasta rajasta. Pappa oli ratkaissut asian pihistämällä herran kiinteistöinsinöörin kartan ja piirtämällä siihen oman näkemyksensä rajan oikeasta linjauksesta. Sitä oli sitten rajanaapurille näyttänyt, olipa siinä oikein lääninhallituksen leimat ja kruununvoudin puumerkki. Riita ratkesi siihen paikkaan.
Mutta Matias kiinnoistui kartasta toisen asian vuoksi. Hän keksi piirtää vanhaan, aarteena varjeltuun karttaan pieniä ympyröitä ja yhdisti nämä ympyrät suorilla viivoilla. Isä Esaias huomasi pojan toimet ja kysyi: "Mitä sie sillä kartalla... sehä on pappa-vainaan arvokkain aarre!" Matias tähän vastasi: "Isä hyvä, mie alan nyt suunnistajaks! Lähen tästä reenaamaan, tuun kyl kotia ennenku aurinko laskee."
Matias tuli kotiin kun aurinko oli jo laskenut. Torpan portailla häntä vastassa oli isä Esaias, äiti Birgitta ja sisko Anneli. Isän ilme oli nyt vakava, äiti ja sisko kyyneliään kuivasivat. Isä katsoi Matiasta pitkään ja sanoi: "Ei taida sinusta kunnon miestä tulla, parempi että lähdet siitä Ameriikkaan."
Koska Matiaksen vähä omaisuuskin oli jo valmiiksi pakattu, päätti hän suutuspäissään lähteä heti matkaan yön selkään. Kylän reunalla kääntyi, katsoi kotitaloaan ja peltoja joilla kypsyvä vilja lainehti, puri hetken hammasta ja suuntasi sitten askeleensa kohti Kotkan kauppasatamaa.
(jatkuu seuraavassa numerossa)
Matias kävi kiertokoulua ja hankki tällä tavoin itselleen luku- ja kirjoitustaidon, joka oli noihin aikoihin harvinaista hänen kotiseudullaan. Naapurin isännät tätä hieman purnasivatkin, että mitä sitä poikaa nyt kouluun laittamaan, löytyisi sitä työtä kotipelloiltakin eikä hevosen ja auran käyttämiseksi mitään kirjoja tarvinnut osata. Esaias pysyi kuitenkin lujana ja vastasi aina: "Meiän pojast se tulee viel sellane herra, upseermies tai oikei ministeri, että te jäykkäniskat syvään kumarratte! Ja lakki nousee päästä heti ku sen herran nelipyöräkärryt tän kylän risteyksest kääntyy..."
Matias varttui karuissa, muttei kuitenkaan puutteellisissa oloissa terveeksi nuorukaiseksi. Mummo sitä aina patisti syömään enemmän ohravelliä, jottei pojan kaidat kasvot talon köyhyydestä kielisi. Eihän talo köyhä ollutkaan, Matias vain sattui olemaan hullaantunut urheiluun ja pysyi siksi laihana, hyvästä ruokahalustaan huolimatta. Talvisinkin hiihti kiertokouluun melkein pitäjän rajalle asti, vaikka naapurikylästäkin olisi opetusta saanut.
Pikku hiljaa alkoi Esaiaksen mieltä kaivaa epäilys: onkohan tuolla pojalla sittenkään päässään kaikki järki tallella? Isoisän taskunauriinkin usein salaa pihistää ja se kädessä juoksee kuoppaista kylätietä edestakaisin välillä kiroten ja välillä voitonriemuisesti karjuen. Joskus urakkansa päätteeksi jopa ylen antaa. Matias oli kuitenkin hoitanut koulunsa kunnialla ja hänestä oli kohtalainen apu tilankin töissä, joten Esaias ei pahemmin pojan hullutuksista jaksanut motkottaa. Hieman kyllä hävetti ja muut kyläläiset aina nauroivat, kun poika ravasi aamuin illoin kylätietä ja tyhjänpäiväisen juoksentelun jälkeen raapusti muistiinpanoja vähillä rahoilla ostamaansa paperilehtiöön.
Vuosi oli 1858 ja Matias siinä kahdenkymmenen vanha, kun hän eräänä iltana löysi papan jäämistöstä vanhan venäläisen topografikartan. Kartta oli Lappeen pitäjän eteläosasta, juuri Multalammen kylän ympäristöstä. Pappa oli säilyttänyt karttaa yläkamarin lukitussa piironkilaatikossa aina vuoden 1831 riitaisasta rajankäynnistä saakka. Silloin oli taisteltu pitkään erään metsäpalstan oikeasta rajasta. Pappa oli ratkaissut asian pihistämällä herran kiinteistöinsinöörin kartan ja piirtämällä siihen oman näkemyksensä rajan oikeasta linjauksesta. Sitä oli sitten rajanaapurille näyttänyt, olipa siinä oikein lääninhallituksen leimat ja kruununvoudin puumerkki. Riita ratkesi siihen paikkaan.
Mutta Matias kiinnoistui kartasta toisen asian vuoksi. Hän keksi piirtää vanhaan, aarteena varjeltuun karttaan pieniä ympyröitä ja yhdisti nämä ympyrät suorilla viivoilla. Isä Esaias huomasi pojan toimet ja kysyi: "Mitä sie sillä kartalla... sehä on pappa-vainaan arvokkain aarre!" Matias tähän vastasi: "Isä hyvä, mie alan nyt suunnistajaks! Lähen tästä reenaamaan, tuun kyl kotia ennenku aurinko laskee."
Matias tuli kotiin kun aurinko oli jo laskenut. Torpan portailla häntä vastassa oli isä Esaias, äiti Birgitta ja sisko Anneli. Isän ilme oli nyt vakava, äiti ja sisko kyyneliään kuivasivat. Isä katsoi Matiasta pitkään ja sanoi: "Ei taida sinusta kunnon miestä tulla, parempi että lähdet siitä Ameriikkaan."
Koska Matiaksen vähä omaisuuskin oli jo valmiiksi pakattu, päätti hän suutuspäissään lähteä heti matkaan yön selkään. Kylän reunalla kääntyi, katsoi kotitaloaan ja peltoja joilla kypsyvä vilja lainehti, puri hetken hammasta ja suuntasi sitten askeleensa kohti Kotkan kauppasatamaa.
(jatkuu seuraavassa numerossa)
maanantai 31. elokuuta 2009
Vanhan koulun juttu
Eilen käytiin Huippisten kylkiäisinä meidän puberteetti-ikäisten suosikkikisa eli Mäntsälän kapinarastit. Mie en kapinoinu mitenkään erityisen vallankumouksellisesti mutta kuitenki sen verran räikeesti, että nimeä sai etsiä syytettyjen listalta kymmenen päätekijän joukosta. Tapahtuneen mahdollisti hyvin pitkälti se, että kulkupoliittisessa neuvottelupöydässä oli viime viikkoisen väännön jälkeen päädytty osapuolia miellyttävään ratkaisuun. Tämä johti reisialan kuukauden mittaisen työtaistelun päättymiseen. Ylempien hallintoelinten operoinnissa oli kuitenkin jonkin verran sählinkiä ja uutta työehtosopimusta ei saatu vielä täysimääräisesti käyttöön. Sovittiin viiden vuorokauden siirtymäajasta toteuttaa tarvittavat muutostoimet.
Evidenssiä tapahtuneesta, diaarinro 455-69:
No jos tohon nyt jotain kommentois, niin vois kommentoida vaikka näin: ykköselle rauhassa, niinkin rauhassa että tiedustelin rastin takamaaston varmuuden vuoksi. Kakkoselle pellit auki ja tolppa. Välit 2-5 asiallista suorittamista. Kutoselle mennessä alko jo kymppirasti salaa himottamaan, joten otin sen kohteeks. Pitkä väli ok. 7-8 ujostelin ja pelkäsin, ei ollu uskallusta vetää helpoo välii. Ysille vielä pienet tasotukset peliin ja rastilla tsekkaus aikaraudasta että vieläkö on maseja iskee Ajokoiran alle. Se anto hyvin tsemii vetää loppurata nausteriin mut eihän ne sekunnit riittäny.
Ajokoira pysyi meikää paremmin radaarissa ja louskutti itselleen vitossijan. Mies oli näin ollen oikeutettu 40 sekunnin sinisiin häkäpyttysavuihin. Köh!
Evidenssiä tapahtuneesta, diaarinro 455-69:
No jos tohon nyt jotain kommentois, niin vois kommentoida vaikka näin: ykköselle rauhassa, niinkin rauhassa että tiedustelin rastin takamaaston varmuuden vuoksi. Kakkoselle pellit auki ja tolppa. Välit 2-5 asiallista suorittamista. Kutoselle mennessä alko jo kymppirasti salaa himottamaan, joten otin sen kohteeks. Pitkä väli ok. 7-8 ujostelin ja pelkäsin, ei ollu uskallusta vetää helpoo välii. Ysille vielä pienet tasotukset peliin ja rastilla tsekkaus aikaraudasta että vieläkö on maseja iskee Ajokoiran alle. Se anto hyvin tsemii vetää loppurata nausteriin mut eihän ne sekunnit riittäny.
Ajokoira pysyi meikää paremmin radaarissa ja louskutti itselleen vitossijan. Mies oli näin ollen oikeutettu 40 sekunnin sinisiin häkäpyttysavuihin. Köh!
torstai 27. elokuuta 2009
Ruoka-ekstra
Meissin Lakto-ovo-vegetaaris-proletaarinen ruisburger-lounas:
2 kpl punasen lapun reissumies-ruisleipiä
1 kananmuna (kaksi olis ollu parempi)
pari lehtee jäävuorisalaattia
muutama höylänveto tarjous-edameria
1 välimallin keltasipuli
pari puserrusta kasvistahnatuubista (maku: aurinkokuivattu tomaatti)
rypsiöljyä tai muuta sopivaa liukastetta
maustehia
Ota punalapulla varustettu leipäpussi pakastimesta ja anna leipien sulaa rauhassa. Sulamisen loppuvaiheessa voit alkaa ujuttaa hommaa eteenpäin. Riisu sipuli ja leikkaa se suht ohuiksi siivuiksi. Kuullota sipulaattorislaissit öljyssä molemmilta puolilta. Siirrä ne sitte hetkeksi lepäämään. Ota muna, poista kuori ja pane se jo valmiina kuumana käyvään, rasvattuun pannuun. Paista edestä ja takaa. Ripottele pintaan mustapippuria sekä chilijauhetta tai mitä nyt tykkäätkään laittaa. Munan paistuessa voit tehdä samaan aikaan muita valmisteluja jos satut olemaan nainen. Levitä tuubista leipien pintaan pusertamasi kasvistahna, aivan kuin leipää voitelisit. Heitä päälle paistetut sipulirinkulat ja siivuta tän setin päälle juustoa. Käytä leivät lisukkeineen mikrossa (800W, noin 10-15sek). Tässä vaiheessa munan pitäis olla valmis jos et ole sössiny hommaa jotenki. Nyt ota muna pannulta ja pistä se purilaisen puolikkaan päälle. Viimeistele suikaloidulla jäävuorisalaatilla ja sitten vaan kannet kiinni ja syömään.
Lisukkeeksi sopii paistettu maissintähkä ja lasi rasvatonta maitoo tai vaihtoehtosesti sikspäk.
2 kpl punasen lapun reissumies-ruisleipiä
1 kananmuna (kaksi olis ollu parempi)
pari lehtee jäävuorisalaattia
muutama höylänveto tarjous-edameria
1 välimallin keltasipuli
pari puserrusta kasvistahnatuubista (maku: aurinkokuivattu tomaatti)
rypsiöljyä tai muuta sopivaa liukastetta
maustehia
Ota punalapulla varustettu leipäpussi pakastimesta ja anna leipien sulaa rauhassa. Sulamisen loppuvaiheessa voit alkaa ujuttaa hommaa eteenpäin. Riisu sipuli ja leikkaa se suht ohuiksi siivuiksi. Kuullota sipulaattorislaissit öljyssä molemmilta puolilta. Siirrä ne sitte hetkeksi lepäämään. Ota muna, poista kuori ja pane se jo valmiina kuumana käyvään, rasvattuun pannuun. Paista edestä ja takaa. Ripottele pintaan mustapippuria sekä chilijauhetta tai mitä nyt tykkäätkään laittaa. Munan paistuessa voit tehdä samaan aikaan muita valmisteluja jos satut olemaan nainen. Levitä tuubista leipien pintaan pusertamasi kasvistahna, aivan kuin leipää voitelisit. Heitä päälle paistetut sipulirinkulat ja siivuta tän setin päälle juustoa. Käytä leivät lisukkeineen mikrossa (800W, noin 10-15sek). Tässä vaiheessa munan pitäis olla valmis jos et ole sössiny hommaa jotenki. Nyt ota muna pannulta ja pistä se purilaisen puolikkaan päälle. Viimeistele suikaloidulla jäävuorisalaatilla ja sitten vaan kannet kiinni ja syömään.
Lisukkeeksi sopii paistettu maissintähkä ja lasi rasvatonta maitoo tai vaihtoehtosesti sikspäk.
tiistai 25. elokuuta 2009
Maailma
Eilen kiinnostuin yht'äkkisesti erilaisista ääriliikkeistä ja käväisin lainaamassa alan kirjallisuutta Hervannan biblioteekistä. Mukaan lähti talibaaneista kertova opus. Kevennykseksi lainasin myös psyykkisen valmennuksen käsikirjan jostain 70-luvulta, niiltä ajoilta kun oltiin kovempia henkisesti ja muutenkin.
Tänä aamuna tahdoin edelleen saada laajempaa perspektiiviä planeettamme oloihin. Nimenomaan sieltä kurjasta päädystä. Ehkä kiinnostukseni tällaiseen tieto-lisää-tuskaa -tyyppiseen materiaaliin on peräisin eräästä viime yön unesta, jollaista en voi suositella kenellekään.
Maltillisen prologin aiheeseen tarjosivat ulkoministeriön matkustustiedotteet. Teeman mukaisesti selailin sellaisten valtioiden matkustustiedotteita, joihin terveellä järjellä ja normaalilla yleistiedolla varustettu ihminen ei turistireissuja suunnittelisi. Esim. Somalia, Venezuela ja Keski-Afrikan tasavalta näyttävät olevan tällä hetkellä vahvoilla jos haetaan maailman vaarallisimpia matkailumaita. Viimeeksi mainitun valtion osalta kerrottakoon, että aseelliset maantiebandiitit ryöstelevät jopa poliisisaattueissa matkustavia henkilöitä.
Jatkoin kansainvälisen tietoverkon selaamista väkevillä hakusanoilla: slums of mumbai, los barrios de caracas, most dangerous places in the world ...jne. Löyty melkosen rankkaa kuvasisältöä. Eikä tarkoitus ole mitenkään hehkuttaa. Katselukokemus muodostuu rankaksi juuri siksi, että ne kuvat on todellisuutta. Jatkoin vielä hetken kunnes keksin laittaa hakuun sanaparin extreme poverty. Sit ei pohjoismainen hyvinvoija enää pystyny.
Tässä Daily Telegraphin top20 kuvakimara maailman vaarallisimmista paikoista. Kyseisen jutun lähestymistapa on kylläkin ulkomainen ja lähinnä matkailijan näkökulmasta oleva, eikä niinkään keskity paikallisten asukkaiden jatkuvaan inhimilliseen hätään. Uskoisin kuitenkin, että noissa mestoissa ei ihmisen ole välttämättä hyvä olla.
Tänä aamuna tahdoin edelleen saada laajempaa perspektiiviä planeettamme oloihin. Nimenomaan sieltä kurjasta päädystä. Ehkä kiinnostukseni tällaiseen tieto-lisää-tuskaa -tyyppiseen materiaaliin on peräisin eräästä viime yön unesta, jollaista en voi suositella kenellekään.
