Lyhyen kesäloman jälkeen vientiteollisuuden mestaruussarjan pelit ovat käyneet pieniä keskeytyksiä lukuun ottamatta erittäin kuumina. Nyt pikaisen joulutauon kynnyksellä ja kauden 2010 viimeisiä sarjapisteitä keinolla millä hyvänsä napsittaessa, organisaatioyksiköt treidaavat pelaajiaan parasta kokoonpanoa hakien. Kentällisten järjestystäkin mietitään taas kerran uusiksi. Tämä siksi, jotta kauden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä oltaisiin entistäkin valmiimpia puhdistamaan oma pääty häiritsevistä markkinatilanteista ja iskemään kilpailukykyistä tuotetta asiakkaan maalille oikein urakalla.
Kevät 2010 toi mukanaan joitakin mielenkiintoisia pelaajahankintoja. Pelikentillä tällä kaudella debytoinut uusi kuuma nimi, Nick Kerman, ostettiin Suomen yliopistosarjasta erään liigan piikkipaikasta tiukasti kammoittelevan seuran väreihin. Hänet sijoitettiin toukokuussa try-out sopimuksella seuran farmijoukkueeseen tarkkailtavaksi. Kermanin otteet vakuuttivat headhunterit kesän otteluissa ja hänelle tarjottiin pienen harkinta-ajan jälkeen sopimusta mestaruussarjatasolta aina kauden 2011 puoleenväliin saakka. Kerman sai raa’an perustyön tekijän roolin Stressimaksimi -liiketoimintaryhmän joukkueesta. Nick Kerman allekirjoitti sopimuksen turhia kyselemättä, vaikka olikin jo käynyt alustavia neuvotteluja muiden seurojen kanssa.
Toinen pelaavaa maailmaa puhuttanut tapahtuma oli Slave Workalotin siirtäminen uusien ketjukavereiden rinnalle joukkueen jarrukenttään. Samalla hänen sopimuksensa muutettiin määrittelemättömän mittaiseksi. Nyt joulutauon lähestyessä Workalot kommentoi huhtikuussa tapahtunutta siirtoaan näin.
-Uusi tehtävä ja rooli joukkueessa ovat laajentaneet näkökulmaa joukkueemme pelitapaan ja taktisiin kuvioihin. Roolini on muuttunut selvästi puolustavammaksi ja päivittäiseen työntekoon on tullut myös julkisia elementtejä. Tällainen monesti ohi maalin laukova kaveri on saanut pitää varansa, jotta lapa pysyisi jäässä ja kiekko vähintäänkin omissa luistimissa. Minulle syötetään huomattavasti aiempaa useammin ja sitä en voi kieltää, etteikö mailanpuristus olisi välillä liiankin kovaa.
On mielenkiintoista nähdä, millaisia pelaajahankintoja joukkueet suorittavat joulun siirtoikkunan auetessa, jotta rivit saataisiin järjestykseen ennen talven pitkää otteluputkea. Kentän laidalta kantautuneiden huhujen perusteella Tuska ja Hiki –liiketoimintaryhmän ykkösvaraus tulevalle kvartaalille on nuori sekatyöjuhta Allday Long, joka on tullut tunnetuksi ilmiömäisestä venymiskyvystään ja pelaajamarkkinoilla arvostetusta vähään tyytymisen lahjastaan. Long sanoo, että tämä on hänelle todellinen mahdollisuus näyttää osaamistaan ja hankkia arvokasta kokemusta. Sopimuksen ehtoja hän ei halua sen enempää kommentoida, mutta kertoo kuitenkin palkkansa riittävän ainakin kaikkein välttämättömimpään.
–Nöyrä tässä peliuran alussa on oltava, Long toteaa ykskantaan.
Runkosarjan voitossa vielä tässä vaiheessa kiinni olevan Les Mills Papyros Unitedin päävalmentaja Sadie Maso-Chisholm odottaa tulevalta kaudelta paljon.
–Olemme onnistuneet pelaajahankinnoissamme pahimpia kilpailijoitamme paremmin. Uhrautuva pelitapa ja kyky pitkiin vaihtoihin on ollut hankintojemme punainen lanka. Olemme jo vuosikaudet kaventaneet materiaaliamme samalla laatuun panostaen. Näiden tehostamistoimien seurauksena erityisesti alivoimapelaamisemme on jo nyt todella hyvällä tasolla.
Maso-Chisholm tunnetaan kovan linjan valmentajana. Hän vaatii joukkueeltaan paljon eikä hyväksy poisjääntejä harjoituksista.
–Jos joku ei saavu harjoituksiin, treenien kestoa pidennetään. Muut harjoittelevat tällöin enemmän ja joukkueen jäällä viettämä aika kokonaisuutena säilyy aina samalla tasolla.
Varmaa on se, että pelaajavaihtojen ruljanssi tulee tulevina vuosina entisestään kiihtymään. Peliurien pidentämistä ajavan valmentajien keskusliiton toimet tuskin estävät tätä kehitystä. On syytä epäillä, että pelaajien nykyinen korkea keski-ikä johtaa lähivuosina mittaviin materiaalivaihdoksiin luonnollisen poistuman kautta. Lisäksi vuotuisen ottelumäärän alati jatkuva kasvu johtanee monen nuoren pelaajan kohdalla fyysisten reunaehtojen kohtaamiseen entistä varhaisemmassa vaiheessa, jolloin he joutuvat siirtymään joko harrastelijoiksi tai jopa vaihtamaan kokonaan lajia. Nuorten pelaajien vientiteollisuuden palveluksessa pysymistä edesauttaa kuitenkin eräs seikka.
-Olen huomannut, että omistusasunnon hankinta näyttäisi sitouttavan pelaajia lajin pariin varsin tehokkaasti. Aionkin motivoida nuoria kykyjä tähän ratkaisuun, varsinkin nyt nousevien korkojen ja asuntokuplan aikana, virnistää Sadie Maso-Chisholm.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti