Kertomus, ensimmäinen osa

Matias Esaiaksenpoika Multalampi syntyi vuonna 1838 pieneen Kaakkois-Suomalaiseen, tai jos tarkkoja ollaan, Luoteis-Venäläiseen kylään. Hän oli nelihenkisen perheen kahdesta lapsesta vanhempi ja siten ensimmäisenä maatilan perimisjärjestyksessä.

Matias kävi kiertokoulua ja hankki tällä tavoin itselleen luku- ja kirjoitustaidon, joka oli noihin aikoihin harvinaista hänen kotiseudullaan. Naapurin isännät tätä hieman purnasivatkin, että mitä sitä poikaa nyt kouluun laittamaan, löytyisi sitä työtä kotipelloiltakin eikä hevosen ja auran käyttämiseksi mitään kirjoja tarvinnut osata. Esaias pysyi kuitenkin lujana ja vastasi aina: "Meiän pojast se tulee viel sellane herra, upseermies tai oikei ministeri, että te jäykkäniskat syvään kumarratte! Ja lakki nousee päästä heti ku sen herran nelipyöräkärryt tän kylän risteyksest kääntyy..."

Matias varttui karuissa, muttei kuitenkaan puutteellisissa oloissa terveeksi nuorukaiseksi. Mummo sitä aina patisti syömään enemmän ohravelliä, jottei pojan kaidat kasvot talon köyhyydestä kielisi. Eihän talo köyhä ollutkaan, Matias vain sattui olemaan hullaantunut urheiluun ja pysyi siksi laihana, hyvästä ruokahalustaan huolimatta. Talvisinkin hiihti kiertokouluun melkein pitäjän rajalle asti, vaikka naapurikylästäkin olisi opetusta saanut.

Pikku hiljaa alkoi Esaiaksen mieltä kaivaa epäilys: onkohan tuolla pojalla sittenkään päässään kaikki järki tallella? Isoisän taskunauriinkin usein salaa pihistää ja se kädessä juoksee kuoppaista kylätietä edestakaisin välillä kiroten ja välillä voitonriemuisesti karjuen. Joskus urakkansa päätteeksi jopa ylen antaa. Matias oli kuitenkin hoitanut koulunsa kunnialla ja hänestä oli kohtalainen apu tilankin töissä, joten Esaias ei pahemmin pojan hullutuksista jaksanut motkottaa. Hieman kyllä hävetti ja muut kyläläiset aina nauroivat, kun poika ravasi aamuin illoin kylätietä ja tyhjänpäiväisen juoksentelun jälkeen raapusti muistiinpanoja vähillä rahoilla ostamaansa paperilehtiöön.

Vuosi oli 1858 ja Matias siinä kahdenkymmenen vanha, kun hän eräänä iltana löysi papan jäämistöstä vanhan venäläisen topografikartan. Kartta oli Lappeen pitäjän eteläosasta, juuri Multalammen kylän ympäristöstä. Pappa oli säilyttänyt karttaa yläkamarin lukitussa piironkilaatikossa aina vuoden 1831 riitaisasta rajankäynnistä saakka. Silloin oli taisteltu pitkään erään metsäpalstan oikeasta rajasta. Pappa oli ratkaissut asian pihistämällä herran kiinteistöinsinöörin kartan ja piirtämällä siihen oman näkemyksensä rajan oikeasta linjauksesta. Sitä oli sitten rajanaapurille näyttänyt, olipa siinä oikein lääninhallituksen leimat ja kruununvoudin puumerkki. Riita ratkesi siihen paikkaan.

Mutta Matias kiinnoistui kartasta toisen asian vuoksi. Hän keksi piirtää vanhaan, aarteena varjeltuun karttaan pieniä ympyröitä ja yhdisti nämä ympyrät suorilla viivoilla. Isä Esaias huomasi pojan toimet ja kysyi: "Mitä sie sillä kartalla... sehä on pappa-vainaan arvokkain aarre!" Matias tähän vastasi: "Isä hyvä, mie alan nyt suunnistajaks! Lähen tästä reenaamaan, tuun kyl kotia ennenku aurinko laskee."

Matias tuli kotiin kun aurinko oli jo laskenut. Torpan portailla häntä vastassa oli isä Esaias, äiti Birgitta ja sisko Anneli. Isän ilme oli nyt vakava, äiti ja sisko kyyneliään kuivasivat. Isä katsoi Matiasta pitkään ja sanoi: "Ei taida sinusta kunnon miestä tulla, parempi että lähdet siitä Ameriikkaan."

Koska Matiaksen vähä omaisuuskin oli jo valmiiksi pakattu, päätti hän suutuspäissään lähteä heti matkaan yön selkään. Kylän reunalla kääntyi, katsoi kotitaloaan ja peltoja joilla kypsyvä vilja lainehti, puri hetken hammasta ja suuntasi sitten askeleensa kohti Kotkan kauppasatamaa.

(jatkuu seuraavassa numerossa)