Syksy on edennyt aina tähän pisteeseen saakka. Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut paljon hyvää. Voidaan puhua edistyksestä. Keskimääräinen olotila on kokonaisuutena arvioiden selkeästi korkeammalla kuin muutama viikko sitten. Liikunta- ja kuntourheilupuolella puolentoista kuukauden projekti toi ensin takaisin juoksukyvyn, sen jälkeen kyvyn juosta reippaasti ja lopulta olinkin tavoitteessani - syksyisen suurviestin puomilla. Tätä kutsutaan onnistumiseksi ja olen siihen todella tyytyväinen!
Hyvä on vastakohta pahalle ja siksi myös jonkinasteinen pahan mittari. Hyvien asioiden olemassaolo mahdollistaa sen, että pahan astetta voidaan arvioida. Erimerkkisten juttujen välillä on kontrastia ja kontrastin lisääntyessä kumpikin puoli nousee selkeämmin esiin taustastaan. Valon karttuessa törmäsinkin erittäin tummiin läikkiin, jonka vuoksi otin pienimuotoisen kriisin. Ollaan nyt rehellisiä: suorastaan ajoin seinään. Tajusin, millaista vahinkoa itselleni teen. Kaiken kehityksen keskellä, edellytysten ollessa entistä paremmin käsieni ulottuvissa, tuhosin itseäni ja elämääni tavalla, joka olisi voinut viedä kaiken.
Tämä on julkinen alusta. En siksi kerro tarkemmin mistä oli kyse, mutta tietäjät tietää ja jos joku tietäjistä tätä sattuu lukemaan niin ymmärtää pointin.
Elämänhallinta on ollut huonoa pitkään. Olen ollut hukassa. Välillä olen kuvitellut yksittäisten asioiden kautta, että komento on minulla. No onhan se ollut koko ajan, mutta en ole sitä käyttänyt. Tai totta kai olen käyttänyt, kukas muukaan, mutta varsin välinpitämättömällä tavalla. Osa-aluekohtaiset tsemppivaiheet tulee ja menee, niinhän se aina on. Kaikkeen ei voi panostaa kerralla. Mutta kokonaisuus, se pitää pystyä hallitsemaan riittävällä tasolla aina, jos haluaa tuntea elämän olevan hallinnassaan. Nyt kun viikko sitten tunnustin itselleni ongelman, tajusin, että kokonaishallintaa ei ole ollut. Olen ottanut kuluneen vuoden aikana ajoittain sellaisia riskejä, joita voi ottaa vain itsensä suhteen tuuliajolla oleva. Näinä hetkinä en ole arvostanut elämääni, en yhtään mitään enkä ketään. Helvetin rankka totuus.
Mutta yhden miehen armeijassa taistelu voitetaan, jos siitä kävellään elävänä ulos. Minä selvisin, olen siis voittaja. Ihminen valitsee suurimman osan taisteluistaan itse. Jo käydyt taistelut on syytä pitää mielessä. Ei ole syytä lähteä sotimaan niitä uudelleen. Tämän ymmärtäminen, suomeksi sanottuna virheistä oppiminen, on keskeinen osa elämänhallintaa. Nyt pidän opin mielessä ja sovellan sitä!
Hyvä on vastakohta pahalle ja siksi myös jonkinasteinen pahan mittari. Hyvien asioiden olemassaolo mahdollistaa sen, että pahan astetta voidaan arvioida. Erimerkkisten juttujen välillä on kontrastia ja kontrastin lisääntyessä kumpikin puoli nousee selkeämmin esiin taustastaan. Valon karttuessa törmäsinkin erittäin tummiin läikkiin, jonka vuoksi otin pienimuotoisen kriisin. Ollaan nyt rehellisiä: suorastaan ajoin seinään. Tajusin, millaista vahinkoa itselleni teen. Kaiken kehityksen keskellä, edellytysten ollessa entistä paremmin käsieni ulottuvissa, tuhosin itseäni ja elämääni tavalla, joka olisi voinut viedä kaiken.
Tämä on julkinen alusta. En siksi kerro tarkemmin mistä oli kyse, mutta tietäjät tietää ja jos joku tietäjistä tätä sattuu lukemaan niin ymmärtää pointin.
Elämänhallinta on ollut huonoa pitkään. Olen ollut hukassa. Välillä olen kuvitellut yksittäisten asioiden kautta, että komento on minulla. No onhan se ollut koko ajan, mutta en ole sitä käyttänyt. Tai totta kai olen käyttänyt, kukas muukaan, mutta varsin välinpitämättömällä tavalla. Osa-aluekohtaiset tsemppivaiheet tulee ja menee, niinhän se aina on. Kaikkeen ei voi panostaa kerralla. Mutta kokonaisuus, se pitää pystyä hallitsemaan riittävällä tasolla aina, jos haluaa tuntea elämän olevan hallinnassaan. Nyt kun viikko sitten tunnustin itselleni ongelman, tajusin, että kokonaishallintaa ei ole ollut. Olen ottanut kuluneen vuoden aikana ajoittain sellaisia riskejä, joita voi ottaa vain itsensä suhteen tuuliajolla oleva. Näinä hetkinä en ole arvostanut elämääni, en yhtään mitään enkä ketään. Helvetin rankka totuus.
Mutta yhden miehen armeijassa taistelu voitetaan, jos siitä kävellään elävänä ulos. Minä selvisin, olen siis voittaja. Ihminen valitsee suurimman osan taisteluistaan itse. Jo käydyt taistelut on syytä pitää mielessä. Ei ole syytä lähteä sotimaan niitä uudelleen. Tämän ymmärtäminen, suomeksi sanottuna virheistä oppiminen, on keskeinen osa elämänhallintaa. Nyt pidän opin mielessä ja sovellan sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti