Lyhyen kesäloman jälkeen vientiteollisuuden mestaruussarjan pelit ovat käyneet pieniä keskeytyksiä lukuun ottamatta erittäin kuumina. Nyt pikaisen joulutauon kynnyksellä ja kauden 2010 viimeisiä sarjapisteitä keinolla millä hyvänsä napsittaessa, organisaatioyksiköt treidaavat pelaajiaan parasta kokoonpanoa hakien. Kentällisten järjestystäkin mietitään taas kerran uusiksi. Tämä siksi, jotta kauden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä oltaisiin entistäkin valmiimpia puhdistamaan oma pääty häiritsevistä markkinatilanteista ja iskemään kilpailukykyistä tuotetta asiakkaan maalille oikein urakalla.
Kevät 2010 toi mukanaan joitakin mielenkiintoisia pelaajahankintoja. Pelikentillä tällä kaudella debytoinut uusi kuuma nimi, Nick Kerman, ostettiin Suomen yliopistosarjasta erään liigan piikkipaikasta tiukasti kammoittelevan seuran väreihin. Hänet sijoitettiin toukokuussa try-out sopimuksella seuran farmijoukkueeseen tarkkailtavaksi. Kermanin otteet vakuuttivat headhunterit kesän otteluissa ja hänelle tarjottiin pienen harkinta-ajan jälkeen sopimusta mestaruussarjatasolta aina kauden 2011 puoleenväliin saakka. Kerman sai raa’an perustyön tekijän roolin Stressimaksimi -liiketoimintaryhmän joukkueesta. Nick Kerman allekirjoitti sopimuksen turhia kyselemättä, vaikka olikin jo käynyt alustavia neuvotteluja muiden seurojen kanssa.
Toinen pelaavaa maailmaa puhuttanut tapahtuma oli Slave Workalotin siirtäminen uusien ketjukavereiden rinnalle joukkueen jarrukenttään. Samalla hänen sopimuksensa muutettiin määrittelemättömän mittaiseksi. Nyt joulutauon lähestyessä Workalot kommentoi huhtikuussa tapahtunutta siirtoaan näin.
-Uusi tehtävä ja rooli joukkueessa ovat laajentaneet näkökulmaa joukkueemme pelitapaan ja taktisiin kuvioihin. Roolini on muuttunut selvästi puolustavammaksi ja päivittäiseen työntekoon on tullut myös julkisia elementtejä. Tällainen monesti ohi maalin laukova kaveri on saanut pitää varansa, jotta lapa pysyisi jäässä ja kiekko vähintäänkin omissa luistimissa. Minulle syötetään huomattavasti aiempaa useammin ja sitä en voi kieltää, etteikö mailanpuristus olisi välillä liiankin kovaa.
On mielenkiintoista nähdä, millaisia pelaajahankintoja joukkueet suorittavat joulun siirtoikkunan auetessa, jotta rivit saataisiin järjestykseen ennen talven pitkää otteluputkea. Kentän laidalta kantautuneiden huhujen perusteella Tuska ja Hiki –liiketoimintaryhmän ykkösvaraus tulevalle kvartaalille on nuori sekatyöjuhta Allday Long, joka on tullut tunnetuksi ilmiömäisestä venymiskyvystään ja pelaajamarkkinoilla arvostetusta vähään tyytymisen lahjastaan. Long sanoo, että tämä on hänelle todellinen mahdollisuus näyttää osaamistaan ja hankkia arvokasta kokemusta. Sopimuksen ehtoja hän ei halua sen enempää kommentoida, mutta kertoo kuitenkin palkkansa riittävän ainakin kaikkein välttämättömimpään.
–Nöyrä tässä peliuran alussa on oltava, Long toteaa ykskantaan.
Runkosarjan voitossa vielä tässä vaiheessa kiinni olevan Les Mills Papyros Unitedin päävalmentaja Sadie Maso-Chisholm odottaa tulevalta kaudelta paljon.
–Olemme onnistuneet pelaajahankinnoissamme pahimpia kilpailijoitamme paremmin. Uhrautuva pelitapa ja kyky pitkiin vaihtoihin on ollut hankintojemme punainen lanka. Olemme jo vuosikaudet kaventaneet materiaaliamme samalla laatuun panostaen. Näiden tehostamistoimien seurauksena erityisesti alivoimapelaamisemme on jo nyt todella hyvällä tasolla.
Maso-Chisholm tunnetaan kovan linjan valmentajana. Hän vaatii joukkueeltaan paljon eikä hyväksy poisjääntejä harjoituksista.
–Jos joku ei saavu harjoituksiin, treenien kestoa pidennetään. Muut harjoittelevat tällöin enemmän ja joukkueen jäällä viettämä aika kokonaisuutena säilyy aina samalla tasolla.
Varmaa on se, että pelaajavaihtojen ruljanssi tulee tulevina vuosina entisestään kiihtymään. Peliurien pidentämistä ajavan valmentajien keskusliiton toimet tuskin estävät tätä kehitystä. On syytä epäillä, että pelaajien nykyinen korkea keski-ikä johtaa lähivuosina mittaviin materiaalivaihdoksiin luonnollisen poistuman kautta. Lisäksi vuotuisen ottelumäärän alati jatkuva kasvu johtanee monen nuoren pelaajan kohdalla fyysisten reunaehtojen kohtaamiseen entistä varhaisemmassa vaiheessa, jolloin he joutuvat siirtymään joko harrastelijoiksi tai jopa vaihtamaan kokonaan lajia. Nuorten pelaajien vientiteollisuuden palveluksessa pysymistä edesauttaa kuitenkin eräs seikka.
-Olen huomannut, että omistusasunnon hankinta näyttäisi sitouttavan pelaajia lajin pariin varsin tehokkaasti. Aionkin motivoida nuoria kykyjä tähän ratkaisuun, varsinkin nyt nousevien korkojen ja asuntokuplan aikana, virnistää Sadie Maso-Chisholm.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
Herrainklubilla
Hovimestari toi takkahuoneen nurkkaan uuden olutkorin ja kumarsi syvään. Sitten hän poistui välttäen katsomasta tuohon äänekkääseen lihamassaan, joka kylpytakkeihin pukeutuneena jatkoi iänikuista tarinaansa. Tarinaa, jolla tuollaiset samankaltaiset miehet olivat läpi vuosikymmenten näissä tiloissa toisiaan, mutta ennen kaikkea itseään viihdyttäneet.
Sauna oli maistunut pitkän kokouspäivän päätteeksi. Muutamasta teollisuuden ylipapista koostuva ryhmä oli vähitellen siirtymässä kohti illallispöytää. He eivät pitäneet kiirettä vaikka tiesivät jo olevansa myöhässä. He näet tiesivät senkin, että keittiöhenkilökunta odottaisi heitä mukisematta. Jokaisen herran olemus oli löylyn punehduttama ja elämän pöhöttämä. Jos noiden lihavien kasvojen suihin olisi vielä asetettu kiiltävät jouluomenat, olisivat ne muuttuneet täydellisen irstaiksi symboleiksi siitä yltäkylläisyydestä, josta he tänäkin iltana tulisivat nauttimaan.
Ensimmäinen pullo viiniä kelpasi. Pullo oli valittu kartanon "special reserve" -listalta. Eihän se kovin kummoista ollut, mutta liika ronkelius tämän kokoelman kohdalla olisi ehkä ollut loukkaavaa taloa kohtaan. Hovimestari kertoi illan kattauksesta ja herrat nyökyttelivät hyväksyvästi samalla toistellen ruokien ranskankielisiä nimiä kehuviin adjektiiveihin yhdistettyinä. Se oli vain tapa, yksi osa sitä hyvän käytöksen kuorta, joka alkuillan protokollaan kuuluu. Oikeasti heistä kukaan ei odottanut ruoalta mitään tavanomaisesta poikkeavaa.
Ruokalajit seurasivat toistaan, lasi toisensa jälkeen valui alas kovien kaulusten verhoamista kurkuista. Päihdyttävien juomien nautiskelu johtaa työn merkeissä kokoontuneessa herraseurueessa usein tietynlaiseen draaman kaareen. Ensimmäisiä naukkuja seuraa lisääntyvä yhteenkuuluvuuden tunne, jonkinlainen asevelihenki, joka saa kollegat hanakasti muistuttamaan toisiaan ammattinsa iloista ja murheista. Pyritään konsensukseen ja ymmärretään toista, empatiaan kuitenkaan sortumatta. Päihtymyksen voimistuessa siirrytään pikkuhiljaa itsekorostuksen kultakauteen. Toisten sanomiset menettävät merkityksensä ja egot käyvät yksinäistä kilpajuoksuaan ei ketään vastaan. Illan viimeinen vaihe on synteesi kahdesta ensimmäisestä: työtoveruus muuttuu syväksi ystävyydeksi, mutta tämä sumuinen ystävyys palvelee lähinnä kunkin henkilökohtaisen elämän ja sen ongelmien läpikäyntiä, avautumista. Tällä kertaa ei ollut tarkoitus edetä viimeiselle askelmalle saakka.
"Onneksi vielä nykyäänkin rahalla, siis isolla rahalla.... ruahahhhaa köh köh... saa oikeaa palvelua, johon kuuluu teitittely, kumarrukset ja hopeavadilla pöytiin tarjoilu!" sanoo herroista kovapalkkaisin ja sytyttää aidon kuubalaisen käsin tehdyn sikarin. Muut nauravat kuuliaisesti, jotta heidänkin palkkansa voisi joskus nousta yhtä hävyttömiin lukemiin. Ruokasalin seinillä roikkuu kuuluisien maalareiden käsissä syntyneitä taideaarteita satojen tuhansien tai miljoonien arvosta. Niitä kommentoidaan ohimennen ja muistetaan lisätä, että onhan noita tauluja kotonakin.
Puhutaan rahasta. Enemmän puhutaan silti muusta, mutta nämä muut aiheet ovat sellaisia, joissa raha näyttelee keskeistä roolia ja joista ei ilman pulskaa kukkaroa olisi kellään mitään sanottavaa. Kuluvan ja tulevan vuoden lomamatkat, uudet automallit executive-varustelutasolla sekä sijoittaminen ovat suosittuja puheenaiheita. Herrat ovat nyt samalla aaltopituudella. Heitä ihmetyttää suuresti, että suurin osa ihmisistä ei jostain syystä ole kiinnostunut juttelemaan tällaisista mukavista asioista. "Ihme hapannaamoja, taitavat ottaa elämänsä liian vakavasti! Eikös täällä eletä vaan kerran, pitäisi muistaa nautiskellakin, vai mitä?" sanoo eräs nuorempi nousukas ja poimii rasiasta uuden konvehdin sveitsiläistä suklaata.
Ilta on lopuillaan. Arvon johtajat sammuttavat sikarinsa viimeisen kerrran, nousevat nahkaisista nojatuoleistaan ja kiipeävät kartanon majoituskerrokseen vaivalloisesti kuin ylensyöneet koalat puuhun. "Käsittämätöntä, että tähän muuten viimeisen päälle olevaan 1800-luvun kartanoon ei ole rakennettu hissiä!" jupisee yksi pitäessään taukoa portaiden puolivälissä. Raskaan hengityksen säestäminä lauma veropörssijulkkiksia hajaantuu kukin huoneisiinsa. Huoneet ovat kahden hengen huoneita, mutta ahdas majoittuminen ei ole tapana joten jokaiselle on varattu omansa.
Ovi sulkeutuu. Porukan isokenkäisin laittaa italiasta mittatilauksena teettämänsä kengät kaapin alatasolle ja riisuu pukunsa. Hän istuu empire-tyylisen huoneensa sängyllä ja asettaa herätyksen. Älypuhelimen ruudulla lukee lohduton teksti: "Aikaa hälytykseen 3 tuntia 22 minuuttia." Hän istuu kuitenkin vielä hetken ja katselee haalistunutta peilikuvaansa. Silmät ovat sumeat ja niiden ympärykset kuin kaksi kraateria kuun pimeältä puolelta. Jäljellä olevat vähät hiukset ovat harmaampia kuin koskaan. Laukusta otetaan esiin vaimon ja lasten kuvat. Kaksi viikkoa vielä ja sitten jouluksi kotiin. Valo sammuu, on hiljaista. Yksi kyynel sekä uusi päivä saavat tulla.
Sauna oli maistunut pitkän kokouspäivän päätteeksi. Muutamasta teollisuuden ylipapista koostuva ryhmä oli vähitellen siirtymässä kohti illallispöytää. He eivät pitäneet kiirettä vaikka tiesivät jo olevansa myöhässä. He näet tiesivät senkin, että keittiöhenkilökunta odottaisi heitä mukisematta. Jokaisen herran olemus oli löylyn punehduttama ja elämän pöhöttämä. Jos noiden lihavien kasvojen suihin olisi vielä asetettu kiiltävät jouluomenat, olisivat ne muuttuneet täydellisen irstaiksi symboleiksi siitä yltäkylläisyydestä, josta he tänäkin iltana tulisivat nauttimaan.
Ensimmäinen pullo viiniä kelpasi. Pullo oli valittu kartanon "special reserve" -listalta. Eihän se kovin kummoista ollut, mutta liika ronkelius tämän kokoelman kohdalla olisi ehkä ollut loukkaavaa taloa kohtaan. Hovimestari kertoi illan kattauksesta ja herrat nyökyttelivät hyväksyvästi samalla toistellen ruokien ranskankielisiä nimiä kehuviin adjektiiveihin yhdistettyinä. Se oli vain tapa, yksi osa sitä hyvän käytöksen kuorta, joka alkuillan protokollaan kuuluu. Oikeasti heistä kukaan ei odottanut ruoalta mitään tavanomaisesta poikkeavaa.
Ruokalajit seurasivat toistaan, lasi toisensa jälkeen valui alas kovien kaulusten verhoamista kurkuista. Päihdyttävien juomien nautiskelu johtaa työn merkeissä kokoontuneessa herraseurueessa usein tietynlaiseen draaman kaareen. Ensimmäisiä naukkuja seuraa lisääntyvä yhteenkuuluvuuden tunne, jonkinlainen asevelihenki, joka saa kollegat hanakasti muistuttamaan toisiaan ammattinsa iloista ja murheista. Pyritään konsensukseen ja ymmärretään toista, empatiaan kuitenkaan sortumatta. Päihtymyksen voimistuessa siirrytään pikkuhiljaa itsekorostuksen kultakauteen. Toisten sanomiset menettävät merkityksensä ja egot käyvät yksinäistä kilpajuoksuaan ei ketään vastaan. Illan viimeinen vaihe on synteesi kahdesta ensimmäisestä: työtoveruus muuttuu syväksi ystävyydeksi, mutta tämä sumuinen ystävyys palvelee lähinnä kunkin henkilökohtaisen elämän ja sen ongelmien läpikäyntiä, avautumista. Tällä kertaa ei ollut tarkoitus edetä viimeiselle askelmalle saakka.
"Onneksi vielä nykyäänkin rahalla, siis isolla rahalla.... ruahahhhaa köh köh... saa oikeaa palvelua, johon kuuluu teitittely, kumarrukset ja hopeavadilla pöytiin tarjoilu!" sanoo herroista kovapalkkaisin ja sytyttää aidon kuubalaisen käsin tehdyn sikarin. Muut nauravat kuuliaisesti, jotta heidänkin palkkansa voisi joskus nousta yhtä hävyttömiin lukemiin. Ruokasalin seinillä roikkuu kuuluisien maalareiden käsissä syntyneitä taideaarteita satojen tuhansien tai miljoonien arvosta. Niitä kommentoidaan ohimennen ja muistetaan lisätä, että onhan noita tauluja kotonakin.
Puhutaan rahasta. Enemmän puhutaan silti muusta, mutta nämä muut aiheet ovat sellaisia, joissa raha näyttelee keskeistä roolia ja joista ei ilman pulskaa kukkaroa olisi kellään mitään sanottavaa. Kuluvan ja tulevan vuoden lomamatkat, uudet automallit executive-varustelutasolla sekä sijoittaminen ovat suosittuja puheenaiheita. Herrat ovat nyt samalla aaltopituudella. Heitä ihmetyttää suuresti, että suurin osa ihmisistä ei jostain syystä ole kiinnostunut juttelemaan tällaisista mukavista asioista. "Ihme hapannaamoja, taitavat ottaa elämänsä liian vakavasti! Eikös täällä eletä vaan kerran, pitäisi muistaa nautiskellakin, vai mitä?" sanoo eräs nuorempi nousukas ja poimii rasiasta uuden konvehdin sveitsiläistä suklaata.
Ilta on lopuillaan. Arvon johtajat sammuttavat sikarinsa viimeisen kerrran, nousevat nahkaisista nojatuoleistaan ja kiipeävät kartanon majoituskerrokseen vaivalloisesti kuin ylensyöneet koalat puuhun. "Käsittämätöntä, että tähän muuten viimeisen päälle olevaan 1800-luvun kartanoon ei ole rakennettu hissiä!" jupisee yksi pitäessään taukoa portaiden puolivälissä. Raskaan hengityksen säestäminä lauma veropörssijulkkiksia hajaantuu kukin huoneisiinsa. Huoneet ovat kahden hengen huoneita, mutta ahdas majoittuminen ei ole tapana joten jokaiselle on varattu omansa.
Ovi sulkeutuu. Porukan isokenkäisin laittaa italiasta mittatilauksena teettämänsä kengät kaapin alatasolle ja riisuu pukunsa. Hän istuu empire-tyylisen huoneensa sängyllä ja asettaa herätyksen. Älypuhelimen ruudulla lukee lohduton teksti: "Aikaa hälytykseen 3 tuntia 22 minuuttia." Hän istuu kuitenkin vielä hetken ja katselee haalistunutta peilikuvaansa. Silmät ovat sumeat ja niiden ympärykset kuin kaksi kraateria kuun pimeältä puolelta. Jäljellä olevat vähät hiukset ovat harmaampia kuin koskaan. Laukusta otetaan esiin vaimon ja lasten kuvat. Kaksi viikkoa vielä ja sitten jouluksi kotiin. Valo sammuu, on hiljaista. Yksi kyynel sekä uusi päivä saavat tulla.
torstai 9. joulukuuta 2010
Se on niin v***n urheiluu
On olemassa sellaisia toisarvoisia tekijöitä, jotka voivat muuttua ajatuksissa esteiksi tehdä jotakin sellaista, joka on tärkeää jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Nämä esteet voidaan ylittää tunnustamalla rehellisesti faktat ja käyttämällä niitä perusteina päätöksenteossa. Aina se ei ole helppoa, sillä aivot osaavat huijata itseään.
Kuvitellaan tilanne, jossa kilpakuntoilija on lähdössä suorittamaan testijuoksua. Hänellä on tavoite, jonka saavuttaminen edellyttää tällaisten raakojen treenien suorittamista, jotka tuntuvat kivoilta vasta jälkikäteen jos silloinkaan. Hänellä pyörii kielen päällä tuhansia muita vaihtoehtoisia ajankäyttömuotoja tesmon sijaan. Valintatilannehan siitä syntyy. Mikä saa kilpakuntoilijan päätymään lenkkareiden nauhojen solmimiseen, mikä puolestaan on ratkaiseva askel kohti nettaus-sessiota?
Tavoite ja siihen sitoutuminen määrittelevät melko pitkälti sen, kuinka helppoa on jättää reeni väliin erinäisiin syihin vedoten. Joskus on tietysti järkevää jättääkin väliin, mutta rajataan tässä tilanne nyt sellaiseksi, että järkeviä syitä skippaamiselle ei löydy. Seuraavaksi esitellään kolme eri lähestymistapaa tähän tilanteeseen.
Taso 1. Kieltäytyminen
1. Ulkona on kylmää ja irtolunta tien pinnassa. Ei tulisi kuitenkaan hyvää aikaa.
2. Tesmo on hirveää raastoa. Päivän kuntoni tuntuu tänään paskahkolta, ei ehkä kannata mennä.
3. Se mukavin lenkkivaatekerta on pyykissä. En voi vetää kovaa, jos joudun laittamaan nuo byysat jotka vähän kiristää kun joutuu nostamaan polvea.
Ykköstason ajatauskuluilla tesmo jää vetämättä, mikäli yksikin edellä mainituista syistä nousee ratkaisevaksi.
Taso 2. Ehdollinen suorittaminen
1. Perhana, joudun laittamaan kuristavan kaulurin ja raskaat nastakengät jalkaan. Keli on kehno mutta käydään nyt kuitenkin kokeilemassa mitä tulee.
2. Voihan sen vetää vk-ykkösenäkin jos alkaa näyttää huonolta ja kello ei kiitä.
3. Vauhtitrikoot ovat pyykissä, mutta hyväksyn tämän pienen epäkohdan suorituksessani ja rakentelen siitä jo alkuverkassa osaselitystä hitaalle ajalleni.
Kakkostason lähtökohdilla tesmoon lähdetään, mutta annetaan itselle jo etukäteen mahdollisuus liennytykseen tai jopa keskeyttämiseen.
Taso 3. Suorittaminen
1. On kylmää joo, mutta niin se oli silloinkin kun vedin PB:n. Täytyy hakea hyvää pitoa alustasta aina kun sellasta tarjotaan.
2. Vaikka ei tulisikaan raudanlujaa aikaa, isken silti täysillä. Harjoitusvaikutus ei ole sidoksissa tulokseen vaan tehoon ja aikaan.
3. Kyllä näillä vielä yks reeni menee, kaivetaan trikoot pois pyykkikorista ja pistetään jalkaan!
Kolmoslevelin kaltaisilla ennakkoajatuksilla tesmo vedetään loppuun ja mitä todennäköisimmin saavutetaan ihan kelpo aika olosuhteisiin nähden.
Se teoriasta, siirrytään käytäntöön. On kulkenu kivasti viime aikoina ja lähdin innolla suorittamaan testijuoksun. Kuitenkin heti alkuverkassa tiesin, että tänään ei suju. Se oli erittäin ilmeistä. Hyökkäsin kuitenkin paanalle tuollaisella kolmostason suhtautumista vastaavalla mentaliteetillä. Kilometrien myötä päättäväisyyteni luokka laski kolmosesta ykköseen, kunnes sovin itseni kanssa, että eihän näin paskalla fiiliksellä ole mitään järkeä vetää testiä läpi.
Harmittaa, olenko nyt paska-rapamaha-pullamössö-nillittäjä? Tämän päivän tuntemukset vain olivat miehen luonnetta kovempia. Jo muutaman kilsan jälkeen happoisuus oli niin kovaa, että nännit iskivät kipinää. Lukonmäen nousun päällä olin valmis vaikka tunnustamaan Olof Palmen murhan, jos rääkki vain loppuisi. Tästä pari kilsaa eteenpäin vapautin itseni.
Reputtaneet - ne joutuvat uusintaan.
Kuvitellaan tilanne, jossa kilpakuntoilija on lähdössä suorittamaan testijuoksua. Hänellä on tavoite, jonka saavuttaminen edellyttää tällaisten raakojen treenien suorittamista, jotka tuntuvat kivoilta vasta jälkikäteen jos silloinkaan. Hänellä pyörii kielen päällä tuhansia muita vaihtoehtoisia ajankäyttömuotoja tesmon sijaan. Valintatilannehan siitä syntyy. Mikä saa kilpakuntoilijan päätymään lenkkareiden nauhojen solmimiseen, mikä puolestaan on ratkaiseva askel kohti nettaus-sessiota?
Tavoite ja siihen sitoutuminen määrittelevät melko pitkälti sen, kuinka helppoa on jättää reeni väliin erinäisiin syihin vedoten. Joskus on tietysti järkevää jättääkin väliin, mutta rajataan tässä tilanne nyt sellaiseksi, että järkeviä syitä skippaamiselle ei löydy. Seuraavaksi esitellään kolme eri lähestymistapaa tähän tilanteeseen.
Taso 1. Kieltäytyminen
1. Ulkona on kylmää ja irtolunta tien pinnassa. Ei tulisi kuitenkaan hyvää aikaa.
2. Tesmo on hirveää raastoa. Päivän kuntoni tuntuu tänään paskahkolta, ei ehkä kannata mennä.
3. Se mukavin lenkkivaatekerta on pyykissä. En voi vetää kovaa, jos joudun laittamaan nuo byysat jotka vähän kiristää kun joutuu nostamaan polvea.
Ykköstason ajatauskuluilla tesmo jää vetämättä, mikäli yksikin edellä mainituista syistä nousee ratkaisevaksi.
Taso 2. Ehdollinen suorittaminen
1. Perhana, joudun laittamaan kuristavan kaulurin ja raskaat nastakengät jalkaan. Keli on kehno mutta käydään nyt kuitenkin kokeilemassa mitä tulee.
2. Voihan sen vetää vk-ykkösenäkin jos alkaa näyttää huonolta ja kello ei kiitä.
3. Vauhtitrikoot ovat pyykissä, mutta hyväksyn tämän pienen epäkohdan suorituksessani ja rakentelen siitä jo alkuverkassa osaselitystä hitaalle ajalleni.
Kakkostason lähtökohdilla tesmoon lähdetään, mutta annetaan itselle jo etukäteen mahdollisuus liennytykseen tai jopa keskeyttämiseen.
Taso 3. Suorittaminen
1. On kylmää joo, mutta niin se oli silloinkin kun vedin PB:n. Täytyy hakea hyvää pitoa alustasta aina kun sellasta tarjotaan.
2. Vaikka ei tulisikaan raudanlujaa aikaa, isken silti täysillä. Harjoitusvaikutus ei ole sidoksissa tulokseen vaan tehoon ja aikaan.
3. Kyllä näillä vielä yks reeni menee, kaivetaan trikoot pois pyykkikorista ja pistetään jalkaan!
Kolmoslevelin kaltaisilla ennakkoajatuksilla tesmo vedetään loppuun ja mitä todennäköisimmin saavutetaan ihan kelpo aika olosuhteisiin nähden.
Se teoriasta, siirrytään käytäntöön. On kulkenu kivasti viime aikoina ja lähdin innolla suorittamaan testijuoksun. Kuitenkin heti alkuverkassa tiesin, että tänään ei suju. Se oli erittäin ilmeistä. Hyökkäsin kuitenkin paanalle tuollaisella kolmostason suhtautumista vastaavalla mentaliteetillä. Kilometrien myötä päättäväisyyteni luokka laski kolmosesta ykköseen, kunnes sovin itseni kanssa, että eihän näin paskalla fiiliksellä ole mitään järkeä vetää testiä läpi.
Harmittaa, olenko nyt paska-rapamaha-pullamössö-nillittäjä? Tämän päivän tuntemukset vain olivat miehen luonnetta kovempia. Jo muutaman kilsan jälkeen happoisuus oli niin kovaa, että nännit iskivät kipinää. Lukonmäen nousun päällä olin valmis vaikka tunnustamaan Olof Palmen murhan, jos rääkki vain loppuisi. Tästä pari kilsaa eteenpäin vapautin itseni.
Reputtaneet - ne joutuvat uusintaan.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Lunta tuvassa?
Pakkanen se kiristelee jääkouraansa pohjoisten talvehtijoiden kaulan ympärille. Siihen on taas sopeuduttava. Iltapäivälehdistö on saanut alati vaivaavaan uutisjanoonsa tästä oivan kesto-otsikon. Journalistit muistelevat viime talven nälkää ja kurjuutta pitkittyneiden pakkasten keskellä ja maalaavat kauhuskenaarioita tämän talven jatko-osasta. On ilmeisesti jostain löytynyt joku erityisen pätevä meteorologikin, joka välittämättä tieteenalan state-of-art:sta pystyy ennustamaan arktisuuden jatkuvan aina pitkälle helmikuuhun saakka. Lehti painaa, kansa pelkää.
Tämä onkin ollut hyvä uutisvuosi, sillä marraskuun yllätyskylmiä edelsi pitkät helteet viime kesänä, joista riitti juttua niin että meinasi Iltikseltä muste loppua. Olen muuten aiemminkin kritisoinut keltaista lehdistöä aika jyrkästi ja syynä siihen on uutisoinnin viihteellistämistä kohtaan tuntemani vastenmielisyys. Seiska on ok lehti, se kun keskittyy puhtaasti viihteeseen eikä siten ota itseään vakavana uutismediana. Helsingin Sanomat ja muut laadukkaat lehdet puolestaan keskittyvät asiantuntevaan journalismiin ja tiedonvälitykseen eriyttäen viihteen julkaisuissaan selvästi omaksi kokonaisuudekseen.
Säästä ja sen aiheuttamista seuraamuksista puhuminen, se näköjään murtaa hiljaisuuden myös blogirintamalla! Äskeinen median kevyt analysointi oli oikeastaan pelkkä sivujuonne tässä jutussa. Puhutaanpa nyt oikein kunnolla talven olosuhteista ja miten se vaikuttaa muutenkin vaivalloiseen elämäämme.
Talvi tulee kalliiksi, olen huomannut. Pitää olla talvitakki (naisilla useita), talvikengät (naisilla satoja), nastalenkkarit ja tukku hiihtovälineistöä. Sekunda-sport -aatteen kannattajat tosin pystyvät lähestulkoon välttämään talviurheilusta aiheutuvan kustannuserän vaarantamatta kuitenkaan kilometrikertymää. Auton lämmitys joko sähköllä tai polttoaineella käy kukkarolle, samoin talvikelin aikaansaama lisääntynyt löpön kulutus ja nastarenkaiden tarve. Myös viskin ja rommin kulutus lisääntyy joka tietenkin aiheuttaa lisäkulunkeja alenevasta kaljan tarpeesta huolimatta. Ovathan nämä ensin mainitut juomat huomattavasti ES-lageria kalliimpia.
Talvi aiheuttaa myös ajanmenekkiä. Luontohan lähes pysähtyy talven ajaksi ja niin ovat ihmisetkin jähmeitä. 15km lenkki vie useita minuutteja enemmän aikaa talvella kuin kesällä. Lenkille lähdön harkinta-ajat ovat pitkiä ja tästä aiheutuu tyhjäkäyntiä. Pukeutumiseen ja riisumiseen kuluu aikaa, samoin suihkuun, kun jäätyneitä kudoksia joutuu elvyttämään lutraamalla lämpimän veden kanssa. Ja kun vettä kuluu, myös rahaa kuluu. Nukkuminen ottaa talvella enemmän aikaa antaakseen virkistävän vaikutuksen, jota sillä kait tavoitellaan. Usein ei kuitenkaan ole mahdollista nukkua yhtään sen enempää kuin kesällä, vaan pusketaan lievällä univajeella läpi talven. Tämä tietenkin hidastaa kaikkia toimintoja hereillä ollessa, josta päästäänkin taas tämän kappaleen avauslauseeseen.
Talvella on myös kiistattomia positiivisia vaikutuksia. Useimmiten alkutalven juhlapyhät eli itsenäisyyspäivä, joulu, uusivuosi ja loppiainen antavat mukavasti lisää vapautta ihmisen elämään. Tänä vuonna ei kuitenkaan juuri juhlita, osuvathan joulu ja uusivuosi piiruntarkasti viikonlopuille! Juhlinnan jälkeen koittava tammikuu vähentää jostain syystä kansakunnan alkoholin kulutusta radikaalisti, joka tietysti on hyväksi kansaterveydelle. Ja lehdistö saa pari sivua ilmaiseksi julkaistessaan uudelleen jo kymmeneen kertaan julkaisemansa elämäntapaohjeet.
Talvi saattaa pelastaa suunnistuksen harrastajien urheilu-uria. Kauden jälkeinen motivaatiopula ja siihen yhdistetyt jalkavammat (jotka yleensä johtunevat kisakauden puutteellisesta tukiominaisuuksien harjoittelusta ja lihashuollon laiminlyönnistä) saattaisivat puhkaista dromedaarin kyttyrän, mutta sitten tuleekin talvi ja pelastaa! Tajutaan, että eihän tässä ole mihinkään kiire, seuraavaan kisakauteen on monta kuukautta aikaa. Hiihtämäänkin saattaa jo päästä ja treeni käynnistyy salakavalasti siinä vammoista toipumisen ohessa. Into säilyy läpi talven kovana, kun ei tarvitse todeta tuloslistoilta täysin riittämättömän kuntotason aiheuttamaa murhaavaa eroa kärkeen.
Lopetan stoorini perinteiseen suomalaiseen sananlaskuun: Onni yksillä, talvi kaikilla!
Tämä onkin ollut hyvä uutisvuosi, sillä marraskuun yllätyskylmiä edelsi pitkät helteet viime kesänä, joista riitti juttua niin että meinasi Iltikseltä muste loppua. Olen muuten aiemminkin kritisoinut keltaista lehdistöä aika jyrkästi ja syynä siihen on uutisoinnin viihteellistämistä kohtaan tuntemani vastenmielisyys. Seiska on ok lehti, se kun keskittyy puhtaasti viihteeseen eikä siten ota itseään vakavana uutismediana. Helsingin Sanomat ja muut laadukkaat lehdet puolestaan keskittyvät asiantuntevaan journalismiin ja tiedonvälitykseen eriyttäen viihteen julkaisuissaan selvästi omaksi kokonaisuudekseen.
Säästä ja sen aiheuttamista seuraamuksista puhuminen, se näköjään murtaa hiljaisuuden myös blogirintamalla! Äskeinen median kevyt analysointi oli oikeastaan pelkkä sivujuonne tässä jutussa. Puhutaanpa nyt oikein kunnolla talven olosuhteista ja miten se vaikuttaa muutenkin vaivalloiseen elämäämme.
Talvi tulee kalliiksi, olen huomannut. Pitää olla talvitakki (naisilla useita), talvikengät (naisilla satoja), nastalenkkarit ja tukku hiihtovälineistöä. Sekunda-sport -aatteen kannattajat tosin pystyvät lähestulkoon välttämään talviurheilusta aiheutuvan kustannuserän vaarantamatta kuitenkaan kilometrikertymää. Auton lämmitys joko sähköllä tai polttoaineella käy kukkarolle, samoin talvikelin aikaansaama lisääntynyt löpön kulutus ja nastarenkaiden tarve. Myös viskin ja rommin kulutus lisääntyy joka tietenkin aiheuttaa lisäkulunkeja alenevasta kaljan tarpeesta huolimatta. Ovathan nämä ensin mainitut juomat huomattavasti ES-lageria kalliimpia.
Talvi aiheuttaa myös ajanmenekkiä. Luontohan lähes pysähtyy talven ajaksi ja niin ovat ihmisetkin jähmeitä. 15km lenkki vie useita minuutteja enemmän aikaa talvella kuin kesällä. Lenkille lähdön harkinta-ajat ovat pitkiä ja tästä aiheutuu tyhjäkäyntiä. Pukeutumiseen ja riisumiseen kuluu aikaa, samoin suihkuun, kun jäätyneitä kudoksia joutuu elvyttämään lutraamalla lämpimän veden kanssa. Ja kun vettä kuluu, myös rahaa kuluu. Nukkuminen ottaa talvella enemmän aikaa antaakseen virkistävän vaikutuksen, jota sillä kait tavoitellaan. Usein ei kuitenkaan ole mahdollista nukkua yhtään sen enempää kuin kesällä, vaan pusketaan lievällä univajeella läpi talven. Tämä tietenkin hidastaa kaikkia toimintoja hereillä ollessa, josta päästäänkin taas tämän kappaleen avauslauseeseen.
Talvella on myös kiistattomia positiivisia vaikutuksia. Useimmiten alkutalven juhlapyhät eli itsenäisyyspäivä, joulu, uusivuosi ja loppiainen antavat mukavasti lisää vapautta ihmisen elämään. Tänä vuonna ei kuitenkaan juuri juhlita, osuvathan joulu ja uusivuosi piiruntarkasti viikonlopuille! Juhlinnan jälkeen koittava tammikuu vähentää jostain syystä kansakunnan alkoholin kulutusta radikaalisti, joka tietysti on hyväksi kansaterveydelle. Ja lehdistö saa pari sivua ilmaiseksi julkaistessaan uudelleen jo kymmeneen kertaan julkaisemansa elämäntapaohjeet.
Talvi saattaa pelastaa suunnistuksen harrastajien urheilu-uria. Kauden jälkeinen motivaatiopula ja siihen yhdistetyt jalkavammat (jotka yleensä johtunevat kisakauden puutteellisesta tukiominaisuuksien harjoittelusta ja lihashuollon laiminlyönnistä) saattaisivat puhkaista dromedaarin kyttyrän, mutta sitten tuleekin talvi ja pelastaa! Tajutaan, että eihän tässä ole mihinkään kiire, seuraavaan kisakauteen on monta kuukautta aikaa. Hiihtämäänkin saattaa jo päästä ja treeni käynnistyy salakavalasti siinä vammoista toipumisen ohessa. Into säilyy läpi talven kovana, kun ei tarvitse todeta tuloslistoilta täysin riittämättömän kuntotason aiheuttamaa murhaavaa eroa kärkeen.
Lopetan stoorini perinteiseen suomalaiseen sananlaskuun: Onni yksillä, talvi kaikilla!
maanantai 8. marraskuuta 2010
Ota opiksi
Poimintoja treenit.net:n kommenttisarakkeista 2008-2009.
Tästä kaikki alkoi.
28.09.2008 "25km/2:14:20/2./+4:01/5:24min/km Jätin varmaan 2 litraa räkää Hämeenkankaalle. Puoleentoista tuntiin jaksoin kohtuullisesti (n. 5min/km) mutta viimesen kolmanneksen olin tumma kuin paistettu lakritsa. Väliajat kertoo kaiken. Polvet, jalkapohjat, pohkeet, oikee takareisi ja olkapäät kipeyty. Oliko hienoa? Kyllä. Oliko järkevää? En tiedä."
Ja näissä merkeissä se jatkui.
5.10.2008 "Yritin käydä lenkillä mut vaivat kun ei nyt näytä loppuvan, niin peli puhallettiin polven taholta poikki. On se nyt saatana ku pitää kaikki kapulat ottaa rattaaseen yhellä kertaa. Jämillä oikeessa polvessa oli juoksijan polven oireet viimesen viis kilsaa, perjantaina yössä kipeyty taas loppumatkasta ja nyt näköjään heti lenkin alkuun."
08.10.2008 "Kipu alkoi 1min juoksun jälkeen, mutta ei yltynyt sietämättömäks."
25manna vedettiin väkisin.
11.10.2008 "Tää oli kamala reissu liikuntarajoitteiselle. Huusin ja melskasin kun polveen pisti. Mut lähes puhtaan suorituksen tein ja pystyin kaikesta huolimatta suoriutumaan siten etten kussut meidän viestiä, joten oon tyytyväinen. Verryttelyjä en uskaltanu tehdä."
24.10.2008 "Taas juoksu/kävely. Minuutin pystyy kerralla juoksee ilman kipuu. Lenkin lopuksi iskin hikiset nonamet päällä lähi-Saleen ja otin pari bissee haltuun."
06.11.2008 "Heräsin aikasin aamulla ennen metsäpäiville lähtöä aamulenkille. Taisin innostua eilisestä liikaa kun odotukset oli korkeella ja innokkaana lähdin uuteen aamuun. No, se oli sitte puoltoista minitsiä ja juoksut taas tältä viikolta käsitelty."
Fysioterapiaa tässä vaiheessa otettu pari viikkoa.
17.11.2008 "Kävin oikein luvan kanssa kokeilemassa. Samaa paskaa ku pari viikkoo sitten, ei oo kipu lähteny mihinkään. Juoksu-kävely."
19.11.2008 "4,5km yörata. Kuljetut kilsat Suunnosta. Pääosin kävellen, vähän juoksuu väliin. Oon hemmetin tyytyväinen! Ei yhtään kipua. Tää on mulle nyt tähän tilanteeseen erittäin kova juttu. Tunnelma katossa!"
Seuraavana päivänä urheilulääkäriltä juoksijan polvi -diagnoosi ja kortisonipiikki.
26.11.2008 "...ja saman tien takas keikkatauolle. Ekat 12min ei ongelmaa. Sen jälkeen vihlonta alkoi ja kävelin kotiin. Uskottelen itselleni, että lääke ei ole vielä täysin vaikuttanut. Katotaa vaik sunnuntaina uusiks."
Kokeilua...
29.11.2008 "Keskisyke 122. Vedin 45min saakka silleen, että vuorotellen 2min juosten ja 2min kävellen. Sit alkoi polvea vihlomaan. Tutulla tyylillä alistuneisuuden ja vihan sekaisin tuntein kävellen kotiin."
01.12.2008 "Metsäpoluilla. Polvi anto lähes 4km siimaa ennenku tuli ekat oireet. Sen jälkeen kävelyä ja lyhyitä juoksupätkiä. Mut tää on edistystä!"
Tässä välissä hankin todella kalliit tukipohjalliset ja innostuin niiden tuomasta väliaikaisesta helpotuksesta.
05.12.2008 "Tää on todella kova juttu: ilman vihlontaa! Saakeli! En tiedä, onko tämä jatkumoa parantumiseen vai oliko syynä tukipohjalliset jotka oli nyt ensikäytössä. Karseen kolhoilta ne kyl tuntuu näin ensi alkuun. Vedin paikoitellen reippaammin josta tuloksena vauhtiin nähden naurettavat sykkeet 159/177."
20.12.2008 "Rastinottoreeni, ei pummia. Hr 154/174. Lopussa kävelin viimesen kilsan kun polveen alkoi koskea, muuten sellasta vaihtelevan reipasta." "Vammakerhon kp kun muut lähti yöhön."
Kovaa turhautumista ilmassa.
03.01.2009 "Lähinnä polkuja pitkin teknoilemaan ja takasin. Polut liukkaassa kunnossa joten mätkäytinkin kunnon pannut. Koko treenin hr av 147, max 171. Ja tähän lisään vielä sen, että vituttaa aivan saatanasti toi polvi. Pahentunut vaan levossa, yks perkeleen paska."
Ja heti seuraavana päivänä uutta putkeen!
04.01.2009 "Hölkät hallille ja takas. Pois päin tullessa joutu keskeyttää juoksun polvikipuun. Nyt ollaan samassa tilanteessa kuin marraskuun puolivälissä."
Tämä on todellinen näyte siitä, kuinka itselleen voi uskotella mitä tahansa!
17.01.2009 "6,2km Yhteislähtöyötä Kaupin vesitornilla. Jengi oli yleisestikin pihal ja mie jo naapurin pihalla. Kompassista olis kyllä taaskin ollu iso apu, muuten en osaa yöllä yhtään. Hr 159/178. Verryttelyt jätin väliin polvea säästääkseni. Se kestikin nämä setit yllättävän hyvin."
Mennääs vähän reilummin eteenpäin tässä välissä.
11.02.2009 "Polvi kipeyty heti alkuun ja sitte kun vielä pohkeet on eilisestä kipeet niin ei huvittanu vetää vihasel ilmeel päin vittuu tämän enempää. Koko lenkki jäisil poluilla ja lumessa. Samasta maljasta myrkyt ja mehukatit... niin se on. Tekis mieli vetää aamupäiväkännit."
13.02.2009 "Tänää ihan vähän juoksuu ja ihan pienii vetoi, eiks vaan?"
Tämän jälkeen lähettiin Portugaliin, jossa ihme kyllä ei ollu mitään ongelmia vaikka juostua määrää tuli 13,5h. Seuraavat merkinnät ovat sitten viimeiset polvikipuun viittavat sillä erää.
28.02.2009 "Lopussa meni kävelyks kun polvi prakas suht nasakasti. En ole kovinkaan tyytyväinen." "Kun muut teki tekniikkaa, kokoontui vammakerho toimiston lattialla."
Viisi kuukautta se otti.
Tästä kaikki alkoi.
28.09.2008 "25km/2:14:20/2./+4:01/5:24min/km Jätin varmaan 2 litraa räkää Hämeenkankaalle. Puoleentoista tuntiin jaksoin kohtuullisesti (n. 5min/km) mutta viimesen kolmanneksen olin tumma kuin paistettu lakritsa. Väliajat kertoo kaiken. Polvet, jalkapohjat, pohkeet, oikee takareisi ja olkapäät kipeyty. Oliko hienoa? Kyllä. Oliko järkevää? En tiedä."
Ja näissä merkeissä se jatkui.
5.10.2008 "Yritin käydä lenkillä mut vaivat kun ei nyt näytä loppuvan, niin peli puhallettiin polven taholta poikki. On se nyt saatana ku pitää kaikki kapulat ottaa rattaaseen yhellä kertaa. Jämillä oikeessa polvessa oli juoksijan polven oireet viimesen viis kilsaa, perjantaina yössä kipeyty taas loppumatkasta ja nyt näköjään heti lenkin alkuun."
08.10.2008 "Kipu alkoi 1min juoksun jälkeen, mutta ei yltynyt sietämättömäks."
25manna vedettiin väkisin.
11.10.2008 "Tää oli kamala reissu liikuntarajoitteiselle. Huusin ja melskasin kun polveen pisti. Mut lähes puhtaan suorituksen tein ja pystyin kaikesta huolimatta suoriutumaan siten etten kussut meidän viestiä, joten oon tyytyväinen. Verryttelyjä en uskaltanu tehdä."
24.10.2008 "Taas juoksu/kävely. Minuutin pystyy kerralla juoksee ilman kipuu. Lenkin lopuksi iskin hikiset nonamet päällä lähi-Saleen ja otin pari bissee haltuun."
06.11.2008 "Heräsin aikasin aamulla ennen metsäpäiville lähtöä aamulenkille. Taisin innostua eilisestä liikaa kun odotukset oli korkeella ja innokkaana lähdin uuteen aamuun. No, se oli sitte puoltoista minitsiä ja juoksut taas tältä viikolta käsitelty."
Fysioterapiaa tässä vaiheessa otettu pari viikkoa.
17.11.2008 "Kävin oikein luvan kanssa kokeilemassa. Samaa paskaa ku pari viikkoo sitten, ei oo kipu lähteny mihinkään. Juoksu-kävely."
19.11.2008 "4,5km yörata. Kuljetut kilsat Suunnosta. Pääosin kävellen, vähän juoksuu väliin. Oon hemmetin tyytyväinen! Ei yhtään kipua. Tää on mulle nyt tähän tilanteeseen erittäin kova juttu. Tunnelma katossa!"
Seuraavana päivänä urheilulääkäriltä juoksijan polvi -diagnoosi ja kortisonipiikki.
26.11.2008 "...ja saman tien takas keikkatauolle. Ekat 12min ei ongelmaa. Sen jälkeen vihlonta alkoi ja kävelin kotiin. Uskottelen itselleni, että lääke ei ole vielä täysin vaikuttanut. Katotaa vaik sunnuntaina uusiks."
Kokeilua...
29.11.2008 "Keskisyke 122. Vedin 45min saakka silleen, että vuorotellen 2min juosten ja 2min kävellen. Sit alkoi polvea vihlomaan. Tutulla tyylillä alistuneisuuden ja vihan sekaisin tuntein kävellen kotiin."
01.12.2008 "Metsäpoluilla. Polvi anto lähes 4km siimaa ennenku tuli ekat oireet. Sen jälkeen kävelyä ja lyhyitä juoksupätkiä. Mut tää on edistystä!"
Tässä välissä hankin todella kalliit tukipohjalliset ja innostuin niiden tuomasta väliaikaisesta helpotuksesta.
05.12.2008 "Tää on todella kova juttu: ilman vihlontaa! Saakeli! En tiedä, onko tämä jatkumoa parantumiseen vai oliko syynä tukipohjalliset jotka oli nyt ensikäytössä. Karseen kolhoilta ne kyl tuntuu näin ensi alkuun. Vedin paikoitellen reippaammin josta tuloksena vauhtiin nähden naurettavat sykkeet 159/177."
20.12.2008 "Rastinottoreeni, ei pummia. Hr 154/174. Lopussa kävelin viimesen kilsan kun polveen alkoi koskea, muuten sellasta vaihtelevan reipasta." "Vammakerhon kp kun muut lähti yöhön."
Kovaa turhautumista ilmassa.
03.01.2009 "Lähinnä polkuja pitkin teknoilemaan ja takasin. Polut liukkaassa kunnossa joten mätkäytinkin kunnon pannut. Koko treenin hr av 147, max 171. Ja tähän lisään vielä sen, että vituttaa aivan saatanasti toi polvi. Pahentunut vaan levossa, yks perkeleen paska."
Ja heti seuraavana päivänä uutta putkeen!
04.01.2009 "Hölkät hallille ja takas. Pois päin tullessa joutu keskeyttää juoksun polvikipuun. Nyt ollaan samassa tilanteessa kuin marraskuun puolivälissä."
Tämä on todellinen näyte siitä, kuinka itselleen voi uskotella mitä tahansa!
17.01.2009 "6,2km Yhteislähtöyötä Kaupin vesitornilla. Jengi oli yleisestikin pihal ja mie jo naapurin pihalla. Kompassista olis kyllä taaskin ollu iso apu, muuten en osaa yöllä yhtään. Hr 159/178. Verryttelyt jätin väliin polvea säästääkseni. Se kestikin nämä setit yllättävän hyvin."
Mennääs vähän reilummin eteenpäin tässä välissä.
11.02.2009 "Polvi kipeyty heti alkuun ja sitte kun vielä pohkeet on eilisestä kipeet niin ei huvittanu vetää vihasel ilmeel päin vittuu tämän enempää. Koko lenkki jäisil poluilla ja lumessa. Samasta maljasta myrkyt ja mehukatit... niin se on. Tekis mieli vetää aamupäiväkännit."
13.02.2009 "Tänää ihan vähän juoksuu ja ihan pienii vetoi, eiks vaan?"
Tämän jälkeen lähettiin Portugaliin, jossa ihme kyllä ei ollu mitään ongelmia vaikka juostua määrää tuli 13,5h. Seuraavat merkinnät ovat sitten viimeiset polvikipuun viittavat sillä erää.
28.02.2009 "Lopussa meni kävelyks kun polvi prakas suht nasakasti. En ole kovinkaan tyytyväinen." "Kun muut teki tekniikkaa, kokoontui vammakerho toimiston lattialla."
Viisi kuukautta se otti.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Tampereen leiri 2011?
Jäikö Småkkeri väliin, ehkäpä mannakin? Onko 10milaan liikaa aikaa? Harmittaako syksyn kurjuus ja oletko ehkä hautonut henkilökohtaista ratkaisua urheilu-urasi suhteen? Älä luovu haaveistasi, vaan lähde rohkeasti mukaan Meissi-matkojen suurviesti-simulaattoriin! Lähdöt Hallilasta perjantai-iltapäivisin, kysynnästä riippuen.
Bussimatka ja terminaali
Matka alkaa pakkaamalla jäkiskassi täyteen kaikenlaista kamaa. Yöosuuden varanneet voivat alkaa jo edellisiltana fiilistelemään lataamalla lampun. Reissuun lähdetään bussilinjan 12 kääntöpaikalta klo 13:35. Ajellaan paikallisliikenteen linjurilla 4-5h ympäri Tamperetta. Noustaan pois kyydistä Havumetsänkadun pysäkillä ja pakkaudutaan kamojen kanssa D-talon kerhohuoneeseen odottamaan, kun matkanjohtaja käy hakemassa maihinnousukortit. Tämän jälkeen odotellaan hiki pinnassa puolitoista tuntia lisää.
Laivamatka
Kun kerhohuoneen ovi viimein aukeaa, tungeksitaan rappukäytävässä vartin verran kunnes saavutaan kaksiohuoneiston pesuhuoneeseen. Budjettimatkan itselleen lunastaneet majoittuvat WC:ssä. Parvekkeelta voi käydä ostamassa kaljakeissin, pasastakin siellä on mutta sitä ei myydä. Yön aikana olohuoneen ghettoblasterista soitetaan c-kasetille nauhoitettua örvellystä ja tasaisin väliajoin huudellaan megafoniin kuulutuksia neljällä kielellä.
Ruotsissa
Aamulla klo 06:00 on buffet-aamiainen kaksion minikeittiössä, jotta saadaan kunnon ruuhkan tuntu aikaan pienemmälläkin joukolla. Se maksaa hirvittäviä summia. Sitten kamat kantoon ja rappukäytävään vartiksi jonottamaan. Matka jatkuu taas paikallisliikenteen autolla numero 12 ja kestää noin 5 tuntia. Perillä kisapaikalla majoitutaan alakerran häkkivarastoon omille jumppamatoille, eli kyseessä on
lattiamajoitus. Käydään melko pian heittämässä parinkymmenen minuutin jumiensulattelulenkki Hallilan kaduilla. Sen jälkeen kävellään lähikemaliin eineelle.
Kun saavutaan takaisin majoitukseen, yritetään saada jonkun mukanaan tuoma vanha tieskarinrakkine toimimaan. Tämän jälkeen Zbynek murtaa suojauksen jostakin asunnosta varastoon asti kantavasta langattomasta verkosta, jotta saadaan seuranta päälle.
Kisa
Yksi toisensa jälkeen viestinviejät lähtevät paikallisbussilla 12 puolen tunnin kierrokselle ja saapuvat takaisin samaan paikkaan. He eivät kuitenkaan siirry sisätiloihin, vaan jäävät ulos +3C lämpötilaan kevyen tihkun vihmoessa virkistävästi. Viesti juostaan Hervannan ja Suolijärven legendaarisissa maastoissa. Se on kohtalaisesti kumpuilevaa, ostarin kulmilla on luvassa kulturmarkia. Långa nattenille luvataan todella helvetillisiä haasteita. Lyhyet osuudet ovat erittäin vaativia ja kiertelevät kisakeskuksen lähialueen tiheikkö-kivikoissa, joissa rastinotto voi olla kiinni yhdestä metristä vaan. Takaisin majoitukseen siirrytään, kuinkas muutenkaan, puolen tunnin bussikierroksen kautta. Viimeisten osuuksien juoksijoiden varusteet pakataan jo osuutensa juosseiden toimesta valmiiksi ja kun ankkuri saapuu 18km:n Ruskonperän lenkiltään, jatkaa hän juoksua maalista bussipysäkille. Siellä muu joukkue kiirehtii ankkuriparkaa bussiin. Käteen lyödään lämmintä kaljonkia tai kosamiittia. Ekat seitsämän osuutta ovat jo pienessä ja yksi todella isossa.
Paluumatka
Paikallisbussit kiidättävät urheiluseuruetta pitkin ja poikin. Kusitaukoja ei tietenkään pidetä, sillä on kiire terminaaliin. Terminaalissa eli kerhiksellä hikinen odotus kestää toivottoman kauan ja välillä peliin heitetään riitapukari (=matkanjärjestäjän palkkaama näyttelijä) provosoimaan väsyneitä humalikkoja. Kun viimein päästään kaksion hyttitiloihin, alkaa juhlinta. Juhliin osallistumaan on palkattu naisia, joille on annettu ohjeet siitä, että kenellekään suunnistusmatkalaiselle ei sovi antautua. Tämä aidon tunnelman luomiseksi ja paritussyytösten välttämiseksi.
Aamu
Herätys annetaan klo 07:00, jolloin alkaa välitön siirtyminen bussipysäkille. Toki ensin jonotetaan rappukäytävässä ikuisuudelta tuntuva 20 min. Bussista jäädään pois rautatieaseman edessä ja jatketaan omin neuvoin kohti kotia. Extreme-paketin ostaneille tarjotaan suora kyyti töihin järjestäjän toimesta.
Sepelle kiitokset ideasta!
Bussimatka ja terminaali
Matka alkaa pakkaamalla jäkiskassi täyteen kaikenlaista kamaa. Yöosuuden varanneet voivat alkaa jo edellisiltana fiilistelemään lataamalla lampun. Reissuun lähdetään bussilinjan 12 kääntöpaikalta klo 13:35. Ajellaan paikallisliikenteen linjurilla 4-5h ympäri Tamperetta. Noustaan pois kyydistä Havumetsänkadun pysäkillä ja pakkaudutaan kamojen kanssa D-talon kerhohuoneeseen odottamaan, kun matkanjohtaja käy hakemassa maihinnousukortit. Tämän jälkeen odotellaan hiki pinnassa puolitoista tuntia lisää.
Laivamatka
Kun kerhohuoneen ovi viimein aukeaa, tungeksitaan rappukäytävässä vartin verran kunnes saavutaan kaksiohuoneiston pesuhuoneeseen. Budjettimatkan itselleen lunastaneet majoittuvat WC:ssä. Parvekkeelta voi käydä ostamassa kaljakeissin, pasastakin siellä on mutta sitä ei myydä. Yön aikana olohuoneen ghettoblasterista soitetaan c-kasetille nauhoitettua örvellystä ja tasaisin väliajoin huudellaan megafoniin kuulutuksia neljällä kielellä.
Ruotsissa
Aamulla klo 06:00 on buffet-aamiainen kaksion minikeittiössä, jotta saadaan kunnon ruuhkan tuntu aikaan pienemmälläkin joukolla. Se maksaa hirvittäviä summia. Sitten kamat kantoon ja rappukäytävään vartiksi jonottamaan. Matka jatkuu taas paikallisliikenteen autolla numero 12 ja kestää noin 5 tuntia. Perillä kisapaikalla majoitutaan alakerran häkkivarastoon omille jumppamatoille, eli kyseessä on
lattiamajoitus. Käydään melko pian heittämässä parinkymmenen minuutin jumiensulattelulenkki Hallilan kaduilla. Sen jälkeen kävellään lähikemaliin eineelle.
Kun saavutaan takaisin majoitukseen, yritetään saada jonkun mukanaan tuoma vanha tieskarinrakkine toimimaan. Tämän jälkeen Zbynek murtaa suojauksen jostakin asunnosta varastoon asti kantavasta langattomasta verkosta, jotta saadaan seuranta päälle.
Kisa
Yksi toisensa jälkeen viestinviejät lähtevät paikallisbussilla 12 puolen tunnin kierrokselle ja saapuvat takaisin samaan paikkaan. He eivät kuitenkaan siirry sisätiloihin, vaan jäävät ulos +3C lämpötilaan kevyen tihkun vihmoessa virkistävästi. Viesti juostaan Hervannan ja Suolijärven legendaarisissa maastoissa. Se on kohtalaisesti kumpuilevaa, ostarin kulmilla on luvassa kulturmarkia. Långa nattenille luvataan todella helvetillisiä haasteita. Lyhyet osuudet ovat erittäin vaativia ja kiertelevät kisakeskuksen lähialueen tiheikkö-kivikoissa, joissa rastinotto voi olla kiinni yhdestä metristä vaan. Takaisin majoitukseen siirrytään, kuinkas muutenkaan, puolen tunnin bussikierroksen kautta. Viimeisten osuuksien juoksijoiden varusteet pakataan jo osuutensa juosseiden toimesta valmiiksi ja kun ankkuri saapuu 18km:n Ruskonperän lenkiltään, jatkaa hän juoksua maalista bussipysäkille. Siellä muu joukkue kiirehtii ankkuriparkaa bussiin. Käteen lyödään lämmintä kaljonkia tai kosamiittia. Ekat seitsämän osuutta ovat jo pienessä ja yksi todella isossa.
Paluumatka
Paikallisbussit kiidättävät urheiluseuruetta pitkin ja poikin. Kusitaukoja ei tietenkään pidetä, sillä on kiire terminaaliin. Terminaalissa eli kerhiksellä hikinen odotus kestää toivottoman kauan ja välillä peliin heitetään riitapukari (=matkanjärjestäjän palkkaama näyttelijä) provosoimaan väsyneitä humalikkoja. Kun viimein päästään kaksion hyttitiloihin, alkaa juhlinta. Juhliin osallistumaan on palkattu naisia, joille on annettu ohjeet siitä, että kenellekään suunnistusmatkalaiselle ei sovi antautua. Tämä aidon tunnelman luomiseksi ja paritussyytösten välttämiseksi.
Aamu
Herätys annetaan klo 07:00, jolloin alkaa välitön siirtyminen bussipysäkille. Toki ensin jonotetaan rappukäytävässä ikuisuudelta tuntuva 20 min. Bussista jäädään pois rautatieaseman edessä ja jatketaan omin neuvoin kohti kotia. Extreme-paketin ostaneille tarjotaan suora kyyti töihin järjestäjän toimesta.
Sepelle kiitokset ideasta!
perjantai 22. lokakuuta 2010
Uusin tehostamistoimi: postimies soittaa vain kerran
Päin prinkkalaa menee maailma, sehän on jo pitkään tunnustettu tosiasia. Ja viimeisimmän pahan on tehnyt BBC. Legendaarinen animaatiosarja, Postman Pat (Pate Postimies), on saanut pintaansa uudet maalit. Ei riittänyt enää se, että Pate on leppoisa postimies. Leppoisuus on sarjasta nykyään kaukana, sillä Paten uusi työnantaja on Royal Mailin sijaan yksityinen firma nimeltä Special Delivery Service ja työnsä siellä erikoislähetti.
Ennen saimme lauantai-aamuisin seurata, kun Pate jakeli postia auringon noustessa Greensdalen kylän idyllin ylle. Kiirettä ei ollut. Hänellä oli aikaa jutella maitomiehen, mummojen, konstaapelin ja kaikkien muidenkin vastaantulijoiden kanssa mukavia. Välillä sitten aina ajoi laatikonvälin punaisella postiautollaan, mustavalkoinen kissa etupenkillä tomerana istuen. Postimiehen kasvoilta paistoi onnellisuus: hän viihtyi työssään ja sai iloisen vastaanoton kirjettä odottavilta ihmisiltä. Työ palkitsi siten myös aineettomasti.
Mutta nyt kaikki on toisin. Emme näe enää hieman kömpelön näköistä postiautoa rullaamassa maaseudun hiekkateitä. Sen tilalle on hankittu kaupungin ruuhkaan sähäköimään soveltuva skootteri! Pate ei enää jaa paketteja leppoisaan tahtiin, vaan saa asap-työmääräyksiä esimieheltään. Hän on juoksupoika ja mokkeri. Kissa sentään kulkee edelleen mukana, mutta sen kasvot ovat aiempaa kalpeammat, aivan kuten Patenkin.
Sarjan päivitetystä versiosta välittyy kiire ja stressi. Leikkaukset ruudusta toiseen ovat nopeatempoisia. Ohjelmasta välittyy siis nykymaailman kuva. Tässä välissä huomautan, että kyse on lasten sarjasta. (Joku voi nyt kysyä, että miksikö minä sitä katson. No kunhan katson, se ei ole tässä olennaista.) Lapsuuden loppumisesta liian aikaisin puhutaan paljon. Ollaan huolissaan siitä, että lapset aikuistuvat entistä varhaisemmassa vaiheessa. Samaan aikaan heille kuitenkin tarjotaan omissa tv-ohjelmissaankin mallia aikuisten maailmasta, tässä tapauksessa kiireisestä työelämästä, jossa maksimaalinen suorittaminen on kohotettu itseisarvoksi.
Onkohan tämän(kin) takana yritysmaailman ylivalta? Ehkäpä BBC:n hallintoneuvostossa istuu jonkin kansainvälisen suuryrityksen lobbari, joka pyrkii ohjelmasisältöön vaikuttamisen kautta valmistelemaan kasvottoman herransa palvelukseen tulevaisuuden muurahaisarmeijaa, joka jo kolmevuotiaana on omaksunut "yhtiön arvot"!
Joo, näin sen on oltava.
Ennen saimme lauantai-aamuisin seurata, kun Pate jakeli postia auringon noustessa Greensdalen kylän idyllin ylle. Kiirettä ei ollut. Hänellä oli aikaa jutella maitomiehen, mummojen, konstaapelin ja kaikkien muidenkin vastaantulijoiden kanssa mukavia. Välillä sitten aina ajoi laatikonvälin punaisella postiautollaan, mustavalkoinen kissa etupenkillä tomerana istuen. Postimiehen kasvoilta paistoi onnellisuus: hän viihtyi työssään ja sai iloisen vastaanoton kirjettä odottavilta ihmisiltä. Työ palkitsi siten myös aineettomasti.
Mutta nyt kaikki on toisin. Emme näe enää hieman kömpelön näköistä postiautoa rullaamassa maaseudun hiekkateitä. Sen tilalle on hankittu kaupungin ruuhkaan sähäköimään soveltuva skootteri! Pate ei enää jaa paketteja leppoisaan tahtiin, vaan saa asap-työmääräyksiä esimieheltään. Hän on juoksupoika ja mokkeri. Kissa sentään kulkee edelleen mukana, mutta sen kasvot ovat aiempaa kalpeammat, aivan kuten Patenkin.
Sarjan päivitetystä versiosta välittyy kiire ja stressi. Leikkaukset ruudusta toiseen ovat nopeatempoisia. Ohjelmasta välittyy siis nykymaailman kuva. Tässä välissä huomautan, että kyse on lasten sarjasta. (Joku voi nyt kysyä, että miksikö minä sitä katson. No kunhan katson, se ei ole tässä olennaista.) Lapsuuden loppumisesta liian aikaisin puhutaan paljon. Ollaan huolissaan siitä, että lapset aikuistuvat entistä varhaisemmassa vaiheessa. Samaan aikaan heille kuitenkin tarjotaan omissa tv-ohjelmissaankin mallia aikuisten maailmasta, tässä tapauksessa kiireisestä työelämästä, jossa maksimaalinen suorittaminen on kohotettu itseisarvoksi.
Onkohan tämän(kin) takana yritysmaailman ylivalta? Ehkäpä BBC:n hallintoneuvostossa istuu jonkin kansainvälisen suuryrityksen lobbari, joka pyrkii ohjelmasisältöön vaikuttamisen kautta valmistelemaan kasvottoman herransa palvelukseen tulevaisuuden muurahaisarmeijaa, joka jo kolmevuotiaana on omaksunut "yhtiön arvot"!
Joo, näin sen on oltava.
lauantai 16. lokakuuta 2010
Lompakko - check, avaimet - check...
Myönnetään, on toisinaan tapana hukata esineitä ja unohdella asioita. Jopa siinä määrin, että olen saanut sählär'miehen maineen. Naisenikin lienee sitä mieltä, sillä sain häneltä syntymäpäivälahjaksi Hajamielisen käsikirjan. Ruotsissa ovat perustaneet liiton kaltaisilleni ja julkaisseet oikein kirjan, jossa on käytännön elämää helpottavien vinkkien lisäksi runsaasti kertomuksia svedusohlojen hölmöilyistä. Melkein rinnassa vihloo, kun ne tarinat kuulostaa niin tutuilta. Tiedäthän fiiliksen, kun voit samaistua esim. jonkin musiikkikappaleen sanoitukseen niin täysin, että tuntuu kuin se olisi tehty itsestäsi?
Hajaantuneen mielen omaaminen on toisinaan rasite. Joskus se on sitä myös kanssaeläjille, mutta olen myös huomannut, että se tuottaa teille vahingoniloisille pirulaisille hupia! Siksi julkaisen tässä kokoelman tapauksia alkaen arkielämän pienistä kohelluksista aina suuren luokan typerehtimeseen saakka.
1. Minulle on edelleen kahden vuoden asunnossamme asumisen jälkeen liki mahdotonta muistaa, kummin päin lusikat ja haarukat sijaitsevat ruokailuvälinelaatikossamme (ne ovat siellä siten, että sitä syömäosaa ei näe jollei sitten vedä laatikkoa täysin ulos asti). Usein varta vasten ajattelen asiaa aamuisin puurolusikkaa haeskellessa: "Tuossa vasemmassa laidassa ne lusikat on!" Ja käteen tulee haarukka. Miten ei voi oppia, täh?
2. Tämä on hittikamaa, todellinen klassikko! Vuosi 2007 ja Lontoon Stanstedtin lentokenttä. Söin jäätelön, vein tämän jälkeen pakkauksen roskiin. Hetken päästä kun piti siirtyä lähtöselvitykseen, totesin passin ja lentolippujen olevan kadoksissa. Hätäisen etsinnän jälkeen asia valkeni - ne olivat lentäneet iloisesti roskiin jäätelöpaperin kanssa. Tilanne päättyi dyykkaukseen.
3. Laitetaan tähän väliin tupla. Spedeilyn laatu molemmilla kerroilla sama, paikka ja aika eri. Joskus noin vuonna 2005 palasin eräältä kisareissulta kotiin. Oltiin oltu pikkubussilla liikenteessä ja autoni oli viikonlopun yli entisen Kären Kesoilin ja Anosen kyläkaupan pihassa. Nostin urheilukassin ulos pikkubussista ja lähdin ajamaan kotia kohti. Kotipihassa avasin takaluukun, tyhjä oli. Urheilukassi oli jääny kutostien varteen. Toinen vastaava episodi tapahtui SM-yö:ssä 2008. Silloin urheilukassi ja käytettyjä suunnistusvarusteita sisältävä muovipussi jäivät yön karstikisan kisakeskukseen. Puhelimet punasena soittelin kilpailunjohtajan ja tiedottajan ym. numerot läpi. En muista, kuinka sain tavarat takaisin haltuuni mutta iso show siinä oli.
4. Olen laskenut, että meitsillä kuluu viikossa keskimäärin yksi tunti siihen, kun etsin kotiin kadonneita kamojani. Vuodessa tämä on 52h, kymmenessä vuodessa 520h ja koko elämän aikana (oletetaan eliniäksi 80 vuotta) 4160h.
5. Unohdin naiseni 25mannan kisakeskukseen vuonna 2006. Lähdin hyvin menneen kisan jälkeen tyytyväisenä bussille. Parin kilsan kävelyn jälkeen muistin luvanneeni saapua tulostauluille, josta meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä kävelemään kohti bussia. Sieltä ei neitiä enää löytyny, oli lähteny äitini kanssa kun minua ei kuulunut.
6. Työpaikalla neljä kahvitaukoa viidestä alkaa sillä, että palaan takaisin toimistooni hakemaan sinne jääneen kahvimukin.
7. Armeija-aikana kadotin kaappini avaimet keskimäärin kolme kertaa päivässä. Johtajakaudella avainten löytäminen helpottui, kun pystyin määräämään tupani miehet niitä etsimään. Myllyllä meinas muuten palaa pinna tämän asian kanssa, sillä usein huomasin avainten katoamisen juuri sotilaskotiin lähdettäessä.
Olishan näitä vaikka sataan asti jatkaa...
Hajaantuneen mielen omaaminen on toisinaan rasite. Joskus se on sitä myös kanssaeläjille, mutta olen myös huomannut, että se tuottaa teille vahingoniloisille pirulaisille hupia! Siksi julkaisen tässä kokoelman tapauksia alkaen arkielämän pienistä kohelluksista aina suuren luokan typerehtimeseen saakka.
1. Minulle on edelleen kahden vuoden asunnossamme asumisen jälkeen liki mahdotonta muistaa, kummin päin lusikat ja haarukat sijaitsevat ruokailuvälinelaatikossamme (ne ovat siellä siten, että sitä syömäosaa ei näe jollei sitten vedä laatikkoa täysin ulos asti). Usein varta vasten ajattelen asiaa aamuisin puurolusikkaa haeskellessa: "Tuossa vasemmassa laidassa ne lusikat on!" Ja käteen tulee haarukka. Miten ei voi oppia, täh?
2. Tämä on hittikamaa, todellinen klassikko! Vuosi 2007 ja Lontoon Stanstedtin lentokenttä. Söin jäätelön, vein tämän jälkeen pakkauksen roskiin. Hetken päästä kun piti siirtyä lähtöselvitykseen, totesin passin ja lentolippujen olevan kadoksissa. Hätäisen etsinnän jälkeen asia valkeni - ne olivat lentäneet iloisesti roskiin jäätelöpaperin kanssa. Tilanne päättyi dyykkaukseen.
3. Laitetaan tähän väliin tupla. Spedeilyn laatu molemmilla kerroilla sama, paikka ja aika eri. Joskus noin vuonna 2005 palasin eräältä kisareissulta kotiin. Oltiin oltu pikkubussilla liikenteessä ja autoni oli viikonlopun yli entisen Kären Kesoilin ja Anosen kyläkaupan pihassa. Nostin urheilukassin ulos pikkubussista ja lähdin ajamaan kotia kohti. Kotipihassa avasin takaluukun, tyhjä oli. Urheilukassi oli jääny kutostien varteen. Toinen vastaava episodi tapahtui SM-yö:ssä 2008. Silloin urheilukassi ja käytettyjä suunnistusvarusteita sisältävä muovipussi jäivät yön karstikisan kisakeskukseen. Puhelimet punasena soittelin kilpailunjohtajan ja tiedottajan ym. numerot läpi. En muista, kuinka sain tavarat takaisin haltuuni mutta iso show siinä oli.
4. Olen laskenut, että meitsillä kuluu viikossa keskimäärin yksi tunti siihen, kun etsin kotiin kadonneita kamojani. Vuodessa tämä on 52h, kymmenessä vuodessa 520h ja koko elämän aikana (oletetaan eliniäksi 80 vuotta) 4160h.
5. Unohdin naiseni 25mannan kisakeskukseen vuonna 2006. Lähdin hyvin menneen kisan jälkeen tyytyväisenä bussille. Parin kilsan kävelyn jälkeen muistin luvanneeni saapua tulostauluille, josta meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä kävelemään kohti bussia. Sieltä ei neitiä enää löytyny, oli lähteny äitini kanssa kun minua ei kuulunut.
6. Työpaikalla neljä kahvitaukoa viidestä alkaa sillä, että palaan takaisin toimistooni hakemaan sinne jääneen kahvimukin.
7. Armeija-aikana kadotin kaappini avaimet keskimäärin kolme kertaa päivässä. Johtajakaudella avainten löytäminen helpottui, kun pystyin määräämään tupani miehet niitä etsimään. Myllyllä meinas muuten palaa pinna tämän asian kanssa, sillä usein huomasin avainten katoamisen juuri sotilaskotiin lähdettäessä.
Olishan näitä vaikka sataan asti jatkaa...
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Jälkiakateeminen vartti
Sen verran, ja vähän päällekin, olin myöhässä maaliintulosta viikonlopun kisoissa yhteensä. Myöhästymisen syy ei ollut säässä, italialaisessa kalustossa tai Ilmalan ratapihassa vaan suurissa, usein toistuvissa pummeissa yhdistettynä säälittävimpään kondikseen minkä nyt tältä sittaamalta muistan. Nykytaso ei mairittele, ei todellakaan.
Tällaiseen rapapaskailuun ei ole varaa enää tänä vuonna. Onhan sentään saturaisesta kyse ja juuri nyt minä olen lievästi alakynnessä. Kuinka asetelma käännetään omalta kannaltani oikein päin? Mitkä ovat ne taikatemput, joilla hatusta nostetaan kanin sijaan kasaribongot? Kuinka laittaa itsensä nopeasti sellaiseen iskuun, että Juken blogikin alkaa pelkäämään? Onko edellä mainittuihin päämääriin ylipäätänsä keinoa olemassa, tämän viikonlopun lähtökohdat huomioon ottaen?
Uskottava on, että on! Tunnistetaan ongelmat ja kehitellään niihin hyviltä tuntuvat ratkaisut.
1) Kropasta ei lähde mitään irti (hr av kisassa alle 170). Kertonee jumisuudesta. Lihashuollossa on puutteita, samoin työergonomiassa. Kyllähän nämä asiat on tiedossa olleet jo pitkään, mutta mitään ei ole tehty niiden hyväksi perr-ke-le. Ratkaisu: parit hieronnat, venyttely päivittäiseks, pöydällä röhnöttämiseen jotain kontrollii ja irrottelevia vetoreenejä + kevyttä huoltavaa.
