Naimaloma: keskuslaakso, pilvimetsat ja tulivuoret

Keskiviikkona
oli tarkoitus tutustua paakaupunkiin San Josehen ja nain myos teimme. Pyha Juuso on esikaupunkeineen suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin kotoinen paakaupunkiseutumme, eli asukkaita on reilusti toista miljoonaa. Kaupungilla liikkuessa tuntuu kuitenkin silta, etta ihmisia olisi reilusti enemman. Tungos ja meteli on kova. Pohjoismaiselle ihmiselle etenkin tuo elaman meluisuus on erikoista kuunneltavaa. Torvet soi ja myyntimiehet huutaa.

Kokonaisuutena Pyha Juuso on karmea paikka. Kadut on paskassa kunnossa, liikennetta aivan liikaa ja kuskit on agressiivisia, suojateita ei ole, jalkakaytavilla on ammottavia aukkoja suoraan viemareihin, haisee pahalta, on ryysista ja epailyttavan nakosia kujia jne jne. Silmiinpistavaa on kaikenlaisten pienyritysten huikea maara. Suurin osa naista on kenkakauppoja, apteekkeja tai muutaman neliometrin ravintoloita. Kauppiaat levittelevat kadunvarsiin mattojaan. Suurin osa heista myy joko hedelmia tai arpalipukkeita. Jopa busseissa myydaan tavaraa. Ensin tapahtuu kovaaaninen myyntipuhe bussin keulasta ja sitten kauppias siirtyy kaytavalle tekemaan bisnesta.

Torstaina
piti paasta pois kaupungista. Luonnon takiahan tanne maahan ollaan raahauduttu. Paatettiin ottaa bussi Karibian meren suuntaan ja jaada matkan varrella pois Braulio Carrillon kansallispuiston opastuskeskuksen kohdalla. Mitaan tarkkoja karttoja ei tietenkaan matkassa ollut ja melko lailla tuuripelilla onnistuttiin jaamaan oikeassa kohdassa pois.

Valkoiset jalat astuivat ensi kertaa viidakkoon. Meteli sademetsassa oli melkein yhta kova kuin kaupungissakin. Omituista vain oli, etta juuri mitaan elukoita ei nakyny maasta kasin. Suurin osa sademetsan elaimista elaa puiden latvuskerroksessa, jonne ei tihean kasvuston vuoksi ollut useinkaan nakoyhteytta. Erikoisia kasveja oli kylla sitakin enemman nakyvilla. Lajiston runsaus on huikeaa! Elainhavainnoiksi kirjattiin pari isoa hamahakkia, agouti (ylisuuren oravan ja janiksen valimuoto), paljon perhosia ja muita hyonteisia, iso turkoosi kovaa surinaa pitava lentokuoriainen ja kolibri. Lisaksi nakyi lehdenleikkaajamuurahaisia ja muutamia ruskeanharmaita pikkulintuja. Homenokkainen tukaani antoi viela odottaa itseaan.

Takaisin pain otettiin bussi lennosta valtatien sivusta. Saatiin seisomapaikat. Nain ollen asiaan toki kuului, etta tiella oli heti kohta joku haslinki ja liikenne seisoi tunnin paikallaan. Muutenkin matka oli kokemus: kuski kaahasi raivolla, koko ajan ohituskaistalla mutkaisella vuoristotiella eika halytysajossa ollut ambulanssikaan saanu mitaan armoa. Lanssi ajoi vierella hetken, kunnes bussikuski sulki ajolinjan. Lanssi siirtyi taakse ja veti oikeelta ohi. Bussikuski koitti vielakin pysya edella mutta havis kisan. Mita nailla oikein liikkuu paassa?

Illalla kaytiin syomassa hotellin ravintolassa, joka kuuluu kuulemma Costa Rican parhaisiin. Eihan me muuten, mutta kun huoneeseen asti toivat ale-kupongin niin pitihan se menna hyodyntamaan. Ruoka oli kylla hyvaa eika hintakaan loppujen lopuksi aiheuttanu pahaa ummetusta.

Perjantaina
oli vuorossa Volcan Irazu. Taas linjuriauto alle ja matkaan. Kysessa oli suora linja tulivuorelle, mutta paikalliseen tapaan kuski poimi matkan varrelta kyytiin kaikki jotka tien sivusta vinkkailivat. Pois kyydista voi myos jaada missa vaan. Kateva ja joustava systeemi, mutta pitkamatkalaiselle tama tarkoittaa tuskastuttavan hidasta matkantekoa.

Tulivuorella oli kolme kraateria, joista suurin on leveydeltaan noin kilsan ja syvyydeltaan 300m. Sen pohjalla on turkoosivetinen happolampi. Huipun korkeus on jotain 3400m. Meikalla oli tarkotus vetasta lenkki kraaterissa, mutta jo ylamakia kavellessa tajusin ettei siita mitaan tulisi. Otin kuitenkin kokeeksi pari sataa metria juoksua. Siinakin matkassa joutu pitamaan kolme taukoa. Ilma ei vaan riita mihinkaan! Henkea ahdisti, paata sarki ja jalat oli voimattoman hervottomat. UV-indeksi vuorella oli varmaan toista tuhatta, silla silmia poltti ja vedet senkun valui. Ei ole meika-mattia tehty korkeisiin olosuhteisiin. Vaimolla ei ollut mitaan hataa, ei kuulemma tuntunu korkeus missaan. Mut sehan onkin astmaatikkona tottunu siihen ettei saa happea.