Maltillisen prologin aiheeseen tarjosivat ulkoministeriön matkustustiedotteet. Teeman mukaisesti selailin sellaisten valtioiden matkustustiedotteita, joihin terveellä järjellä ja normaalilla yleistiedolla varustettu ihminen ei turistireissuja suunnittelisi. Esim. Somalia, Venezuela ja Keski-Afrikan tasavalta näyttävät olevan tällä hetkellä vahvoilla jos haetaan maailman vaarallisimpia matkailumaita. Viimeeksi mainitun valtion osalta kerrottakoon, että aseelliset maantiebandiitit ryöstelevät jopa poliisisaattueissa matkustavia henkilöitä.
Jatkoin kansainvälisen tietoverkon selaamista väkevillä hakusanoilla: slums of mumbai, los barrios de caracas, most dangerous places in the world ...jne. Löyty melkosen rankkaa kuvasisältöä. Eikä tarkoitus ole mitenkään hehkuttaa. Katselukokemus muodostuu rankaksi juuri siksi, että ne kuvat on todellisuutta. Jatkoin vielä hetken kunnes keksin laittaa hakuun sanaparin extreme poverty. Sit ei pohjoismainen hyvinvoija enää pystyny.
Tässä Daily Telegraphin top20 kuvakimara maailman vaarallisimmista paikoista. Kyseisen jutun lähestymistapa on kylläkin ulkomainen ja lähinnä matkailijan näkökulmasta oleva, eikä niinkään keskity paikallisten asukkaiden jatkuvaan inhimilliseen hätään. Uskoisin kuitenkin, että noissa mestoissa ei ihmisen ole välttämättä hyvä olla.
maanantai 24. elokuuta 2009
Tulevaisuutta ja nykypäivää
TV:stä tuli tuossa päivänä eräänä koostelähetys veteraanien yleisurheilun MM-kisailuista jotka järjestettiin taannoin Suomen Lahdessa. Katsoin lähetyksen suuren kunnioituksen mutta myös huvittuneisuuden vallassa.
Veteraanien kestävyysmatkoilla näyttää olevan radan varrella ns. turvatuomareja, jotka antaa varoituksia (keltainen kortti) tai hylkäyksen (punainen kortti) mikäli kilpailijan meno vaikuttaa liiaksi riskirajojen touhulta. Tällaiseen käytäntöön turvautuminen kertonee jotain siitä, että näissä karkeloissa laitetaan sananmukaisesti elämä peliin ja kesken ei jaloa kilpaa jätetä, ainakaan omasta vapaasta tahdosta tai leskeksi jäämistä pelkäävän puoliskon vaatimuksesta.
Miltäs kuulostaa ysikymppisten pituushyppy? Tai yli satavee -jengin kuulantyöntö? Jos kiinnostaa tsekata, niin täältä löytyy audiovisuaalista materiaaa. Siinä teille mallia senkin koulukyytisukupolvi, jonka ei ole tarvinnu kaivosta vettä kantaa saati sitten mennä rankamettään jouluaattona tai edes tapanina!
Meitsillä on ikää noin kolmannes allaolevan kommentin antaneen mestarin iästä mutta useinhan sitä vois vastata aivan samoin sanankääntein kun joku kysyy että mitenkäs se kisa meni:
"No ne on aina vähän painavan tuntusia nämä pitkät matkat. Ja niin ne lyhyetkin tahtoo olla, sitä vain pitää yrittää mennä..." Miesten 85-vuotiaiden 8km maastojuoksun maailmanmestari P.Saukkosaari.
Veteraanien kestävyysmatkoilla näyttää olevan radan varrella ns. turvatuomareja, jotka antaa varoituksia (keltainen kortti) tai hylkäyksen (punainen kortti) mikäli kilpailijan meno vaikuttaa liiaksi riskirajojen touhulta. Tällaiseen käytäntöön turvautuminen kertonee jotain siitä, että näissä karkeloissa laitetaan sananmukaisesti elämä peliin ja kesken ei jaloa kilpaa jätetä, ainakaan omasta vapaasta tahdosta tai leskeksi jäämistä pelkäävän puoliskon vaatimuksesta.
Miltäs kuulostaa ysikymppisten pituushyppy? Tai yli satavee -jengin kuulantyöntö? Jos kiinnostaa tsekata, niin täältä löytyy audiovisuaalista materiaaa. Siinä teille mallia senkin koulukyytisukupolvi, jonka ei ole tarvinnu kaivosta vettä kantaa saati sitten mennä rankamettään jouluaattona tai edes tapanina!
Meitsillä on ikää noin kolmannes allaolevan kommentin antaneen mestarin iästä mutta useinhan sitä vois vastata aivan samoin sanankääntein kun joku kysyy että mitenkäs se kisa meni:
"No ne on aina vähän painavan tuntusia nämä pitkät matkat. Ja niin ne lyhyetkin tahtoo olla, sitä vain pitää yrittää mennä..." Miesten 85-vuotiaiden 8km maastojuoksun maailmanmestari P.Saukkosaari.
tiistai 18. elokuuta 2009
Monii erilaissi lajei
Yleisurheilun MM-kisat rullaa vauhdilla eteenpäin. Huippuunsa viritettyjen urheilukoneiden uskomattomat suoritukset ja suoritusten jälkeiset tuulettelut maansa lipun alla saavat kuntokilpailijan selkäkarvoituksen pystyyn kerta toisensa jälkeen. Siitä tässä on kyse, voittamisesta. Jotkut voittaa MM:ssä, toiset SM:ssä, kolmannet eivät voita edes AM:ssa. Yhtä kaikki, jokainen kilpaurheilija varmasti haluaa voittaa ainakin jossain ja jotain tai jonkun. Mikäli kyse ei olisi edes jollakin piilotasolla menestyksen tavoittelusta, miksi sinne kisomaan ylipäätään mentäisi?
Niin, tuo yleisurheilu! Sehän sisältää monii erilaissi lajei. Siihe kuuluu juoksu, pituushyppy, niinku erimittasii juoksui... on sataa, on neljääsataa, tuhattaviittäsataa... (Toni Yli-Jani 2009). En ole yleisurheilija, mutta on silti mukavaa verrata omia vaatimattomia tuloksiaan maailman huippumenijöiden vauhtiin, ainakin jos tykkää nöyryyttää itseään. Paino sanalle vauhti, keskitytään nyt juoksumatkoihin tässä jutussa. Heittolajeista ainoostaan laatanheitto on kuulunu allekirjoittaneen lajivalikoimaan ja hyppyjä en oo uskaltanu vammariskin vuoksi kokeilla sitten peruskoulun yu-kisojen. Hyppylajeista destruktiivisintä eli syrjähyppyä olen yrittänyt erityisesti välttää.
Alotetaan pikureista. Usain Pallosalama vetäs toissailtana järisyttävän satasen ME:n 9:58. Mie kellotin aikoinaan lukiossa 14:30. Vertaillaan näitä tuloksia yksinkertasen prosenttilaskun avulla. ME-aika olkoon 100% ja meikäpojan ajat muunnetaan vertailukelpoiseksi luvuksi laskemalla MinunAika/ME-aika x 100%. Saan tästä vertailuvuksi 149%. Aika huono, sanoisin.
Siirrytään useimpien mailerismiesten lempilajiin eli 1500m juoksuun. Tämän matkan ME kuuluu vanhalle suurmestarille, Marokon Hicham el-Guerroujille, joka juoksi 14.7.1998 Rooman lämpimässä illassa ajan 3:26.00. Oma ennätykseni on mielestäni yllättävänkin kova 4:29.0 (sadasosia ei sykemittari mittaa). Vertailuvuksi saan näin ollen 130% eli selvästi parempi tulos kuin satkulla.
Sitten puntariin pitkän matkan juoksu. Koska kympiltä en omista ratanoteerausta, valitaan tarkasteluun 5000m. Miun tämän kauden SB, joka on samalla myös PB, kirjattiin 23.6.2009 Lauritsalan kentällä lukemiin 16:45. Olosuhteet ennätyksen syntymiselle olivat suotuisat: lihakset lämpimiksi kolmen tunnin raivaussahauksella, ilman lämpötila +26 ja vetoapuna supersankarit J.H. ja S.M. Maailmanennätyshän on kenelläs muullakaan kuin Kenenisa Bekelellä. Mies riisti hymyilevältä Hailelta vitosen ennätyksen Hengelossa toukokuun viimeisenä päivänä 2004 latomalla tauluun luvun 12:37.35. Elon laskuopin ja helmitaulun mukaan oma ennätykseni on 132% maailmanennätyksestä.
Voidaan vetää johtopäätöksiä: pikamatkoilla tulee suhteellisesti eniten turpahan. Keskimatkoilla ja pitkillä matkoilla jään suunnilleen yhtä paljon maailman kärkeen nähden. Tämän tutkimuksen mukaan olen siis selvästi lahjakkaampi kestävyystyyppiseen toimintaan kuin pikamatkoille. Lajivalintaani suunnistusta voidaan siten pitää jotakuinkin onnistuneena, vaikka monet sitä varmasti vuosien mittaan ovatkin jo ehtineet epäillä.
Niin, tuo yleisurheilu! Sehän sisältää monii erilaissi lajei. Siihe kuuluu juoksu, pituushyppy, niinku erimittasii juoksui... on sataa, on neljääsataa, tuhattaviittäsataa... (Toni Yli-Jani 2009). En ole yleisurheilija, mutta on silti mukavaa verrata omia vaatimattomia tuloksiaan maailman huippumenijöiden vauhtiin, ainakin jos tykkää nöyryyttää itseään. Paino sanalle vauhti, keskitytään nyt juoksumatkoihin tässä jutussa. Heittolajeista ainoostaan laatanheitto on kuulunu allekirjoittaneen lajivalikoimaan ja hyppyjä en oo uskaltanu vammariskin vuoksi kokeilla sitten peruskoulun yu-kisojen. Hyppylajeista destruktiivisintä eli syrjähyppyä olen yrittänyt erityisesti välttää.
Alotetaan pikureista. Usain Pallosalama vetäs toissailtana järisyttävän satasen ME:n 9:58. Mie kellotin aikoinaan lukiossa 14:30. Vertaillaan näitä tuloksia yksinkertasen prosenttilaskun avulla. ME-aika olkoon 100% ja meikäpojan ajat muunnetaan vertailukelpoiseksi luvuksi laskemalla MinunAika/ME-aika x 100%. Saan tästä vertailuvuksi 149%. Aika huono, sanoisin.
Siirrytään useimpien mailerismiesten lempilajiin eli 1500m juoksuun. Tämän matkan ME kuuluu vanhalle suurmestarille, Marokon Hicham el-Guerroujille, joka juoksi 14.7.1998 Rooman lämpimässä illassa ajan 3:26.00. Oma ennätykseni on mielestäni yllättävänkin kova 4:29.0 (sadasosia ei sykemittari mittaa). Vertailuvuksi saan näin ollen 130% eli selvästi parempi tulos kuin satkulla.
Sitten puntariin pitkän matkan juoksu. Koska kympiltä en omista ratanoteerausta, valitaan tarkasteluun 5000m. Miun tämän kauden SB, joka on samalla myös PB, kirjattiin 23.6.2009 Lauritsalan kentällä lukemiin 16:45. Olosuhteet ennätyksen syntymiselle olivat suotuisat: lihakset lämpimiksi kolmen tunnin raivaussahauksella, ilman lämpötila +26 ja vetoapuna supersankarit J.H. ja S.M. Maailmanennätyshän on kenelläs muullakaan kuin Kenenisa Bekelellä. Mies riisti hymyilevältä Hailelta vitosen ennätyksen Hengelossa toukokuun viimeisenä päivänä 2004 latomalla tauluun luvun 12:37.35. Elon laskuopin ja helmitaulun mukaan oma ennätykseni on 132% maailmanennätyksestä.
Voidaan vetää johtopäätöksiä: pikamatkoilla tulee suhteellisesti eniten turpahan. Keskimatkoilla ja pitkillä matkoilla jään suunnilleen yhtä paljon maailman kärkeen nähden. Tämän tutkimuksen mukaan olen siis selvästi lahjakkaampi kestävyystyyppiseen toimintaan kuin pikamatkoille. Lajivalintaani suunnistusta voidaan siten pitää jotakuinkin onnistuneena, vaikka monet sitä varmasti vuosien mittaan ovatkin jo ehtineet epäillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)