2) Koko ajan väsyttää, oli arki tai viikonloppu. Työnteostahan se johtuu kait ja sille ei mitään voi, jollei halua irtisanoutua. Mutta olisko jotain muutakin taustapiruu kehis? Ratkaisu: joka ilta viimeistään kympilt punkkaan ja varmuuden vuoksi työterveyteen otattamaan verenkuva. Lisäks laktoositestit siihen kylkeen, sen verran paska haissu vanavedessä viime aikoina (perinnöllinen rasite joka ei aiemmin vielä ole konkretisoitunu).
3) Viimeisenä ja tärkeimpänä ongelmana, vauhti on surkeaa ja meno metsässä menee väkipakkositkuttamisen puolelle. Virheit tipahtelee kuin sorsia Yyterissä, koska kaikki tarmo valuu etenemisen ylläpitoon. Johtuskohan siitä, että harjoittelu on ollut vajaata? Voisko muka olla niin, että satunnaisella lenkkeilyllä ei kuljekaan? Ratkaisun tähän ongelmaan tuntee kaikki, mutta sen soveltamiseksi pitäs ainakin toi kakkoskohta saada ekaks kuntoon.
Edeltävästä valituksesta huolimmatta, harrastaminen on helevatan kivaa. Nautin suuresti kisareissuista. Harrastus jatkuu Hollolarasteil, siellä katsotaan seuraavan kerran setelin kohtaloo. Siihen asti näkemiin!
Tällaiseen rapapaskailuun ei ole varaa enää tänä vuonna. Onhan sentään saturaisesta kyse ja juuri nyt minä olen lievästi alakynnessä. Kuinka asetelma käännetään omalta kannaltani oikein päin? Mitkä ovat ne taikatemput, joilla hatusta nostetaan kanin sijaan kasaribongot? Kuinka laittaa itsensä nopeasti sellaiseen iskuun, että Juken blogikin alkaa pelkäämään? Onko edellä mainittuihin päämääriin ylipäätänsä keinoa olemassa, tämän viikonlopun lähtökohdat huomioon ottaen?
Uskottava on, että on! Tunnistetaan ongelmat ja kehitellään niihin hyviltä tuntuvat ratkaisut.
1) Kropasta ei lähde mitään irti (hr av kisassa alle 170). Kertonee jumisuudesta. Lihashuollossa on puutteita, samoin työergonomiassa. Kyllähän nämä asiat on tiedossa olleet jo pitkään, mutta mitään ei ole tehty niiden hyväksi perr-ke-le. Ratkaisu: parit hieronnat, venyttely päivittäiseks, pöydällä röhnöttämiseen jotain kontrollii ja irrottelevia vetoreenejä + kevyttä huoltavaa.
2) Koko ajan väsyttää, oli arki tai viikonloppu. Työnteostahan se johtuu kait ja sille ei mitään voi, jollei halua irtisanoutua. Mutta olisko jotain muutakin taustapiruu kehis? Ratkaisu: joka ilta viimeistään kympilt punkkaan ja varmuuden vuoksi työterveyteen otattamaan verenkuva. Lisäks laktoositestit siihen kylkeen, sen verran paska haissu vanavedessä viime aikoina (perinnöllinen rasite joka ei aiemmin vielä ole konkretisoitunu).
3) Viimeisenä ja tärkeimpänä ongelmana, vauhti on surkeaa ja meno metsässä menee väkipakkositkuttamisen puolelle. Virheit tipahtelee kuin sorsia Yyterissä, koska kaikki tarmo valuu etenemisen ylläpitoon. Johtuskohan siitä, että harjoittelu on ollut vajaata? Voisko muka olla niin, että satunnaisella lenkkeilyllä ei kuljekaan? Ratkaisun tähän ongelmaan tuntee kaikki, mutta sen soveltamiseksi pitäs ainakin toi kakkoskohta saada ekaks kuntoon.
Edeltävästä valituksesta huolimmatta, harrastaminen on helevatan kivaa. Nautin suuresti kisareissuista. Harrastus jatkuu Hollolarasteil, siellä katsotaan seuraavan kerran setelin kohtaloo. Siihen asti näkemiin!
lauantai 14. elokuuta 2010
Miltäs tää nyt näyttää?
No se näyttää siltä, että perinteinen keskikesän lama on taas iskenyt rattoisaan sakilaisjoukkoomme. Pari äijää on rynkkyhommis, yks taistelee yötä päivää rasvana hammasrattaan pinnassa. Joillakin on vaikeuksia muuten vaan ja itse olen ressaantunu pohjevammanen.
Peli selvä? Hell nou! Nokat ja muut ruuminosat pystyyn vaan ja eteenpäin! "Nähdään SM:issä" on Jukolan jälkeen paljon kuultu lause. Kolmen viikon päästähän ne karkelot alkaa. Harvoille ne tuovat glooriaa ja tyydytystä, useimmille puolittaisia onnistumisia tai silkkaa paskaa lapaseen. Kategorian valitsee jokainen itse. Henkilökohtaisesti unelma jonkinlaisesta syyskunnosta elää edelleen. Nuorempana tuli puhuttua usein siitä, että vanhat koirat ei tarvii uuninpankolla makoilun jälkeen kuin muutaman viikon hyvää reeniä ja taas kulkee. Täytyypä kokeilla kunhan jalka alkaa toimia!
Eikä se krampin ja revähdyksen tuottanut hölkkäkisa aivan hukkaan mennyt. Komiata on muistomitalia katsella.
Peli selvä? Hell nou! Nokat ja muut ruuminosat pystyyn vaan ja eteenpäin! "Nähdään SM:issä" on Jukolan jälkeen paljon kuultu lause. Kolmen viikon päästähän ne karkelot alkaa. Harvoille ne tuovat glooriaa ja tyydytystä, useimmille puolittaisia onnistumisia tai silkkaa paskaa lapaseen. Kategorian valitsee jokainen itse. Henkilökohtaisesti unelma jonkinlaisesta syyskunnosta elää edelleen. Nuorempana tuli puhuttua usein siitä, että vanhat koirat ei tarvii uuninpankolla makoilun jälkeen kuin muutaman viikon hyvää reeniä ja taas kulkee. Täytyypä kokeilla kunhan jalka alkaa toimia!
Eikä se krampin ja revähdyksen tuottanut hölkkäkisa aivan hukkaan mennyt. Komiata on muistomitalia katsella.
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Przyczelew!
Terveiset Puolasta. Tuli käytyy kolmen vuorokauden matkalla solidaarisuusliikkeen synnyinsijassa, ex-satamajätkä Walesan kotiahtaamossa eli Gdanskissa. Tässä havaintoja sieltä päin.
Unkarilainen halpalentoyhtiö kiidätti Pirkkalan halpalentoterminaalista Gdanskin flygärille vajaassa puolessatoista tunnissa. Matka joutui siis yhtä nopeesti kuin Lahteen olis ajellu. Kuten halpisyhteyksiin kuuluu, koneesta astuttiin suoraan vieraalle maaperälle kulkematta erinäisten putkiloiden kautta. Matkan seuraava vaihe suoritettiin arvalla valitulla bussilla. Valittu arpa voitti, sillä kuskilla ei ollut antaa vaihtorahaa 20 zlotyn setelistä ja äijä kehotti astumaan peremmälle ja ajamaan pummilla oikein luvan kanssa. Lisäksi pääsimme vieläpä sinne suuntaan kuin toiveena oli. Positiivinen ensikosketus paikalliseen kulttuuriin oli syntynyt.
Hotelliin pääsi kirjautumaan klo 14, me olimme mestoilla klo 9:30. Mikäpäs siinä, samahan se oli tutustua heti satamakaupungin paikkoihin. Sanoisin kuitenkin, että suht mittavan matka-askin raahaaminen pitkin mukulakivisiä katuja ei ole mukavuusalueen toimintaa. Hermo saattoi hetkittäin jopa kiristyä.
Jätän väliin kertomukset lukuisista kauppakeskuksista, hotellimajoituksen tasosta ja ruokakulttuurisista kokemuksista. Lukijani tuntien, nämä asiat ovat toisarvoisia kiinnostuksen kohteita kolmannen osapuolen ominaisuudesta katsottuna.
(jää väliin)
Bussilla ajaminen ylittää kertomiskynnyksen. Ensinnäkin, linjurit ovat siellä poikkeuksetta täysiä. Toiseksi, ne ajavat kovaa. Kerran lankes seisomapaikat kuskin vierestä joten näkymä kapeille kaduille oli kohdillaan. Reilun tilannenopeuden ja käsisuoranatangostakiinni-otteen yhdistelmä kiristi jännitysmomentin huvipuistolaitetta vastaavalle tasolle, tosin sillä erotuksella että vaara tuntui todelliselta. "Nyt kyllä vähän pelottaa", sanoi meistä toinen. Toinen ajatteli samoin, mutta kätki sen väkinäisen huumorin alle. Aikataulut kuitenkin pelas ja kyyti oli halpaa kuin Värtsilän raja-aseman tuntumassa konsanaan.
Lukuisten kommunikointiyritysten perusteella tekemäni johtopäätös on, että puolalaiset eivät ilmeisesti opiskele kovinkaan hanakasti englantia tai muita vieraita kieliä. Tai jos opiskelevat, niin eivät opi. Jos oppivat, niin ainakin unohtavat. Nuorempi sukupolvikaan ei kovin laajalti haastellut muuta kuin omaa konsonanteista ammentavaa kieltään. Välillä yritimme myös venäjällä tai saksalla, mutta vastakaiku oli vielä heikompaa. Tämä on yllättävää maan historian tuntien. Voi se kyllä toisaalta olla ymmärrettävääkin maan historian tuntien.
Turpa kii, tukka pois.
Tulipahan nähtyä sekin, että myös Itämeren rannoilla on etelä-Euroopan rantakohteita vastaavia ihogrillauksen huippuosaamiskeskittymiä. Eräänä päivänä vierailtiin naapurikaupunki Sopotissa ja mentiin beachille lorvimaan. Erittäin hieno ranta jota jatkuu kilometritolkulla ja jossa oli kaikki perinteisen rantaturismin elementit yhes koos. Kauden toinen Itämeren uinti tuli suoritettua. Vesi oli noin 15 astetta lämpimämpää kuin ekalla rundilla toukokuussa.
Onko rannan nimi enne?
Minä ja tsiksit.
Tein kattavan kolmen merkin oluttestin. Vois myydä sen Iltikseen, nehän tekee vastaavan monta kertaa joka vuosi. Testiin valikoitui suosittu paikallinen merkki Tyskie, hieman marginaalimpi paikallinen Zubr ja haastajana eksoottinen Carlsberg. Kaikki juomat juotiin eri päivinä, jotta pohjalle otettujen tulosta vääristävä vaikutus saatiin eliminoitua. Yksimielisellä päätöksellä voiton korjasi Tyskie. Raadin analyysi: se nyt vaan oli parasta.
Testausvuorossa Zubr.
Pari lenkkiäkin tuli heitettyä. Majoituksemme sijaitsi hieman etäämmällä sykkeestä joten metsäiset lenkkimaastot oli lähes kusikaaren päässä. Hienoahan siel oli vedellä lehtimetsässä jossa maapohjan hallitseva elementti oli edellisen lehtisukupolven ja varisseiden oksien muodostama ruskea matto. Harkitsen vakavasti lähtemistä Puolaan reenireissulle joskus tulevaisuudessa.
Lavastettu tilanne aidossa ympäristössä.
Useimmat puolalaiset ihmiset ovat ulkoasultaan jotakin slaavilaisuuden ja skandinaaviuden välimaastosta. Ehkä vähän kuten suomalaisetkin. Emme ilmeisesti vaikuttaneet kovinkaan ulkomaalaisen oloisilta, kun meille tultiin juttelemaan polskia tuon tuostakin. Ulkomuodoltaan paikallinen jengi on enemmän pitkulaista kuin pallomaista. Ei siellä kyllä lenkkeilijöitä näy, joten homma pysynee hanskassa ruokavalion keinoin.
Keskinäinen ystävyys ja avunanto tuntuvat olevan kovassa kurssissa päivittäisten asioiden hoitamisessa, sillä usein ihmisten äänenpainoista ja eleistä pystyi päättelemään, että jonkinlaista kysyttävää tai avuntarvetta heillä oli meille kohdistettavana kun jutuille tulivat. Usein kontaktia syntyi bussipysäkeillä, kaupoissa tai muissa tavallisissa asiointitilanteissa. Eräs mummeli laittoi kerran tyttärensä asialle ja tytär tuli pyytämään apuani kaupassa. Maatuskalle piti näet saada siksteri bisseä, mutta heidän seurueestaan kukaan ei ollut tarpeeksi pitkä yltääkseen ylähyllyn takalaidalle, jossa ainut jäljellä oleva kyseisen merkin monipakkaus sijaitsi.
Loppusanoina todettakoon, että Puola yllätti kehittyneisyydellään. Odotin lähinnä Venäjän pienempää versiota, mutta pääosin maisema oli melko siistiä ja sisäinen kulttuurikellonikaan ei kääntynyt kovin paljoa Suomen ajasta taaksepäin. Agressiiviset kaupustelijat ja kerjäläiset loistivat poissaolollaan eikä kulkkareita näkyny. Toki on muistettava, että maaseudulla emme vierailleet ja kurjahkon näköisten lähiöiden läpi ajettiin jalkautumatta. Ehkä osa todellisuutta jäi nyt näkemättä, mutta kolmen päivän pituisella reissulla kun ei kaikkea ehdi.
Yleisarvosana: suosittelen!
Unkarilainen halpalentoyhtiö kiidätti Pirkkalan halpalentoterminaalista Gdanskin flygärille vajaassa puolessatoista tunnissa. Matka joutui siis yhtä nopeesti kuin Lahteen olis ajellu. Kuten halpisyhteyksiin kuuluu, koneesta astuttiin suoraan vieraalle maaperälle kulkematta erinäisten putkiloiden kautta. Matkan seuraava vaihe suoritettiin arvalla valitulla bussilla. Valittu arpa voitti, sillä kuskilla ei ollut antaa vaihtorahaa 20 zlotyn setelistä ja äijä kehotti astumaan peremmälle ja ajamaan pummilla oikein luvan kanssa. Lisäksi pääsimme vieläpä sinne suuntaan kuin toiveena oli. Positiivinen ensikosketus paikalliseen kulttuuriin oli syntynyt.
Hotelliin pääsi kirjautumaan klo 14, me olimme mestoilla klo 9:30. Mikäpäs siinä, samahan se oli tutustua heti satamakaupungin paikkoihin. Sanoisin kuitenkin, että suht mittavan matka-askin raahaaminen pitkin mukulakivisiä katuja ei ole mukavuusalueen toimintaa. Hermo saattoi hetkittäin jopa kiristyä.
Jätän väliin kertomukset lukuisista kauppakeskuksista, hotellimajoituksen tasosta ja ruokakulttuurisista kokemuksista. Lukijani tuntien, nämä asiat ovat toisarvoisia kiinnostuksen kohteita kolmannen osapuolen ominaisuudesta katsottuna.
(jää väliin)
Bussilla ajaminen ylittää kertomiskynnyksen. Ensinnäkin, linjurit ovat siellä poikkeuksetta täysiä. Toiseksi, ne ajavat kovaa. Kerran lankes seisomapaikat kuskin vierestä joten näkymä kapeille kaduille oli kohdillaan. Reilun tilannenopeuden ja käsisuoranatangostakiinni-otteen yhdistelmä kiristi jännitysmomentin huvipuistolaitetta vastaavalle tasolle, tosin sillä erotuksella että vaara tuntui todelliselta. "Nyt kyllä vähän pelottaa", sanoi meistä toinen. Toinen ajatteli samoin, mutta kätki sen väkinäisen huumorin alle. Aikataulut kuitenkin pelas ja kyyti oli halpaa kuin Värtsilän raja-aseman tuntumassa konsanaan.
Lukuisten kommunikointiyritysten perusteella tekemäni johtopäätös on, että puolalaiset eivät ilmeisesti opiskele kovinkaan hanakasti englantia tai muita vieraita kieliä. Tai jos opiskelevat, niin eivät opi. Jos oppivat, niin ainakin unohtavat. Nuorempi sukupolvikaan ei kovin laajalti haastellut muuta kuin omaa konsonanteista ammentavaa kieltään. Välillä yritimme myös venäjällä tai saksalla, mutta vastakaiku oli vielä heikompaa. Tämä on yllättävää maan historian tuntien. Voi se kyllä toisaalta olla ymmärrettävääkin maan historian tuntien.
Turpa kii, tukka pois.
Tulipahan nähtyä sekin, että myös Itämeren rannoilla on etelä-Euroopan rantakohteita vastaavia ihogrillauksen huippuosaamiskeskittymiä. Eräänä päivänä vierailtiin naapurikaupunki Sopotissa ja mentiin beachille lorvimaan. Erittäin hieno ranta jota jatkuu kilometritolkulla ja jossa oli kaikki perinteisen rantaturismin elementit yhes koos. Kauden toinen Itämeren uinti tuli suoritettua. Vesi oli noin 15 astetta lämpimämpää kuin ekalla rundilla toukokuussa.
Onko rannan nimi enne?
Minä ja tsiksit.
Tein kattavan kolmen merkin oluttestin. Vois myydä sen Iltikseen, nehän tekee vastaavan monta kertaa joka vuosi. Testiin valikoitui suosittu paikallinen merkki Tyskie, hieman marginaalimpi paikallinen Zubr ja haastajana eksoottinen Carlsberg. Kaikki juomat juotiin eri päivinä, jotta pohjalle otettujen tulosta vääristävä vaikutus saatiin eliminoitua. Yksimielisellä päätöksellä voiton korjasi Tyskie. Raadin analyysi: se nyt vaan oli parasta.
Testausvuorossa Zubr.
Pari lenkkiäkin tuli heitettyä. Majoituksemme sijaitsi hieman etäämmällä sykkeestä joten metsäiset lenkkimaastot oli lähes kusikaaren päässä. Hienoahan siel oli vedellä lehtimetsässä jossa maapohjan hallitseva elementti oli edellisen lehtisukupolven ja varisseiden oksien muodostama ruskea matto. Harkitsen vakavasti lähtemistä Puolaan reenireissulle joskus tulevaisuudessa.
Lavastettu tilanne aidossa ympäristössä.
Useimmat puolalaiset ihmiset ovat ulkoasultaan jotakin slaavilaisuuden ja skandinaaviuden välimaastosta. Ehkä vähän kuten suomalaisetkin. Emme ilmeisesti vaikuttaneet kovinkaan ulkomaalaisen oloisilta, kun meille tultiin juttelemaan polskia tuon tuostakin. Ulkomuodoltaan paikallinen jengi on enemmän pitkulaista kuin pallomaista. Ei siellä kyllä lenkkeilijöitä näy, joten homma pysynee hanskassa ruokavalion keinoin.
Keskinäinen ystävyys ja avunanto tuntuvat olevan kovassa kurssissa päivittäisten asioiden hoitamisessa, sillä usein ihmisten äänenpainoista ja eleistä pystyi päättelemään, että jonkinlaista kysyttävää tai avuntarvetta heillä oli meille kohdistettavana kun jutuille tulivat. Usein kontaktia syntyi bussipysäkeillä, kaupoissa tai muissa tavallisissa asiointitilanteissa. Eräs mummeli laittoi kerran tyttärensä asialle ja tytär tuli pyytämään apuani kaupassa. Maatuskalle piti näet saada siksteri bisseä, mutta heidän seurueestaan kukaan ei ollut tarpeeksi pitkä yltääkseen ylähyllyn takalaidalle, jossa ainut jäljellä oleva kyseisen merkin monipakkaus sijaitsi.
Loppusanoina todettakoon, että Puola yllätti kehittyneisyydellään. Odotin lähinnä Venäjän pienempää versiota, mutta pääosin maisema oli melko siistiä ja sisäinen kulttuurikellonikaan ei kääntynyt kovin paljoa Suomen ajasta taaksepäin. Agressiiviset kaupustelijat ja kerjäläiset loistivat poissaolollaan eikä kulkkareita näkyny. Toki on muistettava, että maaseudulla emme vierailleet ja kurjahkon näköisten lähiöiden läpi ajettiin jalkautumatta. Ehkä osa todellisuutta jäi nyt näkemättä, mutta kolmen päivän pituisella reissulla kun ei kaikkea ehdi.
Yleisarvosana: suosittelen!
torstai 24. kesäkuuta 2010
Otettiin ponua
Kytäjä-Jukola jäi mieleen vaativimpana ikinä. Fyysikkopuolen kansallinen keskivertoisuuteni huomioiden on harvinaista, että suoritus johon sisältyy tukeva viisi minuuttia virhettä kantaa niinkin hyvälle osuussijalle kuin nyt. Kertoo kisan luonteesta jotakin se asia. Riennon ykkönen veti muutenkin mukavasti pahimmat kaninkolot vältellen ja sijaksi muodostui parasta since Myllyn rakennuksesta poistuminen. Motikat tuli kisasta kotia ja nyt tekee jo mieli suunnitella loppukauden hirmukondista sankarisuorituksineen. Sata euroo on saatava.
On se hieno kisa tuo Jukola, kesän kruununjuveli. Meni perkele kylmät vibat alaselässä kun Kalubershkajan hetkeä aiemmin ankrnatorointihommiin vaihtaneena katselin Haldenin maaliintuloa. Siinä oli seitsämän suuren luokan voittajaa. Terä-pojkarnatkin muodosti sunnuntaiaamuisen junan sonnin selkään kolmossijan kunniaksi. Aitoo riemua niillä näytti olevan pinnassa. Jotain sellaista minkä voi vain tuollaisissa tilanteissa kokea. Tai mistäs minä kokemattomana tiedän, mutta hauskalta meiningiltä näytti. Tarinan opetus: Juko kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella!
Arjen takapotkuhan se sieltä sitten iski täydellä brutaaliudellaan. Pahin keskitys osui tiistai-illalle, jolloin seitsämänkymmenen henkilön työyhteisössä vain kaksi työhuonetta oli valaistuna ja niiden ikkunoista nousi raskasta, hiensekaista usvaa vielä yhdeksän aikaan iltasella. No mut tuollasta kun kärsii niin eipähän tarvitse Fiat Pandalla ajella. Voi sen sijaan luottaa viime vuonna optimoituun voimaan.
Flunssaa on puskenut pintaan. Eilen mittelöity Hervanta-sprint kuuluu kategoriaan omatoimiset hoitotoimet, joissa lopputulemana on tupla tai kuitti. Joko tauti iskee tosissaan päälle tai sitten se säikähtää ryykimisestä niin että vaihtaa johonkin maltillisempaan isäntään. Tais tulla tuplat tällä kertaa. Kisasta sen verran, että kartta oli penaalista ja väliaikojakaan eivät pysty avoimen sarjan maksaneille asiakkaille tuottamaan. Kivaa oli kuitenkin, kuten harrastustoiminnan kuuluukin olla. Suorituksen jälkeen sain palkinnoksi lievennellä kipeitä hengitysteitäni pontikalla, jonka alkuperää ei tietenkään paljasteta!
Juhannus käsillä. Meillä päin se menee taas kerran elpymisen merkeissä. Saattaahan se mieli tietysti muuttua ja puntti voi alkaa vipattamaan siihen malliin että puteliin on tartuttava ja juhannustansseihin päästävä. Raportoin kyllä jos näin käy. Oman toiminnan ohella tulee olemaan todella mielenkiintoista seurailla eräiden kolmen siitoksenhimoisen oriin festarireissua! Sortuvatko laukalle jo ekana iltana ja riittävätkö kaurat loppuun saakka? Ovatko tammat mahdollisesti astuttavissa? Aitaa vähintäänkin kaatuu kun nuo kuumat jupiterit iskeytyvät kiertoradalle! Yksityiskohdat ensi kuun Ratosta.
On se hieno kisa tuo Jukola, kesän kruununjuveli. Meni perkele kylmät vibat alaselässä kun Kalubershkajan hetkeä aiemmin ankrnatorointihommiin vaihtaneena katselin Haldenin maaliintuloa. Siinä oli seitsämän suuren luokan voittajaa. Terä-pojkarnatkin muodosti sunnuntaiaamuisen junan sonnin selkään kolmossijan kunniaksi. Aitoo riemua niillä näytti olevan pinnassa. Jotain sellaista minkä voi vain tuollaisissa tilanteissa kokea. Tai mistäs minä kokemattomana tiedän, mutta hauskalta meiningiltä näytti. Tarinan opetus: Juko kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella!
Arjen takapotkuhan se sieltä sitten iski täydellä brutaaliudellaan. Pahin keskitys osui tiistai-illalle, jolloin seitsämänkymmenen henkilön työyhteisössä vain kaksi työhuonetta oli valaistuna ja niiden ikkunoista nousi raskasta, hiensekaista usvaa vielä yhdeksän aikaan iltasella. No mut tuollasta kun kärsii niin eipähän tarvitse Fiat Pandalla ajella. Voi sen sijaan luottaa viime vuonna optimoituun voimaan.
Flunssaa on puskenut pintaan. Eilen mittelöity Hervanta-sprint kuuluu kategoriaan omatoimiset hoitotoimet, joissa lopputulemana on tupla tai kuitti. Joko tauti iskee tosissaan päälle tai sitten se säikähtää ryykimisestä niin että vaihtaa johonkin maltillisempaan isäntään. Tais tulla tuplat tällä kertaa. Kisasta sen verran, että kartta oli penaalista ja väliaikojakaan eivät pysty avoimen sarjan maksaneille asiakkaille tuottamaan. Kivaa oli kuitenkin, kuten harrastustoiminnan kuuluukin olla. Suorituksen jälkeen sain palkinnoksi lievennellä kipeitä hengitysteitäni pontikalla, jonka alkuperää ei tietenkään paljasteta!
Juhannus käsillä. Meillä päin se menee taas kerran elpymisen merkeissä. Saattaahan se mieli tietysti muuttua ja puntti voi alkaa vipattamaan siihen malliin että puteliin on tartuttava ja juhannustansseihin päästävä. Raportoin kyllä jos näin käy. Oman toiminnan ohella tulee olemaan todella mielenkiintoista seurailla eräiden kolmen siitoksenhimoisen oriin festarireissua! Sortuvatko laukalle jo ekana iltana ja riittävätkö kaurat loppuun saakka? Ovatko tammat mahdollisesti astuttavissa? Aitaa vähintäänkin kaatuu kun nuo kuumat jupiterit iskeytyvät kiertoradalle! Yksityiskohdat ensi kuun Ratosta.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Minä ja viikonloppu - A Love Story
Ai että oli mukava viikonloppu! Ja on edelleen. Tosin kellon käydessä sunnuntai-illan tunteja, vaatimattoman elämäni hetkellisen täyttymyksen ylle lankeaa jo alati kasvava huomisen työpäivän varjo. Mutta eipä siitä sen enempää, sano Meissi mäkkärin jonossa.
Lauantai-aamuna minulla ei suinkaan yleensä ole krapulaa ja vapinaa vaan aikainen herätys, jonka tarkoituksena on saattaa mies hyvissä ajoin matkalle kohti jossakin päin Suomea sijaitsevia kilpailuja. Tossa tais mennä kuutisen viikonloppua putkeen niissä merkeissä. Mukavatahan se on, mutta täytyy sanoa, että nyt oli paikallaan olla paikallaan! Ei autostressiä, vaan pitkät unet! Fuck yeah!
Rauhallisen heräilyn päälle kevyt (siis todella kevyt normaaliin verrattuna) kaupunkikierros, johon sisältyi pitkään puutelistalla majaillut parturointi. Meinasin jättää etulipan mutta en sitten tohtinut. Patakin oli harkinnassa ja spedekalju myös. Jäipähän hyviä ideoita varastoon tulevaisuudessa toteutettavaksi. Onnistunutta parturointia ja kosmetiikkaliikkeessä vierailua juhlistimme perhepiirissä menemällä Kalevassa sijaitsevaan vietnameesiin ruokailemaan. Siel on muuten tämän cityn parhaat tofuannokset, joihin naiseni tapaa luottaa. Minulle valikoitui ruokalistan sivulta "kevyitä ruokia" annos nimeltä Com duang chau jonka vetelin naamariin viimeiseen riisinjyvään. Sitä yhtä lattialle pudonnutta naudanlihapalaa lukuun ottamatta.
Tässä vaiheessa monet jo varmaanki odottaa jotain jackpotin räjäyttävää tapausta kun jutun ekassa lauseessa kehuin viikonloppua erityisen mukavaksi. No, meno muuttuu seuraavassa kappaleessa todella hurjaksi joten perheen pienimpien olisi nyt syytä poistua interverkon ääreltä ja mennä vaikka iltapuurolle.
Lauantai-iltapäivän kruunasi mukavien miesten mainio suunnistusharjoite eräässä hauskanpuoleisessa maastossa. Olin kovassa seurassa, sillä treenikaverinani oli valtakunnan johtava digitoija. Ja se on muuten juuri näin, yhtään en liioittele. Koska tulimme aivan kohtuullisesti toimeen tämän herran kanssa, päädyimme jatkamaan lauantain viettoa hänen asuntonsa kautta omalle asunnolleni. Ja koska riitaa ei sielläkään saatu aikaiseksi, löimme kaikki keinot peliin ja päätimme lähteä anniskeluravintolaan vetämään pari tuopposta tukkaan.
Ei siellä baarissa saatu aikaan ees humalaa saati kankkusta. Onks äijät muka oppineet ottamaan silleen kuin aikuiset ihmiset ottaa? Onhan sitä toisaalta jo reilu kymmenen vuotta taottu oppia kaaliin. Kyllä siinä ajassa tyhmempikin viisastuu. Mut sen se vaatii siihen pohjalle, yhtään vähempi ei riitä. Neljä viikkoa sitten meikäläisellä oli vielä opinnot pahasti kesken!
No mut viikonlopun tarina jatkuu. Tänään pääsin harjoittelemaan vielä eilistäkin kovemmassa seurassa. Valtakunnan johtavan digitoijan lisäksi reeniringissä oli informaatiotutkimuksen suvereeni suunnannäyttäjä sekä eräs teknisten tieteiden ylivelho, jonka ansioiden luettelemiseen ei tämän ilmaispalvelun tarjoama tila riittäisi. Koita siinä seurassa nyt sitten tavallisena maisterina pyristellä perkele! Pyristeltiin muuten menemään huomattavan pitkään, kolmattakin tuntia kului kolmannes ja vähän päälle. Uutiskynnyksen ylittävä asia tässä blogissa nykyään.
Koska olen mies parhaasta päästä, suorastaan kultainen jumala ja eksklusiivinen lahja naissuvulle, siivosin äsken parvekkeen mukisematta. Sieltä tuli häijyyttä vastaan. Oletteko ikinä säilyttäneet muovikassillista perunoita parvekkeella läpi talven ja kevään? Mie sanon, että roskakatos tuoksuu tulppaaneilta verrattuna tuohon lietelannan käryyn. Naapuriparvekkeen giltsitkin lähti evakkoon kun siirtelin saastasäkkiä kohti loppusijoituspaikkaansa.
Jää hyvästi, rakas viikonloppu. Ehkä tapaamme vielä. Vaikka välissämme olisi tuhat vuotta, niin muista, että olen aina sinun.
Lauantai-aamuna minulla ei suinkaan yleensä ole krapulaa ja vapinaa vaan aikainen herätys, jonka tarkoituksena on saattaa mies hyvissä ajoin matkalle kohti jossakin päin Suomea sijaitsevia kilpailuja. Tossa tais mennä kuutisen viikonloppua putkeen niissä merkeissä. Mukavatahan se on, mutta täytyy sanoa, että nyt oli paikallaan olla paikallaan! Ei autostressiä, vaan pitkät unet! Fuck yeah!
Rauhallisen heräilyn päälle kevyt (siis todella kevyt normaaliin verrattuna) kaupunkikierros, johon sisältyi pitkään puutelistalla majaillut parturointi. Meinasin jättää etulipan mutta en sitten tohtinut. Patakin oli harkinnassa ja spedekalju myös. Jäipähän hyviä ideoita varastoon tulevaisuudessa toteutettavaksi. Onnistunutta parturointia ja kosmetiikkaliikkeessä vierailua juhlistimme perhepiirissä menemällä Kalevassa sijaitsevaan vietnameesiin ruokailemaan. Siel on muuten tämän cityn parhaat tofuannokset, joihin naiseni tapaa luottaa. Minulle valikoitui ruokalistan sivulta "kevyitä ruokia" annos nimeltä Com duang chau jonka vetelin naamariin viimeiseen riisinjyvään. Sitä yhtä lattialle pudonnutta naudanlihapalaa lukuun ottamatta.
Tässä vaiheessa monet jo varmaanki odottaa jotain jackpotin räjäyttävää tapausta kun jutun ekassa lauseessa kehuin viikonloppua erityisen mukavaksi. No, meno muuttuu seuraavassa kappaleessa todella hurjaksi joten perheen pienimpien olisi nyt syytä poistua interverkon ääreltä ja mennä vaikka iltapuurolle.
Lauantai-iltapäivän kruunasi mukavien miesten mainio suunnistusharjoite eräässä hauskanpuoleisessa maastossa. Olin kovassa seurassa, sillä treenikaverinani oli valtakunnan johtava digitoija. Ja se on muuten juuri näin, yhtään en liioittele. Koska tulimme aivan kohtuullisesti toimeen tämän herran kanssa, päädyimme jatkamaan lauantain viettoa hänen asuntonsa kautta omalle asunnolleni. Ja koska riitaa ei sielläkään saatu aikaiseksi, löimme kaikki keinot peliin ja päätimme lähteä anniskeluravintolaan vetämään pari tuopposta tukkaan.
Ei siellä baarissa saatu aikaan ees humalaa saati kankkusta. Onks äijät muka oppineet ottamaan silleen kuin aikuiset ihmiset ottaa? Onhan sitä toisaalta jo reilu kymmenen vuotta taottu oppia kaaliin. Kyllä siinä ajassa tyhmempikin viisastuu. Mut sen se vaatii siihen pohjalle, yhtään vähempi ei riitä. Neljä viikkoa sitten meikäläisellä oli vielä opinnot pahasti kesken!
No mut viikonlopun tarina jatkuu. Tänään pääsin harjoittelemaan vielä eilistäkin kovemmassa seurassa. Valtakunnan johtavan digitoijan lisäksi reeniringissä oli informaatiotutkimuksen suvereeni suunnannäyttäjä sekä eräs teknisten tieteiden ylivelho, jonka ansioiden luettelemiseen ei tämän ilmaispalvelun tarjoama tila riittäisi. Koita siinä seurassa nyt sitten tavallisena maisterina pyristellä perkele! Pyristeltiin muuten menemään huomattavan pitkään, kolmattakin tuntia kului kolmannes ja vähän päälle. Uutiskynnyksen ylittävä asia tässä blogissa nykyään.
Koska olen mies parhaasta päästä, suorastaan kultainen jumala ja eksklusiivinen lahja naissuvulle, siivosin äsken parvekkeen mukisematta. Sieltä tuli häijyyttä vastaan. Oletteko ikinä säilyttäneet muovikassillista perunoita parvekkeella läpi talven ja kevään? Mie sanon, että roskakatos tuoksuu tulppaaneilta verrattuna tuohon lietelannan käryyn. Naapuriparvekkeen giltsitkin lähti evakkoon kun siirtelin saastasäkkiä kohti loppusijoituspaikkaansa.
Jää hyvästi, rakas viikonloppu. Ehkä tapaamme vielä. Vaikka välissämme olisi tuhat vuotta, niin muista, että olen aina sinun.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Kertomus, kolmas osa
Jatkoa syyskuun numerosta:
"Vuosii sitte... eiku kymmenii vuosii sitte mie olin nuor, miulla ol elämä ja olis ollu myös mahollissuus tyytyy sovinnol siihe mitä kaikkee se miulle ol jo antanu." Näin miettii Matias kiikkustuolissaan ja katselee Multalammen yllä metelöivää hanhilaumaa joka on matkalla etelään. On lokakuun alku ja linnut tietävät mikä niille on parasta. Matiaskin tietää nyt, mikä silloin joskus olisi ollut paras ratkaisu. Mutta hän tietää myös, että jälkiviisaus on pelkureiden laji. Niiden pienisieluisten pätemiskeino jotka eivät uskalla ottaa riskejä ja seurata sisäistä paloaan.
Matias muistelee elämäänsä: onnellisia lapsuusvuosiaan joista ei puuttunut mitään vaikka samalla kertaa puuttui lähes kaikki, lähtöään Ameriikkaan ja tapahtumarikasta elämäänsä tuolla uudella mantereella. Hän käy läpi vaiheitaan, kuten nyt vanhana vaivaisukkona hänellä on lähes joka päivä tapana. Aikaa kun on mutta ei ole mitään mitä sillä ajalla tekisi. Parempi siis uppoutua muisteloihin, sitä kautta voi vielä jotenkin tuntea elävänsä.
"Vuonna kaheksantoista ja kuuskymmentäyheksän olin menestyvä mies. Miulla ol oma pisnes, ol vaimo sekä lapset ja maallista hyvvää. Velat ol jo maksettu koval työl ja juoksuki kulki niin perkeleest. Pystyin auttamaa vanhempiain lähettämäl höille kerra kuussa kirjeessä rahhaa. Sukukii miut jo hyväksyi, vaik ilma hyväksyntää maailmalle lähinkii."
Tuon saman vuoden huhtikuussa Matias myi liiketoimensa, osti liput trans-Atlanttiselle höyryalukselle ja pakkasi vaimonsa, lapsensa ja tärkeimmän omaisuutensa. Oli aika palata Suomeen. Tarkoitus oli perustaa kotomaahan firma ja tuoda sitä kautta hieman edistystä uuteen maailmaan verrattuna niin kovin takapajuiselta tuntuvaan Suomen suurruhtinaskuntaan.
Kun matkan viimeinenkin kilometri oli takana, kävi kuten Esaias aikoinaan oli naapurin isännille uhonnut: kun Matiaksen nelipyöräkärryt kurvasivat Multalammen raittia pitkin, putosi siinä kuokka jos toinenkin kylän väen käsistä. Herkimmät pelästyivät ja piilottivat kalleimmat tavaransa, luultiin näet että kruununvouti on tulossa verotusta tarkastamaan. Eihän tuollaisia herroja juuri muissa asioissa Multalammella käynyt, aina oli kyse viimeisenkin äyrin repimisestä köyhän kansan selkänahasta. Mikään ei ollut muuttunut tuossa pienessä kylässä ja väki eli kuten ennenkin. Ei suoranaisessa puuttessa mutta sillä rajoilla kuitenkin.
Satamaan saapuessaan Matias oli tehnyt afäärin eräiden Helsinkiläisten liikemiesten kanssa. Oli sovittu toimitilojen hankkimisesta ja tuotannon käynnistämisestä vielä saman auringonkierron aikana. Raha-asiatkin oli hoidettu heti kuntoon, sillä ylämaalaisten maantierosvojen vuoksi, jotka olivatkin koko Kaakonkulman yhteinen vitsaus, ei ollut järkevää kuljettaa huomattavia summia mukana matkalla. Pankissa olivat pokkuroineet niin pirusti ja taanneet turvallisen säilön mittavalle omaisuudelle.
Kaikki näytti siis hyvältä. Mutta luonto oli jostain syystä vihastunut pohjoisen Euroopan kansalle ja lähetti vuosisadan pahimmat nälkävuodet. Se oli aikaa, jolloin kevät ei kolmeen vuoteen tullut ollenkaan. Sato jäi lähestulkoon kylvämättä, korjaamisesta puhumattakaan. Suomi oli pahoissa vaikeuksissa. Ruokaa ei tahtonut riittää edes rikkaimmille. Eikä Venäjän kaksipäinen kotka pahemmin jaksanut välittää surkeasta suurruhtinaskunnastaan, sillä Ukrainan vilja-aittojen Suomen puoleiset ovet pysyivät visusti säpissä.
Investoinnit oli tehty ja Matiaksen omaisuus oli kiinni hankkeessa, josta kukaan ei ollut nyt kiinnostunut. Tärkeämpää oli leipä, paljon tärkeämpää, kuin jotkin metallirasiat joiden viisarit kääntyvät aina samaan ilmansuuntaan. Säästötkin kuihtuivat inflaation myötä olemattomiin, hyvä etteivät maksua pankissa vaatineet jätepaperin säilytyksestä. Silloin meni kaikki, aivan kaikki. Oli palattava elämään, jossa voitto olemassaolon taistelusta oli jokapäiväisen ruumiillisen raadannan takana. Matias ei perheineen erottunut joukosta enää muuten kuin pukujensa puolesta eivätkä nekään montaa vuotta kestäneet. Tuntui kuin koko elämän työ olisi valunut hukkaan, ja miksipä ei olisi tuntunut, sillä niin oli juuri käynyt. Lähti vielä perhekin, kun mies sortui ryyppäämän kotipolttoista kuukaudesta toiseen ja toisinaan meni pari viikkoa ettei ukkoparka puhunut sanaakaan.
Kiikkustuolissaan Matias vetää henkeä viimeisiä kertoja ja miettii: "Ei tainnu miusta sittenkää kunnon miestä tulla, parempi ku oisin jääny sinne Ameriikkaan."
(Kertomus on päättynyt)
"Vuosii sitte... eiku kymmenii vuosii sitte mie olin nuor, miulla ol elämä ja olis ollu myös mahollissuus tyytyy sovinnol siihe mitä kaikkee se miulle ol jo antanu." Näin miettii Matias kiikkustuolissaan ja katselee Multalammen yllä metelöivää hanhilaumaa joka on matkalla etelään. On lokakuun alku ja linnut tietävät mikä niille on parasta. Matiaskin tietää nyt, mikä silloin joskus olisi ollut paras ratkaisu. Mutta hän tietää myös, että jälkiviisaus on pelkureiden laji. Niiden pienisieluisten pätemiskeino jotka eivät uskalla ottaa riskejä ja seurata sisäistä paloaan.
Matias muistelee elämäänsä: onnellisia lapsuusvuosiaan joista ei puuttunut mitään vaikka samalla kertaa puuttui lähes kaikki, lähtöään Ameriikkaan ja tapahtumarikasta elämäänsä tuolla uudella mantereella. Hän käy läpi vaiheitaan, kuten nyt vanhana vaivaisukkona hänellä on lähes joka päivä tapana. Aikaa kun on mutta ei ole mitään mitä sillä ajalla tekisi. Parempi siis uppoutua muisteloihin, sitä kautta voi vielä jotenkin tuntea elävänsä.
"Vuonna kaheksantoista ja kuuskymmentäyheksän olin menestyvä mies. Miulla ol oma pisnes, ol vaimo sekä lapset ja maallista hyvvää. Velat ol jo maksettu koval työl ja juoksuki kulki niin perkeleest. Pystyin auttamaa vanhempiain lähettämäl höille kerra kuussa kirjeessä rahhaa. Sukukii miut jo hyväksyi, vaik ilma hyväksyntää maailmalle lähinkii."
Tuon saman vuoden huhtikuussa Matias myi liiketoimensa, osti liput trans-Atlanttiselle höyryalukselle ja pakkasi vaimonsa, lapsensa ja tärkeimmän omaisuutensa. Oli aika palata Suomeen. Tarkoitus oli perustaa kotomaahan firma ja tuoda sitä kautta hieman edistystä uuteen maailmaan verrattuna niin kovin takapajuiselta tuntuvaan Suomen suurruhtinaskuntaan.
Kun matkan viimeinenkin kilometri oli takana, kävi kuten Esaias aikoinaan oli naapurin isännille uhonnut: kun Matiaksen nelipyöräkärryt kurvasivat Multalammen raittia pitkin, putosi siinä kuokka jos toinenkin kylän väen käsistä. Herkimmät pelästyivät ja piilottivat kalleimmat tavaransa, luultiin näet että kruununvouti on tulossa verotusta tarkastamaan. Eihän tuollaisia herroja juuri muissa asioissa Multalammella käynyt, aina oli kyse viimeisenkin äyrin repimisestä köyhän kansan selkänahasta. Mikään ei ollut muuttunut tuossa pienessä kylässä ja väki eli kuten ennenkin. Ei suoranaisessa puuttessa mutta sillä rajoilla kuitenkin.
Satamaan saapuessaan Matias oli tehnyt afäärin eräiden Helsinkiläisten liikemiesten kanssa. Oli sovittu toimitilojen hankkimisesta ja tuotannon käynnistämisestä vielä saman auringonkierron aikana. Raha-asiatkin oli hoidettu heti kuntoon, sillä ylämaalaisten maantierosvojen vuoksi, jotka olivatkin koko Kaakonkulman yhteinen vitsaus, ei ollut järkevää kuljettaa huomattavia summia mukana matkalla. Pankissa olivat pokkuroineet niin pirusti ja taanneet turvallisen säilön mittavalle omaisuudelle.
Kaikki näytti siis hyvältä. Mutta luonto oli jostain syystä vihastunut pohjoisen Euroopan kansalle ja lähetti vuosisadan pahimmat nälkävuodet. Se oli aikaa, jolloin kevät ei kolmeen vuoteen tullut ollenkaan. Sato jäi lähestulkoon kylvämättä, korjaamisesta puhumattakaan. Suomi oli pahoissa vaikeuksissa. Ruokaa ei tahtonut riittää edes rikkaimmille. Eikä Venäjän kaksipäinen kotka pahemmin jaksanut välittää surkeasta suurruhtinaskunnastaan, sillä Ukrainan vilja-aittojen Suomen puoleiset ovet pysyivät visusti säpissä.
Investoinnit oli tehty ja Matiaksen omaisuus oli kiinni hankkeessa, josta kukaan ei ollut nyt kiinnostunut. Tärkeämpää oli leipä, paljon tärkeämpää, kuin jotkin metallirasiat joiden viisarit kääntyvät aina samaan ilmansuuntaan. Säästötkin kuihtuivat inflaation myötä olemattomiin, hyvä etteivät maksua pankissa vaatineet jätepaperin säilytyksestä. Silloin meni kaikki, aivan kaikki. Oli palattava elämään, jossa voitto olemassaolon taistelusta oli jokapäiväisen ruumiillisen raadannan takana. Matias ei perheineen erottunut joukosta enää muuten kuin pukujensa puolesta eivätkä nekään montaa vuotta kestäneet. Tuntui kuin koko elämän työ olisi valunut hukkaan, ja miksipä ei olisi tuntunut, sillä niin oli juuri käynyt. Lähti vielä perhekin, kun mies sortui ryyppäämän kotipolttoista kuukaudesta toiseen ja toisinaan meni pari viikkoa ettei ukkoparka puhunut sanaakaan.
Kiikkustuolissaan Matias vetää henkeä viimeisiä kertoja ja miettii: "Ei tainnu miusta sittenkää kunnon miestä tulla, parempi ku oisin jääny sinne Ameriikkaan."
(Kertomus on päättynyt)
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Hiihtokisa, R
Leirirankitilanne 7.3.2010:
1. SM 73,58 1/79,30 4/57,82 0/83,61
2. JH 73,08 4/72,53 3/68,24 0/78,47
3. MM 71,17 2/69,09 4/67,51 0/76,90
4. MS 70,45 4/65,68 0/75,21
5. JT 65,67 2/67,39 1/56,70 0/73,01
6. VS 65,34 4/67,51 3/65,32 2/63,19
7. AN 61,13 4/51,63 0/71,83
8. MK 60,87 2/60,87
9. KT 60,57 3/57,64 0/63,50
10.VT 54,19 1/59,95 3/49,89 0/52,74
11.PT 52,55 1/53,16 4/42,22 0/62,26
12.TV 49,87 4/44,52 0/55,22
Pajatsosta tippui keskimääräistä parempia pointseja. Tämä ei ole yllätys, sillä olihan osallistujien joukko runsaslukuinen ja kisan tasopistemäärä leirikauden toistaiseksi kovin. Seuraava ja kauden viimeinen rankikisa on kevätleirin yhteydessä juostava keskari. Tämän jälkeen julkaistaan loppuranki, johon ei huomioida nollapisteitä. Lisäksi loppurankin laskennassa otetaan käyttöön sääntömääräinen vähennysprosentti, mikäli jollakin ei ole kolmea rankinoteerausta kasassa.
1. SM 73,58 1/79,30 4/57,82 0/83,61
2. JH 73,08 4/72,53 3/68,24 0/78,47
3. MM 71,17 2/69,09 4/67,51 0/76,90
4. MS 70,45 4/65,68 0/75,21
5. JT 65,67 2/67,39 1/56,70 0/73,01
6. VS 65,34 4/67,51 3/65,32 2/63,19
7. AN 61,13 4/51,63 0/71,83
8. MK 60,87 2/60,87
9. KT 60,57 3/57,64 0/63,50
10.VT 54,19 1/59,95 3/49,89 0/52,74
11.PT 52,55 1/53,16 4/42,22 0/62,26
12.TV 49,87 4/44,52 0/55,22
Pajatsosta tippui keskimääräistä parempia pointseja. Tämä ei ole yllätys, sillä olihan osallistujien joukko runsaslukuinen ja kisan tasopistemäärä leirikauden toistaiseksi kovin. Seuraava ja kauden viimeinen rankikisa on kevätleirin yhteydessä juostava keskari. Tämän jälkeen julkaistaan loppuranki, johon ei huomioida nollapisteitä. Lisäksi loppurankin laskennassa otetaan käyttöön sääntömääräinen vähennysprosentti, mikäli jollakin ei ole kolmea rankinoteerausta kasassa.
torstai 4. maaliskuuta 2010
Formaatteja
Perhana kun tulee kieroja tv-ohjelmaidiksiä mieleen. Jos joku tuotantoyhtiön patruuna nyt sattuu syttymään niin lisenssisopimuksista voi tiedustella kommenttiruudun kautta.
Meidän seura on parempi kuin teidän seura
Tää olis sellanen mainostelevision provokatiivisten vaalitenttien ja kaikenlaisten kilpailuohjelmien kantavia ideoita yhdistelevä ohjelma. Siinä olisi kiivasta debaattia ja likaista loan heittoa. Välillä käytäs nykäsemässä keskari tai rintti, nortonki karkottais katsojat. Otetaan joka jaksoon kolmehenkiset joukkueet kahdesta suunnistusseurasta. Samaan jaksoon mielellään kaksi saman paikkakunnan kilpailevaa pikkuseuraa, joiden toppatakkiosastot ovat olleet verisesti riidoissa jo vuodesta -78. Molemmista seuroista joukkueeseen valittaisiin puheenjohtajat, jotkut pitkän linjan talkoojyrät sekä seurojen yksinäiset huiput. Aina parempi, mikäli nämä urheilijat olisivat jossain vaiheessa edustaneet toistensa nykyistä seuraa. Tulisi todella tulisia jaksoja!
Jukola uncovered
Tässä ohjelmassa näytetään kaikki se, mitä et Urkkakanavan maratonlähetyksissä näe ja mitä Viherkenttä ei radioon kuiskaile! Kuvataan tunnelmaa palkintosijoja tavoittelevien joukkueiden seurateltoilla, kun aloittaja onkin jostain käsittämättömästä syystä pummannut ja saapuu vaihtoon reilun vartin kärjen perässä. Kihelmöivä kohtaaminen - kuinka seuraväki ottaa epäonnisen soturinsa vastaan? Pystytäänkö harmistus peittämään ja mitkä ovat selitykset huonolle juoksulle? Uppoaisi suomalaiseen epäonnistumisista nauttivaan urheiluyleisöön kuin hiilimonoksidi!
Jukolan kesäyössä tapahtuu mielenkiintoisia asioita myös itse urheilun ulkopuolella. Huoltajien joukossa on aina sellaista porukkaa, joka on pienimuotoisessa tuiskeessa venlojen kakkososuudesta alkaen. Tällaiset henkilöt ja heidän olutteltta-asiointinsa luovat suunnattomasti viihdearvoa. Onhan se jo monen vuoden ajan ollut isoveljen katsojaluvuilla todistettu fakta, että ihmisiä kiinnostaa se kun jengi esiintyy kännissä tv:ssä. Ja olen varma, että Jukolan kaltaisessa massatapahtumassa penkka pölisee myös muualla kuin lähtökiihdytyksessä! Näistä öisistä lemmenhetkistä saisi hyvää rakeista harmaasävykuvaa, jonka pohjalta kansa sitten voisi seuraavana päivänä kahvipöydissä spekuloida että kuka kenenkin kanssa oli ”sillai”.
Kukkoilija kyykkyyn
Onko sinunkin seurassasi joku ehkä joskus a-finaalissakin juossut urheilija, jolle on noussut kusi päähän? Eikö tätä itseään huippuna pitävää wannabe-staraa talkoohommat kiinnosta? Palautetaan hemmo maan pinnalle julkisen nöyryytyksen keinoin! Ohjelmassa lavastetaan haastetilanne, jossa kukkoilija lyö vetoa jonkun ulkomaalaisella nimellä varustetun neverheard-rastikävijän kanssa siitä, kumpi juoksee Repoveden vuoden -96 MM-katsastusten pitkän matkan radan nopeammin. Palkkiona voitosta on ilmainen kahden viikon etelän leiri neljän tähden hotellissa. Jos tulee tappio, se tietää kilpailunjohtajan tehtäviä ensi kesän kansallisissa ja bonuksena jokaisesta tappiominuutista yksien kuntoomien järjestelyvastuuta. Kun kisa koittaa, vastaan asettuu salanimellä Huniel Dabmann juokseva moninkertainen maailmanmestari ja kupletin juoni selviää tälle ylimieliselle top 150 äijälle! Ja taas kateellinen kansa nauttii näkemästään…
Meidän seura on parempi kuin teidän seura
Tää olis sellanen mainostelevision provokatiivisten vaalitenttien ja kaikenlaisten kilpailuohjelmien kantavia ideoita yhdistelevä ohjelma. Siinä olisi kiivasta debaattia ja likaista loan heittoa. Välillä käytäs nykäsemässä keskari tai rintti, nortonki karkottais katsojat. Otetaan joka jaksoon kolmehenkiset joukkueet kahdesta suunnistusseurasta. Samaan jaksoon mielellään kaksi saman paikkakunnan kilpailevaa pikkuseuraa, joiden toppatakkiosastot ovat olleet verisesti riidoissa jo vuodesta -78. Molemmista seuroista joukkueeseen valittaisiin puheenjohtajat, jotkut pitkän linjan talkoojyrät sekä seurojen yksinäiset huiput. Aina parempi, mikäli nämä urheilijat olisivat jossain vaiheessa edustaneet toistensa nykyistä seuraa. Tulisi todella tulisia jaksoja!
Jukola uncovered
Tässä ohjelmassa näytetään kaikki se, mitä et Urkkakanavan maratonlähetyksissä näe ja mitä Viherkenttä ei radioon kuiskaile! Kuvataan tunnelmaa palkintosijoja tavoittelevien joukkueiden seurateltoilla, kun aloittaja onkin jostain käsittämättömästä syystä pummannut ja saapuu vaihtoon reilun vartin kärjen perässä. Kihelmöivä kohtaaminen - kuinka seuraväki ottaa epäonnisen soturinsa vastaan? Pystytäänkö harmistus peittämään ja mitkä ovat selitykset huonolle juoksulle? Uppoaisi suomalaiseen epäonnistumisista nauttivaan urheiluyleisöön kuin hiilimonoksidi!
Jukolan kesäyössä tapahtuu mielenkiintoisia asioita myös itse urheilun ulkopuolella. Huoltajien joukossa on aina sellaista porukkaa, joka on pienimuotoisessa tuiskeessa venlojen kakkososuudesta alkaen. Tällaiset henkilöt ja heidän olutteltta-asiointinsa luovat suunnattomasti viihdearvoa. Onhan se jo monen vuoden ajan ollut isoveljen katsojaluvuilla todistettu fakta, että ihmisiä kiinnostaa se kun jengi esiintyy kännissä tv:ssä. Ja olen varma, että Jukolan kaltaisessa massatapahtumassa penkka pölisee myös muualla kuin lähtökiihdytyksessä! Näistä öisistä lemmenhetkistä saisi hyvää rakeista harmaasävykuvaa, jonka pohjalta kansa sitten voisi seuraavana päivänä kahvipöydissä spekuloida että kuka kenenkin kanssa oli ”sillai”.
Kukkoilija kyykkyyn
Onko sinunkin seurassasi joku ehkä joskus a-finaalissakin juossut urheilija, jolle on noussut kusi päähän? Eikö tätä itseään huippuna pitävää wannabe-staraa talkoohommat kiinnosta? Palautetaan hemmo maan pinnalle julkisen nöyryytyksen keinoin! Ohjelmassa lavastetaan haastetilanne, jossa kukkoilija lyö vetoa jonkun ulkomaalaisella nimellä varustetun neverheard-rastikävijän kanssa siitä, kumpi juoksee Repoveden vuoden -96 MM-katsastusten pitkän matkan radan nopeammin. Palkkiona voitosta on ilmainen kahden viikon etelän leiri neljän tähden hotellissa. Jos tulee tappio, se tietää kilpailunjohtajan tehtäviä ensi kesän kansallisissa ja bonuksena jokaisesta tappiominuutista yksien kuntoomien järjestelyvastuuta. Kun kisa koittaa, vastaan asettuu salanimellä Huniel Dabmann juokseva moninkertainen maailmanmestari ja kupletin juoni selviää tälle ylimieliselle top 150 äijälle! Ja taas kateellinen kansa nauttii näkemästään…
perjantai 26. helmikuuta 2010
Seiväsmatkat
Eihän meille sentään Toyota Corollaa oltu luvattukaan, mutta kun ei meinattu saada edes sitä Focus-farmaria joka varausvahvistukseen oli kirjattu. Eikä lopulta saatukaan. Oisko menny kolme varttii vuokraamon tiskillä ja jono kasvo perässä. Tausta-Jorgejen naamoissa oli suut tiukkoina viivoina. Se jäbä siinä tiskin toisella puolella puhui kahteen telefooniin vuorotellen ja takoi tiukkaan tahtiin tieskaria. Viimein suupielet käänty ylös ja avaimet iskettiin käteen.
Saatiin sellanen Fordin Cli-Max alle. Uus kiesi, mut nyki niin pirusti kierrosalueella parin tuhannen molemmin puolin. Aluks epäiltiin väännön olevan liian heiveröinen viiden hengen ja tuhdin matkavarustuksen sujuvaan kuljettamiseen. No se oli sitte kolmas päivä tai jotain kun tankattiin paikallisen ketjun G-Force superdieseliä tankkiin ja raidi muuttu kertalaakista sulavaks. Edellinen vuokraaja varmaan täyttäny tankin säästösyistä kusella ennen kaaran palauttamista!
Siel oli aika isot kisat. Tollasta siljarastitasoo osanottajamäärältään. Eliitis yli kakspuolsataa äijää, onneks mentiin koko revohka atomiin, olis muute ollu tuskallisia kisapäivii venailla kaveria joka starttaa neljä tuntii myöhemmin 15 kilon radalle. Järjestelyjen taso oli ihan jees, mut jukolaklassiin tottuneelle wc:n brutaalius oli pieni huvituksen aihe. Antakaas kun kerron vähän paskomisfasiliteeteistä! Puoliks läpinäkyvän pressun taakse oli kaivettu oja ja sen ojan yli oli asennettu tasavälein sellasia 25cm leveitä metalliritilöitä, joiden päälle jalat aseteltiin suht kapeeseen haara-asentoon. Siitä sit staattinen reisipito päälle ja lopputuote ulos. Nauratti niin saakelisti ekal kerralla!
Sit poraudutaan navigoinnin saloihin. Aloitetaan leirin korskeimmilla pummailuilla:
”Jos meillä vain olisi airot, voisimme soutaa.”
”Jos olisi hankaimet, jos edes hankaimet…”
Kisat ja reenit (pl. sprinttailu) käytiin kaikki samantyyppisessä maastotyypissä, joka tyyppinä on tuolle alueelle tyypillinen. Matalaa suppaharjumuotoa 2,5m käyrällä, ajoittaista pienpiirteisyyttä ja paikoitellen rajoittunut näkyvyys. Juoksualustahan on hyvä ja helppokulkuinen, jos jaloissa vaan potkua riittää. Yks iso hiekkalaatikkohan se seutu on ja vähäinen kenttäkerroksen kasvillisuus varmistaa varsin hiekkaisen juoksutuntuman. Mukavaa maastoa joka tapauksessa!
Aika paljon tuli vedettyä ihan nausteeseenkin, tästä esimerkkinä tarkoin valikoitu karttapala:
Majotuksen suhteen ennakkoarvailut pitivät paikkansa: sisälämpötilan ja ulkolämpötilan väliin voi ekojen päivien osalta asettaa yhtäsuuruusmerkin. Makuukamarit saatiin lämpöseks noin kolmessa päivässä, mutta yleisissä tilois hengitys höyrysi liki loppuun saakka. Takassa poltettiin puita kuin vanha kansa kaskee. Käyttämämme lomakeskus on varmaan erittäin mukava paikka sillon ku kelit alkaa kakkosella ja seuraava merkki ei oo pilkku.
Siel oli palmu ja allas. Mutta missä biksutsiksit? Täh?
Ennen leirii jouduin ottamaan kaikki keinot käyttöön ettei nousis mitään aasialaista pintaan. Siinä jopa onnistuin. Asiaa auttoi varmaan nouseva fiilis, reenin keventäminen ja siirtyminen lämpösempään ilmanalaan. Mut kotiutumisen yhteydessä laskeva fiilis ja kolmenkymmenen gradusovin lämpötilaero yhdistettynä rasitusmaksimiin kytki flunssan päälle. Reenit saakutti seisonu koko viikon. Klassinen tapaus.
Saatiin sellanen Fordin Cli-Max alle. Uus kiesi, mut nyki niin pirusti kierrosalueella parin tuhannen molemmin puolin. Aluks epäiltiin väännön olevan liian heiveröinen viiden hengen ja tuhdin matkavarustuksen sujuvaan kuljettamiseen. No se oli sitte kolmas päivä tai jotain kun tankattiin paikallisen ketjun G-Force superdieseliä tankkiin ja raidi muuttu kertalaakista sulavaks. Edellinen vuokraaja varmaan täyttäny tankin säästösyistä kusella ennen kaaran palauttamista!
Siel oli aika isot kisat. Tollasta siljarastitasoo osanottajamäärältään. Eliitis yli kakspuolsataa äijää, onneks mentiin koko revohka atomiin, olis muute ollu tuskallisia kisapäivii venailla kaveria joka starttaa neljä tuntii myöhemmin 15 kilon radalle. Järjestelyjen taso oli ihan jees, mut jukolaklassiin tottuneelle wc:n brutaalius oli pieni huvituksen aihe. Antakaas kun kerron vähän paskomisfasiliteeteistä! Puoliks läpinäkyvän pressun taakse oli kaivettu oja ja sen ojan yli oli asennettu tasavälein sellasia 25cm leveitä metalliritilöitä, joiden päälle jalat aseteltiin suht kapeeseen haara-asentoon. Siitä sit staattinen reisipito päälle ja lopputuote ulos. Nauratti niin saakelisti ekal kerralla!
Sit poraudutaan navigoinnin saloihin. Aloitetaan leirin korskeimmilla pummailuilla:
”Jos meillä vain olisi airot, voisimme soutaa.”
”Jos olisi hankaimet, jos edes hankaimet…”
Kisat ja reenit (pl. sprinttailu) käytiin kaikki samantyyppisessä maastotyypissä, joka tyyppinä on tuolle alueelle tyypillinen. Matalaa suppaharjumuotoa 2,5m käyrällä, ajoittaista pienpiirteisyyttä ja paikoitellen rajoittunut näkyvyys. Juoksualustahan on hyvä ja helppokulkuinen, jos jaloissa vaan potkua riittää. Yks iso hiekkalaatikkohan se seutu on ja vähäinen kenttäkerroksen kasvillisuus varmistaa varsin hiekkaisen juoksutuntuman. Mukavaa maastoa joka tapauksessa!
Aika paljon tuli vedettyä ihan nausteeseenkin, tästä esimerkkinä tarkoin valikoitu karttapala:
Majotuksen suhteen ennakkoarvailut pitivät paikkansa: sisälämpötilan ja ulkolämpötilan väliin voi ekojen päivien osalta asettaa yhtäsuuruusmerkin. Makuukamarit saatiin lämpöseks noin kolmessa päivässä, mutta yleisissä tilois hengitys höyrysi liki loppuun saakka. Takassa poltettiin puita kuin vanha kansa kaskee. Käyttämämme lomakeskus on varmaan erittäin mukava paikka sillon ku kelit alkaa kakkosella ja seuraava merkki ei oo pilkku.
Siel oli palmu ja allas. Mutta missä biksutsiksit? Täh?
Ennen leirii jouduin ottamaan kaikki keinot käyttöön ettei nousis mitään aasialaista pintaan. Siinä jopa onnistuin. Asiaa auttoi varmaan nouseva fiilis, reenin keventäminen ja siirtyminen lämpösempään ilmanalaan. Mut kotiutumisen yhteydessä laskeva fiilis ja kolmenkymmenen gradusovin lämpötilaero yhdistettynä rasitusmaksimiin kytki flunssan päälle. Reenit saakutti seisonu koko viikon. Klassinen tapaus.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Sprintti, R
Sain kammettua läskiperseeni sohvalla sellaseen asentoon, että pääsin huonolla ergonomialla tietokoneeseen, tuohon pelsepuupin paskaluukkuun, käsiksi. Kun datahommiin oli kerran alettu, niin päätin panostaa oikein kunnolla ja laskea sekä julkasta tuoreen leirirankin.
Rankitilanne 22.1.2010:
1. SM 81,46 1/79,30 0/83,61
2. JH 70,48 3/68,24 1/64,73 0/78,47
3. MM 69,69 2/69,09 3/63,07 0/76,90
4. JT 65,67 2/67,39 1/56,70 0/73,01
5. VS 60,99 3/65,32 2/63,19 0/54,46
6. MK 60,87 2/60,87
7. KT 60,57 3/57,64 0/63,50
8. PT 57,71 1/53,16 0/62,26
9. VT 54,19 1/59,95 3/49,89 0/52,74
Leiriranki on todella armoton - se rankaisee osallistumisesta! Kisa kisalta äijien kokonaispisteet huononee, VS ja VT ovat ainoat jotka on pystyny nousemaan nollapisteistään. JH voitti kolmannen kisan ja mitä kävi, pisteet tippu! Sijoitus sentään nousi MM:n ohi. SM:n pisteet on edelleen kovat siitä syystä, ettei ukko saanu tesmos godkäntiä ja sprintissä noteeraus oli ei läht. Näin ainaki uskallan väittää! Ens talvelle täytyy vähän modifioida tuota kaavaa, skaalata esim. tasopointsit satkuun siten että jengin kovin loppurankilla saa lähtöpisteet 100. Mut nyt ajellaan tällä laskentametodilla tää talvi ekaks pois alta. Niin ja onhan siinä sitte joku kisakausiki välissä.
Rankitilanne 22.1.2010:
1. SM 81,46 1/79,30 0/83,61
2. JH 70,48 3/68,24 1/64,73 0/78,47
3. MM 69,69 2/69,09 3/63,07 0/76,90
4. JT 65,67 2/67,39 1/56,70 0/73,01
5. VS 60,99 3/65,32 2/63,19 0/54,46
6. MK 60,87 2/60,87
7. KT 60,57 3/57,64 0/63,50
8. PT 57,71 1/53,16 0/62,26
9. VT 54,19 1/59,95 3/49,89 0/52,74
Leiriranki on todella armoton - se rankaisee osallistumisesta! Kisa kisalta äijien kokonaispisteet huononee, VS ja VT ovat ainoat jotka on pystyny nousemaan nollapisteistään. JH voitti kolmannen kisan ja mitä kävi, pisteet tippu! Sijoitus sentään nousi MM:n ohi. SM:n pisteet on edelleen kovat siitä syystä, ettei ukko saanu tesmos godkäntiä ja sprintissä noteeraus oli ei läht. Näin ainaki uskallan väittää! Ens talvelle täytyy vähän modifioida tuota kaavaa, skaalata esim. tasopointsit satkuun siten että jengin kovin loppurankilla saa lähtöpisteet 100. Mut nyt ajellaan tällä laskentametodilla tää talvi ekaks pois alta. Niin ja onhan siinä sitte joku kisakausiki välissä.
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Se tulee taas!
Tammesterin leiri lähestyy ja on aika heittää kehiin kattavat ennakkospekuleissönit. Palaamme aiheeseen tuonnempana mutta sitä ennen Meissin Voitelukornerissa annetaan voiteluohjeet perinteiseen hiihtoon!
Keli: -10C, pehmeä uusi lumi, ilmankosteus 95-100%.
Luisto: Yksi kerros sinistä Swixin fluoritonta perusvahaa.
Pito: Toiseen sukseen pitoalueen etupuoliskolle Rexin pakkaskelin pitoteippi, toiseen sukseen pitoalueen ensimmäiseen neljännekseen Startin vastaava. Pitoteippirullien ehtymisen vuoksi voitelematta jääneet alueet sivellään piiloon Rexin 0- -30C universal-purkkivoiteella.
Valmis voitelu näyttää tältä:
Ja sit ei muuta kuin sivakoimaan! Mutta nyt niihin Tampereen ennakkopaloihin.
Perjantai-illan teemana on seuramme leireiltä tutuksi käyneeseen tyyliin yöharjoitus. Mitäs sitä hyvää sapluunaa muuttamaan, sanohan sen jo Irinakin että älä riko kaavaa! Jotta tulevan kauden viestimenestyksemme olisi satavarma, sisältää yötreeni hajonnat. Ratamestarin tavoite ei kuitenkaan ole pilata jännittävää harjoitetta liiallisella hajonnalla, vaan menetelmä tulee olemaan ruotsista tuttu "pidetään kisa tiukkana loppuun asti" -tyylinen ratkaisu. Lumessa pääsee kahlaamaan rastinottojen yhteydessä, mutta ratasuunnittelua ohjaa voimakkaasti lumipolkujen hyödyntäminen rastiväleillä. Ei tämän seutukunnan kivikoissa viitti lumen aikana liiemmin rymistellä. Uskon, että 11-12km vk-rallattelu poluilla ja aina välillä siellä hangenkin puolella riittää kovimmillekin leiri-entusiasteille!
Ratkaistaanko yöreeni tässä, ja jos, niin mihin suuntaan?
Lauantai-aamun harjoite tarjoaa sosiaalisia kontakteja ja leppoisaa mielialaa laturetkeilyn merkeissä. Mikäli kaupunginisät ovat tilanteen tasalla, ymmärtävät he kyllä avata reitin legendaariselle Taivalpirtille. Jos eivät, niin sit poljetaan Suolijärven nelosen kiessii tiukkoine nousuineen. Hiihdon aikatavoite on kakkosella alkava, kolmosenkin saa tiukkailla jos on ylilatausta paristossa. Lauantain toinen treeni on vielä mietinnässä, mutta jotain korttelintynkää siihen kuitenkin tarjoillaan.
Sunnuntai tarjoileekin sitten sokerit pohjalle ja suolat silmille, nimittäin sillon isketään leirirankikisa! Distanssi on sprintti joka sisältää kaksi osaa. En ole vielä ratoja mittaillut, mutta perstuntumalta sanoisin että 2,5-3km kappale. Areenan tälle leirin ja ehkä koko kotimaisen urheiluvuoden huipentumalle tarjoaa Tampereen teknillisen yliopisto ja sen lähialueet (tosisatsarithan alkoivat juuri tällä sekunnilla tsiigaamaan ilmakuvii). Radat on sekä raakaa toteutusta että tiukkoja repavalinnan paikkoja. Tulee hieno reeni vaikka itse sanonki!
Niin, ja tokihan leirillä huolto pelaa! Hovimestari on valmiina ottamaan teidät vastaan. Tälle miehelle ei sitten ryttyillä tai tulee karatee kasvoille.
End of story
Keli: -10C, pehmeä uusi lumi, ilmankosteus 95-100%.
Luisto: Yksi kerros sinistä Swixin fluoritonta perusvahaa.
Pito: Toiseen sukseen pitoalueen etupuoliskolle Rexin pakkaskelin pitoteippi, toiseen sukseen pitoalueen ensimmäiseen neljännekseen Startin vastaava. Pitoteippirullien ehtymisen vuoksi voitelematta jääneet alueet sivellään piiloon Rexin 0- -30C universal-purkkivoiteella.
Valmis voitelu näyttää tältä:
Ja sit ei muuta kuin sivakoimaan! Mutta nyt niihin Tampereen ennakkopaloihin.
Perjantai-illan teemana on seuramme leireiltä tutuksi käyneeseen tyyliin yöharjoitus. Mitäs sitä hyvää sapluunaa muuttamaan, sanohan sen jo Irinakin että älä riko kaavaa! Jotta tulevan kauden viestimenestyksemme olisi satavarma, sisältää yötreeni hajonnat. Ratamestarin tavoite ei kuitenkaan ole pilata jännittävää harjoitetta liiallisella hajonnalla, vaan menetelmä tulee olemaan ruotsista tuttu "pidetään kisa tiukkana loppuun asti" -tyylinen ratkaisu. Lumessa pääsee kahlaamaan rastinottojen yhteydessä, mutta ratasuunnittelua ohjaa voimakkaasti lumipolkujen hyödyntäminen rastiväleillä. Ei tämän seutukunnan kivikoissa viitti lumen aikana liiemmin rymistellä. Uskon, että 11-12km vk-rallattelu poluilla ja aina välillä siellä hangenkin puolella riittää kovimmillekin leiri-entusiasteille!
Ratkaistaanko yöreeni tässä, ja jos, niin mihin suuntaan?
Lauantai-aamun harjoite tarjoaa sosiaalisia kontakteja ja leppoisaa mielialaa laturetkeilyn merkeissä. Mikäli kaupunginisät ovat tilanteen tasalla, ymmärtävät he kyllä avata reitin legendaariselle Taivalpirtille. Jos eivät, niin sit poljetaan Suolijärven nelosen kiessii tiukkoine nousuineen. Hiihdon aikatavoite on kakkosella alkava, kolmosenkin saa tiukkailla jos on ylilatausta paristossa. Lauantain toinen treeni on vielä mietinnässä, mutta jotain korttelintynkää siihen kuitenkin tarjoillaan.
Sunnuntai tarjoileekin sitten sokerit pohjalle ja suolat silmille, nimittäin sillon isketään leirirankikisa! Distanssi on sprintti joka sisältää kaksi osaa. En ole vielä ratoja mittaillut, mutta perstuntumalta sanoisin että 2,5-3km kappale. Areenan tälle leirin ja ehkä koko kotimaisen urheiluvuoden huipentumalle tarjoaa Tampereen teknillisen yliopisto ja sen lähialueet (tosisatsarithan alkoivat juuri tällä sekunnilla tsiigaamaan ilmakuvii). Radat on sekä raakaa toteutusta että tiukkoja repavalinnan paikkoja. Tulee hieno reeni vaikka itse sanonki!
Niin, ja tokihan leirillä huolto pelaa! Hovimestari on valmiina ottamaan teidät vastaan. Tälle miehelle ei sitten ryttyillä tai tulee karatee kasvoille.
End of story
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)