Herrainklubilla

Hovimestari toi takkahuoneen nurkkaan uuden olutkorin ja kumarsi syvään. Sitten hän poistui välttäen katsomasta tuohon äänekkääseen lihamassaan, joka kylpytakkeihin pukeutuneena jatkoi iänikuista tarinaansa. Tarinaa, jolla tuollaiset samankaltaiset miehet olivat läpi vuosikymmenten näissä tiloissa toisiaan, mutta ennen kaikkea itseään viihdyttäneet.

Sauna oli maistunut pitkän kokouspäivän päätteeksi. Muutamasta teollisuuden ylipapista koostuva ryhmä oli vähitellen siirtymässä kohti illallispöytää. He eivät pitäneet kiirettä vaikka tiesivät jo olevansa myöhässä. He näet tiesivät senkin, että keittiöhenkilökunta odottaisi heitä mukisematta. Jokaisen herran olemus oli löylyn punehduttama ja elämän pöhöttämä. Jos noiden lihavien kasvojen suihin olisi vielä asetettu kiiltävät jouluomenat, olisivat ne muuttuneet täydellisen irstaiksi symboleiksi siitä yltäkylläisyydestä, josta he tänäkin iltana tulisivat nauttimaan.

Ensimmäinen pullo viiniä kelpasi. Pullo oli valittu kartanon "special reserve" -listalta. Eihän se kovin kummoista ollut, mutta liika ronkelius tämän kokoelman kohdalla olisi ehkä ollut loukkaavaa taloa kohtaan. Hovimestari kertoi illan kattauksesta ja herrat nyökyttelivät hyväksyvästi samalla toistellen ruokien ranskankielisiä nimiä kehuviin adjektiiveihin yhdistettyinä. Se oli vain tapa, yksi osa sitä hyvän käytöksen kuorta, joka alkuillan protokollaan kuuluu. Oikeasti heistä kukaan ei odottanut ruoalta mitään tavanomaisesta poikkeavaa.

Ruokalajit seurasivat toistaan, lasi toisensa jälkeen valui alas kovien kaulusten verhoamista kurkuista. Päihdyttävien juomien nautiskelu johtaa työn merkeissä kokoontuneessa herraseurueessa usein tietynlaiseen draaman kaareen. Ensimmäisiä naukkuja seuraa lisääntyvä yhteenkuuluvuuden tunne, jonkinlainen asevelihenki, joka saa kollegat hanakasti muistuttamaan toisiaan ammattinsa iloista ja murheista. Pyritään konsensukseen ja ymmärretään toista, empatiaan kuitenkaan sortumatta. Päihtymyksen voimistuessa siirrytään pikkuhiljaa itsekorostuksen kultakauteen. Toisten sanomiset menettävät merkityksensä ja egot käyvät yksinäistä kilpajuoksuaan ei ketään vastaan. Illan viimeinen vaihe on synteesi kahdesta ensimmäisestä: työtoveruus muuttuu syväksi ystävyydeksi, mutta tämä sumuinen ystävyys palvelee lähinnä kunkin henkilökohtaisen elämän ja sen ongelmien läpikäyntiä, avautumista. Tällä kertaa ei ollut tarkoitus edetä viimeiselle askelmalle saakka.

"Onneksi vielä nykyäänkin rahalla, siis isolla rahalla.... ruahahhhaa köh köh... saa oikeaa palvelua, johon kuuluu teitittely, kumarrukset ja hopeavadilla pöytiin tarjoilu!" sanoo herroista kovapalkkaisin ja sytyttää aidon kuubalaisen käsin tehdyn sikarin. Muut nauravat kuuliaisesti, jotta heidänkin palkkansa voisi joskus nousta yhtä hävyttömiin lukemiin. Ruokasalin seinillä roikkuu kuuluisien maalareiden käsissä syntyneitä taideaarteita satojen tuhansien tai miljoonien arvosta. Niitä kommentoidaan ohimennen ja muistetaan lisätä, että onhan noita tauluja kotonakin.

Puhutaan rahasta. Enemmän puhutaan silti muusta, mutta nämä muut aiheet ovat sellaisia, joissa raha näyttelee keskeistä roolia ja joista ei ilman pulskaa kukkaroa olisi kellään mitään sanottavaa. Kuluvan ja tulevan vuoden lomamatkat, uudet automallit executive-varustelutasolla sekä sijoittaminen ovat suosittuja puheenaiheita. Herrat ovat nyt samalla aaltopituudella. Heitä ihmetyttää suuresti, että suurin osa ihmisistä ei jostain syystä ole kiinnostunut juttelemaan tällaisista mukavista asioista. "Ihme hapannaamoja, taitavat ottaa elämänsä liian vakavasti! Eikös täällä eletä vaan kerran, pitäisi muistaa nautiskellakin, vai mitä?" sanoo eräs nuorempi nousukas ja poimii rasiasta uuden konvehdin sveitsiläistä suklaata.

Ilta on lopuillaan. Arvon johtajat sammuttavat sikarinsa viimeisen kerrran, nousevat nahkaisista nojatuoleistaan ja kiipeävät kartanon majoituskerrokseen vaivalloisesti kuin ylensyöneet koalat puuhun. "Käsittämätöntä, että tähän muuten viimeisen päälle olevaan 1800-luvun kartanoon ei ole rakennettu hissiä!" jupisee yksi pitäessään taukoa portaiden puolivälissä. Raskaan hengityksen säestäminä lauma veropörssijulkkiksia hajaantuu kukin huoneisiinsa. Huoneet ovat kahden hengen huoneita, mutta ahdas majoittuminen ei ole tapana joten jokaiselle on varattu omansa.

Ovi sulkeutuu. Porukan isokenkäisin laittaa italiasta mittatilauksena teettämänsä kengät kaapin alatasolle ja riisuu pukunsa. Hän istuu empire-tyylisen huoneensa sängyllä ja asettaa herätyksen. Älypuhelimen ruudulla lukee lohduton teksti: "Aikaa hälytykseen 3 tuntia 22 minuuttia." Hän istuu kuitenkin vielä hetken ja katselee haalistunutta peilikuvaansa. Silmät ovat sumeat ja niiden ympärykset kuin kaksi kraateria kuun pimeältä puolelta. Jäljellä olevat vähät hiukset ovat harmaampia kuin koskaan. Laukusta otetaan esiin vaimon ja lasten kuvat. Kaksi viikkoa vielä ja sitten jouluksi kotiin. Valo sammuu, on hiljaista. Yksi kyynel sekä uusi päivä saavat tulla.