Noin vuosi sitten leikattiin polvesta ruman näköinen ruptuura. Kepitystä, kuntoutusta, sovellettua liikuntaa, magneettia, lääkäriä, juoksukokeiluja - näitä riitti aina kuluvan vuoden maaliskuulle saakka. Huhtikuun kevätlägerillä oli tarkoitus testata liitosten kestävyyttä ja näin myös tein. Positiivisin havainnoin jopa. First mission - accomplished.
Polvi jätti varjoonsa erään perseessäni pesivän pysyväispiikin eli akillesjänteen peritendiniitin. Tänä on monesti ollut se viimeinen niitti joka on pakottanut luopumaan rekistä, kisasta tai loppukaudesta. Kuin varas yöllä, se keräsi taas salaa ympärilleen pahansuopia partikkeleita pystyttääkseen pihoilleen kivun barrikaadit. Niiltä lavoilta alkoi kuulua kovaa propagandaa ja agitaatiota kevätleirin viimeisessä reenissä. Otin tästä pariksi viikoksi itteeni, kunnes maksoin suoraan ohi sairaskassan ja hankin yksityistä erikoistason palvelua itselleni. Miilaan mennessä piti olla juoksukyky ja siihen tähdättiin. Tämä onnistui. Second mission -accomplished. Vaan ei lopullisesti.
Tuli kesäloma. Urheilin normaalia enemmän. Polvi toimii, akilles toimii. Kuntoutan silti päivittäin. Peliin astuu varsin rietas, nilkkatukea kunnioittamaton peluri nimeltään nivelsidevamma. Ensimmäisen kerran keskeytykseen johtanut vääntö tuli Äyräpään harjun länsipuolen rinteessä. Ei kuitenkaan estänyt juoksentelua kuin muutaman päivän. Ringenillä napsahti sitten vähän stydimmin. Sama paikka sai jo toiset la bombat vajaan kuukauden sisään. Nyt alkoi kävelyky olla sen verran heikko, että kylmähoitona tarvittiin mellania ihan kohtuullisia määriä alkuun. Kolmatta kertaa vuoden sisään magneettikojeisiin ja röntgenkatseen alle sekä normisetit lääkärit, fysiot, tulehdustropit, kuntoutusohjelmat, juoksun poisjätöt. Tämän nivelsidevamman kanssa mennään nyt konservatiivisillä linjoilla vielä 9 viikkoa ja operaatioiden käynnistäminen puntaroidaan tämän jälkeen. Third mission - ongoing.
Olen suunnitellut viikkoraamit liikunnalleni. Juoksua voi achilleuksen vuoksi tehdä vain metsässä, eli parit suunnistukset viikkoon pitää rähmiä läpi. Suurta varovaisuutta noudattaen, sillä nivelsiteitä ei olis syytä häiritä just nyt. Pk-harjoittelu tapahtuu maastopyörällä. Kuntosalilla käyn 2 krt/vko jotta olis dorkallakin edes vähän palaa. Näillä ajatuksilla, olettaen että ne myös toteuta, pitäisi lokakuussa Mannan maistua mansikalta tai sitten siltä liemeltä mitä ne stryyttaa ineen leikkaussalin odotushuoneissa.
Teidän,
Meissi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti