Kertomus II on fiktiivinen nykyaikaan ja lähitulevaisuuteen sijoittuva jatkokertomus, joka jatkaa aiemmin tässä blogissa julkaistun Kertomuksen linjoilla. Kukaan Kertomus II:n henkilöhahmoista ei ole todellinen henkilö, mutta hahmojen esikuvat ja roolit ovat osittain peräisin reaalimaailmasta. Ilmestymisaikataulua ei ole, tekstiä syntyy satunnaiseen tahtiin. Mutta ensimmäinen osa on täällä tänään, olkaa hyvät!
Mara Järvi istuu toimistotuolissaan ja katselee ikkunasta vuoden pimeintä maisemaa. Ohuen puistikon takana, paikkakunnan pääkadulla, liikenne soljuu nykien. Valoristeys on juuri siinä kohdalla. Ne valot edustavat Maralle sekä pakkoa että vapautta. Punaisella ja vihreällä on molemmilla toistensa merkitykset. Auton keulan suunta ja kellonaika tekevät määrittelyn siitä, miten niitä merkityksiä tulkitaan.
Ajatus on hautunut vuosia. Viimeiset kuusi kuukautta sitä on punnittu tarkemmalla vaa'alla. Ratkaisu on tehtävä ja sen vaatimat toimenpiteet pantava käytäntöön. Ikuisesti ei voi jäädä asiaa mielessä pyörittelemään. Mara kuitenkin miettii vielä yhden kerran. Ajatuskulut ovat oikeastaan jo ulkoa opetellut, niiden kaava on vakiintunut, ratkaisun perustelut itselle ja lähipiirille myyty. Nyt viimeistään on aika tehdä niistä todellisuutta.
"Onko hetki aikaa, voidaanko jutella?"
Tapaaminen sujuu alkujäykkyyden jälkeen hyvissä merkeissä. HR-kuulemma hoitaa loput. Kokemuksesta viisastuneena Mara alkaa jo samana iltana selvitellä näitä "loppuja" myös itse. Päivällä sovittuna päivämääränä kaiken tulee olla valmista, salkun suljettuna, pöytä tyhjennettynä ja mies lähtöasennossa telineissä. Paikoillenne -käsky on jo kuulutettu.
Seuraavan täyden kuun viimeisenä arkipäivänä sää on pilvinen, mutta tyyni, ja kevyttä pakkaslunta leijalee verkkaiseen tahtiin kohti maanpintaa. Ovi takana naksahtaa lukkoon. Kaikesta käsillä olevan muutoksen tuomasta voimasta ja energiasta, sekä tehdyn päätöksen intoonnuttavasta vaikutuksesta huolimatta Mara tuntee olevansa nyt hyvin hauras. Kaikki se, mitä hän on tehnyt ja mitä tästä lähtien tulee tekemään, on läsnä siinä hetkessä. Fyysisen ympäristön täyttävät vain hiljaisuus ja takaoven päällä olevan lampun keltainen hajavalo. Mara ottaa muutaman askeleen, pysähtyy, kääntyy ja katsoo. Miettii ja kelailee. Lähtövalmistelut on hoidettu tyylikkäästi ja oppikirjan mukaan. Suunta on selvä. Takaportti jätetty raolleen, mikäli tilanteet yllättävästi muuttuvat ja suunnitelmat ovat estyneitä siirtymään käytäntöön.
Viimeinen ajatus: "Se oli siinä, kaikki on valmista."
Mara herää pohdinnoistaan tietämättä kuinka kauan siinä on seissyt. Sitten hän kääntää askeleensa parkkipaikkaa kohti ja lausuu muutaman hiljaisen sanan hymyn vallatessa äsken niin vakavailmeiset kasvot. Kotimatka on satoja kertoja kuljettu, mutta silti ensimmäinen lajissaan. Kuin myöskin viimeinen.
Mara Järvi istuu toimistotuolissaan ja katselee ikkunasta vuoden pimeintä maisemaa. Ohuen puistikon takana, paikkakunnan pääkadulla, liikenne soljuu nykien. Valoristeys on juuri siinä kohdalla. Ne valot edustavat Maralle sekä pakkoa että vapautta. Punaisella ja vihreällä on molemmilla toistensa merkitykset. Auton keulan suunta ja kellonaika tekevät määrittelyn siitä, miten niitä merkityksiä tulkitaan.
Ajatus on hautunut vuosia. Viimeiset kuusi kuukautta sitä on punnittu tarkemmalla vaa'alla. Ratkaisu on tehtävä ja sen vaatimat toimenpiteet pantava käytäntöön. Ikuisesti ei voi jäädä asiaa mielessä pyörittelemään. Mara kuitenkin miettii vielä yhden kerran. Ajatuskulut ovat oikeastaan jo ulkoa opetellut, niiden kaava on vakiintunut, ratkaisun perustelut itselle ja lähipiirille myyty. Nyt viimeistään on aika tehdä niistä todellisuutta.
"Onko hetki aikaa, voidaanko jutella?"
Tapaaminen sujuu alkujäykkyyden jälkeen hyvissä merkeissä. HR-kuulemma hoitaa loput. Kokemuksesta viisastuneena Mara alkaa jo samana iltana selvitellä näitä "loppuja" myös itse. Päivällä sovittuna päivämääränä kaiken tulee olla valmista, salkun suljettuna, pöytä tyhjennettynä ja mies lähtöasennossa telineissä. Paikoillenne -käsky on jo kuulutettu.
Seuraavan täyden kuun viimeisenä arkipäivänä sää on pilvinen, mutta tyyni, ja kevyttä pakkaslunta leijalee verkkaiseen tahtiin kohti maanpintaa. Ovi takana naksahtaa lukkoon. Kaikesta käsillä olevan muutoksen tuomasta voimasta ja energiasta, sekä tehdyn päätöksen intoonnuttavasta vaikutuksesta huolimatta Mara tuntee olevansa nyt hyvin hauras. Kaikki se, mitä hän on tehnyt ja mitä tästä lähtien tulee tekemään, on läsnä siinä hetkessä. Fyysisen ympäristön täyttävät vain hiljaisuus ja takaoven päällä olevan lampun keltainen hajavalo. Mara ottaa muutaman askeleen, pysähtyy, kääntyy ja katsoo. Miettii ja kelailee. Lähtövalmistelut on hoidettu tyylikkäästi ja oppikirjan mukaan. Suunta on selvä. Takaportti jätetty raolleen, mikäli tilanteet yllättävästi muuttuvat ja suunnitelmat ovat estyneitä siirtymään käytäntöön.
Viimeinen ajatus: "Se oli siinä, kaikki on valmista."
Mara herää pohdinnoistaan tietämättä kuinka kauan siinä on seissyt. Sitten hän kääntää askeleensa parkkipaikkaa kohti ja lausuu muutaman hiljaisen sanan hymyn vallatessa äsken niin vakavailmeiset kasvot. Kotimatka on satoja kertoja kuljettu, mutta silti ensimmäinen lajissaan. Kuin myöskin viimeinen.
