Savut

Myönnetään, toisinaan on lähteny homma lapasesta sitten suurten muutosten. Tai oikeastaan enimmälti jo ennen niitä. Pahimmat häiriöt osui henkisten muutosten tapahtuma-aikoihin, kun laiva haki suuntaansa pohjakosketusten jälijiltä. Konkreettiset muutokset olivat vain loogista jatkumoa sisäisen tilan selviämiselle, joskaan ei niitä kouriintuntuvuutensa vuoksi vähätellä sovi.

Olen sen tyyppinen tyyppi, että ilman selvää targettia saatan ampua mihin suuntaan tahansa. Vaikka kohti omaa itseä. Tavoitteet on siksi pirun tärkeitä. Niiden kautta on helpompi löytää tarkoitus tälle päivälle, hyväksyä historiansa ja kurkottaa tulevaan. Ilman tavoitteita sitä unohtaa helposti itsensä tässä ja nyt. Silloin unohtaa koko elämän. Bohemia ei todellakaan sovi minulle. En pysty olemaan tyytyväinen ajelehtimiseen, minulle ei riitä toteamus siitä mihin on tultu jos määränpää ei ole ennakkoon edes jollain levelillä tiedossa. Vihaan epätietoisuutta. En ymmärrä ihmisiä joiden perusvastaus asiaan kuin asiaan on "kattoo nyt, tiedä häntä, sen näkee sitten". Jos minulla ei ole ratkaisevan tason kysymyksiin parempaa vastausta niin silloin tiedän, että on syytä inhota itseäni.

Mutta elämä opettaa aina uutta. Nyt olen useita kuukausia ollut tilassa, jossa en tiedä oikeastaan yhtään mitään. Olen erittäin kaukana kaikesta siitä, mitä viime vuosina olin tähän hetkeen itselleni suunnitellut ja jonka eteen elin päivittäin. Ja mikä omituisinta, seuraavat stepit eivät vielä edes roiku ilmassa. Ne ovat kuin pilviä jossakin toisen mantereen päällä ja minun pitäisi nyt osata ennustaa ilman liikkeet tai vaihtoehtoisesti siirtää itseni paikkaan, jossa vallitsee suotuisa säätila. Mikä se sitten onkaan. Vieläkin vihaan sanoa tämän, mutta en tiedä. Olen kuitenkin hyväksynyt, että näin se nyt on ja siinä ei ole mitään vikaa. Saumakohdassa on laastia, ei tiiltä. Olen antanut aikaa, jotta aika voisi antaa jotain. Vielä pitää antaa lisääkin. Tällä hetkellä hiljaa hyvä tulee ja kiirehtimällä kusisesti kävisi.

Elämäntapani on ollut kovin destruktiivinen sitten viime näkemän. Hajottava, kuluttava, jopa tuhoava. Siitä on saatu kovat näytöt. On ihan paperit ja kaikki. Terveyden ja toimintakyvyn, ihmissuhteen, itsekunnioituksen menettäminen näin pääkohdat mainitakseni. Hetkittäin jopa toivo on ollut vaakalaudalla. Aluksi reagoin tuhoon heittämällä kranaatin. Savuja savujen päälle. Onneksi ymmärsin melko nopeasti seisovani kuopassa, nojaten omin käsin lapioon. Heitin ensin lapion pois ja kiipesin ylös. Nyt katselen kuopan reunalla ja mietin parasta keinoa sen täyttämiseen. Pohjalla näkyy olevan kiviä ja käärmeitä. Enpä huomannutkaan niitä äsken, en ennen kuin pois sieltä könysin. Täytyypä alkaa lusikoimaan sitä multaa! Jos vaikka tekisi täytttöhommirn lisäksi oikein komean kummun!