Virallinen minä on hyllyllä. Onneksi minuudessa on useita puolia. Olisi kurjahkoa olla kokonaan sivussa.
Joskus ajattelin minuuden rakenteen melko jyrkän kategorisesti. Työminä, kotiminä, harrastusminä, idioottiminä jne. Suunnilleen pystyin katsomaan kellosta millä tavalla sanat tai eleet tiettynä ajanhetkenä tulevat äijästä ulos. Sittemmin tajusin, että kaikenlainen roolitus ja itsensä luokittelu asioiden kautta, vallankin jos ne asiat määrittelevät olemisen tapaa tilanteissa, on enemmän tai vähemmän beerbeeristä. Aloin ajaa sisään ns. aitoa minää siihen mitä ikinä teon alla onkin. Tämä oli askel oikeaan, mutta nyt olen löytänyt mielestäni vieläkin paremman vastauksen. Oma, aito minä on moninainen systeemi, joka näyttäytyy hieman eri sävyissä riippuen ajasta, paikasta ja tilanteesta. Tämä on eräänlainen synteesi kahdesta edellisestä minäkäsityksestä ja siinä peruslähtökohtana pidetään aitoa minää, joka taipuu monenlaiseen muotoon kohtaamaan erilaiset asiat sellaisella tavalla, joka kulloinkin parhaalta tuntuu. Tämä on aika vapauttavaa. Ei tarvitse pakottaa itseään kymmeniin muotteihin, eikä myöskään tarvitse olla puritanisti itsensä suhteen.
Tämä teksti kaipaa kurinpalautusta ollakseen otsikonmukainen.
Heräsin aamulla ilman ulkoisia herätteitä. Tämä on hyllyllä olemisen plussapuolia. Tämän jälkeen menin kiireettä syömään aamupalaa. Edelleen positiivista noin niin kuin yleiselläkin tasolla ajateltuna. Tänään oli ohjelmassa kuitenkin ohjelmaa, joten aloin toimia suunnitelman mukaisesti. Ajoin kaupunkiin. Otin hetken taiteelle. Hetki oli ekspressionistinen ja paikalla oli yleisön edustaja. Sain välitettyä taiteeni kautta viestin. Siitä tuli hyvä mieli. Sanomani ymmärrettiin ja pääsimme jakamaan pari tunnetilaa ja tarinaa. Jos joku tekee taidetta itselleen ja vain itselleen ja saa siitä täyttymyksen niin hienoa, mutta uskon sellaisen taiteilijan kulkevan vääjäämättä kohti katkeruutta tai skitsofreniaa. Voin olla tässä väärässäkin.
Otin suurien asioiden valmistelevia askelia. Ne olivat taas kerran eteenpäin. Olen niiden suhteen asettumassa jo lähtötelineisiin ja edessä olevan radan merkinnät piirtyvät koko ajan terävämpinä. Se siitä, koska en kuitenkaan kerro tarkemmin tai edes ymmärrettävin sanoin. Tästä jatkaminen olisi kysy-kysy-kysy -huorausta tai sitten pelkkää kusipäisyyttä. Postauksen päiväkirjamerkintään viittaavalla otsikoinnilla oikeutan edellisen lätinän, joka nyt jätetään turhan puheen tasolle merkityksiä vaille.
Tulin kotiin. Lähdin maastoon. Poimin puolukoita ja vaikka muutama myöhäinen mustikka tarttui samalla haaviin niin en antanut sen häiritä. Pidän marjastuksesta, kunhan sitä tehdään max 2h kerrallaan. Tekee hyvää hankkia edes pieni osa ruoasta omin käsin kierrättämättä sitä logistiikkakeskusten kautta.
Sitten olin hetken väsynyt, niin kovin väsynyt. Näitä hetkiä tulee.
Saunoin lujasti. Join tämänhetkisestä päälinjastani poiketen yhden pienen oluen. Juuri passeli sivuunveto. Havahduin samalla siihen, kuinka helposti päivä on mennyt ilman puhelinta, paria välttämätöntä soittoa lukuunottamatta. Toisinaan jätän tietoisesti puhelimen pois. Olen huomannut sen olevan aika-ajoin virkistävää, koska yleensä kyttään ja vahtaan erilaisia sivustoja, viestimiä yms. tarpeettoman ankaralla intensiteetillä. Riippuvuuksien kanssa puljatessakin kohtuullisuus on välillä ihan jees.
Nyt kirjoitin tämän ja käyn nukkumaan. Toivon tämän päivän olleen jälleen yksi askel kohti sielun eheyttä, kehon palautunutta tilaa ja palanen siinä kokonaisuudessa, jota jälleenrakennan.
Joskus ajattelin minuuden rakenteen melko jyrkän kategorisesti. Työminä, kotiminä, harrastusminä, idioottiminä jne. Suunnilleen pystyin katsomaan kellosta millä tavalla sanat tai eleet tiettynä ajanhetkenä tulevat äijästä ulos. Sittemmin tajusin, että kaikenlainen roolitus ja itsensä luokittelu asioiden kautta, vallankin jos ne asiat määrittelevät olemisen tapaa tilanteissa, on enemmän tai vähemmän beerbeeristä. Aloin ajaa sisään ns. aitoa minää siihen mitä ikinä teon alla onkin. Tämä oli askel oikeaan, mutta nyt olen löytänyt mielestäni vieläkin paremman vastauksen. Oma, aito minä on moninainen systeemi, joka näyttäytyy hieman eri sävyissä riippuen ajasta, paikasta ja tilanteesta. Tämä on eräänlainen synteesi kahdesta edellisestä minäkäsityksestä ja siinä peruslähtökohtana pidetään aitoa minää, joka taipuu monenlaiseen muotoon kohtaamaan erilaiset asiat sellaisella tavalla, joka kulloinkin parhaalta tuntuu. Tämä on aika vapauttavaa. Ei tarvitse pakottaa itseään kymmeniin muotteihin, eikä myöskään tarvitse olla puritanisti itsensä suhteen.
Tämä teksti kaipaa kurinpalautusta ollakseen otsikonmukainen.
Heräsin aamulla ilman ulkoisia herätteitä. Tämä on hyllyllä olemisen plussapuolia. Tämän jälkeen menin kiireettä syömään aamupalaa. Edelleen positiivista noin niin kuin yleiselläkin tasolla ajateltuna. Tänään oli ohjelmassa kuitenkin ohjelmaa, joten aloin toimia suunnitelman mukaisesti. Ajoin kaupunkiin. Otin hetken taiteelle. Hetki oli ekspressionistinen ja paikalla oli yleisön edustaja. Sain välitettyä taiteeni kautta viestin. Siitä tuli hyvä mieli. Sanomani ymmärrettiin ja pääsimme jakamaan pari tunnetilaa ja tarinaa. Jos joku tekee taidetta itselleen ja vain itselleen ja saa siitä täyttymyksen niin hienoa, mutta uskon sellaisen taiteilijan kulkevan vääjäämättä kohti katkeruutta tai skitsofreniaa. Voin olla tässä väärässäkin.
Otin suurien asioiden valmistelevia askelia. Ne olivat taas kerran eteenpäin. Olen niiden suhteen asettumassa jo lähtötelineisiin ja edessä olevan radan merkinnät piirtyvät koko ajan terävämpinä. Se siitä, koska en kuitenkaan kerro tarkemmin tai edes ymmärrettävin sanoin. Tästä jatkaminen olisi kysy-kysy-kysy -huorausta tai sitten pelkkää kusipäisyyttä. Postauksen päiväkirjamerkintään viittaavalla otsikoinnilla oikeutan edellisen lätinän, joka nyt jätetään turhan puheen tasolle merkityksiä vaille.
Tulin kotiin. Lähdin maastoon. Poimin puolukoita ja vaikka muutama myöhäinen mustikka tarttui samalla haaviin niin en antanut sen häiritä. Pidän marjastuksesta, kunhan sitä tehdään max 2h kerrallaan. Tekee hyvää hankkia edes pieni osa ruoasta omin käsin kierrättämättä sitä logistiikkakeskusten kautta.
Sitten olin hetken väsynyt, niin kovin väsynyt. Näitä hetkiä tulee.
Saunoin lujasti. Join tämänhetkisestä päälinjastani poiketen yhden pienen oluen. Juuri passeli sivuunveto. Havahduin samalla siihen, kuinka helposti päivä on mennyt ilman puhelinta, paria välttämätöntä soittoa lukuunottamatta. Toisinaan jätän tietoisesti puhelimen pois. Olen huomannut sen olevan aika-ajoin virkistävää, koska yleensä kyttään ja vahtaan erilaisia sivustoja, viestimiä yms. tarpeettoman ankaralla intensiteetillä. Riippuvuuksien kanssa puljatessakin kohtuullisuus on välillä ihan jees.
Nyt kirjoitin tämän ja käyn nukkumaan. Toivon tämän päivän olleen jälleen yksi askel kohti sielun eheyttä, kehon palautunutta tilaa ja palanen siinä kokonaisuudessa, jota jälleenrakennan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti