Tämä teksti alkaa puhtaasta tarpeesta kirjoittaa jotakin. Mitä siitä tarpeesta syntyy, sitä en vielä tässä vaiheessa tiedä. Mistä se tarve sitten syntyy, sen osaan arvata. Pari vuorokautta yksin kotona ilman ihmiskontakteja on tehnyt tehtävänsä.
Nelipäivänen vapaa on edennyt puolimatkan krouviin. Tuntuu hyvältä, koska lähden tässä siitä, että lasini on vielä puoliksi täysi. Huomenna aion hoitaa asioita, joita ei normaalina arkipäivänä ehdi tekemään. Ohjelmassa on ainakin viedä pari tavaraa takuuvaateiden säestyksellä takaisin liikkeeseen, auton siivous, treeni aamupäivällä ja niin edespäin. Kaikki tämä tulee olemaan nautittavaa, sillä voin toimittaa asiani oman aikatauluttomuuteni mukaan ja katsella kiireessä eteneviä ihmisiä, joiden katse on pakotettu tiukasti kulkureittiin ja kelloon.
Tiistain itsenäisyyspäivän juhlinta on suunniteltu jo etukäteen. Ohjelma on laadukas. Ensin pitkähkö jalkamarssi korsutoverin kanssa korpisoturoiden, sitten kynttilä ikkunalle palamaan, tämän jälkeen Tuntemattoman seuraamista yhden Karjalan kera ja lopuksi itsenäisyyspäivän illallinen. Linnan juhlien tv-lähetyksestä en sano mitään suuntaan enkä toiseen, koska en tällä kertaa ole enää varma siitä etten katsoisi. Vanhenemisen ja vaisuuntumisen merkki kai sekin.
Viisi viikkoa säännöllisesti lenkkeiltyäni voin ilokseni todeta kunnon kehittyneen jo selvästi. Elämäni parhaiden kuntohuippujen tasolle on vielä matkaa, mutta mikäänhän ei estä niitä saavuttamasta uudelleen. Etenkin kun ne eivät mitään Everestejä ole olleet, Kaukasuksen tasolla paremminkin. Mutta itselle ne ovat olleet huippuja ja tulevan vuoden tavoitteeni onkin käydä korkeammalla kuin koskaan aiemmin! Menneenä kesänä, ja nyt kun muistelen niin sitä edeltävänäkin, tuli oltua sellanen sumuisten vuorten gorilla, joka hengästyi jo perusleirin tasolla. Talven mittaan aion hankkia varastoon jonkinlaiset happipullot jotta tämä ei toistuisi. Siinä prosessissa ollaan nyt hyvällä uralla.
Alkaa olla jo wanha aihe, mutta enhän mitenkään voi tässä tekstissä sivuuttaa viikon takaista Keikkaa! Onhan sitä tullunna karaoke-baareissa joikhattua jos jonkinlaista rallia erinäisiä kertoja, mutta tämän kertainen mikki käteen ja lavalle -kokemus oli jotain aivan toista kertaluokkaa. Jukoliste, melkein alkaa vieläkin naurattaa, oliko ne ihmiset siinä lavan edessä aivan tosissaan? Jengiä oli reilusti, ne osasi sanat, huusivat ja käyttäytyivät juuri kuten keikalla kuuluukin: pitivät hauskaa koko sydämestään! Itselleni suurinta oli huomata, että meidän rytmisidonnainen runous antoi jengille hyviä fiiliksiä. O-rapille näyttää olevan selvä tilaus omassa marginaalissaan. Mitä jatkossa tapahtuu tai ei tapahdu, siihen palataan tulevaisuuden koittaessa.
Tämä syksy on ollut pimeämpi kuin ehkä mikään edeltäjistään minun aikanani. Antais nyt pakkasen, roudan, kevyen lumipeitteen ja sen vähäisenkin valon mitä näillä koordinaateilla ja tähän vuodenaikaan saavutettavissa on! Pakkaset ja viiman kestän, mutta valottomuus on raskasta. Reilu kaksi viikkoa vielä kuljetaan kohti pimeysmaksimia ennen kuin suunta kääntyy. Itselleni talvipäivän seisaus on kaikessa lohduttomuudessaan aina ollut jonkinlainen varaslähtö uuteen vuoteen. Tieto siitä, että seuraava päivä on pidempi kuin edellinen antaa potkua vaikka lisääntynyt valonaika konkretisoituukin hyödyiksi vasta jossain helmikuun alkupuolella.
Näinä aikoina tulee aina palattua suomenkieliseen, tummasävytteiseen rock- ja ilmailuhenkinen hävittäjäpunk -musiikkiin. Levyarkistoistani (kyllä, soitan edelleen cd-levyjä) löytyykin melkoinen annos melankoliaa, joista muutaman milligramman annoksen pistän jakoon tähän lopuksi. Jos tämä jollain tasolla koskettaa, olkaa hyvät ja tulkitkaa omista lähtökohdistanne kuten haluatte!
Vihaan heikkouden tunnetta
ja sitä kuinka pitkälle se voi heittää varjonsa
vaikka järkisyiden loisteella sitä kuinka korventaa
se ei suostu kuolemaan
Kauniimpana elämänviiva kuin koskaan aiemmin
hauraana mun käteni halkaisee
ja taipuu mutta tuntuu
Hautaan tämän elämänviivan
ja nyrkkiin puristan
irti en halua päästää
Oma tulkintani on, että täällähän perkele pärjäillään vaikka mikä olisi!
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Valmennusleiri DDR:ssä, osa 1
Herzlichsten Grüße aus der Ostdeutschen!
Menomatkalla tuli tehtyä henkilökohtaisia ennätyksiä. Kävin korkeammalla kuin koskaan, sillä lentskari kulki parhaimmillaan 12200m korkeudessa. Matkustin myös elämäni lyhimmän bussimatkan Air Berlinin koneesta Berliinin Tegelin lentoaseman terminaalin ovelle. Matkaa kertyi noin 30 metriä ja se kesti ehkä 15 sekuntia. Aika turhan tuntusta, mutta ei kai lentokentällä sovi ihmislaumojen vaellella miten sattuu. Paras menomatkan saavutus oli kuitenkin ehdottomasti se, että pääsin viimeinkin oman puhelimeni Marble Cannon -pelin läpi! Tämä onkin todellinen työvoitto, sillä ostin kapulan elokuussa 2009. Ensimmäiset 20 tasoa meni suht helposti läpi muutamassa kuukaudessa mutta viimeiseen kuuteen tasoon kuluikin sitten lähes kaksi vuotta. Tätä saavutusta pitää vielä juhlia tämän reissun aikana.
Asemapaikkani on siis Dresden ja tarkemmin ottaen kaupunginosa nimeltä Zschertnitz. Mieltä kovasti lämmittää ulkomaalaisena yrittää sanoa sanaa, jossa konsonanttien osuus on yhdeksän yhdestätoista. Puolan ja muun slobodaanisen maailman vaikutuspiirissä ollaan.
Kolmen päivän antamalla ohkaisella näkemyksellä voin kehua vaimoni vaihtopaikan valintaa. Tämähän on varsin hieno mesta. Kovasti ovat uurastaneet 1900-luvun puolen välin paikkeilla, sillä maailmansotien kakkosjaksossa tää kaupunki pommitettiin melko lailla maan tasalle ja jälleenrakennusurakka on ollut totaalinen. Vanhat, hienot rakennukset ovat hauskan näköisiä kun niiden rakenteissa vuorottelee uusien ja alkuperäisten osien mosaiikki. Kaupunki on myös yleisilmeeltään siisti, joten ennakkoluulot entistä DDR:ää kohtaan karisevat siltäkin osin. Laitapuolen kulkijatkin kulkenevat jossain hyvinkin laidoilla koska heitä ei ole omilla reiteilläni näkynyt.
Syys se on täälläkin. Sitkeimmät tammet pitelevät vielä vihreää väriä osassa lehtiään. Puistot ja metsät ovat kuitenkin jo ruskean lehtimaton vallassa. Ylimääräisellä, suunnistamisesta palkinnoksi saadulla lehtipuhaltimella olisi täällä käyttöä jos jollakulla sellainen sattuu olemaan. Reenikelit on ollu ensiluokkaiset, sillä pilvet ovat pitäneet veden itsessään. Karttakin selvisi yöreenistä käyttökelpoisena ilman karttamuovia. Sortongeissa ja vaimiksessa ei ole kuitenkaan asiaa lenkille, siitä pitää huolen Elben rantoja pyyhkivä pohjoisen puoleinen viima.
Edelliset viisi päivää ovat olleet hurjia reenipäiviä. Niiden aikana on laariin satanut muhkeat kahdeksisen tuntia fyysistä harjoitusta, josta suurin osa suunnistaen. Ottaen huomioon menneen urheiluvuoden sairaalloisen anorektisen saldon, ei ole ihmekään että tänään portaiden nousu on ottanut lujille. Eli selkeä lepopäivän paikka ja pitkästä aikaa oikeasta syystä johtuen! Mie oon nyt taas aidosti innoissani urheilusta, se kun tekee sitä hyvää!
Huomenna olis tarkotus lähteä Sächische Schweitzin kansallispuistoon lenkkeilemään ja jatkaa sieltä matkaa Tsekin tasavallan puolelle, jossa aikeenamme on yöpyä. Yönseutu vietetään mahdollisesti Prahassa tai sitten jossain talvirheilukeskuksessa kuten Nove Mesto tai Liberec. Matkan ajattelimme taittaa vuokra-autolla. Miulla on mielessä Mercedes Benz. Sellanen C-luokkainen MB maksaa 60-70e vuorokaudelta, joten kun kerrankin miulla on varaa ajaa uudella mesellä niin sen myös teen! Ehkäpä sitä vähän voisi myös testata, että miltä se vauhti tuntuu. Vaikka kyllähän mie tiedän jo vanhastaan miltä vauhti tuntuu (pahalta) ja sen tietävät myös ainakin Simo, Tuukka ja Ilkka. Mut se oli Yariksella eikä sellasta temppua voida suositella kenellekään.
Olen tutustunut paikallisiin oluisiin ja kokemukset ovat olleet neutraaleita tai positiivisia. Valikoimaa riittää ja loppureissun ajalle testitahdin on kiihdyttävä rajusti jotta saan kaikki maut kokeiltua. Tähän mennessä olen nauttinut seuraavat mallasjuomat: perus Becks lager, Krombacherin vehnäolut, joku alkuvoimalla itseään mainostava 6% ohratuote jonka nimi unohtui, Einbauer Schwartzbier -merkkinen tumma olut sekä kaksi erilaista radleria, eli sitruunalimun ja kaljan sekoituksia. Ykkössijaa pitää tällä hetkellä tuo vehnäolut mutta testitilanne ei ollu tasapuolinen muita kohtaan - join sen janoon heti lenkin jälkeen.
Parisuhdeasioista sen verran, että on mahtavaa viettää aikaa vaimon kanssa. Uskon hänenkin viihtyvän, kunhan saan vain pidettyä Taistelu-Jaska jutut suht aisoissa. Ne jäivät leiriltä pahasti päälle.
Lisää kertomuksia luvassa viikonloppuna.
maanantai 17. lokakuuta 2011
Räppärin karu arki
Ei se aina sellasta ole kuin MTV:n Cribsissä tai musavideoilla. Tämä on runomittaan puettu kertomus aidosta räppärin arjesta.
Mä nousen aamul ylös jälleen duunireissu alkaa
Heti kotipihal tarttuu koiranpaskaa jalkaan
En pyyhi, saa olla siinä autoreissun verran
Mietin että tänään meen duuniin viimesen kerran
Työstäessä kierretty ympäri Suomee
Jos jossain en oo käyny sinne pomo käskee huomen
Monet officet nähty ja mones hotlas punkattu
Eikä montaa iltaa ettei olis tullu (khm, höm, öö) ...humpattuu
Mutta anyway, nyt toimistossa skarppina
Puheluita, sähköpostei, johan on taas markkinat
Kokouksii runsaast, syntyy päätöksiä, graafeja
Mietiskellään projekteille viitekehysraameja
Pelkkii kiirellisii hommii ja osa on jo myöhässä
Saattaa olla etten tänään ehdi käyd syömässä
Dedis lähenee, 5,4,3,2,1,0 ja maili lähtee, chijaa!
Mä rahasta työstän ja maineesta työstän ja joskus
mä työstän iltaisin, chijaa!
Niil unil mennään mitä on ja muul ei väliä
Kävin miten kävi, viikot aina käsist häviää
Kohti kokoushuonet, nyt ei saa panikoida
Heitän presentaation mä homman tän kyl hoidan
Kahvitauol katon kelloo, käsis hurja tärinä
Tauko kesken jää kun tuntuu taskus tuttu värinä
Menen taas koppiin, pakko uutta oppii
Taas kilo paperia josta pitäs ottaa koppi mut
Viel pitää skarppaa, ei tulospalkkiot oo jaettu
Vaik nöyryydel ja ylitöillä pöytä onkin katettu
Sit perinteinen käy ja pari juttuu floppaa
Nyt täytyy vauhtii koventaa ja hima saa odottaa
Tunnit seuraa toistaan ja kylmä hiki valuu
Vaik realisti pitäs olla, pomo matskuu haluu
Nyt kaikki tai ei mitään pienii riskei pakko ottaa
Vaik sillon tällön räjähdän on pakko taas rauhottaa
Dokumentit kohta valmiin, viimeset puristukset
Ja huomispäivä tuo taas jälleen selkään taputuksen!
Mä rahasta työstän ja maineesta työstän ja joskus
mä työstän iltaisin, chijaa!
Näil unil mennään mitä on ja muul ei väliä
Kävi miten kävi viikot aina käsist häviää
Maanantai mieli maas, viikonloppu takana
Kyl se pistää miehen vähän fiilingeissä vakavaks
Syvään pitää hengittää ja taas se ralli alkaa
Mut ei ne laiskottelustakaan mulle maksa palkkaa
Voin draftei kommentoida, työtapoi kritisoida
ja kaiken haukkuu paskaks jos ei pian promotoida
Mut ei pitäs stressaa, ei oo tulos tai ulos
Vaik joskus menis perseelleen niin fudui tuskin tulos
Mietin sitä kaikkee, töitä paljon ja reeniajan löytäminen sen seast vaikeet
On aika spekuloida, miten massii saisin toisin
Sen tekisin jos vain voisin: voiton lotos mulle soisin
Mut kaikest huolimatta positiivisuus taas voittaa
Kunnes pikatoimeksannon iso bossi soittaa
Onks tää nyt siistii? Olisko hienompaa jos joku päivä vois vaan ottaa ihan iisist?
Mä rahasta työstän mä maineesta työstän ja joskus
mä työstän iltaisin, chijaa!
Näil unil mennään mitä on ja muul ei väliä
Kävi miten kävi aina viikot käsist häviää
Mä nousen aamul ylös jälleen duunireissu alkaa
Heti kotipihal tarttuu koiranpaskaa jalkaan
En pyyhi, saa olla siinä autoreissun verran
Mietin että tänään meen duuniin viimesen kerran
Työstäessä kierretty ympäri Suomee
Jos jossain en oo käyny sinne pomo käskee huomen
Monet officet nähty ja mones hotlas punkattu
Eikä montaa iltaa ettei olis tullu (khm, höm, öö) ...humpattuu
Mutta anyway, nyt toimistossa skarppina
Puheluita, sähköpostei, johan on taas markkinat
Kokouksii runsaast, syntyy päätöksiä, graafeja
Mietiskellään projekteille viitekehysraameja
Pelkkii kiirellisii hommii ja osa on jo myöhässä
Saattaa olla etten tänään ehdi käyd syömässä
Dedis lähenee, 5,4,3,2,1,0 ja maili lähtee, chijaa!
Mä rahasta työstän ja maineesta työstän ja joskus
mä työstän iltaisin, chijaa!
Niil unil mennään mitä on ja muul ei väliä
Kävin miten kävi, viikot aina käsist häviää
Kohti kokoushuonet, nyt ei saa panikoida
Heitän presentaation mä homman tän kyl hoidan
Kahvitauol katon kelloo, käsis hurja tärinä
Tauko kesken jää kun tuntuu taskus tuttu värinä
Menen taas koppiin, pakko uutta oppii
Taas kilo paperia josta pitäs ottaa koppi mut
Viel pitää skarppaa, ei tulospalkkiot oo jaettu
Vaik nöyryydel ja ylitöillä pöytä onkin katettu
Sit perinteinen käy ja pari juttuu floppaa
Nyt täytyy vauhtii koventaa ja hima saa odottaa
Tunnit seuraa toistaan ja kylmä hiki valuu
Vaik realisti pitäs olla, pomo matskuu haluu
Nyt kaikki tai ei mitään pienii riskei pakko ottaa
Vaik sillon tällön räjähdän on pakko taas rauhottaa
Dokumentit kohta valmiin, viimeset puristukset
Ja huomispäivä tuo taas jälleen selkään taputuksen!
Mä rahasta työstän ja maineesta työstän ja joskus
mä työstän iltaisin, chijaa!
Näil unil mennään mitä on ja muul ei väliä
Kävi miten kävi viikot aina käsist häviää
Maanantai mieli maas, viikonloppu takana
Kyl se pistää miehen vähän fiilingeissä vakavaks
Syvään pitää hengittää ja taas se ralli alkaa
Mut ei ne laiskottelustakaan mulle maksa palkkaa
Voin draftei kommentoida, työtapoi kritisoida
ja kaiken haukkuu paskaks jos ei pian promotoida
Mut ei pitäs stressaa, ei oo tulos tai ulos
Vaik joskus menis perseelleen niin fudui tuskin tulos
Mietin sitä kaikkee, töitä paljon ja reeniajan löytäminen sen seast vaikeet
On aika spekuloida, miten massii saisin toisin
Sen tekisin jos vain voisin: voiton lotos mulle soisin
Mut kaikest huolimatta positiivisuus taas voittaa
Kunnes pikatoimeksannon iso bossi soittaa
Onks tää nyt siistii? Olisko hienompaa jos joku päivä vois vaan ottaa ihan iisist?
Mä rahasta työstän mä maineesta työstän ja joskus
mä työstän iltaisin, chijaa!
Näil unil mennään mitä on ja muul ei väliä
Kävi miten kävi aina viikot käsist häviää
lauantai 1. lokakuuta 2011
Poistomyynnin viimeset jämäpalat
Hei vaan, olkaamme yhdessä onnellisia siitä, että olemme selvinneet tähän päivään saakka! Onnittelut siitä kaikille teille! Eiköhän jatketa samaan malliin ensi vuosi, seuraava ja vielä sitä seuraavakin? Tai vaikka 50 vuotta, eihän tuo nyt niin paljon ole. Kyl sen jaksaa! Ketä on mukana?
Tänään olis Yön Betoni. Klassikko jo syntyessään. Se on valon määrällä mitattuna ja kaikilla muillakin mittareilla synkin betoni mitä kansallisissa mestaruuskisoissamme on tarjota. Yössä B-finaalin taso on kuitenkin selvästi kovempi kuin muissa ässämkisoissa. Se johtuu seuraavasta tosiseikasta: A-finaaliin pääsee 60 ukkoa kun muilla SM-matkoilla pääsee 50. Eli yön betonissa on kymmenen paskaa vähemmän kuin muissa betoneissa. Eikös se tarkota sitä kun on vähemmän paskoja mukana niin taso on kovempi?
Tänään olis Yön Betoni. Klassikko jo syntyessään. Se on valon määrällä mitattuna ja kaikilla muillakin mittareilla synkin betoni mitä kansallisissa mestaruuskisoissamme on tarjota. Yössä B-finaalin taso on kuitenkin selvästi kovempi kuin muissa ässämkisoissa. Se johtuu seuraavasta tosiseikasta: A-finaaliin pääsee 60 ukkoa kun muilla SM-matkoilla pääsee 50. Eli yön betonissa on kymmenen paskaa vähemmän kuin muissa betoneissa. Eikös se tarkota sitä kun on vähemmän paskoja mukana niin taso on kovempi?
perjantai 26. elokuuta 2011
lauantai 20. elokuuta 2011
Naimaloma: huipennus ja yhteenveto
Toinen viikko käynnistettiin nousemalla tilataksiin aamulla klo 5:45. Se keräili parit muut turistit kyytiinsä ja syötti meidät sitten bussiin jonka nokka osoitti kohti Cano Blancon jokiasemaa. Matka sinne vei yli maan keskusvuoriston sekä läpi ananasvainioiden, kahvitilojen ja banaaniplantaasien. Kovan kritiikin kohteena olevaa öljypalmuakin näyttivät pienessä mittakaavassa kasvattavan. Tiesittekö muuten, että ananas kasvaa maassa, ei puussa tai pensaassa? Minä en aiemmin tiennyt.
Costa Ricassa ovat läsnä hedelmäalan suurimmat multinationaalit toimijat Chiquita, Del Monte ja Dole. Banaani on suurin juttu ja se onkin maalle eniten vientituloja tuova artikkeli, kahvi pitää kakkossijaa. Banaaniviljelmien liepeillä sijaitsevia aaltopeltimörskiä katsellessa huomasi hyvin sen, kuinka paljon vaurautta hedelmäbisnes paikallisesti tarjoaa! Tiemmä kuluvan vuosituhannen alkuun saakka on työ hedelmäviljelyksillä ollut ehdoiltaan melko kyseenalaista, mutta tilanteeseen on sittemin tullut parannusta. Sertifiointijärjestelmien käyttöönotto ja niiden mukanaan tuomat, riippumattomat ulkopuoliset tarkastusmenettelyt ovat pakottaneet korporaatiot kohentamaan työntekijöiden asemaa.
Maanantain ja tiistain varsinainen kohde oli Tortugueron kansallispuisto. Cano Blancossa bussi vaihtui jokiveneeseen jolla ajeltiin poketoistanen Karibian rantaan. Matkalla näkyi esimerkiksi vaaleanpunaisia lintuja (ei kuitenkaan flamingoja vaan jotain muita) ja yksi laiskiainen. Se on nimensä mukaisesti todella laiska elukka. Tästä saatiin vakuutus kun paluumatkalla seuraavana päivänä se näytti kyhjöttävän edelleen samassa puussa ja samassa oksanhangassa.
Tortuguerossa majoituimme viidakkoon rakennettuun lomakylään, joita alueella on useampiakin. Sademetsän äänet ovat majoissa selvästi kuultavissa ja waildlaiffi alkaa välittömästi ovelta. Apinoita pyöri lähipuissa ja ravut rapisteli menemään kuistin alla. Eka apinahavainto oli mölymallin kädellinen. Sekin on nimetty osuvasti. Ääni on todella kovaa ja rumaa. Niiden kommunikaatio kuulostaa siltä kuin ne tappaisi toisiaan!
Käveltiin opastettu kierros sademetsässä. Oppaat tuollapäin, siis viralliset sellaiset, on kaikki saaneet ekologisen koulutuksen ja osaavat asiansa. Boreaalisen havumetsävyöhykkeen ympäristöasiantuntija joutui toteamaan noviisiutensa mitä sademetsän asioihin tulee. Ekologiset vuorovaikutussuhteet ja elämän dynamiikka niin lajien sisällä kuin niiden välillä on kohtalaisen paljon erilaista verrattuna meikälaisiin metsiin. Erittäin mielenkiintoista oli esimerkiksi joutua hassutetuksi puuston iän määrittämisessä! Opas kysyi, että miten vanhaa luulette tämän metsän olevan ja miten ikä määritetään. Onneksi joku muu ehti ensin sanomaan ne vuosirenkaat. Eihän siellä mitään vuosirenkaita tule kun puu kasvaa läpi vuoden liki samanlaisissa oloissa ja vakiovauhdilla. Luonnontilaisen sademetsän puuston ikää ei siis voida kovinkaan helposti arvioida, ainakaan ilman laboratoriovehkeitä.
Maanantai-illan ykkösjuttu oli mennä tsiigamaan vihreiden merikilpikonnien munintatouhuja. Naaraskonnat tulee heinä-lokakuussa syntymärannalleen munimaan. Tämä tapahtuu öiseen aikaan. Tapahtuman seuraaminen on tarkoin säänneltyä: rannalle saa mennä vain virallisen oppaan kanssa ja siellä voi viettää maksimissaan kaksi tuntia, näkyi konnia tai ei. Kaikenlaiset kuvan tai videon tallennusvälineet sekä valaisimet on kiellettyjä. Viinalta tai röökiltä haisevana rantaan ei pääse ja vaatteet täytyy olla tummat. Nämä säännöt siksi, että konnat saattaa kääntyä takaisin mereen jos ne kokevat rannalla olevan liikaa häiriötä.
Me oltiin onnekkaita ja nähtiin yksi kilpikonna munimassa ja sen jälkeen peittämässä tuotoksiaan kauhomalla hiekkaa niiden päälle. Lisäksi nähtiin kun pari konnaa nousi merestä ja yhden nähtiin raahautuvan takaisin veteen. Tuona iltana oli ukkonen ja salamoiden välkkeessä oli mahtavaa nähdä kun 200kg massalla ja liki metrin mittaisella kilvellä varustetut otukset kömpii merestä rantaan! Näytelmä oli juhlava, primitiivinen, herkkä ja mielenkiintoinen. Sen päälle olikin mukavan luontevaa ottaa drinkit lomakylän baarissa. Valintani oli Capitan. Rommia tottakai pohjana ja jatko appelsiinimehusta sekä jostain muusta mehusta jota en muista. Vaimo vetäisi vodkapohjasen juoman, hän kun ei osaa arvostaa värillisten viinojen aromeja.
Tiistaiaamun herätys oli jyrkkä. Klo 4:45 oveen koputettiin ja huudettiin buenos dias. Tämä toistui useita kertova kunnes tajusin maailmasta mitään ja vastasin rankalla aksentilla takaisin. Aikaisen herätyksen syy oli aamuisessa jokiretkessä viidakkoon. Suurin osa eläimistä on aktiivisimmillaan aikaisin aamulla joten silloin on parhaat saumat niitä nähdä. Nähtiinkin esimerkiksi kaimaani, iso kasa vesilintuja, apinoita, iguaani, jokikilpikonna ja Jesus Christ Lizard. Viimeeksi mainittu toksisen vihreä lisko on saanut nimensä siitä että se pystyy juoksemaan lyhyitä matkoja veden pinnalla.
Takaisin San Joseen ajellessa ei voinut kuin taas kerran ihmetellä paikallisten bussikuskien tapoja. Jos oli kaks kaistaa samaan suuntaan niin koko ajan mentiin vasenta pitkin, oli oikealla kaistalla joku tai ei. Nopeammat saivat siis mennä oikealta ohi, niitä ei tosin montaa ollut. Ei siinä kuskilla paljon suru puserossa painanut, kun vuoristotiellä otettiin ulkokaarreohituksia ja vastaantulevat tööttäili protestoivaan sävyyn. Hullua touhua.
Keskiviikkona tehtiin viimeisen päivän kunniaksi häämatkan paras treeni. Ensin vajaa puoli tuntia ylämäkeä, sitten vartti alamäkeä ja sopivan paikan löydyttyä mäkivedot. Sitten taas vartti alamäkeä takaisin hotelliin. Reenissä tapahtui jotain melko erikoista. Vaimo näet rikkoi jonkun onnettoman talon räystästiilet päällään! Talo oli aivan kiinni kadun reunassa ja rakennettu suht jyrkkään rinteeseen. Kun juostiin katua ylös, katon takalaita oli siten katuun nähden huomattavan paljon etulaitaa matalammalla. Viimeisten tiilten kohdalla pamahti, onneksi ei tullut mitään kuhmua isompaa. Katolle kävi selvästi huonommin!
Päivän muu anti oli yritys mennä kultamuseoon katsomaan vanhaa kultaa ja tuliaisostosten tekeminen. Museo oli suljettu joten katsoimme esikolonialistisilta ajoilta peräisin olevat, alkuperäiskansojen tekemät kultaesineet lipputiskillä olevasta kirjasta.
Kotimatka ei tietenkään sujunut hyvin. Ei Meissi-matkoilla sellanen onni pääse potkimaan, että yhteydet rullais rasvattuna. Helvetillisten Ameriikan lentojen selättämisestä meidät palkittiin Tukholmassa siten, että passittivat Helsingin koneesta takaisin terminaalin. Koneessa oli joku vika joka esti lentämisen ja jota varten hälyttivät mekaanikon Helsigistä paikalle. Sen piti tulla minä hetkenä hyvänsä ja se hetki kun se tuli, oli noin 3h kuluttua siitä kun palattiin takas termiin. Puoli tuntia tästä eteenpäin mekaanikolta tuli terveiset että kone ei lennä tänään mihinkään. Alko harmittaa, sillä ei ollu mitään takeita että mihin koneeseen sitä mahduttaisiin ja mihin aikaan päästäisiin Suomeen. Vaimolla sytty onneks lamppu pään ylle ja saatiin kepuloitua itsemme Helsingin sijasta Tampereen koneeseen. Tää teki sitä kuuluisaa hyvää, siis todella hyvää!
Nyt kun muistelen omaa lentomatkustamista niin eihän se useinkaan ole menny silleen kuin yhtiön kanssa olen sopinut. 4h jumitus Oslon kentällä matkalla Portugaliin vuonna 2009, kadonneet matkalaukut viime talvena Portusta palattaessa ja nyt naimalomalla lennonjohdon määräys mennessä ja tekninen vika tullessa. Eihän ne osaa mitään!
Nyt on yhteenvedon aika. Otetaan ensin kuumat:
Costa Rica on maa, jota voin suositella kaikille luontoelämyksistä kiinnostuneille. Maan huikea biologinen ja geologinen monimuotoisuus on sykähdyttävää. Näihin puitteisiin on rakennettu iso kasa erinäisiä aktiviteetteja, joten tekemistä kyllä riittää. Ihmiset ovat mukavia ja se edesauttaa asioiden järjestymistä vaikka kieli ei olisikaan yhteinen. Palvelualttius on kiitettävää. Joukkoliikenne ja taksit ovat halpoja. Hedelmiä on tarjolla paljon ja joka paikassa ja ne ovat hyviä, kuten ovat trooppiset cocktailitkin.
Ja sitten koleat:
San Josen alueen liikenne on aivan perseestä. Lyhyisiinkin matkoihin tuhrautuu paljon aikaa vaikka kiihdytykset on aina maksimaalisia. Maan yleinen hintataso ei ole kovin edullinen, vain hieman Suomen hintoja alhaisempi. Paikoissa, joissa ei ole juuri turisteja, on kylläkin selvästi halvempaa. Paikallinen ruokakulttuuri on hieman yksipuolista. Joka aterialla on riisiä ja papuja. Hyviähän ne on mutta rajansa kaikella. Vessanpytyt ja viemäroinnit ei siedä paskapaperia ja tottumaton saakin usein nöyrästi noukkia käytetyt paperinsa sieltä kusen seasta ja laittaa ne wc:n roskakoriin.
Costa Ricassa ovat läsnä hedelmäalan suurimmat multinationaalit toimijat Chiquita, Del Monte ja Dole. Banaani on suurin juttu ja se onkin maalle eniten vientituloja tuova artikkeli, kahvi pitää kakkossijaa. Banaaniviljelmien liepeillä sijaitsevia aaltopeltimörskiä katsellessa huomasi hyvin sen, kuinka paljon vaurautta hedelmäbisnes paikallisesti tarjoaa! Tiemmä kuluvan vuosituhannen alkuun saakka on työ hedelmäviljelyksillä ollut ehdoiltaan melko kyseenalaista, mutta tilanteeseen on sittemin tullut parannusta. Sertifiointijärjestelmien käyttöönotto ja niiden mukanaan tuomat, riippumattomat ulkopuoliset tarkastusmenettelyt ovat pakottaneet korporaatiot kohentamaan työntekijöiden asemaa.
Maanantain ja tiistain varsinainen kohde oli Tortugueron kansallispuisto. Cano Blancossa bussi vaihtui jokiveneeseen jolla ajeltiin poketoistanen Karibian rantaan. Matkalla näkyi esimerkiksi vaaleanpunaisia lintuja (ei kuitenkaan flamingoja vaan jotain muita) ja yksi laiskiainen. Se on nimensä mukaisesti todella laiska elukka. Tästä saatiin vakuutus kun paluumatkalla seuraavana päivänä se näytti kyhjöttävän edelleen samassa puussa ja samassa oksanhangassa.
Tortuguerossa majoituimme viidakkoon rakennettuun lomakylään, joita alueella on useampiakin. Sademetsän äänet ovat majoissa selvästi kuultavissa ja waildlaiffi alkaa välittömästi ovelta. Apinoita pyöri lähipuissa ja ravut rapisteli menemään kuistin alla. Eka apinahavainto oli mölymallin kädellinen. Sekin on nimetty osuvasti. Ääni on todella kovaa ja rumaa. Niiden kommunikaatio kuulostaa siltä kuin ne tappaisi toisiaan!
Käveltiin opastettu kierros sademetsässä. Oppaat tuollapäin, siis viralliset sellaiset, on kaikki saaneet ekologisen koulutuksen ja osaavat asiansa. Boreaalisen havumetsävyöhykkeen ympäristöasiantuntija joutui toteamaan noviisiutensa mitä sademetsän asioihin tulee. Ekologiset vuorovaikutussuhteet ja elämän dynamiikka niin lajien sisällä kuin niiden välillä on kohtalaisen paljon erilaista verrattuna meikälaisiin metsiin. Erittäin mielenkiintoista oli esimerkiksi joutua hassutetuksi puuston iän määrittämisessä! Opas kysyi, että miten vanhaa luulette tämän metsän olevan ja miten ikä määritetään. Onneksi joku muu ehti ensin sanomaan ne vuosirenkaat. Eihän siellä mitään vuosirenkaita tule kun puu kasvaa läpi vuoden liki samanlaisissa oloissa ja vakiovauhdilla. Luonnontilaisen sademetsän puuston ikää ei siis voida kovinkaan helposti arvioida, ainakaan ilman laboratoriovehkeitä.
Maanantai-illan ykkösjuttu oli mennä tsiigamaan vihreiden merikilpikonnien munintatouhuja. Naaraskonnat tulee heinä-lokakuussa syntymärannalleen munimaan. Tämä tapahtuu öiseen aikaan. Tapahtuman seuraaminen on tarkoin säänneltyä: rannalle saa mennä vain virallisen oppaan kanssa ja siellä voi viettää maksimissaan kaksi tuntia, näkyi konnia tai ei. Kaikenlaiset kuvan tai videon tallennusvälineet sekä valaisimet on kiellettyjä. Viinalta tai röökiltä haisevana rantaan ei pääse ja vaatteet täytyy olla tummat. Nämä säännöt siksi, että konnat saattaa kääntyä takaisin mereen jos ne kokevat rannalla olevan liikaa häiriötä.
Me oltiin onnekkaita ja nähtiin yksi kilpikonna munimassa ja sen jälkeen peittämässä tuotoksiaan kauhomalla hiekkaa niiden päälle. Lisäksi nähtiin kun pari konnaa nousi merestä ja yhden nähtiin raahautuvan takaisin veteen. Tuona iltana oli ukkonen ja salamoiden välkkeessä oli mahtavaa nähdä kun 200kg massalla ja liki metrin mittaisella kilvellä varustetut otukset kömpii merestä rantaan! Näytelmä oli juhlava, primitiivinen, herkkä ja mielenkiintoinen. Sen päälle olikin mukavan luontevaa ottaa drinkit lomakylän baarissa. Valintani oli Capitan. Rommia tottakai pohjana ja jatko appelsiinimehusta sekä jostain muusta mehusta jota en muista. Vaimo vetäisi vodkapohjasen juoman, hän kun ei osaa arvostaa värillisten viinojen aromeja.
Tiistaiaamun herätys oli jyrkkä. Klo 4:45 oveen koputettiin ja huudettiin buenos dias. Tämä toistui useita kertova kunnes tajusin maailmasta mitään ja vastasin rankalla aksentilla takaisin. Aikaisen herätyksen syy oli aamuisessa jokiretkessä viidakkoon. Suurin osa eläimistä on aktiivisimmillaan aikaisin aamulla joten silloin on parhaat saumat niitä nähdä. Nähtiinkin esimerkiksi kaimaani, iso kasa vesilintuja, apinoita, iguaani, jokikilpikonna ja Jesus Christ Lizard. Viimeeksi mainittu toksisen vihreä lisko on saanut nimensä siitä että se pystyy juoksemaan lyhyitä matkoja veden pinnalla.
Takaisin San Joseen ajellessa ei voinut kuin taas kerran ihmetellä paikallisten bussikuskien tapoja. Jos oli kaks kaistaa samaan suuntaan niin koko ajan mentiin vasenta pitkin, oli oikealla kaistalla joku tai ei. Nopeammat saivat siis mennä oikealta ohi, niitä ei tosin montaa ollut. Ei siinä kuskilla paljon suru puserossa painanut, kun vuoristotiellä otettiin ulkokaarreohituksia ja vastaantulevat tööttäili protestoivaan sävyyn. Hullua touhua.
Keskiviikkona tehtiin viimeisen päivän kunniaksi häämatkan paras treeni. Ensin vajaa puoli tuntia ylämäkeä, sitten vartti alamäkeä ja sopivan paikan löydyttyä mäkivedot. Sitten taas vartti alamäkeä takaisin hotelliin. Reenissä tapahtui jotain melko erikoista. Vaimo näet rikkoi jonkun onnettoman talon räystästiilet päällään! Talo oli aivan kiinni kadun reunassa ja rakennettu suht jyrkkään rinteeseen. Kun juostiin katua ylös, katon takalaita oli siten katuun nähden huomattavan paljon etulaitaa matalammalla. Viimeisten tiilten kohdalla pamahti, onneksi ei tullut mitään kuhmua isompaa. Katolle kävi selvästi huonommin!
Päivän muu anti oli yritys mennä kultamuseoon katsomaan vanhaa kultaa ja tuliaisostosten tekeminen. Museo oli suljettu joten katsoimme esikolonialistisilta ajoilta peräisin olevat, alkuperäiskansojen tekemät kultaesineet lipputiskillä olevasta kirjasta.
Kotimatka ei tietenkään sujunut hyvin. Ei Meissi-matkoilla sellanen onni pääse potkimaan, että yhteydet rullais rasvattuna. Helvetillisten Ameriikan lentojen selättämisestä meidät palkittiin Tukholmassa siten, että passittivat Helsingin koneesta takaisin terminaalin. Koneessa oli joku vika joka esti lentämisen ja jota varten hälyttivät mekaanikon Helsigistä paikalle. Sen piti tulla minä hetkenä hyvänsä ja se hetki kun se tuli, oli noin 3h kuluttua siitä kun palattiin takas termiin. Puoli tuntia tästä eteenpäin mekaanikolta tuli terveiset että kone ei lennä tänään mihinkään. Alko harmittaa, sillä ei ollu mitään takeita että mihin koneeseen sitä mahduttaisiin ja mihin aikaan päästäisiin Suomeen. Vaimolla sytty onneks lamppu pään ylle ja saatiin kepuloitua itsemme Helsingin sijasta Tampereen koneeseen. Tää teki sitä kuuluisaa hyvää, siis todella hyvää!
Nyt kun muistelen omaa lentomatkustamista niin eihän se useinkaan ole menny silleen kuin yhtiön kanssa olen sopinut. 4h jumitus Oslon kentällä matkalla Portugaliin vuonna 2009, kadonneet matkalaukut viime talvena Portusta palattaessa ja nyt naimalomalla lennonjohdon määräys mennessä ja tekninen vika tullessa. Eihän ne osaa mitään!
Nyt on yhteenvedon aika. Otetaan ensin kuumat:
Costa Rica on maa, jota voin suositella kaikille luontoelämyksistä kiinnostuneille. Maan huikea biologinen ja geologinen monimuotoisuus on sykähdyttävää. Näihin puitteisiin on rakennettu iso kasa erinäisiä aktiviteetteja, joten tekemistä kyllä riittää. Ihmiset ovat mukavia ja se edesauttaa asioiden järjestymistä vaikka kieli ei olisikaan yhteinen. Palvelualttius on kiitettävää. Joukkoliikenne ja taksit ovat halpoja. Hedelmiä on tarjolla paljon ja joka paikassa ja ne ovat hyviä, kuten ovat trooppiset cocktailitkin.
Ja sitten koleat:
San Josen alueen liikenne on aivan perseestä. Lyhyisiinkin matkoihin tuhrautuu paljon aikaa vaikka kiihdytykset on aina maksimaalisia. Maan yleinen hintataso ei ole kovin edullinen, vain hieman Suomen hintoja alhaisempi. Paikoissa, joissa ei ole juuri turisteja, on kylläkin selvästi halvempaa. Paikallinen ruokakulttuuri on hieman yksipuolista. Joka aterialla on riisiä ja papuja. Hyviähän ne on mutta rajansa kaikella. Vessanpytyt ja viemäroinnit ei siedä paskapaperia ja tottumaton saakin usein nöyrästi noukkia käytetyt paperinsa sieltä kusen seasta ja laittaa ne wc:n roskakoriin.
torstai 18. elokuuta 2011
Naimaloma: seuraavat pari paivaa
Lauantai vietettiin kiertelemalla apostolilla perusleirimme Escazun maisemissa. Taalla oli markkinat, jotka kaytiin katsastamassa. Muuten lauantai oli meille valipaiva ilman mitaan suurempia ihmeita. Syotiin ja hengiteltiin.
Sunnuntain ohjelmaa harkittiin tarkoin ja pitkaan. Nyt kun ollaan taalla suhteellisen lahella Tyynta Valtamerta niin houkutteli suuresti lahtea uiskentelemaan koboltin sinisiin vesiin valkoisilta hiekoilta kasin. Toisaalta tuntui silta, etta tassa on rallateltu ymapari maakuntia sen verran kiihkeaan tahtiin ettei mihinkaan kauas jaksaisi lahtea.
Eipas sitten lahdettykaan kauas, vaan mentiin sen sijaan lahelle. Matkaopaskirjasta loytyi perhosfarmi n. 20km paasta. Otin meille jostain ihmeen paahanpistosta pimean kansantaksin, vaikka virallisiakin oli nakopiirissa. Ekat kilsat meni arvioidessa kuskia. Totesin sen luotettavan oloiseksi ja painoin paan rennosti niskatukea vasten kaden taputtaessa musiikin rytmiin reittani vasten. Kuski lauloi.
Perhospuutarha oli mainio paikka. Saatiin paljon tietoa tuosta hyonteisten alajaksosta, jonka edustajat kehittyvat neljan muodon kautta tayteen kukoistukseensa kuollakseen sitten melkein heti pois. Paivan huipentuma ehka oli, kun pari isoa sinista morpho-perhosta loytyi paneskelemasta meitsin selasta. Ei haluttu hairita niita ja kavelin varovasti takaisin tarhaan jossa ne asetettiin jollekin lehdelle jatkamaan touhua. Kuulemma ne systeemit kestaa 4-10h. Siina on likasille haastetta. Vaimo oli perhostarhavierailuun tyytyvainen, tama lupaili hyvaa myos minulle.
Sunnuntai-iltapaiva meni paaosin Pyhan Juuson suurimmassa kauppahallissa, Mercado Centrossa. Hajut oli paikoitellen samat kuin Viipurilaisessa versiossa. Hallissa tuli vierailtua sodassa, paikallisen tyylisessa lounasruokalassa, joista saa perusannoksia halvalla. Hyvaakin oli. Keta kiinnostaa.
Taman kuivakan matkakertomuksen viimeinen osa julkaistaan Hallilasta kasin. Nyt masentaa ja nukuttaa. Lahto kotimaahan koittaa 7h 10min paasta. On siis mentava pesemaan hampaat ja pissaaaman ettei tarvitse sitten keskella yota herata. Rauhaa, veljet.
Sunnuntain ohjelmaa harkittiin tarkoin ja pitkaan. Nyt kun ollaan taalla suhteellisen lahella Tyynta Valtamerta niin houkutteli suuresti lahtea uiskentelemaan koboltin sinisiin vesiin valkoisilta hiekoilta kasin. Toisaalta tuntui silta, etta tassa on rallateltu ymapari maakuntia sen verran kiihkeaan tahtiin ettei mihinkaan kauas jaksaisi lahtea.
Eipas sitten lahdettykaan kauas, vaan mentiin sen sijaan lahelle. Matkaopaskirjasta loytyi perhosfarmi n. 20km paasta. Otin meille jostain ihmeen paahanpistosta pimean kansantaksin, vaikka virallisiakin oli nakopiirissa. Ekat kilsat meni arvioidessa kuskia. Totesin sen luotettavan oloiseksi ja painoin paan rennosti niskatukea vasten kaden taputtaessa musiikin rytmiin reittani vasten. Kuski lauloi.
Perhospuutarha oli mainio paikka. Saatiin paljon tietoa tuosta hyonteisten alajaksosta, jonka edustajat kehittyvat neljan muodon kautta tayteen kukoistukseensa kuollakseen sitten melkein heti pois. Paivan huipentuma ehka oli, kun pari isoa sinista morpho-perhosta loytyi paneskelemasta meitsin selasta. Ei haluttu hairita niita ja kavelin varovasti takaisin tarhaan jossa ne asetettiin jollekin lehdelle jatkamaan touhua. Kuulemma ne systeemit kestaa 4-10h. Siina on likasille haastetta. Vaimo oli perhostarhavierailuun tyytyvainen, tama lupaili hyvaa myos minulle.
Sunnuntai-iltapaiva meni paaosin Pyhan Juuson suurimmassa kauppahallissa, Mercado Centrossa. Hajut oli paikoitellen samat kuin Viipurilaisessa versiossa. Hallissa tuli vierailtua sodassa, paikallisen tyylisessa lounasruokalassa, joista saa perusannoksia halvalla. Hyvaakin oli. Keta kiinnostaa.
Taman kuivakan matkakertomuksen viimeinen osa julkaistaan Hallilasta kasin. Nyt masentaa ja nukuttaa. Lahto kotimaahan koittaa 7h 10min paasta. On siis mentava pesemaan hampaat ja pissaaaman ettei tarvitse sitten keskella yota herata. Rauhaa, veljet.
maanantai 15. elokuuta 2011
Naimaloma: maa ja sen tavat
Jalkapallo on tietysti kiistaton ykkonen, mutta muutakin urheilua taalla harrastetaan. Yllattavan paljon ollaan nahty juoksijoita ja tosikamoissa polkevia pyorailijoita ottaen huomioon, etta kumpaankaan toimintaan taalla ei ole minkaanlaisia fasiliteetteja. Pyorateista on turha uneksia kun aina ei ole edes jalkakaytavia. Aiemmin tulikin jo mainittua katujen ja teiden paskasta tilasta syvine onkaloineen ja paikallisesta liikennekulttuurista, el trafico loco. Varmasti hyviakin lenkkipatkia loytyy, mutta me emme olleet onnekkaita maastojen suhteen. Taalla Escazussa ei ole mitaan muuta kuin jyrkkaa rinnetta ja niilla kulkevia kapeita katuja. Jonkinlainen reeni on silti tullu heitettya joka paiva tata paivaa lukuunottamatta, mutta laadusta ei voida paljon puhua.
Paikalliset naiset harrastavat reiluja muotoja ja niita ei peitella, painvastoin. Ryntahat nostetaan framille ja farkut on useimmilla kokoa liian pienet. Piukka pukeutumiskoodi koskee myos XL-koon emantia, pienta plaskia ei tosiaankaan piilotella. Jukka Poika tykkais. Lienee turha menna syvemmalle paikallisen hamekansan piirteisiin, ootte kuitenkin katsonu ne 8th Street Latinasit niin tiedatte kylla! Mutta entas jabat sitte. Vaimo tuossa puntaroi, etta onko latinomiehilla jatkuvasti niin likanen ja rasvanen tukka, etta se naytta maralta? Vai onko taalla edelleen muodissa se Suomessa ysarin puolivalissa koettu poikain wetlook-muoti? Tieda hanta.
Tico-kansa saa minulta korkeat pisteet. Kaikki ovat ystavallisia (pl. osa bussikuskeista) ja ottavat meikagringot avosylin vastaan. Kyynikko voisi ajatella, etta mikahan se on maan suurin tulonlahde, olisko se turismi, olisiko talla vaikutusta asiaan, onkohan se vaan niin etta asiakas on aina oikeassa... No voi osaltaan olla sitakin, mutta kylla suurimmalta osin ystavallisyys tuntuu ihan aidolta. Me heratetaan kiinnostusta ihan ulkomuotommekin vuoksi - yhtaan vaaleatukkaista tai sinisilmaista syntyperaista ticoa ei ole vastaan tullut. Mukavaa olisi jutella enemmankin paikallisten kanssa mutta kun ainut mahdollinen kieli on useimmiten hispania niin vahiin jaa stoorit. Lahinna turismin kanssa tyoskentelevilta taipuu englanti, muuten se on solamente espanol.
Tama maa heraa aikaisin. Me ollaan oltu hereilla melkein joka aamu viimeistaan seiskan tai puolen kasin aikaan, kun sadekaudella taytyy ottaa ilo irti aamupaivan ja varhaisen iltapaivan poudasta. Siihen aikaan on jo turuilla ja toreilla taysi hoyry paalla. Sita jatkuu pitkalle iltaan. Jengi tekee pitkia paivia ja siestaa ei pideta. Tanne asti EU:n rahat ei vissiin riita. Nama etelamaalaiset joutuu paiskimaan hommia.
Paikallinen kulttuuri on ottanut rajusti vaikutteita Pohjois-Amerikasta. Pikaruokapaikoista loytyy kaikki mita jenkeistakin: McDonalds, KFC, Wendy's, Taco Bell, Subway, Pizza Hut jne. Vaatekauppojen nimiin yhdistyy usein viittaus Yhdysvaltoihin. Piraattituotteissa on laaja valikoima amerikkalaisia merkkeja. Niken Shoxit on taalla ilmeisen kuuma juttu talla hetkella. Mutta kylla tanne on saatu suomalaistakin tavaramerkkia perille. Nokia nyt on itsestaanselvyys, mutta sen lisaks oon bongannu Finlandia-vodkaa ja hieman yllattaen monesta paikasta Polarin sykemittareita valtuutettuine huoltoliikkeineen.
Lienee aika siirtya huoneeseen 302 ja kingsizen puolelle. Huomisaamuna on 5:45 lahto tiettomien taipaleiden paahan, Tortugueron kansallispuistoon Karibian rantaan. On todella tervetullutta paasta paikkaan, jossa ei ole yhtakaan autoa! Matka sinne taitetaan puoliksi jokiveneella. Paatahtain talla parin paivan reissulla on nahda viidakon Yka. Kirjoittelen taas jos sielta takaisin selvitaan.
Paikalliset naiset harrastavat reiluja muotoja ja niita ei peitella, painvastoin. Ryntahat nostetaan framille ja farkut on useimmilla kokoa liian pienet. Piukka pukeutumiskoodi koskee myos XL-koon emantia, pienta plaskia ei tosiaankaan piilotella. Jukka Poika tykkais. Lienee turha menna syvemmalle paikallisen hamekansan piirteisiin, ootte kuitenkin katsonu ne 8th Street Latinasit niin tiedatte kylla! Mutta entas jabat sitte. Vaimo tuossa puntaroi, etta onko latinomiehilla jatkuvasti niin likanen ja rasvanen tukka, etta se naytta maralta? Vai onko taalla edelleen muodissa se Suomessa ysarin puolivalissa koettu poikain wetlook-muoti? Tieda hanta.
Tico-kansa saa minulta korkeat pisteet. Kaikki ovat ystavallisia (pl. osa bussikuskeista) ja ottavat meikagringot avosylin vastaan. Kyynikko voisi ajatella, etta mikahan se on maan suurin tulonlahde, olisko se turismi, olisiko talla vaikutusta asiaan, onkohan se vaan niin etta asiakas on aina oikeassa... No voi osaltaan olla sitakin, mutta kylla suurimmalta osin ystavallisyys tuntuu ihan aidolta. Me heratetaan kiinnostusta ihan ulkomuotommekin vuoksi - yhtaan vaaleatukkaista tai sinisilmaista syntyperaista ticoa ei ole vastaan tullut. Mukavaa olisi jutella enemmankin paikallisten kanssa mutta kun ainut mahdollinen kieli on useimmiten hispania niin vahiin jaa stoorit. Lahinna turismin kanssa tyoskentelevilta taipuu englanti, muuten se on solamente espanol.
Tama maa heraa aikaisin. Me ollaan oltu hereilla melkein joka aamu viimeistaan seiskan tai puolen kasin aikaan, kun sadekaudella taytyy ottaa ilo irti aamupaivan ja varhaisen iltapaivan poudasta. Siihen aikaan on jo turuilla ja toreilla taysi hoyry paalla. Sita jatkuu pitkalle iltaan. Jengi tekee pitkia paivia ja siestaa ei pideta. Tanne asti EU:n rahat ei vissiin riita. Nama etelamaalaiset joutuu paiskimaan hommia.
Paikallinen kulttuuri on ottanut rajusti vaikutteita Pohjois-Amerikasta. Pikaruokapaikoista loytyy kaikki mita jenkeistakin: McDonalds, KFC, Wendy's, Taco Bell, Subway, Pizza Hut jne. Vaatekauppojen nimiin yhdistyy usein viittaus Yhdysvaltoihin. Piraattituotteissa on laaja valikoima amerikkalaisia merkkeja. Niken Shoxit on taalla ilmeisen kuuma juttu talla hetkella. Mutta kylla tanne on saatu suomalaistakin tavaramerkkia perille. Nokia nyt on itsestaanselvyys, mutta sen lisaks oon bongannu Finlandia-vodkaa ja hieman yllattaen monesta paikasta Polarin sykemittareita valtuutettuine huoltoliikkeineen.
Lienee aika siirtya huoneeseen 302 ja kingsizen puolelle. Huomisaamuna on 5:45 lahto tiettomien taipaleiden paahan, Tortugueron kansallispuistoon Karibian rantaan. On todella tervetullutta paasta paikkaan, jossa ei ole yhtakaan autoa! Matka sinne taitetaan puoliksi jokiveneella. Paatahtain talla parin paivan reissulla on nahda viidakon Yka. Kirjoittelen taas jos sielta takaisin selvitaan.
lauantai 13. elokuuta 2011
Naimaloma: keskuslaakso, pilvimetsat ja tulivuoret
Keskiviikkona
oli tarkoitus tutustua paakaupunkiin San Josehen ja nain myos teimme. Pyha Juuso on esikaupunkeineen suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin kotoinen paakaupunkiseutumme, eli asukkaita on reilusti toista miljoonaa. Kaupungilla liikkuessa tuntuu kuitenkin silta, etta ihmisia olisi reilusti enemman. Tungos ja meteli on kova. Pohjoismaiselle ihmiselle etenkin tuo elaman meluisuus on erikoista kuunneltavaa. Torvet soi ja myyntimiehet huutaa.
Kokonaisuutena Pyha Juuso on karmea paikka. Kadut on paskassa kunnossa, liikennetta aivan liikaa ja kuskit on agressiivisia, suojateita ei ole, jalkakaytavilla on ammottavia aukkoja suoraan viemareihin, haisee pahalta, on ryysista ja epailyttavan nakosia kujia jne jne. Silmiinpistavaa on kaikenlaisten pienyritysten huikea maara. Suurin osa naista on kenkakauppoja, apteekkeja tai muutaman neliometrin ravintoloita. Kauppiaat levittelevat kadunvarsiin mattojaan. Suurin osa heista myy joko hedelmia tai arpalipukkeita. Jopa busseissa myydaan tavaraa. Ensin tapahtuu kovaaaninen myyntipuhe bussin keulasta ja sitten kauppias siirtyy kaytavalle tekemaan bisnesta.
Torstaina
piti paasta pois kaupungista. Luonnon takiahan tanne maahan ollaan raahauduttu. Paatettiin ottaa bussi Karibian meren suuntaan ja jaada matkan varrella pois Braulio Carrillon kansallispuiston opastuskeskuksen kohdalla. Mitaan tarkkoja karttoja ei tietenkaan matkassa ollut ja melko lailla tuuripelilla onnistuttiin jaamaan oikeassa kohdassa pois.
Valkoiset jalat astuivat ensi kertaa viidakkoon. Meteli sademetsassa oli melkein yhta kova kuin kaupungissakin. Omituista vain oli, etta juuri mitaan elukoita ei nakyny maasta kasin. Suurin osa sademetsan elaimista elaa puiden latvuskerroksessa, jonne ei tihean kasvuston vuoksi ollut useinkaan nakoyhteytta. Erikoisia kasveja oli kylla sitakin enemman nakyvilla. Lajiston runsaus on huikeaa! Elainhavainnoiksi kirjattiin pari isoa hamahakkia, agouti (ylisuuren oravan ja janiksen valimuoto), paljon perhosia ja muita hyonteisia, iso turkoosi kovaa surinaa pitava lentokuoriainen ja kolibri. Lisaksi nakyi lehdenleikkaajamuurahaisia ja muutamia ruskeanharmaita pikkulintuja. Homenokkainen tukaani antoi viela odottaa itseaan.
Takaisin pain otettiin bussi lennosta valtatien sivusta. Saatiin seisomapaikat. Nain ollen asiaan toki kuului, etta tiella oli heti kohta joku haslinki ja liikenne seisoi tunnin paikallaan. Muutenkin matka oli kokemus: kuski kaahasi raivolla, koko ajan ohituskaistalla mutkaisella vuoristotiella eika halytysajossa ollut ambulanssikaan saanu mitaan armoa. Lanssi ajoi vierella hetken, kunnes bussikuski sulki ajolinjan. Lanssi siirtyi taakse ja veti oikeelta ohi. Bussikuski koitti vielakin pysya edella mutta havis kisan. Mita nailla oikein liikkuu paassa?
Illalla kaytiin syomassa hotellin ravintolassa, joka kuuluu kuulemma Costa Rican parhaisiin. Eihan me muuten, mutta kun huoneeseen asti toivat ale-kupongin niin pitihan se menna hyodyntamaan. Ruoka oli kylla hyvaa eika hintakaan loppujen lopuksi aiheuttanu pahaa ummetusta.
Perjantaina
oli vuorossa Volcan Irazu. Taas linjuriauto alle ja matkaan. Kysessa oli suora linja tulivuorelle, mutta paikalliseen tapaan kuski poimi matkan varrelta kyytiin kaikki jotka tien sivusta vinkkailivat. Pois kyydista voi myos jaada missa vaan. Kateva ja joustava systeemi, mutta pitkamatkalaiselle tama tarkoittaa tuskastuttavan hidasta matkantekoa.
Tulivuorella oli kolme kraateria, joista suurin on leveydeltaan noin kilsan ja syvyydeltaan 300m. Sen pohjalla on turkoosivetinen happolampi. Huipun korkeus on jotain 3400m. Meikalla oli tarkotus vetasta lenkki kraaterissa, mutta jo ylamakia kavellessa tajusin ettei siita mitaan tulisi. Otin kuitenkin kokeeksi pari sataa metria juoksua. Siinakin matkassa joutu pitamaan kolme taukoa. Ilma ei vaan riita mihinkaan! Henkea ahdisti, paata sarki ja jalat oli voimattoman hervottomat. UV-indeksi vuorella oli varmaan toista tuhatta, silla silmia poltti ja vedet senkun valui. Ei ole meika-mattia tehty korkeisiin olosuhteisiin. Vaimolla ei ollut mitaan hataa, ei kuulemma tuntunu korkeus missaan. Mut sehan onkin astmaatikkona tottunu siihen ettei saa happea.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Naimaloma: Hallilasta San Joseen
Jatin auton kotiin. Teki mieli menna julkisella. Aikaeroa kun on sellanen 9h selviteltavana ensi viikon perjantaina niin oman auton kaytto vois olla kohtuullinen riski. Valittiin bussi kulkupeliksi lentokentalle. Bussissa on se etu, etta se on ainut liikennevaline taksin ohella, joka vie suoraan terminaalin ovelle. Bussi on myos kokonaiskustannuksiltaan edullinen vaihtoehto talle matkaosuudelle ja matka-ajalle. Ei pysakointimaksuja ja lipun hinta jarkevalla tasolla verrattuna Valtion Riistoon.
Alkuun kevyt verkkailu Helsingista Amsterdamiin, jossa pidettiin vajaan kolmen tunnin kusitauko. Tulppaanit ja puukengat seka haisevat juustot tervehtivat lentokentalla matkaajaa. "Pajaa" ei myyty, ainakaan kentan kansainvalisella osastolla. Reissun ensimmainen todella iloinen yllatys koettiin Amsterin kentalla: saatiin syoda mahat tayteen yhteens alle 12 eskuudolla ja ruoka oli vielapa hyvaa. Vaimo vaikutti tassa vaiheessa erittain tyytyvaiselta. Tama havainto lupaili hyvaa reissua minullekin.
Seuraavana oli vuorossa elamani toistaiseksi pisin lento, Amsterdam - Newark. Siivun pituus oli matkassa jotain 4000 mailia ja ajassa siihen meni noin 9h. Tuohon sisaltyy reilu puoltuntinen pummia. Kapteeni joutu tallimaarayksen vuoksi tekemaan parit silmukat. Ei tehny hyvaa, silla meilla oli muutenki (liian) tiukka vaihtoaikataulu Newarkissa, vain 1h 25min ja terminaalia vaihtaen.
Kun pyorat otti maahan, oli 50min jaljella seuraavaan nousuun. Valissa matkatavaroiden nouto, tulli, terminaalin vaihto, matkatavaroiden check-in, turvatarkastukset ja lahtoportille siirtyminen. Etuilu oli todella torkeeta ja rumaa. Yllattavan hyvin ja yllattavan vahilla vastavaitteilla ihmiset kuitenkin antoivat tilaa.
Tilanne naytti alusta alkaen toivottomalta mut yritettiin silti taysilla, vaikka heti alkuun sanoivat etta teilla ei ole mitaan mahiksia. Jossain vaiheessa meille sitten alettiin huutamaan etta go go go go, the aircraft is waiting for you, ja matkatavarat riipaistiin kasista koneeseen vietavaksi. Sama juttu muutamilla muilla CR:n suuntaavilla turisteilla. Toivo heras ja kaikki naytti sittenkin onnistuvan. Lahtoportille mennessa nahtiin, etta lentskarissa on viela putki kiinni, yess, tekee hyvaa!
"The gate is closed, Im sorry." No mitas perkeletta, miks taa kone sitten odottaa meita jos me ei sinne kuitenkaan paasta? Homma meni nain: ne pirut olivat myyneet paikkamme standby-lippuja karkkyville, edellisista yhteyksista myohastyneille travellereille. Kun henkilokunta sai tiedon etta me ollaankin tulossa ja etta myohastymisemme johtuu saman yhtion lennon myohastymisesta, henkilokunta oli yrittanyt pyytaa naita paikkamme saaneita poistumaan koneesta. Mut mietippa itse, poistuisitko sina mielellasi koneesta johon olet juuri saanut paikan onnenkantamoisella? Siina hetkessa olin kylla sita mielta etta pitas poistua.
Paakohdiltaan seuraavanlainen keskustelu kaytiin palvelutiskilla edella kuvatun suuren pettymyksen ja sita seuranneen puolen tunnin jonotuksen jalkeen:
-Next from the line, please!
-Hi, this is the situation: our flight, operated by your company, was delayed and thats why we missed our connecting flight, also operated by your company. We need a rebooking and I want you to....
-Where are coming from and where are you going to? Let me see your boarding cards.
-From Amsterdam and to San Jose, Costa Rica. I think that its your responsibility to arrange...
-I can rebook you on tomorrows first flight to San Jose, 7:25 AM.
-Ok, good, but I think that because this problem is not my fault, its your companys fault, the airline should compensate us accommodation costs. We are not going to stay whole night here at the airport.
-Airline is not going to compansate you anything.
-Is that really your policy?
-Yes it is.
-In my opinion, you are responsible to carrying us to our destination in time. I insist a hotelroom and...
-Airline is not responsible for traffic control orders. Your flight delayed because traffic control gave an order to wait before landing.
-And who is responsible for those orders given by traffic control?
-Federal government.
Oli siis 12h aikaa vietettavaksi New Jerseyssa. Takana oli jo niin saakelisti valvottuja tunteja etta haluttiin menna vaan nukkumaan. Yhdet saksalaiset kohtalotoverit lahti Manhattanille kiertoajelulle ja olivat kuulemma viettaneet sitten yon lentokentalla. Kovaa porukkaa.
Soittelin pariin lahiseudun hotelliin ja varasin ekasta joka vastas. Vastaus tuli intialaisella tai pakistanilaisella korostuksella. Hinta miellytti, vain 60$/2hh/yo. Hintaan sisalty viela kuljetuksetkin. No sinne lahettiin isolla autolla ja alko nayttaa aika haijylta seudut. Paikan nimi oli Irvington, New Jersey. Rankkaa dataa tasta mestasta loytyy taalta: http://en.wikipedia.org/wiki/Irvington,_New_Jersey
Kavin illalla kauppareissulla noin 150m paassa hotellista. Pelotti oikeasti. Talla reisulla olin ainut rotuni edustaja. Minua tuijotettiin tiiviisti. Pari jatkaa katto vihamielisen nakosena, tytot huuteli jotain ja nauroivat valkoselle pojalle, josta varmasti naki etta nyt ei olla mukavuusalueella! Nuorisoa notkui laumoissa toimetonna kadun varsilla ja koulun pihassa. Menin ekaan kauppaan jonka nain. Ostin hammastahnaa ja juomaa, myyjasta sai hetkeksi turvaa. Huokaisin ja kavelin ulos kaupasta. Olin tormata kadunkulmassa itsekseen rappaavaan aijaan. Sain vaistettya ja jaban riimittely ei katkennu. Sitten oli pakko vaihtaa kadun puolta kun oli niin karun nakosia jatkia tulossa vastaan. No, toisella puolella tuli joku pariskunta vastaan ja muija alko tosi rankalla jamaika-aksentilla pummimaan rahaa. Pyys viitta senttia, annoin neljannesdollarin ja poistuin heti paikalta. Hotellin kohdalla ohitseni lipui tuskallisen hitaasti taysin tummennetuilla laseilla varustettu rauta, josta kuului gangstaa saakelin kovalla volyymilla. Arvatkaa oliko helpottunu olo paasta hotelliin sisaan. Huh, tonne en mee enaa koskaan! Vaimon jatin onneksi huoneeseen ja oven turvaraudat kiinni.
Loppumatka meni nappiin ja nyt ollaan Costa Ricassa kaupungissa Escazu. Hotelli on todella hieno. Viis tahtee jukolauta, ja milla hinnalla: noin 300e/hlo/10 yota! Mutta kavikohan tassa nyt ahneelle paskasesti? Piti saada hienoin mahdollinen hotelli ja halvalla. Se onnistui kylla. Nyt vain ongelmana on, etta taalla hotellilla on nimittain kaikki niin saakelin kallista etta eihan meilla perse kesta. Esim. 30min hieronta maksaa 60 dollaria. Aamupala maksaa 12-15e jollei sitten tyydy hintaan sisaltyvaan aamiaiseen joka on yhta kuin pari siivua hedelmia ja leipapala.
Seuraava juttu kasittelee paikallisia asioita kunhan niita ensin ehditaan kokemaan! Eilinen meni lahinna nukkuessa. Jos sita kavis tanaa vaik tuolla paakaupungin puolella.
Alkuun kevyt verkkailu Helsingista Amsterdamiin, jossa pidettiin vajaan kolmen tunnin kusitauko. Tulppaanit ja puukengat seka haisevat juustot tervehtivat lentokentalla matkaajaa. "Pajaa" ei myyty, ainakaan kentan kansainvalisella osastolla. Reissun ensimmainen todella iloinen yllatys koettiin Amsterin kentalla: saatiin syoda mahat tayteen yhteens alle 12 eskuudolla ja ruoka oli vielapa hyvaa. Vaimo vaikutti tassa vaiheessa erittain tyytyvaiselta. Tama havainto lupaili hyvaa reissua minullekin.
Seuraavana oli vuorossa elamani toistaiseksi pisin lento, Amsterdam - Newark. Siivun pituus oli matkassa jotain 4000 mailia ja ajassa siihen meni noin 9h. Tuohon sisaltyy reilu puoltuntinen pummia. Kapteeni joutu tallimaarayksen vuoksi tekemaan parit silmukat. Ei tehny hyvaa, silla meilla oli muutenki (liian) tiukka vaihtoaikataulu Newarkissa, vain 1h 25min ja terminaalia vaihtaen.
Kun pyorat otti maahan, oli 50min jaljella seuraavaan nousuun. Valissa matkatavaroiden nouto, tulli, terminaalin vaihto, matkatavaroiden check-in, turvatarkastukset ja lahtoportille siirtyminen. Etuilu oli todella torkeeta ja rumaa. Yllattavan hyvin ja yllattavan vahilla vastavaitteilla ihmiset kuitenkin antoivat tilaa.
Tilanne naytti alusta alkaen toivottomalta mut yritettiin silti taysilla, vaikka heti alkuun sanoivat etta teilla ei ole mitaan mahiksia. Jossain vaiheessa meille sitten alettiin huutamaan etta go go go go, the aircraft is waiting for you, ja matkatavarat riipaistiin kasista koneeseen vietavaksi. Sama juttu muutamilla muilla CR:n suuntaavilla turisteilla. Toivo heras ja kaikki naytti sittenkin onnistuvan. Lahtoportille mennessa nahtiin, etta lentskarissa on viela putki kiinni, yess, tekee hyvaa!
"The gate is closed, Im sorry." No mitas perkeletta, miks taa kone sitten odottaa meita jos me ei sinne kuitenkaan paasta? Homma meni nain: ne pirut olivat myyneet paikkamme standby-lippuja karkkyville, edellisista yhteyksista myohastyneille travellereille. Kun henkilokunta sai tiedon etta me ollaankin tulossa ja etta myohastymisemme johtuu saman yhtion lennon myohastymisesta, henkilokunta oli yrittanyt pyytaa naita paikkamme saaneita poistumaan koneesta. Mut mietippa itse, poistuisitko sina mielellasi koneesta johon olet juuri saanut paikan onnenkantamoisella? Siina hetkessa olin kylla sita mielta etta pitas poistua.
Paakohdiltaan seuraavanlainen keskustelu kaytiin palvelutiskilla edella kuvatun suuren pettymyksen ja sita seuranneen puolen tunnin jonotuksen jalkeen:
-Next from the line, please!
-Hi, this is the situation: our flight, operated by your company, was delayed and thats why we missed our connecting flight, also operated by your company. We need a rebooking and I want you to....
-Where are coming from and where are you going to? Let me see your boarding cards.
-From Amsterdam and to San Jose, Costa Rica. I think that its your responsibility to arrange...
-I can rebook you on tomorrows first flight to San Jose, 7:25 AM.
-Ok, good, but I think that because this problem is not my fault, its your companys fault, the airline should compensate us accommodation costs. We are not going to stay whole night here at the airport.
-Airline is not going to compansate you anything.
-Is that really your policy?
-Yes it is.
-In my opinion, you are responsible to carrying us to our destination in time. I insist a hotelroom and...
-Airline is not responsible for traffic control orders. Your flight delayed because traffic control gave an order to wait before landing.
-And who is responsible for those orders given by traffic control?
-Federal government.
Oli siis 12h aikaa vietettavaksi New Jerseyssa. Takana oli jo niin saakelisti valvottuja tunteja etta haluttiin menna vaan nukkumaan. Yhdet saksalaiset kohtalotoverit lahti Manhattanille kiertoajelulle ja olivat kuulemma viettaneet sitten yon lentokentalla. Kovaa porukkaa.
Soittelin pariin lahiseudun hotelliin ja varasin ekasta joka vastas. Vastaus tuli intialaisella tai pakistanilaisella korostuksella. Hinta miellytti, vain 60$/2hh/yo. Hintaan sisalty viela kuljetuksetkin. No sinne lahettiin isolla autolla ja alko nayttaa aika haijylta seudut. Paikan nimi oli Irvington, New Jersey. Rankkaa dataa tasta mestasta loytyy taalta: http://en.wikipedia.org/wiki/Irvington,_New_Jersey
Kavin illalla kauppareissulla noin 150m paassa hotellista. Pelotti oikeasti. Talla reisulla olin ainut rotuni edustaja. Minua tuijotettiin tiiviisti. Pari jatkaa katto vihamielisen nakosena, tytot huuteli jotain ja nauroivat valkoselle pojalle, josta varmasti naki etta nyt ei olla mukavuusalueella! Nuorisoa notkui laumoissa toimetonna kadun varsilla ja koulun pihassa. Menin ekaan kauppaan jonka nain. Ostin hammastahnaa ja juomaa, myyjasta sai hetkeksi turvaa. Huokaisin ja kavelin ulos kaupasta. Olin tormata kadunkulmassa itsekseen rappaavaan aijaan. Sain vaistettya ja jaban riimittely ei katkennu. Sitten oli pakko vaihtaa kadun puolta kun oli niin karun nakosia jatkia tulossa vastaan. No, toisella puolella tuli joku pariskunta vastaan ja muija alko tosi rankalla jamaika-aksentilla pummimaan rahaa. Pyys viitta senttia, annoin neljannesdollarin ja poistuin heti paikalta. Hotellin kohdalla ohitseni lipui tuskallisen hitaasti taysin tummennetuilla laseilla varustettu rauta, josta kuului gangstaa saakelin kovalla volyymilla. Arvatkaa oliko helpottunu olo paasta hotelliin sisaan. Huh, tonne en mee enaa koskaan! Vaimon jatin onneksi huoneeseen ja oven turvaraudat kiinni.
Loppumatka meni nappiin ja nyt ollaan Costa Ricassa kaupungissa Escazu. Hotelli on todella hieno. Viis tahtee jukolauta, ja milla hinnalla: noin 300e/hlo/10 yota! Mutta kavikohan tassa nyt ahneelle paskasesti? Piti saada hienoin mahdollinen hotelli ja halvalla. Se onnistui kylla. Nyt vain ongelmana on, etta taalla hotellilla on nimittain kaikki niin saakelin kallista etta eihan meilla perse kesta. Esim. 30min hieronta maksaa 60 dollaria. Aamupala maksaa 12-15e jollei sitten tyydy hintaan sisaltyvaan aamiaiseen joka on yhta kuin pari siivua hedelmia ja leipapala.
Seuraava juttu kasittelee paikallisia asioita kunhan niita ensin ehditaan kokemaan! Eilinen meni lahinna nukkuessa. Jos sita kavis tanaa vaik tuolla paakaupungin puolella.
tiistai 2. elokuuta 2011
Poikamiehen viimeinen päivitys
Yhden aikakauden päätös koittaa tulevana lauantaina. Se alkaa olla ohi nyt, tuo pitkä vapauden marssi läpi lähes kolmen vuosikymmenen kivikkopolkujen. Poikamies-passin kannet on ostettu ja viimeisetkin merkinnät siihen tehty. Lopullisuudesta puuttuu enää ainoastaan passin seremoniallinen arkistointi Menetettyjen Miesten Mappiin, sinne miljardien muiden samankaltaisten joukkoon.
Mitä kaikkea poikamies-passiini onkaan kirjattu? Ensimmäiset noin 15 vuotta mahtuu yhdelle sivulle ja se sivu on miltei tyhjä. Alaviitteenä vain lukee:
Osoitti kiinnostusta urheiluun ja vihasi koulunkäyntiä. Tyypillistä terveen poikamiehenalun käytöstä.
Poikamiehuutta ja sen mukanaan tuomaa iloista seikkailuhenkeä tai vaihtoehtoisesti masiksen vivahteita ei pikkupoikana tarvinnut miettiä ja hyvä niin. Lapsuuden aika täyttyi kaikesta muusta suuresta ja pienestä ilosta ja yhtä suurista tai pienistä murheista, harvemmin siltä väliltä. Näitä tapahtumia ei kuitenkaan juuri rekistereihin kirjattu vaikka ne varmasti määrittelivät sitä minkälainen poikamies minusta oli tuleva.
Toinen ja kolmas sivu sen sijaan ovat täynnä tekstiä. Toiselle sivulle on kirjoitettu joitakin nimiä, aikoja ja paikkoja. Kaikki ne ovat kirjoitettu kahteen kertaan siten, että ensimmäisen rivin edessä on tähti ja toisen rivin perässä risti sekä sana victory. Toisen sivun arvostelusarakkeessa lukee mm. seuraavaa:
Osoittanut pieniä rikkeitä lukuunottamatta hyvää poikamieskuria. On selviytynyt uhkaavista tilanteista itsenäisesti ilman ulkopuolista apua. Kenttäkelpoisuus ollut pääsääntöisesti hyvää tasoa: kentälle mennessään on noudattanut ennaltaehkäisevää strategiaa ja varsinaista taistelukosketusta ei ole useimmiten päässyt edes syntymään. Kasarmipalvelus ollut kiitettävää: asunut saapumiseränsä muiden poikamiesten kanssa pitkiä ajanjaksoja.
Kolmannen sivun merkinnät on tehty punakynällä ja niissä on voimakkaan kriittinen sävy. Tässä esimerkkejä:
Asettaa itsensä toistuvasti ja tarpeettomasti altiiksi viholliselle. Tekee typeriä uhrauksia: jättää baari-iltoja väliin, pinnaa suurimman osan poikamiespalveluksesta viettämällä aikaa korsussa naisen kanssa. Huolestuttavinta poikamieskurin rikkomista on selvästi havaittava harkinnallisuus ja järjestelmällisyys tässä epähyväksyttävässä käytöksessä. Poikamiesaatteen rappio näyttää todelliselta.
Takakannen kokonaisarviokaan ei juuri mairittele.
Poikamies Meissi ei ole, yhteensä miltei viidentoista vuoden peruskoulutus- ja erikoistumisjaksoista huolimatta, pitemmän päälle sopivaa poikamiesainesta. Hän ei myöskään osoita riittävää oma-aloitteisuutta tilanteen korjaamiseksi. Poikamies Meissi on pettänyt armeijakuntansa sekä tahrannut kunniakkaan aselajinsa maineen. Kaikista edellä mainituista syistä johtuen hänet vapautetaan poikamiespalveluksesta rauhan aikana. Hänet tullaan kuitenkin säännöllisesti kutsumaan reservin kertausharjoituksiin, joissa tilannetta seurataan.
Mikä surun hetki tämä poikamiehuudelleni onkaan! F.E. Sillanpäätä mukaillen, vaistoni kertoo kuinka kumpujen kätköistä mullasta maan isät (hekin epäonnistuneita poikamiehiä) katsovat poikiaan harmistuneena. Mutta arvoisat esi-isät, ymmärrättehän minua tällä hetkellä? En minä ole tekemässä mitään sen pahempaa kuin tekään olette tehneet.
Lopuksi kiitän tulevaa vaimoani tästä tekstistä, ilman sinua tämän kirjoittaminen ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Mitä kaikkea poikamies-passiini onkaan kirjattu? Ensimmäiset noin 15 vuotta mahtuu yhdelle sivulle ja se sivu on miltei tyhjä. Alaviitteenä vain lukee:
Osoitti kiinnostusta urheiluun ja vihasi koulunkäyntiä. Tyypillistä terveen poikamiehenalun käytöstä.
Poikamiehuutta ja sen mukanaan tuomaa iloista seikkailuhenkeä tai vaihtoehtoisesti masiksen vivahteita ei pikkupoikana tarvinnut miettiä ja hyvä niin. Lapsuuden aika täyttyi kaikesta muusta suuresta ja pienestä ilosta ja yhtä suurista tai pienistä murheista, harvemmin siltä väliltä. Näitä tapahtumia ei kuitenkaan juuri rekistereihin kirjattu vaikka ne varmasti määrittelivät sitä minkälainen poikamies minusta oli tuleva.
Toinen ja kolmas sivu sen sijaan ovat täynnä tekstiä. Toiselle sivulle on kirjoitettu joitakin nimiä, aikoja ja paikkoja. Kaikki ne ovat kirjoitettu kahteen kertaan siten, että ensimmäisen rivin edessä on tähti ja toisen rivin perässä risti sekä sana victory. Toisen sivun arvostelusarakkeessa lukee mm. seuraavaa:
Osoittanut pieniä rikkeitä lukuunottamatta hyvää poikamieskuria. On selviytynyt uhkaavista tilanteista itsenäisesti ilman ulkopuolista apua. Kenttäkelpoisuus ollut pääsääntöisesti hyvää tasoa: kentälle mennessään on noudattanut ennaltaehkäisevää strategiaa ja varsinaista taistelukosketusta ei ole useimmiten päässyt edes syntymään. Kasarmipalvelus ollut kiitettävää: asunut saapumiseränsä muiden poikamiesten kanssa pitkiä ajanjaksoja.
Kolmannen sivun merkinnät on tehty punakynällä ja niissä on voimakkaan kriittinen sävy. Tässä esimerkkejä:
Asettaa itsensä toistuvasti ja tarpeettomasti altiiksi viholliselle. Tekee typeriä uhrauksia: jättää baari-iltoja väliin, pinnaa suurimman osan poikamiespalveluksesta viettämällä aikaa korsussa naisen kanssa. Huolestuttavinta poikamieskurin rikkomista on selvästi havaittava harkinnallisuus ja järjestelmällisyys tässä epähyväksyttävässä käytöksessä. Poikamiesaatteen rappio näyttää todelliselta.
Takakannen kokonaisarviokaan ei juuri mairittele.
Poikamies Meissi ei ole, yhteensä miltei viidentoista vuoden peruskoulutus- ja erikoistumisjaksoista huolimatta, pitemmän päälle sopivaa poikamiesainesta. Hän ei myöskään osoita riittävää oma-aloitteisuutta tilanteen korjaamiseksi. Poikamies Meissi on pettänyt armeijakuntansa sekä tahrannut kunniakkaan aselajinsa maineen. Kaikista edellä mainituista syistä johtuen hänet vapautetaan poikamiespalveluksesta rauhan aikana. Hänet tullaan kuitenkin säännöllisesti kutsumaan reservin kertausharjoituksiin, joissa tilannetta seurataan.
Mikä surun hetki tämä poikamiehuudelleni onkaan! F.E. Sillanpäätä mukaillen, vaistoni kertoo kuinka kumpujen kätköistä mullasta maan isät (hekin epäonnistuneita poikamiehiä) katsovat poikiaan harmistuneena. Mutta arvoisat esi-isät, ymmärrättehän minua tällä hetkellä? En minä ole tekemässä mitään sen pahempaa kuin tekään olette tehneet.
Lopuksi kiitän tulevaa vaimoani tästä tekstistä, ilman sinua tämän kirjoittaminen ei koskaan olisi ollut mahdollista!
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Salpa-Jukolan 3. osuus
Valitsin neuvonantajien suosiollisella avustuksella ykkös- ja kakkosjoukkueet ja siinä samalla myös itseni ykkösen pitkälle yölle. Ennen viestiä olin kevyesti epävarma kuntotason riittävyydestä osuuden haasteisiin nähden. Etukäteen tiedossa, tai ainakin todennäköisesti odotettavissa, oli puolentoista tunnin kilpailu johon saisin lähteä asemasta, jossa vauhdinpitäjiä varmasti löytyisi. Itseluottamus kuitenkin kohosi kisa lähetessä ja verryttelyjuoksun hyvä tuntuma poisti epäilykset - ainakin pinta-ajatuksista.
Luotin meidän alkuun, enkä turhaan. Pojat toi hienosti viestin kahdelta ensimmäiseltä osuudelta ja pääsin maastoon mahtavassa paikassa, sijalta 58. Nyt oli aika kantaa henkilökohtainen omavastuu-osa joukkuesuorituksesta ja osoittaa itselleni, mutta myös muille, että valitsin 3. osuudelle oikean jäpiskän.
Tässä kartta reittipiirroksineen ja sen alta löytyy matkakertomus.
K-1: En leikannut heti sivuun tielle, vaan valitsin alkuun suorempaa polkua ja odottelin tielle vieviä uria. Raiteita sinne päin ei löytyny ja annoin itseni lipua naisten viestin kiskoja pitkin liian pitkään. Lopulta nykäisin väkisin tielle, jota jäi ennen risteystä juostavaksi muutama kymmenen metriä. Tässä hävis kyllä. Anttolan sälli tuli matkaseuraksi suon ylitykseen saakka, sen jälkeen en häntä enää nähnyt, meni kai eri hajonnalle.
1-2: Ykkösellä kohtasin hyvän possen, jonka mukana kallioilta tiheeseen notkoon, rastimäen kylkeen, siinä varmistus mihin tultiin ja mukavasti korkeimman kautta lipulle.
2-3: Korkein kohta idästä väistäen ja katse eteen, rastin edessä olevat kivet näkyi melko kauas.
3-4: Alamäessä nautin siitä, että laskettelu tuntu tosi rennolta ja kohentelin parilla sijalla asemaa letkassa. Juoman jätin väliin tässä vaiheessa, pätkä tietä josta oiko ajouralle, josta rastinvieruskumpareista näkökoppi ja leimaamaan ryhmän ekana.
4-5: Ajouralle, jota pitkin jollekin tönölle. Päätin väistää käyrät ja lähteä vihreään rinteeseen. Olin vetomiehenä mutta ketään ei yllättäen tullukaan mukaan. Suunnistivat perkele itse! Vihree oli tosi paskaa edetä, joutu kävelee aika paljon ja ettimään mistä pääsis. Olis kannattanu korjata heti mäelle mutta pysyin kuitenki valinnassani. Tässä tuli takkiin 1-2min ja 15 sijaa yhdellä välillä! Rastille tullessa myös epäröintiä, ympyrän reunalla kivikoissa oli jengiä pummailemassa ja menin hidastellen lipulle.
5-6: Rastilta lähdin takaa tulleen letkan kanssa. Hyvä veturi oli tällä välillä, alku iskettiin polkua mäki alas ja sit mäen yli rastiväliviivaan päin pikku hiljaa siirtyen. Tielle tultiin just niinku piti ja siinä ei pitkään viihdytty. 300m ennen rastia terävöitin suunnistusta ja omalla työllä hallitusti lipulle.
6-7: Ammuin huonolla lähtösuunnalla ja sitä joutu korjaa puoliavoimella jotta ei joutuisi puskiin.
7-8: Joku huusi takaa, että tiekierto. Teki mieli, mutta en vastannu kutsuun kun pari ekaa jätkää lähti suoraan. Huutelijakin tuli kiltisti mukaan. Rastinotto ei aivan optimi. Ekaks lähdin oikomaan yksin korkeimmalta kumpareelta kohti rastia kun muut veti liikaa itään, mut sit ei kantti kestäny ja vedin itsekin sinne ja junan jarrumiehen paikalle.
8-9: Hirmunen ura tv-rastille.
9-10: Jyrkkä penkka ylös. Mäen päällä porukka hajos, suurin osa jatkoi polkua alemmas kohti omaa hajontaansa, minä ja joku muu vedettiin suoraan omalle hajonnalle.
10-11: Kävi hetken mielessä varmistaa tää tien kautta, mutta sen verran hyvä paana meni tiheikön läpi että sitä pitkin vaan. Lopussa nousin turhaan kalliokumpareelle.
11-12: Nyt kelpas juoma. Jotenki pirun epävarmasti rastille vaik tiesin koko ajan että missä se lippu on. Itse olisin piirtäny tohon vielä yhen jykän ekaksi tulosuunnassa.
12-13: Urii pitkin vauhdilla alarinteeseen, eka varma havainto polulta, sit niitylle ja loppua urista välittämättä rastille.
13-14: Muistaakseni se oli Gävlen jäbä, joka veti edellä pellon yli ja mäkeen. Sit sillä alko epävarmailu. Olin muistanu tehdä itse töitä koko ajan ja lippu napsu siististi.
14-15: Olin hommassa kiinni ekan aukon päähän saakka, sit kontrolli petti ja jouduin hidastellen noukkimaan itteni kiinni rastimäkeä edeltävän vihreen kulmasta. Pieni 15sek rastipummi siihen päälle. Suunnitelma jäi tekemättä koko välille, katsoin vain alun ja sit ajelehdin.
15-16: Ei yhtään ajatusta kun oli olevinaan liian helppo väli jotta kannattaisi suunnistaa. Tämä asenne palkitsi 15sek rastipummilla.
16-17: Porukan mukana, mutta huomasin sittemmin että heillä lienee eri hajonta. Todella varman päälle avokallioita hyödyntäen omalle piilolipulle. Siinä oli Lynxin jätkä seisoskelemassa 5m päässä rastista.
17-18: Lynxiläine lähti liikaa itään, mie menin aluks perään mutta korjasin. Se korjas sittemmin takas miun eteen. Hain väylää siten, että rinteeseen oli oikealta tuntuma ja lopussa vasemmalla iso nenä. Ilvekselle kelpas vastaan tullu hajontarasti, katoin varmuuden vuoks koodin ja jatkoin juoksu-kävelynä omalle. Tää olis pitäny ottaa ylärinteestä.
18-19: Wing OK:n sälli liittyi seuraani tällä rastilla ja lähdettiin hyvää vauhtia etenemään kohti aukon reunaa. Kaverilla oli meno päällä ja katsoin tarkkaan että tästä kyydistä ei helposti luovuta. Suuntaa tarkkaillen suoraan sukkana.
19-20: Muki juomaa ja vauhdilla wingmanin perään.
20-21: Nyt jengissä oli Hämeenlinna, Gävle, Frol IL, Wingi ja Riento plus joku ruotsalainen jota en tunnistanu. Hetikohta rastilta lähdön perään letkan keulaan tuli jostain Bäkkelaget joka kiristi mutteria isolla avaimella. Joutu pistää elämää peliin. Se ei riittäny kuin puoleen väliin rastiväliä. Johdattelin kakkosvaunun asemaan jääneen porukan rastille vähän hapuilevasti etelän puolelta.
21-22: Rastilla leimasi myös MS Parman kakkonen. Suunnistin varovasti, pysähdyin ja näin lipun 20m sivussa.
22-23: Alko tehä tuskaa niinku tässä vaiheessa pitääkin. Alas polulle ja siitä sopivasta kohdasta suunnalla rinteeseen eteen tulevia objekteja tarkkaillen. Ei ongelmia.
23-24: Aluks aukon kulmaan ja paskaikon läpi. En muistanu korjata viivalle päin ja hetken jo samaistin muotoja viivan alla oleviks. Onneks tajusin selvittää homman ku tuntu epävarmalta. Menihän tässäkin vähän aikaa hukkaan.
24-25: Hyvä lähtösuunta mut sitten vetäsin pois uralta harvennukseen täysin poikittain syystä, jota en edelleenkään tiedä. Ehkä näin siellä jonkun tai jotain.
25-26: Kaasu oli melkein pohjassa kunnes tajusin tapahtumassa olevan virheen ja näin rastin takavasurissa.
26-27: Kaasu oli pohjassa ja tykittelin lopussa väärää uraa väärälle viimeselle. Siitä sitten vielä pari askelta viitotusta väärään suuntaan kunnes ammuin vihasena omalle viimeselle. Viimene rasti olis pitäny selvittää verrytellessä, nyt katoin sen vain käsiohjelmasta.
Viimeset 4 rastiväliä maksoivat 5-10 sijoitusta. Nämä virheet yhdessä ykkösvälin tievalinnan väliin jättämisen ja 4-5 repavalinnan kanssa aiheuttivat vaihtosijan painumisen 22 arvoisesti punaiselle. Kokonaisuutena virhettä tuli 4-5min. Vauhti ja kunto riitti osuudelle ja siellä samoissa letkoissa rykineitä vastaan aivan hyvin, muutamaa selvästi kovempaa tossuttajaa lukuunottamatta. Nyt jälkeen päin tuntuu vähän siltä, että pelkäsin matkaa liikaa ja annoin itseni ottaa sen varjolla monessa paikassa vähän kevyemmin. Toisaalta loppuvedon aloittamisen jälkeen virheitä alkoi tippua. Suoritus oli kuitenkin ihan siedettävä ja 5min kovemmalla osuusajalla lähtösijoitus olisi pysynyt - erot olivat siis niillä vaiheilla pieniä.
Jukolassa oli mahtavaa olla niin kuin aina! Nautin todella elämästä niinä hetkinä. Mut sille ei voi mitään, että päällimmäisenä tunteena Jukolasta tuomisina on pettymys joukkueemme lopputulokseen. Siitä lienevät kaikki asianosaiset yhtä mieltä, että eihän me nyt kovin hyviä oltu. Positiivisena havaintona kuitenkin kirjataan, ettei kenenkään telttapaikkaa julistettu katastrofialueeksi. Plus että Saimonin juoksu oli huippuluokkaa! Kunhan jukodarra on karisteltu mielestä niin annetaan lenkkarille kyytiä, sillä kisakautta on reilusti jäljellä monine SM:ineen ja rankivedotkin vielä täysin ratkomatta!
Luotin meidän alkuun, enkä turhaan. Pojat toi hienosti viestin kahdelta ensimmäiseltä osuudelta ja pääsin maastoon mahtavassa paikassa, sijalta 58. Nyt oli aika kantaa henkilökohtainen omavastuu-osa joukkuesuorituksesta ja osoittaa itselleni, mutta myös muille, että valitsin 3. osuudelle oikean jäpiskän.
Tässä kartta reittipiirroksineen ja sen alta löytyy matkakertomus.
K-1: En leikannut heti sivuun tielle, vaan valitsin alkuun suorempaa polkua ja odottelin tielle vieviä uria. Raiteita sinne päin ei löytyny ja annoin itseni lipua naisten viestin kiskoja pitkin liian pitkään. Lopulta nykäisin väkisin tielle, jota jäi ennen risteystä juostavaksi muutama kymmenen metriä. Tässä hävis kyllä. Anttolan sälli tuli matkaseuraksi suon ylitykseen saakka, sen jälkeen en häntä enää nähnyt, meni kai eri hajonnalle.
1-2: Ykkösellä kohtasin hyvän possen, jonka mukana kallioilta tiheeseen notkoon, rastimäen kylkeen, siinä varmistus mihin tultiin ja mukavasti korkeimman kautta lipulle.
2-3: Korkein kohta idästä väistäen ja katse eteen, rastin edessä olevat kivet näkyi melko kauas.
3-4: Alamäessä nautin siitä, että laskettelu tuntu tosi rennolta ja kohentelin parilla sijalla asemaa letkassa. Juoman jätin väliin tässä vaiheessa, pätkä tietä josta oiko ajouralle, josta rastinvieruskumpareista näkökoppi ja leimaamaan ryhmän ekana.
4-5: Ajouralle, jota pitkin jollekin tönölle. Päätin väistää käyrät ja lähteä vihreään rinteeseen. Olin vetomiehenä mutta ketään ei yllättäen tullukaan mukaan. Suunnistivat perkele itse! Vihree oli tosi paskaa edetä, joutu kävelee aika paljon ja ettimään mistä pääsis. Olis kannattanu korjata heti mäelle mutta pysyin kuitenki valinnassani. Tässä tuli takkiin 1-2min ja 15 sijaa yhdellä välillä! Rastille tullessa myös epäröintiä, ympyrän reunalla kivikoissa oli jengiä pummailemassa ja menin hidastellen lipulle.
5-6: Rastilta lähdin takaa tulleen letkan kanssa. Hyvä veturi oli tällä välillä, alku iskettiin polkua mäki alas ja sit mäen yli rastiväliviivaan päin pikku hiljaa siirtyen. Tielle tultiin just niinku piti ja siinä ei pitkään viihdytty. 300m ennen rastia terävöitin suunnistusta ja omalla työllä hallitusti lipulle.
6-7: Ammuin huonolla lähtösuunnalla ja sitä joutu korjaa puoliavoimella jotta ei joutuisi puskiin.
7-8: Joku huusi takaa, että tiekierto. Teki mieli, mutta en vastannu kutsuun kun pari ekaa jätkää lähti suoraan. Huutelijakin tuli kiltisti mukaan. Rastinotto ei aivan optimi. Ekaks lähdin oikomaan yksin korkeimmalta kumpareelta kohti rastia kun muut veti liikaa itään, mut sit ei kantti kestäny ja vedin itsekin sinne ja junan jarrumiehen paikalle.
8-9: Hirmunen ura tv-rastille.
9-10: Jyrkkä penkka ylös. Mäen päällä porukka hajos, suurin osa jatkoi polkua alemmas kohti omaa hajontaansa, minä ja joku muu vedettiin suoraan omalle hajonnalle.
10-11: Kävi hetken mielessä varmistaa tää tien kautta, mutta sen verran hyvä paana meni tiheikön läpi että sitä pitkin vaan. Lopussa nousin turhaan kalliokumpareelle.
11-12: Nyt kelpas juoma. Jotenki pirun epävarmasti rastille vaik tiesin koko ajan että missä se lippu on. Itse olisin piirtäny tohon vielä yhen jykän ekaksi tulosuunnassa.
12-13: Urii pitkin vauhdilla alarinteeseen, eka varma havainto polulta, sit niitylle ja loppua urista välittämättä rastille.
13-14: Muistaakseni se oli Gävlen jäbä, joka veti edellä pellon yli ja mäkeen. Sit sillä alko epävarmailu. Olin muistanu tehdä itse töitä koko ajan ja lippu napsu siististi.
14-15: Olin hommassa kiinni ekan aukon päähän saakka, sit kontrolli petti ja jouduin hidastellen noukkimaan itteni kiinni rastimäkeä edeltävän vihreen kulmasta. Pieni 15sek rastipummi siihen päälle. Suunnitelma jäi tekemättä koko välille, katsoin vain alun ja sit ajelehdin.
15-16: Ei yhtään ajatusta kun oli olevinaan liian helppo väli jotta kannattaisi suunnistaa. Tämä asenne palkitsi 15sek rastipummilla.
16-17: Porukan mukana, mutta huomasin sittemmin että heillä lienee eri hajonta. Todella varman päälle avokallioita hyödyntäen omalle piilolipulle. Siinä oli Lynxin jätkä seisoskelemassa 5m päässä rastista.
17-18: Lynxiläine lähti liikaa itään, mie menin aluks perään mutta korjasin. Se korjas sittemmin takas miun eteen. Hain väylää siten, että rinteeseen oli oikealta tuntuma ja lopussa vasemmalla iso nenä. Ilvekselle kelpas vastaan tullu hajontarasti, katoin varmuuden vuoks koodin ja jatkoin juoksu-kävelynä omalle. Tää olis pitäny ottaa ylärinteestä.
18-19: Wing OK:n sälli liittyi seuraani tällä rastilla ja lähdettiin hyvää vauhtia etenemään kohti aukon reunaa. Kaverilla oli meno päällä ja katsoin tarkkaan että tästä kyydistä ei helposti luovuta. Suuntaa tarkkaillen suoraan sukkana.
19-20: Muki juomaa ja vauhdilla wingmanin perään.
20-21: Nyt jengissä oli Hämeenlinna, Gävle, Frol IL, Wingi ja Riento plus joku ruotsalainen jota en tunnistanu. Hetikohta rastilta lähdön perään letkan keulaan tuli jostain Bäkkelaget joka kiristi mutteria isolla avaimella. Joutu pistää elämää peliin. Se ei riittäny kuin puoleen väliin rastiväliä. Johdattelin kakkosvaunun asemaan jääneen porukan rastille vähän hapuilevasti etelän puolelta.
21-22: Rastilla leimasi myös MS Parman kakkonen. Suunnistin varovasti, pysähdyin ja näin lipun 20m sivussa.
22-23: Alko tehä tuskaa niinku tässä vaiheessa pitääkin. Alas polulle ja siitä sopivasta kohdasta suunnalla rinteeseen eteen tulevia objekteja tarkkaillen. Ei ongelmia.
23-24: Aluks aukon kulmaan ja paskaikon läpi. En muistanu korjata viivalle päin ja hetken jo samaistin muotoja viivan alla oleviks. Onneks tajusin selvittää homman ku tuntu epävarmalta. Menihän tässäkin vähän aikaa hukkaan.
24-25: Hyvä lähtösuunta mut sitten vetäsin pois uralta harvennukseen täysin poikittain syystä, jota en edelleenkään tiedä. Ehkä näin siellä jonkun tai jotain.
25-26: Kaasu oli melkein pohjassa kunnes tajusin tapahtumassa olevan virheen ja näin rastin takavasurissa.
26-27: Kaasu oli pohjassa ja tykittelin lopussa väärää uraa väärälle viimeselle. Siitä sitten vielä pari askelta viitotusta väärään suuntaan kunnes ammuin vihasena omalle viimeselle. Viimene rasti olis pitäny selvittää verrytellessä, nyt katoin sen vain käsiohjelmasta.
Viimeset 4 rastiväliä maksoivat 5-10 sijoitusta. Nämä virheet yhdessä ykkösvälin tievalinnan väliin jättämisen ja 4-5 repavalinnan kanssa aiheuttivat vaihtosijan painumisen 22 arvoisesti punaiselle. Kokonaisuutena virhettä tuli 4-5min. Vauhti ja kunto riitti osuudelle ja siellä samoissa letkoissa rykineitä vastaan aivan hyvin, muutamaa selvästi kovempaa tossuttajaa lukuunottamatta. Nyt jälkeen päin tuntuu vähän siltä, että pelkäsin matkaa liikaa ja annoin itseni ottaa sen varjolla monessa paikassa vähän kevyemmin. Toisaalta loppuvedon aloittamisen jälkeen virheitä alkoi tippua. Suoritus oli kuitenkin ihan siedettävä ja 5min kovemmalla osuusajalla lähtösijoitus olisi pysynyt - erot olivat siis niillä vaiheilla pieniä.
Jukolassa oli mahtavaa olla niin kuin aina! Nautin todella elämästä niinä hetkinä. Mut sille ei voi mitään, että päällimmäisenä tunteena Jukolasta tuomisina on pettymys joukkueemme lopputulokseen. Siitä lienevät kaikki asianosaiset yhtä mieltä, että eihän me nyt kovin hyviä oltu. Positiivisena havaintona kuitenkin kirjataan, ettei kenenkään telttapaikkaa julistettu katastrofialueeksi. Plus että Saimonin juoksu oli huippuluokkaa! Kunhan jukodarra on karisteltu mielestä niin annetaan lenkkarille kyytiä, sillä kisakautta on reilusti jäljellä monine SM:ineen ja rankivedotkin vielä täysin ratkomatta!
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Kohta nautitaan
Vastuuta annetaan, se otetaan ja se kannetaan. Se maistuu hyvältä ja sitä otetaan jopa lisää, mutta ei koskaan lainarahalla. Siihen ei ole tarvetta, sillä tänä yönä rikastutaan omalla työllä. Verottaja ei nyt vedä välistä.
Jokainen lippu on yksilö. Joitakin on rakastettava rajulla fyysisyydellä ja kovalla otteella. Toiset on osattava viekoitella hellästi syliin jotta ne antautuvat. Yhteistä niille kaikille on, että sinun pitää tehdä aloite!
Jokainen lippu on yksilö. Joitakin on rakastettava rajulla fyysisyydellä ja kovalla otteella. Toiset on osattava viekoitella hellästi syliin jotta ne antautuvat. Yhteistä niille kaikille on, että sinun pitää tehdä aloite!
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Tuotettua sisältöä
Viikko on selätetty ja viikonloppu on uhkaavasti nousemassa sillasta. Kalenteri näyttää, että tänä vuonna viikkoja on vielä 31 jäljellä. Niistä 5 on hyviä viikkoja ja loput liikkunevat skaalalla, jonka ääripäät ovat kohtuullinen ja tosipaska. Tämänkertainen viikko tarjosi kolme reissupäivää, kaksi lyhyttä iltavuoroa, kaksi treeni-iltaa ja yhden kisapäivän. Muuten jämäkkä paketti, mutta harjoituksia olisi saanut olla useampiakin. Jukola lähestyy ja siellä hyvä kunto on korvaamaton apu siivitettäessä joukkuetta kohti hyvää tulosta. Kunhan ajat on sopivat, täytyy rempasta parit täsmäreenit ja ottaa kulku sitä kautta haltuun. Niinhän ne kolmekybäset tai plus ovat tehneet kautta aikain.
Sydänkammion seinämät pumppaa
voimaa ja oikeuden sanomaa
Niitä säteilen janoisten sielujen ylle
Nythän on niin, että eräät johtavassa asemassa olevat janoiset sielut tahtovat minun menevän ensi tiistai-aamuna Moskovaan. Siellä askeleet vievät sisään Suomen suurlähetystöön. Noissa tiloissa minun edellytetään esitelmöivän korkean tason virkamiehille asioista, jotka eivät varsinaisesti kuulu ydinosaamisalueeseeni. Toisaalta tässä ei ole mitään uutta, sillä meidän tiimihän tekee tarvittaessa mitä vaan. Varttuneemman kolleegani kanssa vähän jo suunniteltiin, että vaihdettaisiin käyntikortteihin titteliksi yleisasiantuntija, kun tässä kerran ollaan niin perkeleen kovia jätkiä että meidät voidaan heittää mihin tahansa rakoon.
Minä suorastaan hehkun ja loistan
Olen kompassi, lyhty ja vapaus
Tuo Moskovan keikka pelottaa helvetisti, mutta ajattelin silti hoitaa homman tyylikkäästi! Tähän tavoitteeseen pääsemistä edesauttaa uudet suorat housut, jotka lunastin itselleni tänään kisareissulta palattaessa. Vanhat onkin jo melkosen perskiiltävät. Ostotapahtuma sujui tavanomaisen tehokkaalla tyylillä: veni, vidi, visa. Tulin, näin, shoppasin.
Tänään syntyi eräs kisajärjestelyorganisaation rakentamiseen liittyvä idea, kun asuintoverini kanssa lähestyimme rastiponien kansallisia ja kisojen parkkipeltoa. Perinteisestihän liikenteenohjauksen ovat kilpailuissa hoitaneet ne seuran ruudinkeksijöistä seuraavat. Tehokkaampaa voisi kuitenkin olla, jos liikennettä ohjaisivatkin seuran jehovat, sillä hehän ovat tottuneet käännyttämiseen! Nyt saa nauraa. Antakaa mennä, koko pallealla ja kovaa.
Suunnistus sujui tänään varsin mallikkaasti. Virhettä kertyi reilun minuutin verran. Se indikoi suunnistusajatuksen olleen hyvää tasoa, sillä rata oli teknisesti vähintäänkin vaativahko. Hienot kisat muutenkin joka suhteessa. Hieman kuitenkin jäi rassaamaan mieltä se, että juoksuvauhti hyytyi jo kolmessa kilsassa täysin ala-arvoiseksi! Tuntui kuin reidet olisi tehty strontiumista ja paskiumista ja muista maa-alkalimetalleista.
Tein kisassa melko vaarallisen tempun. Lähtöön lähtiessä kuulin Juken välärin kuulutuksesta. Väliaikarastilla katsoin kelloa. Ei vaikuttanut suoritukseen muulla tavoin kuin siten, että loppumatkasta ylämäkiä kävellä raahustaessa alkoi huolestuttamaan saavutetun edun kuihtuminen olemattomiin ja siitä mahdollisesti aiheutuva karvas tappio. Kuus sekkaa sitä etua sitten jäi. Tiukkaa oli, kihelmöivän tiivistä oli tosiaankin! Pyrin tarjoamaan kartan reittiviivoineen näytille vielä ennen kuin ilta yöksi kääntyy. Kyllä suunnistus tekee hyvää!
Pyhimys tai marttyyri
Yli-ihminen joka suhteessa
Puoliksi Jumala
Sellainen tässä on kai oltava vielä kahdeksisen viikkoa. Sitten saa olla ihan Meissi vaan!
---------------
Sanat kirjoitti: Meis
Lyriikat laati: T.Wirtanen
Tinapilliä soitti: Korporaatio
Tanssikoreografian pillimusiikin tahtiin suoritti: Meis
Sydänkammion seinämät pumppaa
voimaa ja oikeuden sanomaa
Niitä säteilen janoisten sielujen ylle
Nythän on niin, että eräät johtavassa asemassa olevat janoiset sielut tahtovat minun menevän ensi tiistai-aamuna Moskovaan. Siellä askeleet vievät sisään Suomen suurlähetystöön. Noissa tiloissa minun edellytetään esitelmöivän korkean tason virkamiehille asioista, jotka eivät varsinaisesti kuulu ydinosaamisalueeseeni. Toisaalta tässä ei ole mitään uutta, sillä meidän tiimihän tekee tarvittaessa mitä vaan. Varttuneemman kolleegani kanssa vähän jo suunniteltiin, että vaihdettaisiin käyntikortteihin titteliksi yleisasiantuntija, kun tässä kerran ollaan niin perkeleen kovia jätkiä että meidät voidaan heittää mihin tahansa rakoon.
Minä suorastaan hehkun ja loistan
Olen kompassi, lyhty ja vapaus
Tuo Moskovan keikka pelottaa helvetisti, mutta ajattelin silti hoitaa homman tyylikkäästi! Tähän tavoitteeseen pääsemistä edesauttaa uudet suorat housut, jotka lunastin itselleni tänään kisareissulta palattaessa. Vanhat onkin jo melkosen perskiiltävät. Ostotapahtuma sujui tavanomaisen tehokkaalla tyylillä: veni, vidi, visa. Tulin, näin, shoppasin.
Tänään syntyi eräs kisajärjestelyorganisaation rakentamiseen liittyvä idea, kun asuintoverini kanssa lähestyimme rastiponien kansallisia ja kisojen parkkipeltoa. Perinteisestihän liikenteenohjauksen ovat kilpailuissa hoitaneet ne seuran ruudinkeksijöistä seuraavat. Tehokkaampaa voisi kuitenkin olla, jos liikennettä ohjaisivatkin seuran jehovat, sillä hehän ovat tottuneet käännyttämiseen! Nyt saa nauraa. Antakaa mennä, koko pallealla ja kovaa.
Suunnistus sujui tänään varsin mallikkaasti. Virhettä kertyi reilun minuutin verran. Se indikoi suunnistusajatuksen olleen hyvää tasoa, sillä rata oli teknisesti vähintäänkin vaativahko. Hienot kisat muutenkin joka suhteessa. Hieman kuitenkin jäi rassaamaan mieltä se, että juoksuvauhti hyytyi jo kolmessa kilsassa täysin ala-arvoiseksi! Tuntui kuin reidet olisi tehty strontiumista ja paskiumista ja muista maa-alkalimetalleista.
Tein kisassa melko vaarallisen tempun. Lähtöön lähtiessä kuulin Juken välärin kuulutuksesta. Väliaikarastilla katsoin kelloa. Ei vaikuttanut suoritukseen muulla tavoin kuin siten, että loppumatkasta ylämäkiä kävellä raahustaessa alkoi huolestuttamaan saavutetun edun kuihtuminen olemattomiin ja siitä mahdollisesti aiheutuva karvas tappio. Kuus sekkaa sitä etua sitten jäi. Tiukkaa oli, kihelmöivän tiivistä oli tosiaankin! Pyrin tarjoamaan kartan reittiviivoineen näytille vielä ennen kuin ilta yöksi kääntyy. Kyllä suunnistus tekee hyvää!
Pyhimys tai marttyyri
Yli-ihminen joka suhteessa
Puoliksi Jumala
Sellainen tässä on kai oltava vielä kahdeksisen viikkoa. Sitten saa olla ihan Meissi vaan!
---------------
Sanat kirjoitti: Meis
Lyriikat laati: T.Wirtanen
Tinapilliä soitti: Korporaatio
Tanssikoreografian pillimusiikin tahtiin suoritti: Meis
torstai 5. toukokuuta 2011
Metropolitbyroo
Maat ja valuutat vaihtuu. Äijä pysyy samana, mitä nyt vähän naamastaan kuluu. Kovin kuluttavaa meininkiä olen päässy viime(kin) aikoina nauttimaan. Pari viikkoo sitte alkoi pääsiäisleiri. Koulun lattial kylmissään muutama yö ja kisat sekä reenit päälle. Seuraaval viikolla 40h töitä kolmeeen ja puoleen päivään, sisältäen vuorokauden mittaisen reissun Mikkeliin. Sit pari yötä kotona ja miilaan. Tämän jälkeeen taas pari yötä kotona ja Peterburgiin kolmeksi päiväksi. Rajan väärältä puolelta siis raportoidaan.
Omistan menneen miilan muistolle yhden kappaleen. On se vaan hieno tapahtuma! Meikä tykkää, kun siinä on niin eriluontoisia osuuksia ja viesti kestää pitkään. Fiilis oli taas kerran korkeella ja väkevää team(teen)spritiä sai hengittää läpi reissun. Joukkue ansaitsi suorituksellaan sijan 88, ei yhtään parempaa eikä huonompaa. Pidän tulosta keskivertona. Parempaankin uskoin ennakkoon. Lähtönumeroa parempi sija olis miellyttäny, sellane 65-70 olis tehny jo hyvää. Mutta nyt oltiin tuon arvoisia, eikä siinäkään mitään häpeämistä ole. Oma suoritus oli puolustustaistelua, mitä nyt alun virheiden jälkeen joutu vähän hyökkäämään jotta sain hetkellisesti menetetyn matkaseuran takasin. Hyökkäsinhän mie tosin korridoorillakin mutta se kuti jäi puolisuutariks ja porukan kesken vaihtosijat arvottiin vasta viimeisillä rasteilla. Koitan viikonloppuna julkaista karttaa reissusta joten antaa sen kertoa sitten tarkemmat faktumit.
Haluan valottaa täältä idän pimenevästä illasta sitä todellisuutta, jonka tämä jättiläistaajama pitää sisällään.
Ensimmäinen asia: äijien tukat on aivan saatanallisen rumia! Eipä minunkaan tyylissä ole paljoa kehumista 4 krt/vuosi parturitahdilla, mutta silti täällä on viety hommat aivan eri tasolle. Miten tollasilla mongolismiin taipuvaisilla frisyyreillä voi saada naista? Ei niillä kai saakaan, ainakin siitä päätellen, että tämän maan syntyvyystilastot ollu laskusuhdanteessa jo pitkään.
Toinen havainto: kolareita ajetaan ihan arkiseen tyyliin, ei paljon näytä hetkauttavan jos vähän larssonin pelti kolisee. Turvallisuutta tärkeämpää on räyhäkäs riskinotto! Siihen liittyen, kuulin tossa päivällisellä mehukkaan jutun. Eräs paikallinen kolleega oli laitettu rapsakkojen sakkojen ryydittämänä ajokieltoon kun oli firman autolla vetäny holtitonta vauhtia ulos tiestöltä ja saattanut ajokin kumoon. Siinä oli istunu suomalaisia ammattiveljiä kyydissä, olivat kuulemma palanneet välittömästi takas Suomeen tapauksesta hengissä selvittyään.
Kolmas havainto: illan alkaessa hämärtyä kaljoittelevat nuoret miehet valtaavat kadut. Samaan aikaan kauniit djevushkat katoavat, ilmeisesti varotoimena, jonnekin horisonttiin. Kiilusilmät senkun kiiluvat ja takatukat liehuvat Nevaa pitkin puhaltavan tuulenvireen saattelemana. Tääl repataan eastsidea ja rikoksen uhka on vahvasti läsnä. Tämän havainnon tein kun kävin hakemassa apteekista rohtoa huuliherbalaiffiin - kuinka ollakaan, sekin virus heräsi heti kun Venäjälle saavuin!
Mutta kyllä tämä kaupunki on kaunis, etenkin nyt kun alkaa olla taas värien vuodenaika. Ja jokin muukin täällä kiehtoo. En tiedä mikä, enkä aio ottaa selvääkään. Muuten saattaisin tehdä sen virheen että integroituisin turhan vahvasti näihin kuvioihin. Ja sitä kävisi katuminen pidemmän päälle, sen tiedän jo vanhastaan. Elämässä on helpompiakin polkuja kuljettavaksi kuin Kamennoostrovskyj Prospekt!
Omistan menneen miilan muistolle yhden kappaleen. On se vaan hieno tapahtuma! Meikä tykkää, kun siinä on niin eriluontoisia osuuksia ja viesti kestää pitkään. Fiilis oli taas kerran korkeella ja väkevää team(teen)spritiä sai hengittää läpi reissun. Joukkue ansaitsi suorituksellaan sijan 88, ei yhtään parempaa eikä huonompaa. Pidän tulosta keskivertona. Parempaankin uskoin ennakkoon. Lähtönumeroa parempi sija olis miellyttäny, sellane 65-70 olis tehny jo hyvää. Mutta nyt oltiin tuon arvoisia, eikä siinäkään mitään häpeämistä ole. Oma suoritus oli puolustustaistelua, mitä nyt alun virheiden jälkeen joutu vähän hyökkäämään jotta sain hetkellisesti menetetyn matkaseuran takasin. Hyökkäsinhän mie tosin korridoorillakin mutta se kuti jäi puolisuutariks ja porukan kesken vaihtosijat arvottiin vasta viimeisillä rasteilla. Koitan viikonloppuna julkaista karttaa reissusta joten antaa sen kertoa sitten tarkemmat faktumit.
Haluan valottaa täältä idän pimenevästä illasta sitä todellisuutta, jonka tämä jättiläistaajama pitää sisällään.
Ensimmäinen asia: äijien tukat on aivan saatanallisen rumia! Eipä minunkaan tyylissä ole paljoa kehumista 4 krt/vuosi parturitahdilla, mutta silti täällä on viety hommat aivan eri tasolle. Miten tollasilla mongolismiin taipuvaisilla frisyyreillä voi saada naista? Ei niillä kai saakaan, ainakin siitä päätellen, että tämän maan syntyvyystilastot ollu laskusuhdanteessa jo pitkään.
Toinen havainto: kolareita ajetaan ihan arkiseen tyyliin, ei paljon näytä hetkauttavan jos vähän larssonin pelti kolisee. Turvallisuutta tärkeämpää on räyhäkäs riskinotto! Siihen liittyen, kuulin tossa päivällisellä mehukkaan jutun. Eräs paikallinen kolleega oli laitettu rapsakkojen sakkojen ryydittämänä ajokieltoon kun oli firman autolla vetäny holtitonta vauhtia ulos tiestöltä ja saattanut ajokin kumoon. Siinä oli istunu suomalaisia ammattiveljiä kyydissä, olivat kuulemma palanneet välittömästi takas Suomeen tapauksesta hengissä selvittyään.
Kolmas havainto: illan alkaessa hämärtyä kaljoittelevat nuoret miehet valtaavat kadut. Samaan aikaan kauniit djevushkat katoavat, ilmeisesti varotoimena, jonnekin horisonttiin. Kiilusilmät senkun kiiluvat ja takatukat liehuvat Nevaa pitkin puhaltavan tuulenvireen saattelemana. Tääl repataan eastsidea ja rikoksen uhka on vahvasti läsnä. Tämän havainnon tein kun kävin hakemassa apteekista rohtoa huuliherbalaiffiin - kuinka ollakaan, sekin virus heräsi heti kun Venäjälle saavuin!
Mutta kyllä tämä kaupunki on kaunis, etenkin nyt kun alkaa olla taas värien vuodenaika. Ja jokin muukin täällä kiehtoo. En tiedä mikä, enkä aio ottaa selvääkään. Muuten saattaisin tehdä sen virheen että integroituisin turhan vahvasti näihin kuvioihin. Ja sitä kävisi katuminen pidemmän päälle, sen tiedän jo vanhastaan. Elämässä on helpompiakin polkuja kuljettavaksi kuin Kamennoostrovskyj Prospekt!
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Matkaoppaat
Oletteko lähdössä varusmiestovereiden kanssa VLV:llä Jamaikalle rentoutumaan? Hyvää matkaa, mutta muistakaa tämä:
"Maastokuvioisten vaatteiden käyttäminen, ostaminen ja myyminen on laitonta. Myös ganjan käyttö on vastoin yleistä käsitystä kiellettyä."
Purjehduslomalle Somaliaan? No tottahan toki, mutta on kuitenkin hyvä pitää mielessä seuraava:
"Koko Somaliassa on runsaasti aseita ja puolisotilaallisia, pitkälti hallitsemattomia joukkoja. Aseelliset yhteenotot ovat tavanomaisia. Väkivallan, ryöstön, kidnappauksen ja hengen menettämisen riski on Somaliassa ilmeinen. Merialueilla liikkuminen on vaarallista merirosvouden ja kaappausuhkien takia. Kansainvälinen merenkulkulautakunta (IMB) on antanut Somaliasta merirosvousvaroituksen."
Ensi talven suunnistusleirejä suunniteltaessa kannattaa pitää mielessä hulppeita vuoristomaisemia tarjoava Afghanistan. Parhaimpiin maastoihin pääsemiseksi auton vuokraaminen on toki välttämättömyys.
"Afganistan on yksi maailman miinoitetuimmista maista. Kaikkialla, myös Kabulissa, tulee miina- ja muu räjähdevaara pitää mielessä. Tiestö on erittäin huonokuntoista lähes kaikkialla maassa, mutta myös tieltä poikkeaminen saattaa osoittautua miinojen vuoksi kohtalokkaaksi. On suositeltavaa käyttää ainoastaan niitä teitä, joita myös paikalliset asukkaat käyttävät päivittäin. Matkustusta maanteitse tulisi välttää tienvarsipommiuhkan, aseellisten hyökkäysten ja yleisen rikollisuuden yleistymisen vuoksi. Pimeällä liikkumista tulee välttää kaikkialla ja ennen kaikkea suurimpien kaupunkien ulkopuolella."
No kävihän ne eräät veljeksetkin Nigeriassa eikä niille mitään käyny.
"Ryöstetyksi tulemisen vaara on Nigeriassa erittäin suuri. Liikkumista pimeän tultua ei suositella, ja tiettyjä alueita on syytä välttää."
Lemmenloma Laosissa! Vain sinä, paikallinen valittusi ja kaukoidän ihmeet! Varaa heti, rakkaus ei tunne rajoja!
"Avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen ulkomaalaisen ja laosilaisen välillä ei ole sallittua paikallisen lain mukaan. Kihlautuminen ja avioliiton solmiminen laosilaisen ja ulkomaalaisen välillä ilman viranomaisen lupaa on kielletty. Laosilaiset tarvitsevat erityisen luvan maansa viranomaisilta, jos kutsuvat kotiinsa ulkomaalaisia vieraita. Ilman lupaa tapahtuvasta vierailusta voidaan rangaista myös ulkomaalaista."
Kokeneelle travellerille mielenkiintoinen vaihtoehto on Itä-Tsadin kiertomatka! Koska tälle matkalle lähtijältä voidaan edellyttää jo jonkin verran kansainvälistä kokemusta, annetaan kohdekuvauskin englannin kielellä.
"You should avoid all travel to eastern Chad, where there has historically been rebel activity and there is a risk of indiscriminate banditry. The area is also renowned for its roadblocks, which are frequently used to facilitate car-jackings, some of which have proved fatal. The humanitarian situation is grave and the security situation extremely unstable. There are high levels of banditry in eastern Chad, with acts of violent crime being committed including robbery, rape, kidnap and murder."
Kohdekuvaukset tarjosi Suomen ja Iso-Britannian ulkoasiainministeriöt, kiitos siitä. Mut sitä mie ihmettelen, että miksi monessa matkustustiedotteessa kehotetaan välttämään osallistumista mielenosoituksiin, poliittisiin kokouksiin ja lakkoihin yms. Tulisko sinulle mieleen lomamatkallasi paukkasta mukaan mellakan pyörteisiin huutamaan iskulauseita asioista joista et tiedä mitään ja kielellä jota et ymmärrä?
"Maastokuvioisten vaatteiden käyttäminen, ostaminen ja myyminen on laitonta. Myös ganjan käyttö on vastoin yleistä käsitystä kiellettyä."
Purjehduslomalle Somaliaan? No tottahan toki, mutta on kuitenkin hyvä pitää mielessä seuraava:
"Koko Somaliassa on runsaasti aseita ja puolisotilaallisia, pitkälti hallitsemattomia joukkoja. Aseelliset yhteenotot ovat tavanomaisia. Väkivallan, ryöstön, kidnappauksen ja hengen menettämisen riski on Somaliassa ilmeinen. Merialueilla liikkuminen on vaarallista merirosvouden ja kaappausuhkien takia. Kansainvälinen merenkulkulautakunta (IMB) on antanut Somaliasta merirosvousvaroituksen."
Ensi talven suunnistusleirejä suunniteltaessa kannattaa pitää mielessä hulppeita vuoristomaisemia tarjoava Afghanistan. Parhaimpiin maastoihin pääsemiseksi auton vuokraaminen on toki välttämättömyys.
"Afganistan on yksi maailman miinoitetuimmista maista. Kaikkialla, myös Kabulissa, tulee miina- ja muu räjähdevaara pitää mielessä. Tiestö on erittäin huonokuntoista lähes kaikkialla maassa, mutta myös tieltä poikkeaminen saattaa osoittautua miinojen vuoksi kohtalokkaaksi. On suositeltavaa käyttää ainoastaan niitä teitä, joita myös paikalliset asukkaat käyttävät päivittäin. Matkustusta maanteitse tulisi välttää tienvarsipommiuhkan, aseellisten hyökkäysten ja yleisen rikollisuuden yleistymisen vuoksi. Pimeällä liikkumista tulee välttää kaikkialla ja ennen kaikkea suurimpien kaupunkien ulkopuolella."
No kävihän ne eräät veljeksetkin Nigeriassa eikä niille mitään käyny.
"Ryöstetyksi tulemisen vaara on Nigeriassa erittäin suuri. Liikkumista pimeän tultua ei suositella, ja tiettyjä alueita on syytä välttää."
Lemmenloma Laosissa! Vain sinä, paikallinen valittusi ja kaukoidän ihmeet! Varaa heti, rakkaus ei tunne rajoja!
"Avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen ulkomaalaisen ja laosilaisen välillä ei ole sallittua paikallisen lain mukaan. Kihlautuminen ja avioliiton solmiminen laosilaisen ja ulkomaalaisen välillä ilman viranomaisen lupaa on kielletty. Laosilaiset tarvitsevat erityisen luvan maansa viranomaisilta, jos kutsuvat kotiinsa ulkomaalaisia vieraita. Ilman lupaa tapahtuvasta vierailusta voidaan rangaista myös ulkomaalaista."
Kokeneelle travellerille mielenkiintoinen vaihtoehto on Itä-Tsadin kiertomatka! Koska tälle matkalle lähtijältä voidaan edellyttää jo jonkin verran kansainvälistä kokemusta, annetaan kohdekuvauskin englannin kielellä.
"You should avoid all travel to eastern Chad, where there has historically been rebel activity and there is a risk of indiscriminate banditry. The area is also renowned for its roadblocks, which are frequently used to facilitate car-jackings, some of which have proved fatal. The humanitarian situation is grave and the security situation extremely unstable. There are high levels of banditry in eastern Chad, with acts of violent crime being committed including robbery, rape, kidnap and murder."
Kohdekuvaukset tarjosi Suomen ja Iso-Britannian ulkoasiainministeriöt, kiitos siitä. Mut sitä mie ihmettelen, että miksi monessa matkustustiedotteessa kehotetaan välttämään osallistumista mielenosoituksiin, poliittisiin kokouksiin ja lakkoihin yms. Tulisko sinulle mieleen lomamatkallasi paukkasta mukaan mellakan pyörteisiin huutamaan iskulauseita asioista joista et tiedä mitään ja kielellä jota et ymmärrä?
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Meissin kevätkatsaus
Lenkki perkele, sanois Sepe! Kyllä urheilu tekee hyvää, sanoo miun reenikirja. Ja nyt sitä määrää, sanois seitkytluvun miehet.
Siinähän se sujahti laiha kaksviikkonen sairaslomalla urheilusta. Poissa töistä olin päivän ja 7 päivää tuosta jaksosta puskin hommia päänsäryn, lukittuneiden korvien, yskän, keltasen rään ja kiireen siivittämänä. Jos joku tekis miun hommia sillä aikaa kun oon poissa töistä, olis sairaslomapäiviä saattanu tulla 7 enemmän. Tulihan sieltä ajastaan poskarikin palkkioks kovasta yrittämisestä! Elämänvastaiset on päällä ens torstaille saakka. Mutta tänään olen aistivinani kevättuulen kääntyneen puhaltamaan Tarasteenjärven kaatiksen sijaan lounais-Suomen kisapaikoilta päin!
Viskelin tossa kasikilsasen käynnistelylenkin. Paskaltahan se taudin jälkeen tuntuu, se nyt on selvää. Mutta ilmeisesti pakkolepo on silti nostanu kuntoo: samalla hiipimisteholla hölkättynä kilsat taittui nyt keskimäärin 20sek nopeemmin kuin viime kerralla. Helvetti kun oon kuitenki juuri sen verran älykäs, että ymmärrän tuon eron johtuvan sulasta alustasta. Tajusin sen jo neljän kilsan kohalla, siinä meni sekin ilo. Pääasiat on kuitenkin usein tärkeimpiä ja yks sellanen oli ylipäätään päästä taas lenkille.
Eilisillan ehdoton valinta oli syynätä hankitamppauksena käytyä KYV:iä seurannast. Täytyy sanoo, että ennakko-odotuksiin nähden lähetys oli lievä pettymys. Pallot kun liikkuu pääasiassa 1-8km/h, niin vaikee siinä on pysyä kärryillä hetken tapahtumista. Pummikorjauksetkin tapahtu ruudulta katsoen kovin loivin liikkein. Yleensähän pummaava viestigepsiselkä räjäyttää maksimikirin välittömästi muusta ryhmästä poikkeavaan suuntaan kun tajuaa virheen tapahtuneen. Seurannan ohessa kannattikin välillä venytellä ja tsekkailla telsusta ruotsalaista dokkaria peppualan ammattimiehistä. On se muuten kumma, että tollanen ohjelma muka kiinnostaa kovastikin, mutta sit kun alkaa tositoimet niin ei olekaan enää miestä katsoa!
Vaalithan sieltä taas tulee. Kansa on tyytymätön poliittiseen johtoon, se on muuttumaton vakio. Mutta se ihmetyttää, että kun suurin osa kansasta on jatkuvasti tyytymätön poliitikkojen toimintaan, niin miksi siellä sitten on aina samat naamat kaudesta toiseen? Taitaa mennä asiat niin, että härmän häjy on kyllä kova rutisemaan kapakoissa kaverille ja gallupeissa ollaan nimettömänä perin kriittisiä, mutta äänestyskopissa piirretään sen saman ehdokkaan numero kuponkiin vaaleista toiseen. Tai ainakin äänestetään sitä samaa puoluetta, jota kylällä/kotilähiössä/kotikaupungissa/työporukassa on ollut tapana äänestää.
-----------------------------
Sekundaattori kollar läget!
Kuinka monta joukkuetta asetatte viivalle kuhunkin viestiin?
-Me ladataan yhteen miesjoukkueeseen. Kylhän sitä on paljon keskusteltu kakkos- ja kolmosjoukkueiden lähettämisestä matkaan, mutta jengi reenaa tehokkaammin kun on vain 10 paikkaa tarjolla. Valitsijoille tämä toki tuottaa päänvaivaa, sillä onhan meillä helposti 20-30 miestä kilvoittelemassa viimeisistä joukkuepaikoista kun otetaan huomioon seuramme toiminta-alueen itäisimmätkin kyläosastot.
Oletteko asettaneet tavoitetta?
-Pyritään välttämään pahimmat separoinnit.
Millainen joukkueen kunto on viime vuoteen verrattuna?
-Joukkueemme lähes kaikki juoksijat ovat nyt yhden vuoden kokeneempia. Noin puolelle joukkueesta tämä on myös etu, joten uskon miehistön olevan paremmassa tikissä kuin vuosi sitten.
Mihin olette panostanee harjoittelussa? Tekniikkaan, juoksuun, yleiseen hyvinvointiin?
-Juoksuharjoittelu on näytellyt keskeistä roolia poikien valmistautumisessa. Tiedä tosta tekniikasta nyt sitten... Yleiseen hyvinvointiinkin pyritään, mutta ei siihen tässä porukassa ole juuri totuttu. Se katos on joko rahat tai aika. Koskaan ei molempia, vaikka tämä olisi yleisen hyvinvoinnin kiistaton tae! Siitä päästäänkin... khm... köh... olisko toimittajalla heittää muutama tonni ens talven leiritystä varten? Ei kato tarviis mennä poikien kesätyöhön! Eihän sellaseen ole oikein aikaa, pitäs päästä tutustumaan maastotyyppeihin Sveitsin rapaviikolle ja Norjan Midnattssolgaloppetissa.
Se ei valitettavasi käy.
-No paljonkos sä sitte maksat tästä haastiksesta, täh?
Siinähän se sujahti laiha kaksviikkonen sairaslomalla urheilusta. Poissa töistä olin päivän ja 7 päivää tuosta jaksosta puskin hommia päänsäryn, lukittuneiden korvien, yskän, keltasen rään ja kiireen siivittämänä. Jos joku tekis miun hommia sillä aikaa kun oon poissa töistä, olis sairaslomapäiviä saattanu tulla 7 enemmän. Tulihan sieltä ajastaan poskarikin palkkioks kovasta yrittämisestä! Elämänvastaiset on päällä ens torstaille saakka. Mutta tänään olen aistivinani kevättuulen kääntyneen puhaltamaan Tarasteenjärven kaatiksen sijaan lounais-Suomen kisapaikoilta päin!
Viskelin tossa kasikilsasen käynnistelylenkin. Paskaltahan se taudin jälkeen tuntuu, se nyt on selvää. Mutta ilmeisesti pakkolepo on silti nostanu kuntoo: samalla hiipimisteholla hölkättynä kilsat taittui nyt keskimäärin 20sek nopeemmin kuin viime kerralla. Helvetti kun oon kuitenki juuri sen verran älykäs, että ymmärrän tuon eron johtuvan sulasta alustasta. Tajusin sen jo neljän kilsan kohalla, siinä meni sekin ilo. Pääasiat on kuitenkin usein tärkeimpiä ja yks sellanen oli ylipäätään päästä taas lenkille.
Eilisillan ehdoton valinta oli syynätä hankitamppauksena käytyä KYV:iä seurannast. Täytyy sanoo, että ennakko-odotuksiin nähden lähetys oli lievä pettymys. Pallot kun liikkuu pääasiassa 1-8km/h, niin vaikee siinä on pysyä kärryillä hetken tapahtumista. Pummikorjauksetkin tapahtu ruudulta katsoen kovin loivin liikkein. Yleensähän pummaava viestigepsiselkä räjäyttää maksimikirin välittömästi muusta ryhmästä poikkeavaan suuntaan kun tajuaa virheen tapahtuneen. Seurannan ohessa kannattikin välillä venytellä ja tsekkailla telsusta ruotsalaista dokkaria peppualan ammattimiehistä. On se muuten kumma, että tollanen ohjelma muka kiinnostaa kovastikin, mutta sit kun alkaa tositoimet niin ei olekaan enää miestä katsoa!
Vaalithan sieltä taas tulee. Kansa on tyytymätön poliittiseen johtoon, se on muuttumaton vakio. Mutta se ihmetyttää, että kun suurin osa kansasta on jatkuvasti tyytymätön poliitikkojen toimintaan, niin miksi siellä sitten on aina samat naamat kaudesta toiseen? Taitaa mennä asiat niin, että härmän häjy on kyllä kova rutisemaan kapakoissa kaverille ja gallupeissa ollaan nimettömänä perin kriittisiä, mutta äänestyskopissa piirretään sen saman ehdokkaan numero kuponkiin vaaleista toiseen. Tai ainakin äänestetään sitä samaa puoluetta, jota kylällä/kotilähiössä/kotikaupungissa/työporukassa on ollut tapana äänestää.
-----------------------------
Sekundaattori kollar läget!
Kuinka monta joukkuetta asetatte viivalle kuhunkin viestiin?
-Me ladataan yhteen miesjoukkueeseen. Kylhän sitä on paljon keskusteltu kakkos- ja kolmosjoukkueiden lähettämisestä matkaan, mutta jengi reenaa tehokkaammin kun on vain 10 paikkaa tarjolla. Valitsijoille tämä toki tuottaa päänvaivaa, sillä onhan meillä helposti 20-30 miestä kilvoittelemassa viimeisistä joukkuepaikoista kun otetaan huomioon seuramme toiminta-alueen itäisimmätkin kyläosastot.
Oletteko asettaneet tavoitetta?
-Pyritään välttämään pahimmat separoinnit.
Millainen joukkueen kunto on viime vuoteen verrattuna?
-Joukkueemme lähes kaikki juoksijat ovat nyt yhden vuoden kokeneempia. Noin puolelle joukkueesta tämä on myös etu, joten uskon miehistön olevan paremmassa tikissä kuin vuosi sitten.
Mihin olette panostanee harjoittelussa? Tekniikkaan, juoksuun, yleiseen hyvinvointiin?
-Juoksuharjoittelu on näytellyt keskeistä roolia poikien valmistautumisessa. Tiedä tosta tekniikasta nyt sitten... Yleiseen hyvinvointiinkin pyritään, mutta ei siihen tässä porukassa ole juuri totuttu. Se katos on joko rahat tai aika. Koskaan ei molempia, vaikka tämä olisi yleisen hyvinvoinnin kiistaton tae! Siitä päästäänkin... khm... köh... olisko toimittajalla heittää muutama tonni ens talven leiritystä varten? Ei kato tarviis mennä poikien kesätyöhön! Eihän sellaseen ole oikein aikaa, pitäs päästä tutustumaan maastotyyppeihin Sveitsin rapaviikolle ja Norjan Midnattssolgaloppetissa.
Se ei valitettavasi käy.
-No paljonkos sä sitte maksat tästä haastiksesta, täh?
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Lyhyt rapsa
Leiri JKL:ssä tarjosi puitetta viimesen päälle. Oli kelit ja ladut, kovat kilpakumppanit, kuitunauhat ja onnistunutta sprinttiratamestarointia. Laajarin 3-4 miehen putkissa haisi niinku aina ennenkin. Lattiat täynnä kamaa niin että siinä sai askel sijaansa etsiä. Ah, mikä voisikaan olla parempaa kuin tuo sielulle vapauden antava leirielämän alkeellisuus, josta ei kuitenkaan puutu sillä hetkellä mitään! Kuntokin tuntuu kehittyneen talven aikana joten viilikset on siltäkin osin ihan kohtalaiset. Vielä kun saisi Portugalin kahdesta leirikilosta jälkimmäisenkin sulamaan.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Kauhua kryptassa
Päivän eka kauhunhetki: lauantai-aamuinen herätys klo 5:20. Päivän toinen kauhunhetki: herätessäni tajuan, että kaljonkia ei myydä ennen ysiä. Joutuu nappaamaan viime kesän Puolan matkan tuliaisputelin pykälään kovinta jännäystä lievittämään. Nopee aamupala ja sitten Zbynen kanssa nokat kohti Helsinkiä, Läkkisepäntietä ja Crypt Studiosia.
Perillä jätkät on reteenä niin kauan ennen kuin nähdään boksi, koppi, putka tai ihan vaan äänityshuone. Pöhinäsuoja, luurit ja neljän tonnin mikki ovat rennosti ja tottuneen oloisina paikoillaan mutta mie joudun laittaa polvet lukkoon niiden edessä seisoessani. Lasin takana toisessa huoneessa on helvetin iso miksauspöytä, jolla tuksustakin saatais loihdittua irti kuunneltavissa olevaa kamaa.
Zbyne aloittaa testiotoilla. Sanat ei meinaa kestää telineessä, mut mihinkäs se niitä tarviis, reenannu painotkin kohilleen jo aikaa sitten. Vasta kolme varttii inessä studiol ja miulle koittaa totuuden hetki. Totuus ei ole tuolla ulkona, se löytyy parista neliömetristä tuolla sisällä. Otatan muutaman rundin, joista puolet menee ei naapurin, vaan naapurikunnan puolelle. Elän raskaita aikoja, mutta nautin silti tekemisestä! Isevarmuus kasvaa hivenen.
Kinuski ei ole vielä auki, kemali on sulkenu pysyvästi. Joudutaan mennä huoltiksen baariin paniinille. Kunhan nyt edes jotain. Pienen ruokalevon jälkeen sessiointi jatkuu. Zbyne iskee soolotunnelmointinsa narulle. Mie päätän lähtee käymään sillä aikaa kaupassa. Aamun pari viskihuikkaa ei enää jaksa kannatella ja muutakin evästä tarvii lisää. Matkalla saan puhelun kolmekymppisiään juhlivalta Freerider Recordsin executivelta. Studiovuokrasta neuvotellaan ja viesti on vanha tuttu: artisti maksaa.
Riimien tuplaus on kuulemma vaikeeta ekakertalaiselle. No onhan se sitä myös miulle. Muuten osuu aika hyvin maaliin mutta kahta yksittäistä sanaa joutuu jauhaa kymmenisen kertaa ennenku niistä saadaan validia tavaraa. Kyllä tää työstä kävis jos kokopitkää sorvattais! Zbynelle kaikki on jotenkin liian helppoa, tai sitten se vaan esittää ja vetää ihan piruuttaan kerralla purkkiin.
Valmista tulee. Lätty käteen, tuotokset tikulle, kädenpuristukset ja kiitos hei. Kuskivuoro on arvottu jo muutama tunti sitten. Kylläpä onkin mukavaa istua autossa vaihteeksi oikealla puolella ja tuomita siitä niin eläviä kuin kuolleita! Kukkopoika matkustaa jalkatilassa. Muuten ihan terve tipu mutta ei kasva vanhetessaan, päinvastoin.
Ei oo vielä Lontoosta tai Nykistä kuulunu mitään, mut Kotkassa ollaan kuulemma hittilistoil! Muut uutiset: kävin tänää hisukisois.
Perillä jätkät on reteenä niin kauan ennen kuin nähdään boksi, koppi, putka tai ihan vaan äänityshuone. Pöhinäsuoja, luurit ja neljän tonnin mikki ovat rennosti ja tottuneen oloisina paikoillaan mutta mie joudun laittaa polvet lukkoon niiden edessä seisoessani. Lasin takana toisessa huoneessa on helvetin iso miksauspöytä, jolla tuksustakin saatais loihdittua irti kuunneltavissa olevaa kamaa.
Zbyne aloittaa testiotoilla. Sanat ei meinaa kestää telineessä, mut mihinkäs se niitä tarviis, reenannu painotkin kohilleen jo aikaa sitten. Vasta kolme varttii inessä studiol ja miulle koittaa totuuden hetki. Totuus ei ole tuolla ulkona, se löytyy parista neliömetristä tuolla sisällä. Otatan muutaman rundin, joista puolet menee ei naapurin, vaan naapurikunnan puolelle. Elän raskaita aikoja, mutta nautin silti tekemisestä! Isevarmuus kasvaa hivenen.
Kinuski ei ole vielä auki, kemali on sulkenu pysyvästi. Joudutaan mennä huoltiksen baariin paniinille. Kunhan nyt edes jotain. Pienen ruokalevon jälkeen sessiointi jatkuu. Zbyne iskee soolotunnelmointinsa narulle. Mie päätän lähtee käymään sillä aikaa kaupassa. Aamun pari viskihuikkaa ei enää jaksa kannatella ja muutakin evästä tarvii lisää. Matkalla saan puhelun kolmekymppisiään juhlivalta Freerider Recordsin executivelta. Studiovuokrasta neuvotellaan ja viesti on vanha tuttu: artisti maksaa.
Riimien tuplaus on kuulemma vaikeeta ekakertalaiselle. No onhan se sitä myös miulle. Muuten osuu aika hyvin maaliin mutta kahta yksittäistä sanaa joutuu jauhaa kymmenisen kertaa ennenku niistä saadaan validia tavaraa. Kyllä tää työstä kävis jos kokopitkää sorvattais! Zbynelle kaikki on jotenkin liian helppoa, tai sitten se vaan esittää ja vetää ihan piruuttaan kerralla purkkiin.
Valmista tulee. Lätty käteen, tuotokset tikulle, kädenpuristukset ja kiitos hei. Kuskivuoro on arvottu jo muutama tunti sitten. Kylläpä onkin mukavaa istua autossa vaihteeksi oikealla puolella ja tuomita siitä niin eläviä kuin kuolleita! Kukkopoika matkustaa jalkatilassa. Muuten ihan terve tipu mutta ei kasva vanhetessaan, päinvastoin.
Ei oo vielä Lontoosta tai Nykistä kuulunu mitään, mut Kotkassa ollaan kuulemma hittilistoil! Muut uutiset: kävin tänää hisukisois.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Everyday average normal life
Kovin vähissä ovat julkaisemisen arvoiset jutut viime aikoina olleet. Mitäs tässä, hiljakseen kilauttelen arjen pajatsoa. Siinä pelissä useimmat markat menevät ohi sektoreista ja jäävät pelikoneen haltuun. Aina silloin tällöin joku laaki osuu maaliin ja omaankin laariin tipahtelee jotain roposia. Jackpottia ei tule koskaan, mutta eturessun sentään joskus onnistun näpyllä tyhjentelemään.
Töitä tehdään ja lenkillä käydään. Iltaisin seurailen rytkyjen ikuista kiertokulkua pyykkikorin, pesukoneen ja kuivatustelineen kautta takaisin vaatekaappiin. Lisäksi katson telkkaa ja tsekkailen reenifoorumia. Kun oikein hurjaksi heittäydyn, otan pullon olutta tai lasin konjakkia. Sellaisina iltoina pitää muistaa olla ottamatta lihasrelaksantteja ettei unesta tule liian syvää.
Tämä kaikki on oikeastaan ihan jees, varsinkin nyt kun pekuriset on jo isketty jonoon ja etelän maat odottavat kolmen viikon päässä!
Töitä tehdään ja lenkillä käydään. Iltaisin seurailen rytkyjen ikuista kiertokulkua pyykkikorin, pesukoneen ja kuivatustelineen kautta takaisin vaatekaappiin. Lisäksi katson telkkaa ja tsekkailen reenifoorumia. Kun oikein hurjaksi heittäydyn, otan pullon olutta tai lasin konjakkia. Sellaisina iltoina pitää muistaa olla ottamatta lihasrelaksantteja ettei unesta tule liian syvää.
Tämä kaikki on oikeastaan ihan jees, varsinkin nyt kun pekuriset on jo isketty jonoon ja etelän maat odottavat kolmen viikon päässä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)