torstai 9. joulukuuta 2010

Se on niin v***n urheiluu

On olemassa sellaisia toisarvoisia tekijöitä, jotka voivat muuttua ajatuksissa esteiksi tehdä jotakin sellaista, joka on tärkeää jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Nämä esteet voidaan ylittää tunnustamalla rehellisesti faktat ja käyttämällä niitä perusteina päätöksenteossa. Aina se ei ole helppoa, sillä aivot osaavat huijata itseään.

Kuvitellaan tilanne, jossa kilpakuntoilija on lähdössä suorittamaan testijuoksua. Hänellä on tavoite, jonka saavuttaminen edellyttää tällaisten raakojen treenien suorittamista, jotka tuntuvat kivoilta vasta jälkikäteen jos silloinkaan. Hänellä pyörii kielen päällä tuhansia muita vaihtoehtoisia ajankäyttömuotoja tesmon sijaan. Valintatilannehan siitä syntyy. Mikä saa kilpakuntoilijan päätymään lenkkareiden nauhojen solmimiseen, mikä puolestaan on ratkaiseva askel kohti nettaus-sessiota?

Tavoite ja siihen sitoutuminen määrittelevät melko pitkälti sen, kuinka helppoa on jättää reeni väliin erinäisiin syihin vedoten. Joskus on tietysti järkevää jättääkin väliin, mutta rajataan tässä tilanne nyt sellaiseksi, että järkeviä syitä skippaamiselle ei löydy. Seuraavaksi esitellään kolme eri lähestymistapaa tähän tilanteeseen.

Taso 1. Kieltäytyminen

1. Ulkona on kylmää ja irtolunta tien pinnassa. Ei tulisi kuitenkaan hyvää aikaa.
2. Tesmo on hirveää raastoa. Päivän kuntoni tuntuu tänään paskahkolta, ei ehkä kannata mennä.
3. Se mukavin lenkkivaatekerta on pyykissä. En voi vetää kovaa, jos joudun laittamaan nuo byysat jotka vähän kiristää kun joutuu nostamaan polvea.

Ykköstason ajatauskuluilla tesmo jää vetämättä, mikäli yksikin edellä mainituista syistä nousee ratkaisevaksi.

Taso 2. Ehdollinen suorittaminen

1. Perhana, joudun laittamaan kuristavan kaulurin ja raskaat nastakengät jalkaan. Keli on kehno mutta käydään nyt kuitenkin kokeilemassa mitä tulee.
2. Voihan sen vetää vk-ykkösenäkin jos alkaa näyttää huonolta ja kello ei kiitä.
3. Vauhtitrikoot ovat pyykissä, mutta hyväksyn tämän pienen epäkohdan suorituksessani ja rakentelen siitä jo alkuverkassa osaselitystä hitaalle ajalleni.

Kakkostason lähtökohdilla tesmoon lähdetään, mutta annetaan itselle jo etukäteen mahdollisuus liennytykseen tai jopa keskeyttämiseen.

Taso 3. Suorittaminen

1. On kylmää joo, mutta niin se oli silloinkin kun vedin PB:n. Täytyy hakea hyvää pitoa alustasta aina kun sellasta tarjotaan.
2. Vaikka ei tulisikaan raudanlujaa aikaa, isken silti täysillä. Harjoitusvaikutus ei ole sidoksissa tulokseen vaan tehoon ja aikaan.
3. Kyllä näillä vielä yks reeni menee, kaivetaan trikoot pois pyykkikorista ja pistetään jalkaan!

Kolmoslevelin kaltaisilla ennakkoajatuksilla tesmo vedetään loppuun ja mitä todennäköisimmin saavutetaan ihan kelpo aika olosuhteisiin nähden.

Se teoriasta, siirrytään käytäntöön. On kulkenu kivasti viime aikoina ja lähdin innolla suorittamaan testijuoksun. Kuitenkin heti alkuverkassa tiesin, että tänään ei suju. Se oli erittäin ilmeistä. Hyökkäsin kuitenkin paanalle tuollaisella kolmostason suhtautumista vastaavalla mentaliteetillä. Kilometrien myötä päättäväisyyteni luokka laski kolmosesta ykköseen, kunnes sovin itseni kanssa, että eihän näin paskalla fiiliksellä ole mitään järkeä vetää testiä läpi.

Harmittaa, olenko nyt paska-rapamaha-pullamössö-nillittäjä? Tämän päivän tuntemukset vain olivat miehen luonnetta kovempia. Jo muutaman kilsan jälkeen happoisuus oli niin kovaa, että nännit iskivät kipinää. Lukonmäen nousun päällä olin valmis vaikka tunnustamaan Olof Palmen murhan, jos rääkki vain loppuisi. Tästä pari kilsaa eteenpäin vapautin itseni.

Reputtaneet - ne joutuvat uusintaan.

1 kommentti: